Moni oppisi koodaamaan, muttei voi oppia koska ei ole ikinä kokeillut. Sitä varten Supercell, Ilkka Paananen & co perustavat koodikoulun.
"Maailmassa on ihmisiä, jotka olisivat erittäin kovia koodareita, jos vain kokeilisivat", kertoo Ilkka Paananen. Supercell ja lukuisat muut teknologia ja pelitalot kärsivät kroonisesta koodaripulasta ja tähän lääkkeeksi Helsinkiin perustataan koodikoulu Hive.
Supercell rahoittaa Hiven ensimmäiset vuodet ja on sitoutunut sijoittamaan koodikouluun 8-10 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen he toivovat, että mukaan liittyy muita yrityksiä tai myös valtio.
Paananen kertoi uudesta koulusta Slushissa.
Koodikoulun pääsykoe avautuu verkkoon tammikuussa 2019 ja ensimmäinen vuosikurssi aukeaa elokuussa 2019.
Koulua varten on perustettu oma yhdistys, jonka hallituksen puheenjohtajana on Hello Ruby kirjoistakin tuttu Linda Liukas. Hallituksessa ovat mukana myös muun muassa Jaakko Lehtinen ja Petteri Koponen.
Hive Helsingin opetussuunnitelma on rakennettu Pariisilaisen École 42:n konseptin pohjalle. Pariisilaiskoulua Linda Liukas kuvailee Tylypahkan ja Matrixin sekoitukseksi.
Menestystä ja toimivaa koodia elämääsi!
Ilkka Lavas
Serial Entrepreneur
City Digital, TableOnline, Improve Media, City Dev Labs etc
Julia Grace, Senior Director of Infrastructure Engineering at Slack
Slack on maailmanlaajuinen chat -ohjelmisto, jota käytetään lukuisissa yrityksissä. Jopa 8 miljoonaa ihmistä käyttää Slackia päivittäin. Julia Grace, Slacking Senior Director of Infrastructure Engineering kertoo mitä he oppivat kehittäessään Slackiä.
Mitä pitää muistaa kun kehitetään tuntematonta?
Kehitysprosessissa on aina loputon määrä toivomuksia. Kun toivomuksia tulee, niitä kaikkia ei varmasti voida toteuttaa. Mielenkiintoista onkin katsoa toivomuksista usein toistuvia toivomuksia ja keskittyä niihin. Toinen tapa on katsoa mitä kukaan ei toivo. Esimerkiksi kaikki halusivat Slackin toimivan nopeammin, mutta kukaan ei halunnut offline modea. Tiesimme helposti mihin keskitymme.
API:t olivat portti tuntemattomaan
Julia kertoo siitä kun he kehittivät API rajapintoja, emme tienneet mihin ihmiset käyttävät niitä. Kun sitten API:t olivat rakennettu, huomasimme, että erään asiakkaan API:n kautta poistetaan valtava määrä viestejä. Huomasimme tilanteen ja luulimme, että siellä on joku bugi. Soitimme pikapikaa asiakkaalle että tietävätkö he, että kaikki viestit poistetaan pian tätä myötä ja asia selvisi. API:en avaaminen on ollut yksi Slackin menestyksen salaisuuksista, koska sitä kautta Slack on pystynyt tarjoamaan enemmän asiakkaille yhdessä asiakkaiden ja kehittäjien kanssa kuin mitä itse pystyisi kehittämään.
Priorisointi on tärkeä
Yksi menestykseen liittyvä asia on priorisointi. Priorisoinnissa tärkeää on varmistaa, että kaikki ymmärtävät mikä on tärkeintä. Julia Grace oppi lastaan opettaessaan, että lapselta kannattaa aina kysyä, että onko hän ymmärtänyt asian. Esimerkiksi jos pyydät lasta tekemään jotain, kannattaa pyytää toistamaan voisitko kertoa mitä haluan, että teet? Vastaavasti yrityksessä kun olet kertonut mikä on tärkeää, on hyvä kerrata tiimiltä kannattaa että mitä olikaan tärkein asia nyt ja oletteko samaa mieltä. Näin tulee varmistuttua, että kaikki ovat tekemässä samaa asiaa.
Paras johtamisvinkki: Hanki lapsia
Julia Grace kertoo hyvän johtamisen salaisuutensa: hanki lapsia. Lapsia kasvattaessa oppii johtamaan.
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä
City Digital & EatAndTheCity
Slush 2018 on jälleen Helsingissä. Slush on kaksipäiväinen teknologiatapahtuma joka kokoaa yhteen sijoittajia ja startuppeja. Slushia on kuvailtu “BurningMan kohtaa TED-talkit”. Tapahtuma on muutamassa vuodessa kasvanut suureksi.
Saatat pohtia miten isoksi Slush on kasvanut. Tässä muutamia numeroita
Slush 2018 is in Helsinki again. Slush in Helsinki is a two-day startup and investor event organized every "November", accompanied by hundreds of side events. Described by many as “BurningMan meets TED”, the event has grown in just a few short years to 20,000 attendees.
You might wonder how many people attend to Slush. Here are the numbers:
Mentorointi on suosittua startupeissa, korporaatioissa ja urasuunnittelussa mutta toimiva mentorointi vaatii myös pelisääntöjä.
Mentorit ovat valmentajia, jotka sparraavat yritystä. Monilla startupeilla, yrittäjillä, johtajilla ja urallaan eteenpäin haluavilla on mentori. Olen itse ollut mentorina ja aktorina uraani ja työhöni liittyen mutta myös vapaaehtoisena mentorina erilaisissa uratilanteissa oleville ihmisille, työttömille tai uutta työpaikkaa etsiville.
Mentorina oltuani olen huomannut miten mahtavaa on nähdä kun ihminen päätettyään jotain, useimmiten pääsee sinne kunhan vain tavoite on realistinen. Toisilla menee useampi vuosi, toisilla käy joskus jopa tuuri ja maali hyppää oikotien kautta lähemmäksi ja pitääkin aika pian asettaa seuraava maali taas kauemmas. Joskus taas maali tuntuu niin kaukaiselta, että on pakko tehdä pieniä maaleja lähemmäs, jotta saa onnistumisia ja havaitsee edistymisen.
Törmäsin Eric Riesin Startup Way -johtaminen kirjaa kääntäessäni Techstarsin manifestiin, jossa on hyviä ohjeita mentoreille. Tässä seuraavassa Techstarsin vinkkejä jotka jokaisen mentorin ja aktorin kannattaa lukea ja huomioida.
Techstars mentorien manifesti
Techstars on teknologiayritysten kiihdyttämö, joka on ottanut valmennuksen sen verran tosissaan, että on julkaissut oman manifestinsä joka linjaa “mitä yrittäjät voivat ja mitä heidän pitäisi vaatia mentoireiltaan” sekä “mitä mentorien pitäisi muistaa rakentaessaan hyödyllisiä suhteita yrittäjien kanssa.”
- Ole kuin Socrates.
- Älä odota mitään vastineeksi (tulet ilahtumaan siitä mitä saat takaisin).
- Ole aito / toteuta sitä mitä saarnaat.
- Ole suora. Kerro totuus oli se miten vaikeaa tahansa.
- Kuuntele myös.
- Parhaista mentori aktori suhteista tulee lopulta kaksisuuntaisia.
- Ole vastaanottavainen.
- Adoptoi vähintään yksi uusi firma vuodessa. Kokemuksella on merkitystä.
- Erota mielipiteet selkeästi faktoista.
- Pidä saamasi tiedot luottamuksellisena.
-Ilmoita selkeästi oletko mentori vai etkö. Kumpikin vastaus on ok.
- Tiedä mitä et tiedä. Sano “En tiedä” kun et tiedä. “En tiedä” parempi vastaus kuin että puhuisit puuta heinää.
- Opasta, älä kontrolloi. Tiimien täytyy tehdä omat päätöksensä. Opasta mutta älä ikinä käske tiimejä tekemään jotain. Ymmärrä, että kyseessä on heidän yrityksensä, ei sinun.
- Hyväksy myös muut mentorit ja kommunikoi heidän kanssaan.
- Ole optimistinen.
- Tarjoa selkeitä neuvoja, älä ympäripyöreitä.
- Toimi haastajana ja sparraajana mutta älä ikinä hajota tai riko.
- Ole empaattinen. Muista, että startupin vetäminen on rankkaa.
Sosiaalisessa mediassa herätti keskustelua Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan maankäytön ja kaupunkirakenteen palvelukokonaisuuden kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikön pitkä titteli.
On kuitenkin yksi titteli joka on vielä pidempi kuin Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan maankäytön ja kaupunkirakenteen palvelukokonaisuuden kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäälliköllä nimittäin Prinssi Philipin täydellinen kuninkaallinen titteli on 133 sanaa pitkä.
Prinssi Phillipillä on melkoisen pitkä titteli. 133 sanaa.
Tässä titteli kokonaisuudessaan. Osaisitko opetella ulkoa?
His Royal Highness The Prince Philip, Duke of Edinburgh, Earl of Merioneth, Baron Greenwich, Royal Knight of the Most Noble Order of the Garter, Extra Knight of the Most Ancient and Most Noble Order of the Thistle, Member of the Order of Merit, Grand Master and First and Principal Knight Grand Cross of the Most Excellent Order of the British Empire, Knight of the Order of Australia, Additional Member of the Order of New Zealand, Extra Companion of the Queen’s Service Order, Royal Chief of the Order of Logohu, Extraordinary Companion of the Order of Canada, Extraordinary Commander of the Order of Military Merit, Lord of Her Majesty’s Most Honourable Privy Council, Privy Councillor of the Queen’s Privy Council for Canada, Personal Aide-de-Camp to Her Majesty, Lord High Admiral of the United Kingdom.
Tubecon 2018 järjestettiin Messukeskuksessa 17-18.8.2018
Tubecon järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Messukeskuksessa. Tila on isompi kuin aikaisempien vuosien Hartwall Areena, mutta ensisilmäyksellä tila vaikutti eritäin toimivalta, ilmavalta ja viihtyisältä.
Tube Awardseissa Messukeskuksessa valittiin 19.8.2018 vuoden 2018 parhaat tubettajat sen perusteella kuka on tehnyt parhaan videon.
Vuoden action-video
Video, joka koukuttaa taidolla tai toiminnalla ja joka saa katsojan adrenaliinin virtaamaan. Jännän äärellä!
Jorkki 4 Länsimetro // Biisonimafia
Vuoden kauneus- ja muotivideo
Video, joka on inspiroinut tyylillään tai auttanut katsojia löytämään jotain uutta omaan lookiinsa. Olet ainutlaatuinen!
Get Cyber With Me // Pahalapsi
Vuoden komediavideo
Video, joka on viihdyttänyt ja naurattanut kekseliäällä tavalla. Hyväntuulisuutta maailmaan viljelevä teos. Ettei elämä olisi liian laiffia!
Ope Rageaa Pahasti // Hurhur
Vuoden pelivideo
Video, joka on temmannut mukaansa toiseen universumiin ja tarjonnut ainutlaatuisia kokemuksia arjen lagauksen keskelle. Game on!
Miten ne ei löydä mua?? // Deata
Vuoden kuvaus ja editointi
Video, jonka kuvaus, leikkaus ja visuaalinen kokonaisuus häikäisee laadullaan. Erinomaista taitoa ja osaamista osoittava teos. Well done!
Travel Near // Timo Wilderness
Vuoden kaupallinen yhteistyö
Video, joka on luovalla ja oivaltavalla tavalla ilahduttanut sekä tubettajan katsojakuntaa että edistänyt yhteistyökumppanin tavotteisiin pääsyä. Win-win -video!
1980-luvulla // Justimusfilms
Vuoden maailmanparannus
Video, joka on edistänyt hyviä arvoja tai saanut aikaan konkreettista muutosta, tehnyt maailmasta hieman paremman paikan elää. Valopilkku, joka on tuonut toivoa!
Kiusaaminen // Jennysvoices
Vuoden tarina
Video, jonka fiktiivinen tai tositapahtumiin perustuva tarinankerronta on temmannut mukaansa. Käsikirjoitus tai tarinallinen sisältö ovat omaa luokkaansa. Jokaisella meillä on tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi!
Käytin kolikkoa karttana kahden päivän ajan // Eloaville
Vuoden vlogi
Video, joka on parhaalla tavalla tuonut esille vloggaajan elämää tai ajatuksia. Aitoutta ja persoonallisuutta esiin tuova kokonaisuus. Elämä on laiffia!
Surfing in a private Jet // Jarno Laasala
Vuoden video
Vuoden mieleenpainuvin video!
Kohtaan suurimman pelkoni // Mmiisas
Yleisön suosikkivideo
Ope räppää aamunavauksessa // Jan Nyberg
Onnittelut palkituille ja menestystä elämääsi!
Ilkka O. Lavas
media-alan sarjayrittäjä
Vuoden parhaan pelivideon tehnyt Deata eli Mikael Hertell sekä sarjayrittäjä Ilkka O. Lavas
Kyltissä varotetaan murmeleista. Auringonpaiste muuttuu äkkiä vesisateeksi ja pian taas paistaa aurinko. Alpeilla kesä on lyhyt ja talvi pitkä. Murmeli saattaa nukkua horroksessa lokakuusta huhtikuuhun eli seitsemän kuukautta vuodesta. Sieltä se sitten herää moikkaamaan ohikulkijoita.
Alpeilla on monta hienoa vuorten ylitystä, mutta yksi on ylitse muiden - Großglockner Hochalpenstraße. Maksullinen Großglockner. Sinne on kätevä mennä omalla vuokratulla autolla. Saksasta saa esim Munchenista edullisesti autoja. Kannattaa tarkistaa paljonko maksaa, että autolla saa ajaa muissakin maissa kuin vain Saksassa, jotkut autoyhtiöt veloittavat suolaisia hintoja useissa maissa ajoista.
Großglockner ItävaltaAlpitAlpeilla on hienoja teitä autoiluun, pyöräilyyn ja moottoripyörillä ajeluunAlpit, Großglockner
Alpeille reissaavan kannattaa huomioida, että lähellä asuvat tulevat sinne useimmiten viikonloppuna, joten pe-su on ruuhkaa enemmän. Viikolla on enemmän tilaa.
Alpeilla riittää mutkia. Großglockner
Alpit on seikkailu. Suosittelen. Menestystä elämääsi!
Viimeksi kun kävin Sloveniassa, ajelin täällä moottoripyörällä. Moni suositteli Blediä. Tällä kertaa se sitten piti kokea ja kannatti.
Bled on järven rannalla ja vastarannalla on mukava uimaranta. Järven keskellä olevassa saaressa on kirkko minne pääsee veneellä tai uimalla. Vesi on hämmentävän sinistä. Kuvaa ei ole käsitelty.Bledin saareen pääsee veneellä, suppaamalla tai vaikka uimalla.Järvessä on hyvä uida, kalastaa tai vaikkapa suppailla.Sloveinan Bledissä on vehreää ja välillä hauskaa arkkitehtuuria.Vintgarin rotko, Bled, SloveniaVintgarin rotko, Bled, SloveniaBledin kaupunki on kompakti ja siellä on paljon turistiystävällisiä ravintoloita. Järvellä voi bongata myös joutsenia.Jos Bledin hotellien hinnat hirvittävät, kannattaa tarkistaa AirBnB tarjonta mistä löytyy myös jänniä paikkoja.
Slovenia on pieni maa. Sloveniassa asuu noin 2 miljoonaa ihmistä ja sen naapurimaita ovat Italia, Unkari, Itävalta sekä Kroatia. Euroilla pärjää hyvin.
Sloveniassa autolla ajaessa kannattaa ostaa Vinjetti. Poliisit ovat ahkerampia kuin Itävallassa. Sakkoa pamahtaa 300 euroa ja se on maksettava heti. Joo älä kysy mistä tämän tiedän. Vituttaa vieläkin.
Slovenia on hieno maa joka kannattaa tsekata. Ja Bled on hieno kaupunki. Yksi kauneimmista tällä planeetalla.
Onko anonyyminä olo mahdollista? Missä kaikkialla meitä valvotaan?
Tein kerran testin ja yritin olla viikon anonyyminä. Ei ollut helppoa. Meillä on valtavan monta seurantajärjestelmää ja lukematon määrä valvontalaitteita, millä sinua voi seurata. Käyn tässä nyt läpi niitä keinoja millä Suomessa isoveli valvoo ja profiloi. Kerro toki jos tiedät vielä muita.
Kauppojen valvontakamerat
Kokeileppa käydä kaupassa niin, ettei sinua huomata. Kasvontunnustus läpi isoimpien kauppojen videomateriaaliin, niin anonyymiytesi on mennyttä.
Kännykkä
Jos käytät omaa kännykkääsi, anonyymiytesi on mennyttä koska IMEI paljastaa sinut.
Kännykkäliittymä
Jos käytät omaa kännykkäliittymääsi toisella kännykällä, anonyymiytesi on mennyttä.
Prepaid kännykkäliittymä
Jos käytät prepaid liittymää vanhalla kännykälläsi, anonyymiytesi on mennyttä koska IMEI koodi paljastaa operaattorille sinut.
Uudet Prepaid liittymät
Jos suljit juuri kännykäsi, niin todennäköisesti ostat uuden prepaid liittymän jostain sulkupaikan läheltä ja lähiaikoina. Prepaid liittymäsi liikkuu todennäköisesti samoissa paikoissa, missä vanha kännykkäsi ja anonyymiytesi on mennyttä.
SMS, WhatsApp, Messenger ja Hangout viestiliikenne
Puheluhistoriasi perusteella voidaan päätellä tuleva käyttäytyminen. Varmasti laitat jossain vaiheessa jonkun viestin jollekin vanhoista kavereistasi ja paljastut. Tämä koskee sms viestejä, puheluita, WhatsApp viestejä sekä messenger viestejä. Vain joitain Suomessa harvinaisia viestimiä kuten Telegram meidän isoveli ei osaa purkaa edes valmistajan avulla. Toistaiseksi. Telegramia taas ei käytä kukaan muu joten varmasti anonyymiytesi on mennyttä pian kun joudut turvautumaan jäljitettävissä oleviin viestikanaviin.
Parkkihallit
Parkkihalleissa autosi rekisterinumero tunnistetaan automaattisesti ja anonyymiytesi on mennyttä. Jos et käytä omaa autoasi, niin kaikkien Facebook ja LinkedIn kaveriesi autoja seuraamalla paljastut varmasti.
Liikennevalvonta
Liikennevalvonta kuvaa autoja. Kasvontunnistuksella löydyt vaikka olisit vain kyydissä ja anonyymiytesi on jälleen mennyttä.
Bonuskortit
Vilauta vahingossa bonuskorttia ja anonyymiytesi aika on ohi.
Työpaikalla käynti
Jos käyt työpaikallasi, olet mennyttä. Jos valvontakamerat matkalla tai toimistolla eivät vielä kuvanneet sinua, niin joku työkavereistasi varmasti kertoo isoveljelle että olit siellä.
Lentoasema
Turha yrittää maasta pois. Vaikka lentokoneessa ei aina pyydetä passia tai henkilökorttia, olet varannut lennon todennäköisesti netistä, mistä lentoyhtiö ja isoveli saa nimesi Amadeus järjestelmän kautta. Voit yrittää rekisteröidä lippuja valenimellä, mutta maksoit matkan varmaan silti nimelläsi olevalla visakortilla ja anonyymiytesi on vain vitsi.
Tilin käyttö
Varmaan käteisesi loppuu jossain vaiheessa ja tarvitset lisää rahaa. Jos et nosta valvontakameralla varustetusta automaatista omalta tililtäsi rahaa, niin varmasti siirrät rahaa jonkun kaverin tilille jolloin kaverisi kautta viimeistään anonyymiytesi on mennyttä.
Pankkitili
Tilisiirroista ja maksuista voi päätellä missä liikut ja kenen kanssa liikutat rahaa. Anonyymiä tiliä on mahdotonta saada Euroopassa.
Sähköposti
Sähköpostiliikenteesi tallennetaan ja sitä voidaan lukea. Gmail, Hotmail, Elisa, DNA. Kaikki voidaan lukea ja anonyymiytesi on ohi.
Nettiliikenne
Käytät varmasti kotona wifiä. Se on nimissäsi ja liikennettä lukemalla sinut voidaan jäljittää. VPN:n käyttö auttaa, mutta senkin varmaan ostit luottokortillasi ja latasit tiettyyn ip-osoitteeseen ja taas paljastuit?
Facebook
Jos avaat Facebook-tilisi jossain, laitteesi selaimen tiedot tallentuvat ja jäät jälleen kiinni.
Google
Vaikka käyttäisit Googlea anonyymitilassa, tietosi kirjautuvat silti Googlelle jos käyttäydyt kuten ennen.
Apple
Ipadia ei voi käyttää kirjautumatta. Paljastuit.
Youtube
Jos katsot samoja Youtube kanavia kuin ennen, uusi anonyymi cookie on helppo tunnistaa kun kaikki muut ovat kirjautuneina ja jälleen laitteesi on paljastunut ja anonyymiytesi on ohi.
Twitter
Se vaatii kirjautumisen, mutta jos seuraat jotain tyyppiä jota ennenkin seurasit, sinut on helppo huomata uusien seuraajien joukosta. Yksityisviestit luetaan ja olet paljastunut.
Historiasi määrittää sinut
Kun haet asuntoa vuokralle, luottotietosi tarkistetaan. Kun haet töitä, sometilisi katsotaan läpi vaikket antaisi siihen lupaa. Kaveriesi liikkumisen perusteella sinut löydetään. Historiasi kertoo mitä teet seuraavaksi.
Voiko isoveljeen luottaa? Kuka valvoo valvojaa? Kuka määrää milloin saat olla anonyymi ja milloin jälkesi jätetään arkistoihin?
Oikeuslaitos, poliisi, isoveli, verottaja, armeija. Jos näistä joku haluaa löytää sinut, sinut löydetään. Suomessa on mahdotonta elää anonyymisti. Edes turvaluokitus ei suojaa sinua koska sekin tallennetaan näiden sankarien rekisteriin. Toivottavasti heihin voi luottaa paremmin kuin tapaus Aarnioon. Onneksi ei ole syytä olla anonyymi.
Menestystä elämääsi!
Ilkka O. Lavas
ict-alan asiantuntija, ohjelmoija, tietoliikenneturvallisuuden ammattilainen ja sarjayrittäjä