Blogi

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2006.

sarjapussailija iskee jälleen=D!!!  2

..mä olen ihan mahoton!!!eilen kävin istumassa duunin jälkeen iltaa paikallisessa pilispoikien seurassa. Tytöt loistivat poissaolollaan , vain lady O heilui tiskin takana=)...lähdettiin sitten pilkun jälkeen toiseen paikkaan ja siellä seuraan liittyi meidän vartijakundi. Sen kanssa istua läpätin, kunnes yhtäkkiä sekä portsari että meidän hottis-baarimikko alkoivat vinoilemaan=). Ensin Hottis alkoi Ns. vikittelemään mua ( leikillään=)...)ja sitten sekä se että portsari alkoivat heittää juttua että minä ja vartija ollaan ihan "inlööv" =D...mä sitten sanailin tietty takaisin ja tyotesin että me ollaan kavereita mutta jos hottiksella on pokkaa niin saa suudella, sitten se seuraisikin mua loppuillan kuin kiltti koiranpentu ( itsevarma minä=D...)...no se ei suostunut mutta koskapa vartijakin epäili niin pussasin sitten sitä ja niinhän siinä kävi ettei se mua minneen pääästänyt enää sen jälkeen=)...

nyt mulla on pieni kinkkinen pulma käsissäni...nyt mun kanssa haluaa rehveille vartija sekä kundi jota pussailin viime perjantaina...perjantai on ainoa onnistuva rehvailupäivä ja silloin olen luvannut mennä yhden hepun kanssa jo ulos. Se ei kyllä ole ilmoittanut lähteekö se (tai pääseekö se) joten odotan huomiseen ja sen jälkeen alan miettiä kenen kanssa sitten perjantaina rehvaan jossei se kerta halua. (Kuka tahtoo treffeille???!!! jonoon vaan ja vuoronumero käteen=D...)

en ole kuitenkaan niin mahdoton kuin äippä nuorena että sopisin 3 eri kundin kanssa treffit samaan paikkaan samaan aikaan ja lähtisin sitten neljännen kanssa jonnekin muuanne=D...


väsyneen päivän ilta=)...  1

tulipa sitten oltua synttäreillä. Yllätyin iloisesti kun olikin rennompi fiilis kuin yleensä siskon luona juhlissa. Ei pukuja ja vain isovanhemmilla(mummoilla) jakkupuvut=). siskoakin oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Ei olla hirmuisen läheisiä ( ikäeroa 12vuotta), mutta välit on silti hyvät. Isoveikkakin saapui paikalle tyttöystävänsä kanssa.
(Lupasi tulla ens viikolla mun meseä katsomaan...vihdoinkin=)...) kaiken kaikkiaan oikein mainiot pikku istujaiset=)...

ja nyt voi jo alkaa laskemaan päiviä synttäreihin...*rummunpäristystä* enää 7 pvää vanhuuteen!!!!


kiire!!!!  2

...makoilin hempun kanssa aamupäivän ja kateltiin telkkaria. Rauhaisa sunnuntai aamu...kunnes puhelin kahdentoista aikaan soi. Isukki soitti ja sanoi että ovat äitipuolen kanssa hakemassa meitä kahden aikaaan. Ihmettelin että hakemassa mihin??? Sitten välähti...tänään on siskonpojan synttärijuhlat!!! tuli hieman kiirus. nopeesti meikit nassuun ja vaatteet päälle ja kaupaan ostamaan synttärilahjaa...ei olleet kaupat auki!!!
R-kioskille siis...
kotona huomattiin että hempukan juhlasukkikset on tarhassa ja lenkkarit isin luona. Juhlapaidasta puuttui nappi...no, saatiin nämä ongelmat ohitettua, hempukka saa laittaa sandaalit ja arkisukkikset ja toisen paidan..sitten mietin mitä itse laitan päälle. Sisko ja sen mies ovat ns. yläluokan porukkaa, siellä on miehillä puvut ja naisilla jakkupuvut, ainakin mummoilla ja siskon kavereilla.Tyydyn itse asialliseen siistiin look:iin...liituraitahousut vaan päälle, musta paita ja hiukset leteille. Jospa mäkin menettelisin=/...eipä sinne tulla mua katselemaan vaan päivänsankaria.
isoveikkakin tulee piiipahtamaan siellä. saan purkaa huoltani tosta mesestä.

nyt pitää mennä hempukan tukka laittamaan nätisti. *huokaus* ei millään jaksaisi lähteä juhlimaan mutta pakko kai se on...


yömietintöjä...  2

...on jäänyt häiritsemään sen teinitytön kiukku/egotus/isottelu...pidän itseäni kuitenkin yleensä rauhallisena otuksena. en ala haastamaan riitaa, ja kestän jonkun verran suunsoittoa. Mutta jos joku käy huutamaan kaverille (naarasleijona-efekti) niin mä nousen puolustamaan...toinen paha (?) on juuri nämä teinityttöset..."hei olen pipsa, oon blondi ja mulla on isot tissit! mä teen kuin haluan ja kukas sä olet ...ja mitä täällä teet ja etkö näe miten ihana olen...palvokaa mua!!!!! " herranjumala..( huomaa, et ole julkkis tai erityisen ihailtava vain siksi että sulla on kivat aurinkolasit tai b-kuppia isommat rinnat..!!!).ja aina ne löytää mut...
Yleensä tollaisen voi kuitata nauramalla mutta joskus nämä nuoret ihanteet käyvät käsiksi. pieni olen, nuoren näköinen, mutta kun suutun....sanotaanko niin että osaan pitää puoleni. en mene ketään lyömään mutta puolustaudun jos on pakko.

vaikka on mun tempperamentti muutenkin ilmeisen tunnettu. ei se leimahda lähes koskaan mutta kun leimahtaa niin huudan kenelle tahansa missä tahansa...lady K eilen kysyi eikö mulla ole itsesuojeluvaistoa, jos käyn parimetriselle häiskälle huutamaan koska se on tapellessaan kaatanut lapseni hoitsun( tarhatäti vapaalla, muakin pienempi ja sitten häiskä kaataa sen maahan,,,3vkoa saikkua...) ...ei, itsesuojeluvaistoa mulla ei ole=). kun suututaan suututaan kunnolla (tappajapulu=D...). Lepyn myös helposti...=)

tätä käy jos jotakuta kaveria on satutettu jollaintapaa, mua on kohdeltu väärin tai jotakuta kaveria kohtaan on oltu epäreiluja...mä olen äitihahmo ja tasapuolisuuden ja reiluuden ystävä=).

näin eilen ohimennen vanhoja tuttuja ( tai tutun)...kun aikaisemmin oli myrtsissä töissä tuli käytyä paljon teellä ja tuoremehulla topparissa. siellä tutustuin vanhaan pariskuntaan, elläkkeellä jo jne...todella mukavia, ja viisaita ihmisiä. puheltiin aina yhteensattuessamme elämästä, veroista, politiikasta, ja muuten vain kaikesta...melkein vuosi sitten sattui että pariskunnan mies sai sairaskohtauksen ja halvaantui ...4_raaja halvaus, pystyy onneksi puhumaan ja aivot toimii kuten ennenkin. Kun rouvaa on nähnyt nyt juna-assa matkalla niin on aina kysellyt miehen vointiaa. se on niin raskasta niille molemmille...pahinta on se kun ei itse voi auttaa millään tapaa...ja aina näin käy niille hyville, viisaille ihmisille=(...se vain ei ole reilua...

puhuttiin aiheeseen liittyen neiti koalan kanssa kuolemasta...se pelkää kuolemaa ( eikös kaikki?) mutta oma mielipiteeni on se että me pitkitämme elämää liikaa...kuolema on yhtä luonnollinen tapahtuma kuin syntymä...omaisille voi olla kova pala ( tai ei jossei välitä ja perintöäkin tulee...) mutta esim mäkin kuulen lähes päivittäin vanhuksen oman toiveen, kunhan jo kuolema veisi...mä teen hoitotestamentin jossa kielletään elvyttämästä mua halvauksen tai tms. takia...en halua elää kasviksena tai , tajuamatta missä olen...( vaikka eihän sitä tiedä millainen on vanhana).. ja siitä...halasin eilen yllärispontaanisti meidän yhtä pappaa...se hymy oli täyttä kultaa=).suosittelen haleja kaikille!!!!


mikä ilta, iltojen ilta=)  1

...voi mahoton!!!!eilen oli hauskaa...grillipileitä pitäisi olla useammin. todella hyvat ruoat(kerrankin olen syönyt) , seura ihan parasta! siinä olisi useampi kundi maksanut jos olisi päässyt mukaan 20 hoitsutytön seuraan=D. Myös BB studio kehitettiin (aika moni ydinrykelmästä oli hömppänä siihen).
Saatiin sitten emäntä ylipuhuttua että lähdetään kaupunkiin, etenkin kun päästään ilmatteeksi, yhden vieraan pakettiauton perässä=D...leikittiin koko matka keravalta helsinkiin "mä en oo koskaan-leikkiä" ( meitsi sai kaksi pistettä kuten hellukin...muut jäi nollaan tai yhteen pisteeseen=)...). Osa matkaa meni poliiseja pakoillessa, pakettiauton perässähän ei saa kuljettaa ihmisiä, huuto:"päät alas tuolla on poliisi" tuli hyvin tutuksi=).

jäätiin keskustassa pois ja kirmattiin pitkien neuvottelujen jälkeen hamlettiin. hyvä valinta=). Seikkailin siellä melkein ominpäin koko illan...välillä istuin kamusten pöydässä, välillä tanssin pöytien päällä , välillä väistelin liian innokkaita jässiköitä. Yksi elämää suurempi teinityttö kävi taas kerran isottelemaan....tanssin korokkeella ja neiti päätti että hän tarvitsee vähintään 2x2 metriä voidakseen tanssahdella itselleen kunniotettavalla tavalla. kehoitti mua siirtymään ja kunen sitä tehnyt kävi väkivaltaiseksi. Lettiin kiinni ...nappasin ranteista kiinni, ja totesin että sillä on kolme sekunttia aikaa irroittaa , sitten sitä sattuu...ei irrottanut, sitä sattui...enkä edes lyönyt... tyrkkäsin pimun aika voimalla kauemmas. se lähti valittamaan jollekin kundille ( voi miten elo voikaaaan olla kamalaaaaa!). Mä en oikeasti jaksa noita hempukoita jotka luulevat voivansa isotella mielin määrin, ja joka ainoa kuvittelee olevansa maailman napa. muttaa olkoon rauhassa kunhan mua ei tule häiritsemään... jos nimittäin joku käy kiinni niin takaisin pesee aivan varmana=).

lähdin sitten illan jälkeen seikkailemaan asemalle. junia ei enää mennyt , ja jäin sitten assalle odottelemaan. Ovi assan sisään oli auki, ja wc hätä kun oli vilahdin sisään etsimään assan vessan kassaa=)...sitä ei löytynyt, ovet oli kiinni mutta siivooja oli. Se ei meinannut jälkeen päästää mua sinne, mutta yli puolen tunnin lirkuttelun, surkean ilmeen ja höpöttelyn sain ainoana ihmisenä kunnian käyttää vessaa vaikkei olisi saanut=D.kiitos jumalattarille mun puheenlahjoista. nappasin kundilta vielä puhelinnumeronkin ja lupasin infoilla...minkä myös teen, oli todella kiva heppu.

siinä junaa odotellessa ajauduin muusikkoryppääseen. pitkälle aamuyötä parannettiin maailmaa.kuuden maissa himaan....äsken ylös...nyt on väsy. Hempukka palaa kohta kotia, pitää nopsasti kipaista kaupassa ja jotain...hauska ilta ja olo on sen mukainen=D...


hilebile...  1

vai bilehile=)? ei kumpaakaan vielä...kohta suuntaan nenuni kohti keravaa ja grillipileitä...sadekin suosii meitä=). Mutta ihmiset sen tunnelman tekee, ei hoitsut välitä parista vesipisarasta...illalla ehkä vantaan hotellille tai hemmingayssiin tai ...?

nyt lähtee paklaamaan hän=)....


pakko kai...  3

...se on vielä höpistä kun ei unikaan tule=).

sain tänään elämäni oudoimman kohteliaisuuden. kävin duunimatkalla paikallisessa viihdyttämässä neiti koalaa ja juomassa tuoremehuerikoiseni ( edelleen kertaukseksi huonomuistisille: tuoremehua ja vettä=)...). Toisesta pöydästä tuli joku pappa höpöttämään meille ja se totesi että mulla on kauniit polvet...kauniit polvet!olihan mulla farkut jotka on rikki polvien kohdalta, ja onhan nuo ihan katseltavat mutta silti...kauniit polvet=D...omituisin kohteliaisuus ikinä...

Laitoin sitten kaverille viestiä junamatkalla ja oli pakko mainita moisesta. sieltä tuli vastauksena...mun mielestä sulla on kauniit korvalehdet...=D voitti siis omituisten kohteliaisuuksien pokaalin=)...ja olihan se kauniisti sanottu=)...

syntymäpäivät lähestyy edelleen uhkaavasti...vanhuus kolkuttelee jo ovia...suunnitelmat yhä auki osin. suunnittelin että jos lauantaina menis piknikille, bingoon ( extremeä käpyilyä) ja sitten se hienostopukeutuminen ja jazzia kera shampanjan ...mutta tytöt eivät ole innostuneita siitä bingosta. ei mitään seikkailumieltä!!!saa nyt nähdä jos mietintämyssykästäin ilmaantuisi joku erityisen hieno ideanpoikanen. toistaiseksi mun ääretön mielikuvitukseni takkuilee pahasti.

hassua miten haluaisi viettää synttäreitä kaikkien kamujen kanssa, mutta tiedän että se on mahdottomuus. Liikaa kavereita ja vuorotöitä ja liian ympäripuolella maata. huokaus.


mikä päivä!!!  1

Aivan upea=)...olen ollut niin hyvällä mielellä etten aikoihin=). Vaikka sattui yksi takaisku niin se ei ole pystynyt mun hyvää tuultani eliminoimaan=). töissä nauroin aivan kaikelle ääneen, niin tyhmää asiaa ei ollut ettei olisi revennyt=D...loppujen lopuksi se tarttui duunikamuseenkin ja siinä me sitten käkätettiin koko ilta...
pomo totesi tänään että olen ton paikan ilopilleri=D

ja mistä tämä mieliala johtuu. Alunperin unesta, mutta loppujen lopuksi syy on syvempi. Enemmän kuin mitä unessa näin, vaikutti kuitenkin kenet siinä näin...SUURI PALJASTUS!!!
(en ajatellut tästä puhuvani ikuna...) Mä olen ollut jo jonkin aikaa ( kesän ajan) ihastunut jonkunverran yhteen kaveriini. En rakastunut, mutta tykästynyt. Ilmoitin kuitenkin sille aikoinaan humaluuspäissäni etten ole kiinnostunut siitä vaan toisesta ( valehtelin!!!)...en tiedä miksi mä niin sanoin...tai tiedän. kyseessä on todella upea heppu, ei vain ulkonäöltä vaan myös luonteeltaan...en ajatellut olevani sille kyllin hyvä. Toisekseen jos olisin kiekunut ihastukseni ilmoille, olisin saattanut menettää sen kaverina ( ja turha höpistä riskeistä ja miten niitä kannattaa ottaa...!!!!) . mielummin pidän sen elämässäni kaverina pitkään pitkään, kuin menetän hetken huuman jälkeen.
pitkän aikaa työnsin tämän asian syrjään, ja koetin minimoida sen. Nyt toi uni toi sen mieleen ja olen niiiiin ihkuna nyt ettei rajaa=). Eikä tämä ole ollenkaan paha asia, en mä riudu sen perään. Kuten sanoin se on mun kaveri=). silti nautin nyt suunnattomasti tästä tunteesta. Kaikki viimeaikaiset murheet ja miehet on unohtuneet täysin.

Eikä tämä ole este muitten tapailulle, sehän on vain mun kaveri. En muutenkaan voi pyristellä irti missionista, lupasin kolme kuukautta ja lupaukset pitää pitää. Yhdet rehvit tulossa siis ja toiset ajan puolesta auki vielä. sekin selviää kun saan uudet listat käteen.
on se jännää miten yhdentekevät vetkuttelevat ihmiset on helppo unohtaa, kun yrittävät vedättää liian kauan...ja kiitos kaikesta kuuluu...unipojulle=)...


unikuvia...  1

...haukotus, aamu taas...näin taas pitkän unen. joskin hieman hämmentävän...mutta kivan=).ei mitään eroottista unta, vaan muuten vain mukavan. ...nyt olen vain jotenkin... hämmentynyt...ja hymyilevä=). tästä ehkä lisää joskus illalla duunin jälkeen...
nyt alettava touhuilu, duuni kutsuu vaikka on hieman heikohko olo.


kerranki...  1

...tai ainakin pitkästä aikaan saanut jotain aikaan=). Sain tehtyä viimeismmän maalauksen valmiiksi ja kirjoitettua laulun sanat, jotka pitäisi nyt toimittaa eteenpäin...luomistyön tuskaa=)...

harmitti se mesen hävitys, mutta kaveri tulee vilkaisemaan löytääkö se sitä jostain, jossei löydä lupasi broidi piipahtaa joku päivä. Olin ihan varma että isoveikka huutaa mulle kun menin mokaamaan, mutta se ilmeisesti oli osannut odottaa jotain. Ei huutanut, mutta nauroi kyllä=)...yritin selitellä asiaa:

-mä sain sen asennettua jo...
- joo ei pitäisi mennä asentelemaan mitään jossei osaa!
-mutta kun mä osasin. ja siinä piti asentaa, uusi versio tai se ei olisi toiminut...
-ja vituiks meni!
-niin mutta sain sen asennettua! sitten se yhtäkkiä hävis*ääni hiipuen*
-joo, mäkin lähdin ajamaan kotkaan mutta törmäsin puuhun *esimerkki*...eli kaikki alkoi hyvin mutta sitten meni päin V***a. Myönnä nyt vain.
- joo....niin tais mennä. mut se oikeasti vain katos..

että näin=)...kasvattavia keskusteluja on siis käyty=D.

tytötkin kävivät hakemassa ylimääräisen ruokapöydän poies. Riehuttiin alakerran varastossa pahvilaatikkojen kanssa, ennekuin saatiin pöytä esiin. Siinä tuli päivän kuntoilut tehtyä.

mut saa nähdä pelittääkö kohta...meseasentaja tuli=)...

Lisäys klo 18.55...
mese löytyi mutta siiinä on jotain vikaa kun ei suostu toimimaan. Noooo...enköhän jaksa odottaa vielä. nyt ruoan syöntiin, päivän ensimmänen ateria pitäisi kai syödä...ei oo ruokahalua ei=(