Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kettu.

Vai että vielä pukiksi  1

23.12 alkoi sillä että jakeluauto herätti kuuden pintaan aamulla, sen perään ei sitten levon hetkeä tullut ja nyt takana on 24 tuntia 7 minuuttia samoilla silmillä.

Kun naamatuttu kysyi lähtisinkö pukkikeikalle teki mieli sanoa että korkeintaan antamaan jollekin tuhmalle tytölle vähän risua ja sitten kerroin missä kaikkialla mun tarvis ehtiä käymään.

No ensimmäinen kohde oli helppo eli, samoin toinen ja siihen asti aikatauluttamatta meni ihan hyvin. Sitten menin syömään ja kauppakierrokselle Tuuloseen,

Tuulosessa sitten meinasin kävellä ihan väärälle osastolle, kun silmät takertuivat kolibrin kuvalla koristeltua paitaa kantavaan naiseen.

Lyhyen ostoslistani kera olinkin sitten kassalla sen samaisen naisen takana ja totesin että läheltä näytti vielä paremmalta kuin kaukaa ja jos hänelle olisi kassalla 66 € ostostensa kanssa käynyt kuten edellisellä asiakkaalla eli jotain jänyt hihnalle niin olisin kyllä lähtenyt juoksujalkaa perään.

Ei kuitenkaan jäänyt ja hänen jäätyään pakkauskaikan jonoon ehdin kiertää katselemassa ja poistua parkkipaikallen ennen kuin hänen ostoksensa olivat paketissa.

Seuraava stoppi ei sitten mennytkään hyvin eli ohjaamoon noustessa askelma petti jalan alta ja avaintakaan en heti löytänyt. Totesin että nypin maasta loput porkkanat ja niin hullulta kuin se kuulostaakin olisi maassa ollut myös salaattia tarjolla.

Seuraavaksi ilmoitin kohteeseen että olen tulossa ja sieltä vastattiin että mun pakettini on valmis vasta kolmen tunnin päästä. Siinä vaiheessa takana oli reilut 130 kilometriä.

Sieltä päädyin pikaruokapaikan jonoon. Edessäni oli vain muutamia ihmisiä joista toinen oli todennäköisesti juuriltaan jostain Saksasta kaakkoon. Sellainen tyttö kaunis tyttö joka varmaan vielä särkee monen pojan haaveet. Yllätys olikin sitten suuri kun tyttökaksikko halusi välttämättä päästää minut edelleen siitäkin huolimatta että kerroin joutuvani lähes kolme tuntia pakettia odottamaan kuitenkin.

Syötyäni taas seuraavalle reitille, lahjojen vienti ja sitten sovittiin niin että jään odottamaan ainakin niin kauan että saan ottaa pakettini uunista. Isäntäväki jätti sit minut vahtimaan kissaan ja uunia pohtivat sitten ääneen mitä tekemistä siksi aikaa. No koska perheellä on pieniä lapsia sain eteeni 3 Legoista ohjeen mukaa kasattua mallia ja yhden hieman sovelletun.

Minä sit totesin että menkää vaan omalle pakettireissullenne minä korjaan sen kolmannen. Malli oli kaivinkone jolla ei ei minun mieletäni pystynyt ollenkaan lastaamaan tai tyhjentään kauhaa

Menihän siihen muutokseen aikaan, mutta kyllä ainakin lähtiessä ja yhden paine/alipainesylinterin toimiessa sillä pystyi, toisin kuin Legon ohjeilla rakennettuna oikeasti lastaamaan. Voimaa olisi tietysti saanut olla enemmänkin eli seuraavaksi jos aikaa ja palikoita olisin kaiketi tehnyt puomille keventimen.

Sitten oli vielä kolme kohdetta ja yksi luvattu lahja hankkimatta. Aamu viiden jälkeen saunaa lämmittmään. Nyt tars nukkua.

edit.8.2.2016
Koskapa jääkaappi oli varsin täynnä laitoin iltapalan syötyäni maukkaan pakettini ulos jäähtymään kannellisessa astiassa. Aamulla kansi oli vieressä ja astia tyhjä. Vasta tänään treeneistä palattuani sain vahvistuksen epäilyyni eli pihassa loikki ihan oikea kettu.