Jääkiekkoväkivaltaa

  • licence27

On tainnut taas tulla Lämäri telkkarista kun kaukalossa tapellaan. En käynyt viime vuonna paikan päällä katsomassa yhtään jääkiekko-ottelua. Taisi muuten olla myös ensimmäinen talvi kun laittanut luistimia jalkaan sitten sen talven kun opin miten niillä pysyy pystyssä.

Jos panoksettomassa harjoituspelissä lyödään ukkoa tajuttomaksi niin eiköhän olisi aika nostaa siviilikanne ja pistää häkki heilumaan. Tällä menolla kymmenen vuoden päästä on pelaajia joilla vähemmän pisteitä kuin hampaita ja enemmän pelikieltoa kuin pelattuja otteluita.

Jääkiekossa puhutaan kovuudesta jne, mutta tarviiko moisille goriloille laittaa kaulapanta ja siihen sisäänrakennettu etälamautin ennen kuin päästetään edes kaukaloon. Sitä vartenko jääkiekkoa pelataan että telotaan vastustajia sairaalakuntoon. Myös salibandyssä suunta on herrasmiesten pelistä jota parhaimmillaan pystyy pelaamaan miehet ja naiset samassa kaukalossa ihmeelliseen murjomiseen joka muistuttaa lähinnä Sumoa tai jääkiekkoa ilman suojia. Sillä erotuksella toki että kaukalossa on yleensä hoikemipia miehiä ja naisia.

Ei siis tarvitse tälläkään kaudella mennä katsomaan yhtään jääkiekko-ottelua paikan päälle. Salibandyä olen luvannut yhden ottelun käydä katsomassa jos se sattuu lähimaastoon.

3 kommenttia

Fantte

12.9.2012 11:03

Mikä on jääkiekko termein selitettynä älykkyysosamäärä 150 ?

Vastaus: Kentällinen

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

licence27

13.9.2012 07:20

On siellä seassa fiksujakin pelaajia. Valmentajiakin on moneen junaan. Ihan kaikkia Siperiiaan kuuluvia ei ole vaan älytty vielä laittaa junaan menolippu kourassa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:35

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus