Blogi

Nyt on perjantai ja kello on 23.33. Join pari kaljaa ja katsoin nelosen vanhan leffan, vaikka olisin voinut katsoa ykköseltä uudemman ja oikeasti kiinnostavamman leffan. Syytänkö onnettomista päätöksistäni ihan vain perjantaita vai noita kaljoja? Oikeasti kummassakin on syytä.

1. Mun viinapää ei ole enää entisensä.
2. Perjantai-illan ohjelmasta ei voi päättää yksin, kun on vanhempien luona käymässä.

Muuten on kyllä ihanaa tulla käymään vanhempien luona. Jotenkin työstressi kaikkoaa heti ja ylipäätään ajattelee paljon muutakin kuin vain töitä ja tutkimusta ja omia ongelmiaan.

Onneksi on vielä paikka, jonne tulla latautumaan.

Mutta taidanpa jatkaa television töllöttämistä. Näin myöhään saan television ihan itselleni ja aion katsoa Hugh Grantia ykköseltä. Saanpahan jotain perjantainamua :)

- Lilli -

Kahvi juotu ja vilu hävinnyt, nyt jaksaa kirjoittaa. Tänään oli töissä eräänlainen kehittävä keskustelu työkaverien ja ns. pomon kanssa. Mulla oli monta päivää aikaisemmin hyviä ideoita ja ajatuksia ylipäätään, ja oikein odotin tuota keskustelua. Ja mites sitten kävikään!

Mun pää oli ihan tyhjä. Onneksi muilla oli jotain sanottavaa, niin pääsi sitten itekin vähitellen mukaan. Mutta ne ideat jäivät tuonne jonnekin aivojen perukoille - tullakseen sitten puoli tuntia tapaamisen jälkeen ilmoille, kun olin ystävän kanssa syömässä. Kirotutti.

Ei siinä mitään. Keskusteltiin sitten ystävän kanssa samoista aiheista ja myös niistä mun ideoista :) Ja syötiin perinteistä torstai-ruokaa.

Pari asiaa vaan jäi häiritsemään. Minkä ihmeen takia hyvät ideat tulee väärään aikaan mieleen? Ja miksi mä idiootti en laita ideoitani heti paperille, niin ei tarvitsisi täälläkään valittaa?

Seuraavalla kerralla kun näin käy, lähetän ideoiden jumalalle hätähuudon. Nyt en sitä älynnyt tehdä. Tai sitten kyseinen jumala sattui olemaan juuri silloin päiväunilla, kun sitä olisi tarvinnut...

Mutta tästäkin selvittiin. Torstaita ei nyt kauheasti ole enää jäljellä, mutta kuitenkin: idearikasta päivää! Yötä?

- Lilli -

Ystävänpäivässä on paljon ärsyttävää, mutta myös paljon hyvää. Ystävänpäivänä voi oikeasti saada yhteydenoton sellaiselta ihmiseltä, josta ei ole kunnolla kuullut pitkään aikaan - saati sitten kunnolla jutellut. Ja tällainen jutustelu tekee niiiin iloiseksi. Tulee fiilis, että kiva kun ei se olekaan mua unohtanut, kuten en mäkään sitä.

Mikä siinä muuten onkin, että välillä on niin kummallisen vaikeeta ottaa yhteyttä ystäviin, joita ei joka päivä näe? Tää on hassu vastaus ja voipi olla itsepetostakin, mutta tuntuu, että on niin kiire ettei ehdi ottamaan yhteyttä. Kyse on kuitenkin sellaisesta ystävästä, että sitä ei halua pikaisesti sanoa tai kirjoittaa hei ja kertoa suurimmat kuulumiset ja sitten sanoa jo näkemiin. Tämä pätee mulla esim. sähköpostiviesteihin: en edes ala kirjoittamaan tällaiselle ystävälle, jos en tiedä, että mulla on vähintään puolesta tunnista tuntiin aikaa kirjoittaa.

Ja vaikka en niin punaisista sydämistä ja hellyttävistä nalleista välitäkään, on ollut kiva saada yhteydenottoja ystäviltä. Kiitos niistä.

Tiedänpähän ainakin kerran vuodessa, että minulla on ystäviä enkä vain kuvittele niitä :)

- Lilli -

Törmäsin tuossa päivällä keskusteluviestissä kommenttiin, jossa pyydettiin perustelemaan järkevästi omia toimiaan. Jotenkin se heti pisti silmään: eihän ihminen oikeasti voi eikä halua perustella kaikkea järkevästi, järkisyin. Mäkin, joka oon enemmän järki-ihminen kuin tunneihminen, perustelen moniakin asioita elämässäni loppujen lopuksi tunteen avulla.

Ja mitä olen muita kuunnellut ja katsonut sivusta, järkiperustelut eivät jyllää kovinkaan vahvasti silloin, kun on kyse ihmissuhteista. Joskus tuntuu siltä, että tunteilla perustelua vältellään ja pelätään liikaa; sitä ei pitäisi hävetä. Ihminen ei kuitenkaan oo mikään robotti, jossa ykköset ja nollat antaa jokaiseen asiaan ja toimintaan järjellisen perustelun.

Hassuinta tässä on sekin, että tässä järki-ihminen puhuu tunteiden puolesta. Pitäisi vaan ottaa itekin oppia omista mietteistään ja muiden puheista sekä kokemuksista. Ehkä sitten osaisin antaa tunteilleni enemmän merkitystä ja valtaa.

Tällä hetkellä tuntuu, että järki on yliarvostettua tavaraa.

- Lilli -

En halua kuulla sanaa termi pitkään pitkään aikaan. Eli esitelmä onnellisesti tai vähemmän onnellisesti ohi on.

Olen ansainnut yhden oluen.

- Lilli -

Ollaan työ- ja opiskelukavereitten kanssa paljon pohdittu sitä, millä tavalla kukin suhtautuu erilaisiin tehtäviin, kuten tentteihin, työprojekteihin, harjoitustöihin... Omassa lähiporukassani on kahta ääripäätyyppiä.

On sellaisia, jotka varaavat tenttikirjat ajoissa itselleen, lukevat tentteihin ainakin jo kuukautta ennen tenttipäivää ja valmistautuvat muutenkin deadlineihin hyvissä ajoin. Sitten on sellaisia, jotka lukevat tenttiin pari päivää ennen tenttiä - jos siis saavat edes tentttikirjoja käsiinsä. Jos eivät, tenttiin mennään katsomaan, mitä kysytään. Jälkimmäiset eivät myöskään valmistele asioitaan hyvissä ajoin, vaan jättävät kaiken viime hetkeen.

Arvatkaa, kumpaan minä kuulun...

Lauantaina olisi 20 minuutin esitelmän pito, enkä ole edes aloittanut. Missä vika, kun olen oppinut tällaiseksi? Enkö voisi edes kerran tehdä ajoissa jotain, niin ei tarvitsisi hätäillä ja lopputuloskin olisi - ehkä - parempi? Vai jatkanko tätä tapaa jo senkin takia, että se on tuottanut aikaisemmin tulosta?

Tai ehkä mä vain haluan olla tällainen :) Enpä ainakaan stressaa liikoja.

Mutta... Ja nyt seuraa ratkaiseva kysymys... Olisinko kuitenkin parempi työssäni, jos olisin ajoissa valmistautuvaa tyyppiä?

- Lilli -

Katon juuri neloselta tulevaa Discoveryn dokkaria Nostradamuksesta, ja mua alkoi mietityttään muutama asia. Kuulemma Nostradamus kirjoittanut aikoinaan esim. kahdesta uuden maailman tornista, ja tyypin kannattajat pitävät sitä selkeänä osoituksena World Trade Centerin kahdesta pilvenpiirtäjästä ja päivästä 11.9. Miksi ihmisillä on tarve todistella tapahtuneita asioita vuosisatoja vanhoilla uskomuksilla, kirjoituksilla? Miksi kaikki suuri liittyy aina taikauskoon? Mitä se auttaa, jos pystyykin todistamaan, että joku ennen muinoin on ennustanut tapahtuman - joka sitten kuitenkin tapahtuu?! Mitä iloa siitä on, kun murhetta ja surua on jo yks valtio täynnä?

Olen kyllä joissain asioissa taikauskoinen, mutta tällaisessa tilanteessa en. Hyvähän se on nykypäivänä lukea vanhaa tekstiä ja tulkita se juuri tämän päivän tapahtumista käsin... Tottahan siinä kaikki näyttää silloin ennustetulta ja todelta.

Mun mielestä maailmassa saa olla taikauskoa, mutta sillä ei pidä perustella esim. WTC-iskun kaltaisia asioita ja tapahtumia.

- Lilli -

*toivoo, että kukaan ei ala pistelemään piikkejä näköiseeni voodoo-nukkeen*

Oon taas tänään tehnyt töitä kotona ja koneella suurimman osan päivästä. Eikä siinä vielä kaikki. Olen kirjoittanut liian monta sähköpostiviestiä, lukenut liian monta sähköpostiviestiä ja jättänyt liian moneen sähköpostiviestiin vastaamatta... Jossain vaiheessa päivää alkoi kiristämään kunnolla, kun taas joutui loggautumaan sähköpostiin ja palaamaan vanhoihin asioihin ja yrittämään keksiä uusia.

Olisin paljon onnellisempi, jos en saisi sähköpostiini näin paljon viestejä, mitä nyt saan. Myönnän, on se käteväkin juttu, mutta aina kerran kuukaudessa siihen masentuu ja sen alle hukkuu. Töiden puolesta vaan tulee liikaa noita viestejä ja niitä ei voi olla huomioimatta.

Onneksi mulla on vielä viikonlopusta jäänyttä viiniä - taidanpa ottaa lasillisen ja unohtaa puoleksi vuorokaudeksi koko sähköpostin. Ja en uhallakaan nosta maljaa sähköpostin keksijälle!

- Lilli -

Tein tänään töitä kotona. Ja teen. Olen yllättänyt itseni myönteisesti, koska oikeasti olen tehnytkin jotain :) Mutta kyllä silmiäkin nyt särkee, kun on konetta tuijottanut monta tuntia.

Kävin myös vihdoin ja viimein lääkärillä, jotta saisin selville, mikä mua on vaivannut. Ja eikös se antanut mulle sellasen pienen muoviputkilon, jossa on lusikka, mukaan ja käski täyttää sen ja viedä labraan. Jee, että mä rakastan salmonella-näytteen ottoa. Kuulemma ensin katotaan tää, sitten vasta verikokeeseen, jos on tarvetta.

Eli kun mä monen vuoden tauon jälkeen jaksan raahautua lääkärin luo, se on ihan turhaa. Elämä on.

Lähdin sitten muoviputkiloni (huom! tyhjän) kanssa ruokakauppaan ja eksyin matkalla henkalle ja maukalle. Sinne meni 50 euroa, kun löysin muutaman hameen. Joku mielenhäiriö taisi iskeä...

Ja ruokakaupasta ostin sit kaiken muun lisäksi sitä eilen kaipailemaani alkoholia viikonloppua varten. Eli nyt löytyy kaapista muutama siideri - toivottavasti ne on siellä vielä lauantainakin :)

Päivän loppusaldo: Toivoa ei oo näkynyt, tylsyyttä kylläkin.

- Lilli -