Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on 307.

Pieniä ilon kyyneleitä  1

Hondakuskille plussat, enkä tarkoita ulkoäköä. Tajusi ottaa matkustajat ulos ennen kuin pujotti autonsa ahtaaseen ruutuun. Kumma juttu vaan kun oma auto mukaan lukien kahdesta pitkästä rivistä parkkeerattuja autoja vain 8 oli ruudussa nokka menosuuntaan. Onko ne ihmisten ostoslastit oikeasti niin isoja ettei niitä saa autoon jos auto on peruutettu ruutuun. Hondakuski ei siis laittanut autoaan valmiiksi lähtösuuntaan.

Nyt on sitten yksi kaveri saanut aviomiehensä. Nyt kun kuunteli sulhasen isän kertomana millainen tuo hänen aviomiehensä oli ollut nuorempana tuli mieleen yksi entinen nuori eli minä itse.

Olosuhteiden oikusta ja kiitos nimeämättömien paikkojen löysin itseni kaverini työkaveria vastapäätä ja viereeni sain sitten ihan vieraan naisen.

Jotenkin voi sanoa että ranskalaisten autojen parjaaminen ei ole kovin fiksu silloin kun vieressä on 307:n kuski. Vieläpä saman värinen ja kovin saman oloinen kuin se 307 joka sylki öljynsä moottoritielle. Jopa vanteet oli samaa mallia, eri kone ilmeisesti 1.6 l.

Edit .25.9.2014
Nainen kertoi sitten kuinka muutamaa päivää aikaisemmin oli yöllä herännyt outoon kolinaan kun joku oli yrittänyt tulla ovesta sisään.

Minä sitten häntä lohduttelin että eihän tuossa vielä mitään ihmeellistä ole: Joku vuosi takaperin heräsin outoon kolinaan ja tyyliin pesäpallomaila kädessä lähdin katsomaan alakertaan kuka on tullut kutsumatta kylään joskus puoli neljän maissa aamuyöllä ja vieläpä arkipäivänä.

Löysin sitten huomattavia määriä viiniä juoneen viinimaahantuojan tyttären käytävästä pyrkimässä väärään asuntoon. Oli siis etsimässä minua ja syykin oli varsin ilmeinen. Viini kun sai hänet estottomaan mielentilaan ja oli alkanut himottamaan aivan kauheasti. Asiaa oli vielä pahentanut että hänen (tyttö) kaverilleen oli paria tuntia aikaisemmin käynyt flaksi ja rakastelun äänet saivat mielikuvituksen valloilleen. Viini sai tyttöparan näkemään vain villejä seksiunia ja huutamaan unissaan naapureiden mukaan lähes yhtä kovaa kuin palosireeni ja vieläpä kolmeen otteeseen.

Olisikin ollut selvin päin niin en todellakaan olisi sanonut ei yhteiselle yölle. Aika paljon itsehillintää vaati osoittaa naiselle paikka missä nukkua ja poistua muualle nukkumaan että jaksoi kolmen tunnin päästä lähteä töihin.

No sitä naista en sen jälkeen kovin montaa kertaa nähnyt, koska muutti ensin Sveitsiin, sieltä Ranskaan ja nyt lepää sukuhaudassa Porvoossa.

Paluu alkuperäiseen tekstiin

Muuten päivään mahtui erinäisiä ostostapahtumia ja parkkipaikkatumpuloinnin seuraamista. Kaikkein pahin oli musta Audi A6 2.0 TDI sedanin suoritus: Ideaparkin parkkipaikka on iso ja ruudut sellaisellekin autolle ihan sopivia. Kuitenkin tuon auton kuski yritti ruutuun ainakin kolme kertaa siihen osumatta. Jollain kerralla takapyörä tömähti jo reunakiveen. Siitä vielä kaksi yritystä sitä suoritusta nauraessa sormille valunutta jäätelöä myöhemmin Audi jäi hetkeksi ruutuun. Tai melkein ruutuun, koska oikea takapyörä oli suojatiellä väärällä puolella reunakiveä ja kolme pyörää ruudussa. Sitten se taas lähti liikkeelle ja olisin varmaan seuraavaksi käynyt koputtamassa ikkunaan ja kysynyt tarvitseeko hän apua parkkeeratessa tai onko se niin karvalakkimalli ettei sitä voi peruuttamalla ruutuun laittaa.