Mä sain kuningasidean. Mä kirjotan kirjan. Jep jep.
Aiheena kuolema ja siitä sopivasti rönsyilevät muistelmat. Kuolemasta ei puhuta missään eikä mitään. Joteki on sellanen olo, ettei mummojen ja vaarien kuolemat tunnu nykyihmisestä enää missää, ku ne hoituu vähä niinku itsestään jossaki laitoksessa.
Pahinta on se, että joutuu hautajaiset järkkää, ostaa sinne jonku koltun ja miettii catering sellaseks, et kaikki hampaattomatki vieraat saa niitä mussutettua.
Joo. Ite oon kuopannu jos jonkilaista. Eläimiä chinchilloista hevosiin, kaikkea koko luokkaa siinä välillä. Ponin kuolemankouristukset todistin siinä vieressä seisoen, ku sillä oli sähkönsininen riimu päässä ja siinä luki " I love my pony". Kaikki 90-luvulla ratsastaneet tiätää, et se oli ponitytön must sillo joskus.
Ihmisistä olen kuopannu mummot ja vaarit, niitte ikäluokkaa enemmänkin niin. Sitte isän sukupolvesta sen serkun ja lähimpänä ihmisenä kuoppaan meni isä. Tuhkana tosin, et kuoppa oli siis tosi pieni. Ponilla oli paljon isompi.
Mä olen ollu myös siis vieressä kattomassa kuolemaa. Mummo kuoli nii et seistiin siinä vieressä, samoin siis poni ja isä. No se nyt riutu manajan maan rajoilla parikin kuukautta. Ainahan sitä toivo et se viiminen syvä huokaus olis se viiminen. Mut ei.
Lopulta sekin hetki koitti. Oli se vieläkin näin jälkeenpäin mietittynä hullua, et mun lapsuuden huoneesta kannetaan ruumissäkissä mun isän kuihtunutta ruumista. Niin vieraantunu mä olen siltikin kuolemasta, vaikka tavallaan uskonkin että suhtaudun siihen edes jotenkin luonnollisesti.
Mun mutsi kerto, et sen mummo kuoli niitten kotona kans jossai tuvan nurkassa. Siitä se nostettii sitte saunaan, jossa ruumis pestii ja pidettiin sit ruumiinvalvojaiset tai jotki sellaset, enne ku oli hautajaiset.
Siis että se ruumis oli niitten saunassa jonkin aikaa. Uskomatonta. Mein isä oli kotona kuolemansa jälkeen ehkä kolme tuntia. Ja ne mustiin pukeutuneet hakivat hänet pois. Edelleen ei voi olla ihmettelmättä sitä, et jos me asuttas niinku 50 v sitte, isä oltas raahattu pihasaunaan ja säilytelty siällä sitte viikon verra, et saatas kuoppa kaivettua.
Eikä me jouduttu isää pesemään. Seuraavaks me nähtiin se ruumishuoneella, ku se laitettiin arkkuun. Vaikka me oltiinki jo hänen sairautensa aikana kohdattu kaikki fyysinen olevaisuus jota ihmisessä on, ei me jouduttu kuollutta käsittelemään. Se on ulkoistettu. Lähimmäistemme viimeiset hetket ennen kuoppaan joutumista on ulkoistettu. Miksi?
Tietenkin siinä on se, että hautajaisten järjestäminen luterilaisessa kulttuurissa saattaa kestää pari-kolme viikkoa. Jos ruumista säilyttelis senkin aikaa jossai saunassa, ni alkaishan se haista. Ehkä. En ihan varmaks osaa sanoa.
Ja sitten on siinä se, et me ollaan niin vieraannuttu kuolemasta, sieluttomasta ja hengettömästä ruumiista. Et eihän sille enää kukaan osais ees tehdä muuta ku laittaa silmät kiinni, niin ku on elokuvissa nähty tehtävän. Ja muute, harvat kuolee silmät auki IRL. Ehkä sit jos ammuttais kuoliaaks. Ehkä. En tiedä sitäkään varmaks. Riippuu varmaan siitä et näkiskö et luoti tulis, et laittas silmät kiinni refleksin omasesti niinku pesäpallon tullessa kohti, vai et oisko kuokkimassa vaikka takapihaa ku luoti napsahtais iha yllättäen ottaan... Mene ja tiedä, mut älkää kokeilko tätä kotona.
Kuolema on surullista. Mut pitääkö sen olla niin kliinistä ja kaukasta?
Mä ainakin ite koen, et maanläheinen suhtautminen kuolemiseen ja kuolevaan auttaa siitä selviämisessä. Kyllä se sattuu ja kaivertaa, kauankin. Useimmiten ikävä ja niinku mun isän tapauksessa ne viimiset kipeet muistot sattuu ihan käsittämättömästi. Edelleen. Mut ei se kuitenkaan ollut se kuolema mikä olis ollu pahinta. Se on välttämätöntä ja siihen kannattaa tutustua. Ei sulkea laitoksiin tai pois silmistä, pois mielestä.
Lapset usein suhtautuu kaikkeen tosi mutkattomasti. Mulla ei oikeestaan ole mitään hyvää juttua lapsen suusta, joka ois todettu kuolemasta. Ei tule edes mieleen ku väsyttää niin helvetisti. Mut jos joku muistais jonku ni lisätkää kommentteihin kiitos.
Muuten en enää tiedä mistä piti kirjottaa, mut eniveis tulipahan ajankuluks jotai lätistyä. Hyvää yötä.