Palkkaneuvotteluissa on ainakin jossain vaiheessa ollut haaveena vientialojen palkka-ankkuri, eli vientiteollisuuden tilanne määrittelee katon palkankorotuksille. Työnantajien uusin haave on kuitenkin täydellinen paikallinen sopiminen, eli palkasta sovitaan yksin työnantajan ja työntekijän kesken. Sillä haetaan yrityksille ja työnantajille lisää valtaa, jotta tarvittaessa voidaan sanella työntekijöille palkat ja työehdot hyväksy tai irtisanoudu -mallilla. Liian hyvät palkat kun haittaavat poskettomien osinkojen maksamista, ja yrityksille on tärkeintä pitää omistajat tyytyväisenä, työntekijät ovat vain pakollinen paha.
Mutta palataan aiheeseen. Palkkaneuvotteluihin on haaveiltu vientialojen palkka-ankkuria, jolloin vientiteollisuus neuvottelee ensin, miten suuriin palkankorotuksiin on varaa. Muut alat sitten voivat saada korkeintaan saman korotuksen. Kuulostaa ehkä järkevältä, mutta oikeasti se on täysin sovinistinen ja tuloeroja (palkkatulot) kasvattava malli.
Koska miesvaltainen vientiteollisuus luo palkka-ankkurin, jota muut eivät saa ylittää, vientiteollisuus saa aina maksimikorotuksen. Naisvaltaiset matalapalkkaiset palvelualat saavat korkeintaan saman korotuksen, epäonnistuneissa neuvotteluissa taas vähemmän. Palkka-ankkuri siis tarkoittaa, että tuloerot eivät voi koskaan pienentyä, ainoastaan kasvaa. Koska kohtalaisen hyväpalkkaiset miesvaltaiset vientialat hyötyvät ja matalapalkkaiset naisvaltaiset palvelualat häviävät, palkka-ankkuri on täysin sovinistinen ja tuloeroja kasvattava epäoikeudenmukainen malli.
Jos ei ole sovinisti, kannattaa suhtautua suurin varauksin ehdotuksille vientialojen määrittämästä palkka-ankkurista.