Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2015.
Seuraava

Marjastakaa, mutta viekää roskanne kaatopaikalle  1

Asiakas kertoi kuinka heidänkin metsäänsä joku käyttää kaatopaikkana. Eikä siis kyseessä ollut mikään hampurilaispaperi vaan sen verran suuri esine että sen kierrättäminen maksoi kuljetuksen lisäksi likemmäs satasen.

Kumma juttu että saman tien varresta on löytynyt enemmänkin ilmeisesti koiran syömiä ja raapimia huonekalua. Vikahan ei tietenkään ole sen koiran vaan sen koiran omistajan ja roskan dumppaajan. Ihmettelen vaan että mikä ajaa ihmisen moiseen käyttäytymiseen.


Mitä sakkorahoilla pitäisi tehdä  1

Teitä tarvis parantaa. Ei välttämättä sitä pintaa tai tien kantavuutta kuukausien siltaremonteilla, mutta turvallisuus=näkyvyys.

Samoin teiden kallistuksia ja vedenkeruupaikkoja tarvis vähän miettiä suunnitteluvaiheessa, tietysti tekovaiheessa ja viimeistään sitten kun virhe on havaittu.

No tekevälle sattuu kuten tänään eli tietä tehdessä kestää aikansa että tie kovettuu ja vaikka ajokertoja alkupäällä olikin jo kymmeniä ei reuna kestänyt siinä kokolailla kolmen metrin päässä edellisestä hinauspaikasta. Vaunu jäi tielle, samoin toisen puolen pyörät, mutta toivoton paikka tuli peruuttaessa kun työmaan suurin puu oli siinä veturin ja vaunun välissä.

Puu jäi pystyyn, samoin veturi, mutta kaivinkonetta tarvittiin että sai veturin sellaiselle ajolinjalle että kuulalaakerisoralla pystyi peruuttaamaan tietä kohti ja puun ohi.

Tien parantaminen voi tarkoittaa myös turhien suojakorokkeiden poistamista ja mielestäni keskellä tietä ei ole oikea paikka kasvattaa puita tai pensaita.



Piilovika  1

Kahteen otteeseen katkenneen rasvaputken arvoitus ratkesi vahingossa. Tapin päässä oleva korvake oli kyllä tukevasti kiinni rungossa isolla pultilla, mutta toinen pää ei ollut enää kiinni tapissa. Näin ollen kuormitettuna tappi pääsi kallistuksen aikana pyörähtämään. Korjaus oli mekaanisesti helppo, mutta vei taas jälleen kerran tuhottomasti aikaa.

Sen perään kävin purkamassa valurakennelmat ja meinasin kahteen otteeseen täräyttää porakoneella ruuvin käteen kun siitä noin puolen metrin päästä vilahti oikein kaunis lenkkeilijä "walkmanit" korvilla. Ensimmäinen juoksusuunta osui vielä siihen hetkeen kun olin vielä lavan puolella reilun metrin korkeudessa.

Ai niin ja Suzuki pääsi tänään ulkoilemaan. Vastassa oli 750 Honda customi jolla heitin pienen testilenkin kun sattui sopivasti olemaan kypäräkin mukana.

Honda osaa kyllä tehdä moottorin, mutta noin muuten se pyörä oli minulle hankala ajettava kun sekä vaihteiden että takajarrun käyttöön olisi tarvinnu joko pidentää jalkoja, siirtää jalkatapi ja polkimet tai siirtää tankkia noin 10 cm eteenpäin.

Vähän toista kuin noin seitsemän vuotta vanhempi Kawasakin kyykkypyörä jolla ajelin n kuukauden kaiketi 99 kesällä.


Kasinolla  1

Voisi luulla että eilinen meni uhkapelien merkeissä vaan ei sentään.

Yli 3,2 kiloa hitsauspuikkoja kulutettuani sain työkalun pihalle ja siellä käännettyä "katolleen" kuutta viimeistä puikkoa varten.

Tänään ilmeisesti ohjelmassa rasvaputkien ja nippojen laittoa jos ei tarvi metsäautotietyömaalle lähteä.

Juhlissa oli ihan hyvät tarjottavat ja kiva oli käydä. Harmi vaan että kauneimmat naiset oli kaikki joko sukulaisia tai juhlapaikan henkilökuntaa.



Seuraava