
Pankkiiri Björn “Nalle” Wahlroosin teos Sateentekijät – Eräänlaiset päiväkirjat (1992–2001) avaa näkymiä kylmän sodan jälkeiseen lama-Suomeen. Neuvostoliitto ja idänkauppa olivat romahtaneet. Suomen talous ajautui lamaan, yrityksiä meni konkurssiin ja työttömyys nousi ennätyslukemiin.
Kyseessä oli taitekohta Suomelle ja sen elinkeinoelämälle. Maa haki Euroopan unionin jäsenyyttä ja muodosti viralliset suhteet Natoon vuonna 1992. Suomi suuntasi länteen.
Suomen elinkeinoelämä oli tuohon aikaan hyvin erilainen. Vaikka Suomi oli solminut EEC-vapaakauppasopimuksen jo vuonna 1973, se koski ainoastaan teollisuustuotteita. Vientiin liittyi lisäksi runsaasti paperisotaa ja byrokratiaa. Ennen EU-jäsenyyttä Suomen talous oli pitkälti protektionistinen.
Suuret suomalaiset teollisuusyritykset olivat monialayrityksiä, jotka saattoivat valmistaa kaikkea saappaista televisioihin ja jääkaapeista sivupöytiin. Monet näistä yrityksistä ajautuivat vaikeuksiin, ja 1990-luvun lama pakotti niitä supistamaan toimintojaan. Laman keskellä tehtiin myös paljon yrityskauppoja.
Wahlroos ja hänen johtamansa Mandatum astuivat tapahtumarikkaaseen markkinaan, jossa kulmahuoneissa vallitsi paniikki. Kirja avaa näkymän Suomen värikkääseen elinkeinoelämään. 1990-luvulla yrityksiä myytiin, ostettiin ja yhdistettiin uusin tavoin.
Tuleva EU-jäsenyys tarkoitti, että Suomen markkina avautuisi kansainvälisille yrityksille, rahoittajille ja sijoittajille. Monien suomalaisten yritysten arvostustasot olivat tuolloin niin matalat, että ne olivat ostettavissa pilkkahintaan. Yrityksillä oli vain muutamia vuosia aikaa järjestellä omistuksensa, jotta kotimainen hallinta voitiin säilyttää. Wahlroos ja kumppanit nousivat esiin juuri tässä tilanteessa, luoden niin sanottuja suomalaisen pääoman linnoituksia. Kaikki hankkeet eivät onnistuneet, mutta riittävän moni meni maaliin.
EU-jäsenyyden toteutuminen avasi Suomen talouden kansainvälisille toimijoille ennennäkemättömällä tavalla. Nokia uusiutui ja lähti valloittamaan maailmaa, ja 1990-luvun loppua kohden Suomessa elettiin IT-huuman keskellä.
Wahlroosin kirja tarjoaa myös mielenkiintoisen näkymän yritysjohtajien maailmaan ja henkilösuhteisiin. Siitä käy ilmi Suomen ja Ruotsin elinkeinoelämien läheisyys. Yksi kiinnostavimmista hankkeista liittyi Stockmannin mahdolliseen laajentumiseen Ruotsin kuluttajamarkkinoille, joka kuitenkin jäi vain ajatuksen tasolle.
Yritysjohtajien tarinoihin kuuluivat myös purjehdusmatkat, lennot yksityiskoneella, huippuhotellit, gastronomiset illanvietot sekä fasaanijahdit Englannissa, Skotlannissa ja Janakkalassa sijaitsevassa Vanantaan kartanossa.
Kirja tarjoaa lukijalle poikkeuksellisen hyvän näköalan Suomen elinkeinoelämän muutokseen, joka tapahtui vain muutamien vuosien aikana. Wahlroos antaa merkittävän panoksensa Suomen taloushistorian ymmärtämiseen.
Kirjoitettaessa soi Technotronic - Pump Up The Jam







