Oon huomannu, että monet asiat kuullostaa teoriassa paljon ihanimmilta ja romattisemmilta kuin ne sitten toteuttaessa onkaan. Pari esimerkkiä:
*Kuusenhakureissu: ystäväni muutti kaupungilta maalle, ja oli ihan mehuissaan, kuinka ihanaa on jouluna lähteä etsimään joulukuusta metsästä. Kun tähän asti olivat ostaneet kuusensa torilta.
Mun muistot kuusimetsästä on kaikkea muuta ku ihania: Lähdetään koko perhe hevonkuuseen autolla, matka kestää ainakin tunnin ja siinä ajassa tuossa mulle ehti tulla jo takapenkillä paha olo. Lähdettiin rämpimään upottavaan lumihankeen. 5 minuutin kuluttua helvetillinen hiki, toppasaappaat kuitenkin jo likomärät kun lumi on kastavan märkää. Äidille ei kelpaa mikään kuusi, jokainen vastaan tuleva on joko liian korkea, matala, leveä, laiha, tuuhea, toispuoleinen tai vino. Rämmitään koko perheen voimin tuntitolkulla hangessa ettiessä sitä täydellistä kuusta. No kello kolmen jälkeen alkaa hämärä hiipimään metsään. Eväät on syöty ja kaakaot juotu, kauhea kusi hätä. Mut ei näin kylmässä voi mennä kyykkypissalle, ku luntakin on niin paljo et perse jäätyis.
Isä tekee huomion, että olemme eksyneet. Hämärä vaihtuu pimeäksi, varpaista on tunto hävinnyt jo tunteja sitten, lits läts kuuluu saappaista. Kauhea kusihätä, niin että ottalohkoakin kivistää eikä oikeaa kuusta ole vielä löydetty. Hiki on vaihtunu kylmän ja märän tunteeksi kalsareiden ja toppahaalreiden välille. Paniikkki loistaa vanhempien kasvoilta, kun pimeä alkaa taittua edelleen pimeämmäksi, eikä ketään tiedä missä ollaan.
Vahingossa törmätään aikaisempiin jälkiimme ja lähdetään niitä seuraamaan taskulampun valossa. Kauhea nälkä ja pissahätä. Jalat pitää varmaan amputoida. Eikä oikeaa kuusta ole vieläkään löytynyt. Jälleen tunnin rämmittyämme osumme tielle, jonka varressa auto on. Jee!
Mut ai niin, se kuusi. Eikun eka auton vieressä oleva vino, harva, liian lyhyt ja kaikin muun tavoin epäsopiva kuusi auton katolle ja kohti kotia.
On ne NIIN ihania ne kuusenhaku reissut.
* Polkypyöräretki ahvenanmaalle: nykyinen kumppanini halusi lähteä ahvenanmaalle pyöräilee, koska se olisi tosi ihqua telttailla ja nähdä luontoa ja pyöräillä. Niinku periaatteessa joo mut kokemuksesta karaistuneena mieluummin nykyään surffaan netissä katsellen kuvia ahvenemaasta ja syöden mansikoita ja kuvitellen autenttista tunnelmaa. Sillä, etukäteen valmistellessamme reissua kysyimme Ahvenanmaalta juuri palanneelta äidiltäni onko siellä paljon mäkiä. Mullahan ku oli joku vanha 3-vaihteinen mummonpyörä, jolla olin reissuun lähdössä, niin vastaus kuului "ei siellä mitään mäkiä ole."
Veljelläni oli kahdenhengen teltta, joka päätettiin lainata, koska "kyl me siin ny jotenki mahdutaan nukkumaan."
Mieheni ei myöskään ottanut mukaan makuualustaa, sillä "vitut armeijassakaan sellasia ollu, kyl makuupussi on iha tarpeeks pehmee."
Juu no suunnitelmissa oli sitten lähteä matkaa Kustavista yhteysaluksella. Josta meinasimme tietenkin myöhästyä kun myöhästyimme lossista. Paniiiiiiiiikki iski, mutta ehdittiin. Yhteysalus vei meidät pieneen saareen, jonka läpi meidän piti polkea n 15km päästäksemme toiselle yhteysalukselle. Ja juuri silloin päätti ukkosmyrskypilvi juuttua juuri sen saaren päälle ja sen tunnin kun me poljimme, satoi kuin saavista kaatamalla. Jahka saavuttiin toiselle rannalle, alkoi aurinko paistaa.
No uusi yhteysalus vein meidät Ahvenanan maalle. Perillä sitä 4 km pitkää miltei pystysuoraa mäkeä katsellessani tuli mieleen se äitini lause "ei siellä mitään mäkiä ole", että tosiaan, äiti oli täällä autolla. Eikä tämä mäki todellakaan ollut ainoa eikä viimeinen. Ja tiedättekö mikä niissä mäissä vituttaa eniten? Niiden laelle saa punkea 20 min, ja vihdoin kun alamäki koittaa, sen hurauttaa alas 2 min ja taas koittaa uusi ylämäki. Saatana.
No ekalla telttailualueella oli ihan kivaa, PAITSI ne yleiset suihkut ja vessat. Saksalaiset turistit oli vetäny sellaset bratwurstit, että kaikki vessat ihan tukossa ja se paskan haju oli ihan sietämätön. Ja ekana yönä sitte huomattii, ettei se mun 190cm pitkä ukkoni sinne telttaan mahtunu pitkällee. No hän päätti sitte nukkua niin, et jalat menee oviaukosta. Arvatkaa vaan satoko yöllä? Joka vitun yö mä herään siihen, et ukko huutaa "saatana huomenna lähdetää kotii, mulla on jalat iha märät ja makuupussiki vaa litisee". Ja jos tää kohtaus meni ohi, seuraavaks mää heräsin siihe, että nukuin vitun kylmällä ja kovalla maalla, kun ukko oli "vähän lainannut" mun makuualustaa unissaan (tai niin se ainakin väitti) törkkäämällä mut siitä maalle ja vallaten sen patjan itelleen.
Ja tämä show muuten toistu joka yö.
No meidän päivän polkupyöräily matka oli sellanen 30km. Mä ajattelin että sillai rauhas fillaroidaan ku ei siihe ny menis ku 3 h ja nautittais nähtävyyksistä kuten Kastelholman linnasta. Siis mä ajattelin. Mies ei.
Kastelholman linnan pihalla se viihty ehkä vartin, ku ois jo pitäny jatkaa matkaa ku oli johonki niin kiire (haloo me ollaan lomalla). Lisäks välimatkat poljettii niin kovin ku päästiin, eikä mitään pysähdytty katsomaan. Esimerkiksi yhdessä poukamassa oli tosi iso parvi joutsenia, ja mä sanoin et, "kato kulta ku tuol on noi pal joutsenia" niin hän vastas "niit ny o joka vitun järvessä." Tosi romanttista. Ja täysillä ohi.
Eikä niillä leiriytymisalueil ollut todellakaan mitään tekemistä, ennekuin päästiin Maarianhaminaan. Et meni tosiaan vähän ohi se, et miks äiäl oli nii kauhee kiire ja paniikki sinne leirintäalueen puhisemaan stressaantuneena ku " ei o mitää tekemist, mitä sit tehtäis".
Et se siitä rentouttavasta ja romanttisesta leireilystä.
Juu no täs oli vaan pari esimerkkiä, muistan et kerran näitä kelatessani keksin montaki esimerkkiä, joissa todellisuus ei tosiaan vastaa mielikuvaa. Jos nämät mieleeni muistuvat, jatkan niistä sitten ensikerralla.