Kaks perinteistä tunnetta, joita mä en vaan kertakaikkiaan osaa.
Mun miäs o alkanu mustasukkailee kaiken maan ihmeellisist asioista iha yhtäkkiä. Mä olen ihan puul päähä lyöty (noin niinku kuvainnollisesti sanottuna), et mistä ny tuulee. Sain siihen sellasen analyysin, et koska hra ei o yhtä valmis sitoutuu ku mä ni pelkää menettävänsä mut. Ok kuullostaa ehkä jotenki järkeenkäyvältä, et on peloissaa menettää muttei kuitenka valmis sit sitoutuu lopullisesti. Ja et tää kaikki purkautuu sit mustasukkailuna.
Mä kun en ole koskaan tuntenu mustasukkasuutta. Ihan käsisydämellä voin sanoa. Ja ehkä se on sitä kautta mulle sellane juttu, jota en ymmärrä ja jolla voi mut tosiaan karkottaa. Mähän olin kihloissakin joskus, ja se jeppe vieraannutti mut totaalisesti itestää olemalla niin mustasukkane, et koitti pitää mut erossa kaikesta sosiaalisesta, jollei käteni ollu hänen kädessää.
Toivottavasti mun tämän hetkinen elämänkumppani ei tee mulle samaa. Kun se vituttaa nii älyttömästi, et joku tahtoo omistaa mut. Kun mä tahtoisin olla ihan omasta tahdosta vaan yhdessä, en pakosta, sairaudesta tai riippuvuudesta.
Kateus on sit toine juttu. Kun mä harrastin ratsastusta, mun kisakumppaneitte varallisuus oli sitä luokkaa, et ei ollu vaan yks tai kaks kertaa, ku oisin voinu olla niille kateellinen. Niiden hevosista, autoista, vaatteista ihan mistä vaan. Mut ei. Mä ajoin yksis kisois mein Mersun 508D vuosimallia -79 (googlaa jollet tiädä mikä kauhistus) heppakärry peräs (sekin vanha lastulevypaska) yksiin kisoihin sellasen helvetinmoisen hevosauton viereen. Sieltä isäntä morjesti, ja mä takasi. Siinä sitte purettii hevonen pois kärrystä ja kamoja alettii raahaa tallii. Ihmeteltii sit hoitajan kans et mikä vittu tääl surisee, ni naapuri auton erillinen puolperävaunuhan se siinä levitti sähkösesti sivuistaan sellasia erkkereitä, et elintila kaksinkertasu siellä asunto-osassa. Ja satelliitti antenni nousi katosta ja alko pyörii katolla.
Me oltii et just just, pakkohan sitä oli sit itekki hifistellä. Ja menin vääntää mein rautahenkarista väsättyä radion antennia vähä parempaan asentoon.
No joo tää oli vaan yks esimerkki. Kait se on luonne- ja kasvatuskysymys nääki. Mut kasvatettiin uskomaan itteeni, ja pirullisen itsetuntoinen olenkin. Sori vaan. Luulenpa kuitenkin et mun elämä on silti helpompaa ku niillä, jotka koko ajan kyseenalaistaa omia mahdollisuuksiaan ja vahtii puolisoitaan ku haukkaa. Itsetunnostahan se mustasukkaisuushan on kiinni kait?
Mä kun olen sitä mieltä, et jos mut lempataa ni kyl mä varmaan kelpaa ja et puoliso siinä enemmän menettäs kun mä. Älkää ny ymmärtäkö ihan vääri. Toki mäkin menettäisin helvetisti, mut kaipa se o joku itsetunnon defenssi, et kuitenkin katson olevani hyvä saalis.
No joo. Mun päässä on pari päivää pyöriny teemoja varsinki tästä mustasukkaisuudesta ni oli pakko purkaa.