31.8.2009 1619

Ajatuksia

Hyvin on kaikki sujunut koiruuden kanssa. Joka päivä ollaan heräilty kymmennen aikaan. Antaa nukkua rauhassa. Pitää totuttaa se sellaiseen rytmiin, ku olen arki-illat töissä, ei voi kahdeksan aikaa viel liikkua…

30.8.2009 1619

Testi ohi

Muutaman tunnin testi ohi. Koiruus ei ollut tuhonnut mitään. Kaikki hyvin. Avasin oven ja koiruus heräili sohvalta. Nyt meni takaisin nukkumaan. Huomenna kyselen yläkerran naapurilta oliko koiruus haukkunut. Kerroin hänelle…

29.8.2009 1619

28.8.09

Loisto päivä takana. Koiruus nukkuu toissa koiransohvalla. Tehtiin joku 8 kilometrin lenkki. Tuntuu energiaa riittävän, hyvä niin. Autossa matkustaminen sujuu ja raputkin tulee jo ylös. Nopeasti sopeutuu hän. Odotin tuota…

28.8.2009 1619

Vihdoin täällä

Nyt hän on saapunut. Ilonen ja energinen koira. Ajattelin että on aivan väsynyt matkasta, mut ei. Autossa todella rauhallisesti oli. Tehtiin pieni lenkki tossa äsken. Kun tultiin rapun ovesta sisään,…

28.8.2009 1619

Snoop Dogg

Ihan saatanan loistava keikka. Iso kiitos tädille joka kutsui mut seuraksi sinne. Hyvä fiilis oli mestoilla ja väki tykkäsi. Tunnin päästä lentokentälle koiraa vastaan. Loistava päivä kerta kaikkiaan.

27.8.2009 1619

Olis pitänyt..

Jättää aloittamatta [url=http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=60818&v=1&t=1251318564] tämä keskustelua [/url] ja sen sijaan kirjoittaa tänne blogiin vaan sama. Myöhäistä se on nyt.:)

26.8.2009 1619

Sienestys

Kannattaa tietää mitä poimii. Jos ei tiedä saattaa kuolla. Aika hämmentävää, että jengi on popsinut valkoisia kärpässieniä. Onko ollut tarkoitus vai onko vaan ollut niin urpoa porukkaa että eivät ole…

26.8.2009 1619

Huomenna apteekkiin

Pitää käydä ostaa matolääkettä ja ulkoloislääkettä. Muuten kaikki muu onkin jo hoidossa. Rahaa palaa, mutta eipä oikestaan kiinnosta. Aina voi tinkiä omista tarpeista, paitsi röökistä. Olis jo torstai yö. Huominen…

25.8.2009 1619

Pari päivää

Sitten hän saapuu. Kävin ostaa tänään vähän luita ja keksejä sekä ruokaa. Remmin saan siskolta, ja valjaat pitää käydä hoitaa sitten hän on mestoilla. Hieman jännittää.

23.8.2009 1619

Kotona

Olis siskon kanssa liikenteessä. Puhdistava kokemus. Hitto että arvostan pikkusiskoa ja hänen päätöksiä. Tuli myös avauduttua hänelle muutamista asioista; esim hänen muksuista, ja miten fiksuja ne on. Ja myös sellaisesta…