Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on metsäretki.

Liukuu puu vierimättä ja tie tasoittuu  1

En ole kirjottamassa pulkkamäestä tai seksistä. En, koska tänään ohjelmassa oli mahdollisimman epäeroottinen päivä. Keli oli lumisateinen, puolet matkasta edessä hidasteli pikkuauto ja koskapa auraamattomalla tiellä pöllysi lunta, eikä autoilija pysynyt kaistallaan, en edes yrittänyt ohittaa.

Kun sitten viimein pääsin perille niin kone temppuili aikansa, hörähti sitten käyntiin kuin ei olisi ollutkaan mitään -22 asteen keliä.

Tie oli siis heikossa kunnossa ja loppuosaltaan sellainen ettei siellä ollut liikuttu. Arvelin että jotain tarvis tehdä että väylä jäätyisi seuraaavan pakkasjakson aikana kantavaksi. En parampaakaan keksinyt, joten otin mottorisahan ja pistin sillä kaksi reikää onttoon reilut parimetriseen haapapölliin ja niistä reijistä työnsin läpi 2-haaraisen ketjun. Sitten jakolenkki vetokoukkuun ja vetämään.

Kun sitten pääsin tien toiseen päähän näin kuinka lähimmän talon asukki pysähtyi katselemaan touhujani ensin pihaltaan ja käännökseni jälkeen uudestaan ikkunasta. Ehkä se hieman hassulta näytti, mutta ajaa asiansa + nyt kun se pölli on tehty tietää seuraavaa kertaa varten ottaa pidemmän ketjun että pölliä saa vietyä hiema vinossa tai laittaa vielä toisenkin pöllin jonoon.