Honor 20 älypuhelimessa on 32 megapikselin etukamera ja 4 takakameraa joilla voi ottaa jopa 48 megapikselin kuvia.
Sain testiin upouuden Honor 20 puhelimen. Rakastan valokuvaamista ja innostuneena odotin, että pääsen kokeilemaan miten siinä olevat kaikki 5 kameraa toimivat. Kyllä, luit oikein: 5 kameraa!
Ensituntumalta Honor 20 tuntuu hyvältä käteen ja kooltaan sopivaksi. Testissä nämä ominaisuudet vahvistuvat. Puhelimen muotoilu on onnistunut. Koko ruudun alueelle levittyvää näyttöä on kiva käyttää ja esimerkiksi videoita ja kuvia on hyvä katsella isolta 6,26 tuuman ruudulta. Puhelin on kevyt ja tehokas. Mutta mennäänpäs tutustumaan niihin kameroihin.
Honor 20 puhelimessa on 1 etukamera sekä lisäksi 4 takakameraa
En ollut uskoa korviani kun kuulin, että puhelimessa on 4 takakakameraa sekä lisäksi vielä kunnollinen 32 megapikselin etukamera. Ajattelin, että varmasti siihen on laitettu samanlaisia kameroita, joiden kuvaa vaan yhdistetään, mutta olin väärässä: jokaisella kameralinssillä on oma tarkoituksensa.
Kameralinssejä on neljä:
- 48 megapiksen pääkamera jolla saa otettua tarkkaa kuvaa ja toimii jopa 10 x zoomilla
- Ultralaajakuvalinssi millä on hyvä ottaa vaikkapa lomamatkoilta maisemakuvaa (16 megapikseliä)
- Syvyyskamera tunnistaa syvyyksiä ja voi tuoda vaikka elokuvista ja ammattikameroista tutun boke-efektin kuvaan
- Lähikuvauslinssi - kahden megapikselin makrokamera, jolla voi ottaa 4 cm päästä tarkkoja lähikuvia
Kukko kuvattuna Honor 20 älypuhelimen kamerallaKanto kuvattuna Honor 20 älypuhelimen kamerallaKääpä kuvattuna Honor 20 älypuhelimen kamerallaJärvimaisema kuvattuna Honor 20 älypuhelimen kamerallaHeijastus kuvattuna Honor 20 älypuhelimen kamerallaÖtökkä kuvattuna Honor 20 älypuhelimen kamerallaSammakko kuvattuna Honor 20 älypuhelimen kamerallaHonor 20 älypuhelimen 48 megapikselin kameralla otetussa kuvassa näkyy erittäin hyvin etualalla olevan karusellin yksityiskohdat sekä jopa Linnanmäen maailmanpyörän pienet lamput.Honor 20 kameralla otettu kuva - ei filtteriä - ei rajausta (ja huom, en ole mikään ammattikuvaaja ja silti tuli näin hyvä).
Honor 20 unboxaus
Jännittävintä on aina uuden puhelimen ottaminen laatikosta. Tässä videossa Honor 20 puhelimen unboksaus.
Erikoisuus: virtanäppäimeen asetettu sormenjälkitunnistin
Honor 20 puhelimen virtanäppäimeen asennettu sormenjälkitunnistin kummastutti aluksi. Pienen käytön jälkeen huomasin, että se onerittäin hyvä ja luonteva paikka – nyt itseasiassa ihmetyttää miksei tätä olla aiemmin keksitty. Tietenkin tämänkin puhelimen voi avata myös kasvotunnistuksella, mutta sormenjälki on mielestäni jotenkin näppärämpi.
Akunkesto
Aina uuden puhelimen kanssa mietityttää akun kestävyys. Honor 20 puhelimessa on 3750 mAh akku joka kestää erittäin hyvin eikä hyydy vaikka otin paljon valokuvia, editoin ja katsoin videoita ja lisäksi poikani pelasi pitkään Clash of Clansia. Vanhaan puhelimeeni verrattuna tämän akku tuntuu kestävän loputtomasti.
Honor 20 kokemuksia
Honor 20 on puhelin, jota on ilo esitellä. Sen akku kestää. Sormenjälkitunnistin on erinomaisessa paikassa. Puhelimen kameroilla on ilo kuvata niin maisemakuvia kuin supermacro lähikuviakin – sekä tietysti selfieitä. Erittäin mainio älypuhelin!
Menestystä elämääsi!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä joka rakastaa kaupunkielämää, luontoa ja ihmisen elämää helpottavaa teknologiaa
Ilkka O. Lavas on ravintola-alan puolestapuhuja ja elävän internetin rakentaja
Haamuravintoloiden tulo on herättänyt ravintola- ja pizzeriakentän. Toimialalla kohistaan mikä on jättien valta ja vastuu. Haamuravintolat pelottavat, mutta ne ovat myös mahdollisuus. Moni kuluttaja haluaa hyvää ja terveellistä ruokaa, tähän trendiin on osuvasti syntynyt uusia ravintoloita, mutta monessa kaupungissa pizzeriat eivät ole uudistuneet. Haamuravintola voi olla siihen ratkaisu.
1. Haamuravintolan reseptejä tekemällä ravintola voi löytää uusia asiakkaita
Pizzeria voi saada uusia asiakkaita kun ryhtyy tarjoamaan sellaisia tuotteita mitkä ovat valmiita konsepteja ja helppo tehdä. Haamuravintolakonsepti on ikäänkuin virtuaalinen ravintolaketju, joka tarjoaa helpon tavan ravintolalle uudistua.
Haamuravintola voi tarjota kiire- ja ruuhka-aikoina tuotteitaan tilauskanavan omasta haamuravintolasta tai kumppaneiden ravintoloista valmistettuna jolloin tarjontaa syntyy.
3. Haamuravintolassa on helppo testata eri tuotteiden menekkiä ja tuotekuvia ja nimiä
Haamuravintola voi perustaa uudella brändillä ja nimellä ja tuotekuvilla ja tuotenimillä ja reseptillä täysin uuden pilotin helposti. Uuden tuotteen ja ravintolan A/B testaaminen helpottuu.
4. Haamuravintola luo tilauskanavalle uniikin kilpailuedun
Kun tilauskanava luo omia haamuravintoloita, se pystyy luomaan jotain muuta mitä toisella tilauskanavalla ei ole.
5. Haamuravintola voi tarjota kuluttajalle paremman kokemuksen
Haamuravintola voi erikoistua tilausruokiin, jolloin pakkausmateriaalit, raaka-aineet ja reseptiikat voidaan suunnitella niin, että ruoka näyttää paremmalta (ainakin kuvissa) ja maistuu myös tilauksena toimitettuna ja on nopeampi valmistaa ja toimittaa.
Haamuravintola voi suunnitella esillepanon ja pakkauslaatikot siten, että annokset on suunniteltu toimituksiin sopiviksi ja reseptiikka on suunniteltu laatikkotoimituksia varten.
Menestystä elämääsi ja bisneksiisi!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä, elävän internetin ja ravintola-alan puolestapuhuja, omana itsenään
Kirjoittaja on osakkaana City-lehdessä sekä City Digital konsernissa.
Ilkka O. Lavas on ravintola-alan puolestapuhuja ja elävän internetin rakentaja
90-luvulla vitsailtiin, että monet paikalliset pitseriat ovat liittoutuneita ja tilatessasi puhelimella yhdestä, voit saada toimituksen toisen pitserian autolla. Näin monesti kävikin. Esimerkiksi Pizza Caravanin toimitus tuotiin Star Pizzan autolla. Se oli oman aikakautensa Foodora tai PizzaOnline. Kuluttajalle hieman hämmentävä, mutta nopea toimitus silti.
Internetin tilauskanavien suosion nousu on mahdollistanut, että toimitusyhtiöistä on tullut vahvoja tilauskanavia. Delivery Hero konserniin kuuluvien PizzaOnlinen ja Foodoran liikevaihto on kasvanut nollasta 46 miljoonaan ja globaalisti emoyhtiö TakeAway toimitti viime vuonna 93,9 miljoonaa tilausta.
Haamuravintola on uusi nouseva ilmiö
Näihin internetin tilauskanaviin ja appeihin voidaan nykyään listata myös haamuravintoloita, joilla ei ole asiakaspaikkoja laisinkaan. Haamuravintolalla on ainoastaan keittiö, joka on erikoistunut tilausruokiin. Haamuravintolasta toimitetaan ruokaa eri ravintolabrändeillä ainoastaan toimitukseen ja se saattaa olla esimerkiksi auki ainoastaan lounasaikaan tai toimia eri nimillä tai useilla nimillä eri vuorokauden aikoihin. Sama keittiö saattaa siis toimia virtuaalisesti lukuisilla eri nimillä.
Haamuravintolan voi perustaa kolmella tavalla
Haamuravintola voi olla erikoistunut ainoastaan haamuravintolaksi, jolloin se tekee ruokaa vain tilauskanaviin. Nämä usein erikoistuvat johonkin tiettyyn genreen esimerkiksi Keatz:lla on useita brändejä kuten Vegan Streets, Green Gurus sekä meksikolainen GringoBurritos. Pelkkiin tilauksiin erikoistunut ravintola voi tehdä tuotekuvista, raaka-aineista ja pakkauksesta ylivoimaisen tilaustuotekokemuksen. Näin haamuravintola voi olla tilausruokaan erikoistuneena tilauksissa paljon nopeampi kuin perinteinen ravintola, jolle taas tilausruoka on usein sivutuote. Monet laadukkaat ravintolat eivät tee ruokaa ollenkaan tilaukseen, koska heille brändin kokemuksesta iso osa tulee ravintolamiljööstä ja tilausruoasta tulisi kuluttajalle helposti pettymys. Siksi erikoistuneille haamuravintoloille on oma paikkansa ekosysteemissä.
Vegan Streets on yksi haamuravintoloihin erikoistuneen Keatz:in brändeistä.
Haamuravintolan voi perustaa myös siten, että olemassaoleva ravintola toteuttaa jonkun toisen reseptejä. PizzaOnline onkin nyt pyytänyt pizzerioita tekemään näin.
Kolmas tapa on, että esimerkiksi samaan konserniin kuuluvat PizzaOnline, Foodora, Delivery Hero ja TakeAway.com sekä muut tilauskanavat pyörittävät omia ravintoloitaan ja kilpailevat ravintola-asiakkaitaan vastaan. Se on ongelmallinen yhtälö, sillä ison dominoivan pelurin houkutuksena on määräävän markkina-aseman väärinkäyttö josta jo nyt kuulen valituksia ravintoloilta.
PizzaOnline perustamassa haamuravintoloita
PizzaOnline.fi on suomalaisten suosima pizzantilauspaikka joka kuuluu globaaliin TakeAway.com / Delivery Hero konserniin. He ovat lähestyneet nyt lähiaikoina Suomessa ravintoloita tarjoamalla Saksassa kehitettyä Chicken Wings konseptia pitserioille.
PizzaOnlinessa mukana olevien pizzerioiden pitäisi nyt ryhtyä valmistamaan kana-annoksia PizzaOnlinen omistajan, Delivery Heron ja Foodoran reseptin mukaisesti.
Saksassa toiminta on mennyt niin pitkälle, että näiden annosten raaka-aineet pitää tilata myös PizzaOnlinen omistajalta. Kesko ja Heinon tukku menettäisivät ison markkinan, sillä Delivery Hero toisi tietenkin Chicken Wings kanat suoraan ulkomailta omia hankintakanaviaan pitkin.
Valmiiden reseptien mukaan tehtyjen annoksien kanssa ei ole ongelmaa, mutta jos se johtaa monopoliin tai määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön, siten että Pizzaonlinelle syntyy houkutus ottaa ravintoloiden katteesta vieläkin isompi siivu.
Onko Kanansiipiateria PizzaOnlinen ja Delivery Heron troijan hevonen, jolla se tuo vaivihkaa haamuravintoloita Suomeen kilpaillakseen ravintola-asiakkaitaan vastaan?
Ravintoloitsijat joutuvat ahtaalle
Huolestuneet Pizzeriayrittäjät ovat olleet minuun jo pitkään eri reittejä yhteydessä, että eikö tälle asialle voisi tehdä mitään? PizzaOnline / Delivery Hero / TakeAway ja Foodora ottavat nyt jopa 12-15 % Pizzerialta ja lisäksi Pizzerian pitää maksaa jopa yli 600 euron Premium maksu, jotta ylipäänsä saa olla sivustolla näkyvissä.
Jos vielä raaka-aineiden tilaus siirtyy (pakotettuna) tämän maailman suurimman PizzaOnline / Delivery Hero / TakeAway ja Foodora konsernin haltuun, arvoketjusta valtaosa on globaalin jätin talutusnuorassa.
Eräs ravintoloitsija kertoi minulle, että hän ei saa myydä samoja annoksia omassa pizzeriassaan halvemmalla vaikka pystyisi. Lisäksi häntä on aiemmin uhkailtu, että jos laittaa muihin tilauskanaviin, niin hänelle ei tule enää ollenkaan tilauksia Pizza-onlinen kautta.
46 miljoonaa euroa liikevaihtoa tekevä Delivery Hero / Foodora / Pizza-online on sittemmin muuttanut käytäntöään, mutta monessa kaupungissa monopoliasemassa ollessaan he voivat tehdä mitä vain ja paikalliset pizzeriat pelkäävät menettävänsä asiakkaat, jos eivät pelaa PizzaOnlinen pelisääntöjen mukaan.
Tuhansia haamuravintoloita tiedossa
Tapasin Berliinissä äskettäin toimijan, jolla on jo 50 haamuravintolaa. He saivat vastikään 12 miljoonaa euroa rahoitusta aiemman 7 miljoonan lisäksi ja aikovat perustaa 1000 uutta haamuravintolaa. Delivery Hero / Foodora eli PizzaOnline konserni on myös perustamassa haamuravintoloita ja tämä viimeisin omalla reseptillä valmistettu Chicken Wings aloite viittaa siihen, että näitä tulee Suomeen pian.
Onko haamuravintoloista tulossa ravintoloille uusi salakavala kilpailija?
Mitäköhän ravintola-alalla ajateltaisiin, jos Foodora ja PizzaOnline perustaisivat Helsingin keskustaan oman ison haamukeittiön ja nappaisivat itselleen ison osan Sushi, Chicken Wings, Thai-ravintoloiden ja Pizza-onlinen pizzatilauksista, perustaisivat vaikkapa oman KotiPizzaa jäljittelevän Kotiisi-Pizzan sekä toisi muut omat ravintolakonseptinsa. Jäisivätkö ravintolat pois kilpailijansa alustasta vai olisiko heidän pakko olla mukana, ettei bisnes lopu?
Menestystä elämääsi ja bisneksiisi!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä, elävän internetin ja ravintola-alan puolestapuhuja, omana itsenään
Kirjoittaja on osakkaana City-lehdessä sekä City Digital konsernissa.
Kansainvälisessä bisneksessä matkustelu on arkipäivää ja pakollista viestinnän toimimisen kannalta. Kuvassa lähdössä Kiinaan 2018 tapaamaan paikallisia medioita.
Olemme viime vuonna nostaneet päämme Saksan markkinoilla ja kasvaneet Virossa sekä teemme Kiinalaisten kanssa yhteistyötä. Seikkailu on opettanut muutamia asioita viestinnästä.
Ensinnäkin kieli. Meidän sisäinen kieli oli suomi ennenkuin ryhdyimme kansainvälistymään.
Sisäisen kielen muuntaminen englanniksi ei ole helppoa, mutta on silti pakollista
Kun ryhdyimme nelisen vuotta sitten etsimään globaalisti uusia asiakkuuksia ja palkkasimme tiimiin non-finnish-speaker porukkaa, meidän piti käydä keskustelu sisäisestä kielestä. Aluksi jotkut ihmettelivät miksi meidän pitää laittaa asioita englanniksi tietyille släkkikanaville, kun ei meidän toimistolla ole ketään jotka puhuvat englantia. Muistutimme näistä muutamista satelliittitoimistoissa olevista ihmisistä, joiden pitää pystyä seuraamaan myös mitä tapahtuu. Vasta kun kv porukkaa ja non-finnish-speakereita alkoi olla enemmänkin ja säännöllisemmin Suomen toimistolla, ihmiset ymmärsivät asian.
Slackissa esimerkiksi meillä on kanavia, joihin laitetaan kaikki vain englanniksi, että kaikki voivat seurata keskustelua. Tämä on helpottanut meitä meitä myös Suomessa esimerkiksi rekrytoinneissa sillä nyt meille on helpompi myös tänne muuttaneiden huippuammattilaisten kotiutua sillä kaikki tärkeät tiedot saa myös englanniksi.
Meillä on nykyään jokaisella toimistolla - myös Suomessa - ihmisiä, jotka eivät puhu suomea. Kulttuurimuutos otti aikansa, mutta on ollut hyödyllinen ja jos aiot kansainvälistyä, tämä pitää aloittaa mieluummin ajoissa kuin liian myöhään.
Saksaan menee hyvin lentoja, monesti melko aikaisin ennen heräämistä.
Miten ihmeessä saamme kulkemaan viestit eri toimistojen välillä?
Meillä on tiimejä nyt monessa maassa. Baltiassa käytetään TableOnlinea sekä osallistutaan SÖÖ!-viikoille. Saksassa toimimme media-alan toimijoiden kanssa. Tuotamme kiinnostavia sisältöjä ja tarinoita paikallisille ja jakelemme niitä medioiden kautta. Toimistoja meillä on nyt 5 eri puolilla maailmaa. Miten varmistamme, että kaikkialla tiedetään kaikki asiat?
Kahvipöytäkeskusteluja pitää ruokkia myös toimistojen yli
Paikallisella toimistolla viesti kulkee helposti viimeistään kahvipyötäkeskustelujen myötä, mutta toiselle toimistolle viesti ei kulje vaikka olisi käytössä kaikki kommunikointikanavat. Meillä olemme huomanneet, että kun tunnemme toisemme paremmin, viesti kulkee myös paremmin.
Kahvipöytäkeskustelut leviävät paikasta toiseen, kun keskusteluihin varataan riittävästi aikaa ja me tutustumme toisiimme tapaavat myös normaalin työn ulkopuolella yhteisissä illanvietoissa yms.
Parhaaksi tavaksi olemme havainneet säännölliset vierailut eri toimistoista toisiin ja näiden välillä viikottaiset videopuhelut joko WhatsApp videona, Hangouttina, Skypenä tai Zoomina. Jos video ei toimi jostain syystä, niin vähintäänkin ryhmäpuhelu. Kiinalaisten kanssa WeChat on ehdoton chattiväline.
Virheitä tapahtuu aivan varmasti
Tottakai matkan varrella tapahtuu virheitä. Aikaeroihin tottuminen on normaali vitsi. Aina joku on merkinnyt kalenteritapahtuman yhdeksi Saksan aikaa kun piti olla yhdeltä Suomen aikaa.
Kun kaikki puhuvat kieltä, joka ei ole äidinkieli, tulee varmasti väärinkäsityksiä. Siksi on hyvä kirjoittaa asioita ylös ja tarkistaa yhdessä, että puhutaan samasta asiasta. Tästäkin huolimatta asiat muuttuvat ja saattaa olla, että jokin vanha tieto jää elämään joka aiheuttaa taas väärinkäsityksiä. Väärinkäsitysten kanssa täytyy oppia elämään ja niiden korjaamiseen täytyy oppia.
Yhteenveto
Tarvitaan siis:
1) yhteinen kieli ja toisten kulttuurien ymmärrystä
2) yhteistä fyysistä läsnäoloa, yhteisiä bileitä, yhteisiä illanviettoja, aikaa myös toimiston ulkopuolella
3) yhteiset parhaiten toimiviksi todetut videopuhelusysteemit
4) digitaaliset kahvipöytäkeskustelut
5) väärinymmärrysten jatkuvan korjaamisen kulttuuri
Globaali viestintä epäonnistuu aina paitsi sattumalta.
Menestystä viestintään ja elämään!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä
Kirjoittaja on vienyt maailmalle Ravintoloiden löytämisen vallankumousta jotka Suomessa tunnetaan parhaiten TableOnline.fi pöytävaraussivustosta joka on muuten uudistunut ja on tosi hieno, legendaarisesta City.fi ravintolamediasta sekä huikean mahtavasta SYÖ!-viikoista joita järjestetään mahdollisesti tänä vuonna jo kolmessa tai neljässä maassa ja 5-7 kaupungissa.
Seminaarien lisäksi muut tapaamiset tiimin kanssa ovat tärkeitä, jotta opimme ymmärtämään toistemme kulttuureja ja ajatuksia paremmin.
2019 vuonna vietämme entistä enemmän aikaa yhteisen pöydän äärellä ja nautiskelemme entistä tiedostavammin.
Ravintolatrendit 2019
Ruoan kotiin tilaus lisääntyy ja laajenee entistä enemmän perinteisestä pizzasta muihin. Samaan aikaan valmisruoan syömiseen totutaan ja huomataan, että ravintoloissa onkin kiva käydä koska ruokaan liittyy niin paljon muutakin kuin pelkkä annos.
Syöminen on sosiaalinen tapahtuma ja tästä johtuen ulkona syöminen on suositumpaa kuin koskaan. Ravintoloita etsitään ja kokeillaan kimpassa enemmän. Pöytävarauksia tehdään entistä enemmän TableOnlinen kautta sähköisesti.
Pop-up ravintoloita tulee koteihin ja ravintoloihin tulee erilaisia ravintolapäiviä ja tapahtumia. Näemme vierailevia kokkeja jotka vuoroin vieraissa ottavat toistensa ravintolat haltuun.
Eettisyys nousee tärkeäksi, esimerkiksi kestävän kehityksen kala, kasvikset, vaihtoehtoiset proteiinit ja ylipäänsä ruoan alkuperä nousee esille ei pelkästään EU:n vaatimuksista, vaan myös sen vuoksi, että kuluttajien tietoisuus ja vaativuus lisääntyy.
Tulemme näkemään kokkeja, jotka puhuvat läpinäkyvyyden ja eettisyyden puolesta.
Lisääntyvä ilmiö on grammaamaton ruoka eli ruoka, jota syödään niin, ettei sitä laiteta instagramiin. Ruoka, joka syödään ilman puhelimia.
Ilkka O. Lavas
ravintola-alan digitalisoija, paremman ruoan ja elämän puolesta
Tämän ravintolatrendit 2019 kirjoittaja on mukana City-lehdessä, TableOnline pöytävarauspalvelussa sekä 20:ssa muussa maailmaa parantavassa startupissa.
Lähteet: TechCrunch, WineAndFood, TableOnline, ravintolayrittäjien haastattelut, BBC Good Food, FineDiningLovers
Jääsaunassa ei pipoa tarvitse, mutta pihalla paljussa pitempään ollessa pipo on kiva päässä.
Hulluja nuo suomalaiset. Keksivät kaikenlaista hassua. On kuitenkin jotain mitä et ole vielä nähnyt missään. Nimittäin maailman korkeimmalla ja pohjoisimpana oleva jääsauna.
Panorama Barista on huikeat näköalat
Luit oikein: JÄÄSAUNA.
Olemme Tahkolla ja matkalla hississä Panorama Baariin. Silmiini osuu jotain käsittämätöntä. Panoraman pihalalla on joku uusi rakennus. Hieron silmiäni, se näyttää vähän betonilta mutta se ei ole. Kysyn itseltä voiko tuo olla oikeasti jäätä? Mikä rakennus on kyseessä? Miksi siinä on savupiippu?
Jääsauna näyttää kuin se olisi tehty betoniharkoista, mutta kun iltahämärässä valot laitetaan päälle, jään rakenne paljastuu koko komeudessaan
Läheisestä järvestä on sahattu 40 cm paksuja jääharkkoja, jotka on rekalla kuljetettu Tahkovuoren huipulle. Näistä harkoista on rakennettu jääsauna. Lauteet tietenkin kunnon suomalaisesta koivusta. Kiukaaksi puukiuas. Pihalle kunnon lämmitettävä palju.
Ilman rakennuslupaa tällainen ei synny. Panorama barin jääsaunalle on haettu 5 vuoden rakennuslupa. Itse rakentaminen ei ole ihan halpaa. Yli 30 000 euroa maksava sauna tulee kuulemma myyntiin toukokuussa, tosin ilman jääkuutioita. Seuraavalle kaudelle todennäköisesti rakennetaan sitten uusi.
Jääsaunaan pääsi lumikissataksilla.
Ylös lumikissataksilla
Panorama baariin pääsimme lumikissalla. Lisämaksua tästä "taksikyydistä" ei meille tullut. Enpä ollut ennen päässyt lumikissan kyytiin. Matka alhaalta jäältä ylös kesti alle vartin. Musiikki pauhasi ja pääsimme katsomaan läheltä muiden lumikissojen puuhastelua.
Jääsaunan ovi kannattaa pitää auki silloin kun ei saunota, jottei jää sula.
Kun heität löylyä, seinät ohenevat
Kun rakennat saunan jäästä, jokainen löylykerta ohentaa seiniä. Seiniä pitää jokaisen käyttökerran jälkeen tilkitä ja paikata, jotta sauna kestää. Kesällä tällainen sauna kestää noin kuusi päivää. Talvella pystyy seiniä paikkaamaan ja saunan pitäisi kestää koko kauden ajan. Sitä ei tietenkään tiedä miten kovia löylyjä ihmiset heittävät koska mitä kuumempi, niin sitä nopeammin seinät sulavat. Ulkopuolelle voi vähän lisätä vettä, niin seinä paksuuntuu.
Tässä video jääsaunasta
Sauna lämpenee kun heittää vettä kiukaalle
On ihan luonnollista, että sauna lämpenee kun heität vettä kiukaalle, mutta jääsaunassa tämä on todellakin pakollista. Nimittäin jos et heitä, niin jää viilentää saunaa ja saattaa tulla kylmä. Jos taas tulee heitettyä liikaa löylyä, niin voit nojata seinään ja viilenet nopeasti.
Saunasta tuli hypättyä lumihankeen ja siitä sitten kuumaan paljuun lämmittelemään. Paljun vesi lämpenee samoilla koivuhaloilla millä saunakin. Vesi oli tullessamme 42 astetta mutta nopeasti kannen avattuamme viileni 38 asteeseen mikä on erittäin sopiva.
Suihkuista tuli Tahkovuoren huipulta lähteestä pulppuavaa raikasta ja puhdasta lämmitettyä vettä.
Tuli käytyä monta kertaa saunassa ja paljussa. Taisi siinä pari juomaakin mennä.
Erittäin huikea kokemus. Mukanaolijoiden mukaan kokemus oli 11,5 / 10. Lisää tällaista! Suosittelen!
Paikka: Jääsauna
Sijainti: Panorama bar, Tahko, 63°17'45.1"N 28°00'52.0"E
Korkeus: 29 600 cm
Hinta: 400 euroa + juomat kulutuksen mukaan
Varaus: Ei vielä saatavilla SaunaOnlinessa, soittamalla saa
Muuta: Panorama barissa voi myös syödä illallista.
Polttomoottoriauto ajaa auringonlaskuun. Kuva Duc Le on Unsplash
On vuosi 2045 ja hallituksen työryhmän suunnittelema tavoite on toteutunut. Sähköautoja on jo kaksi miljoonaa. Sähköautolla koko ikänsä ajanut Jonne syntyi vuonna 2019 ja on nyt 26 vuotias. Hän kuulee isältään polttomoottoriautosta ja haluaa käydä koeajamassa sellaista.
Tässä on Jonnen koeajokertomus.
--
Koeajo: Polttomoottoriauto
Minulle tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokeilemaan polttomoottorilla toimivaa autoa, joten päätin kirjoittaa kokemuksistani myös muille.
Ulkoapäin polttomoottoriauto näyttää lähestulkoon samalta kuin sähköauto. Polttoainesäiliön täyttöluukku muistuttaa hieman latausporttia, joskin se on suurempi ja tässä, kuten käytännössä kaikissa muissakin polttomoottoriautoissa, sijoitettu auton takakulmaan jommalle kummalle puolelle. Herääkin kysymys, miksei sitä ole sijoitettu hieman huomaamattomampaan paikkaan. Lisäksi auton takaosasta törröttää palamiskaasujen poistoon tarkoitettu putki.
Kuoren alla eroja onkin enemmän. Polttomoottori on suuri ja se on sijoitettu tavanomaisen etutavaratilan paikalle auton keulaan. Varsinaisen moottoriyksikön lisäksi sen ympärillä on valtava määrä erilaisia apulaitteita, joiden merkitys ei maallikolle aukea, ei eikä varmasti tarvitsekaan. On kuitenkin muutama asia, jotka tavallisen kuljettajankin tulee ymmärtää moottorin toiminnasta.
Polttomoottorin sisäisten kitkojen vuoksi moottorissa on voiteluaineena öljyä. Vaikka nykyaikainen koneistus ja tarkat valmistusmenetelmät ovat parantaneet tilannetta huomattavasti, moottoreissa on usein pieniä öljyvuotoja. Tämän vuoksi öljyn määrä tulee tarkistaa säännöllisesti. Ilman öljyä moottori voi vahingoittua pysyvästi. Moottoriyksikön vaihtaminen on hyvin kallis remontti, minkä takia vähänkään vanhemman auton ollessa kyseessä ei korjaaminen välttämättä kannata enää ollenkaan moottoririkon sattuessa.
Moottoria pitää myös jäähdyttää nestekierrolla. Niinikään jäähdytysnesteen riittävyyden seuraaminen kuuluu säännöllisiin toimenpiteisiin. Kaikki kuulostaa alkuun vaivalloiselta ja tarpeettoman tekniseltä, mutta muutaman kerran jälkeen asiaan tottuu eikä sitä oikeastaan edes ajattele.
Ohjauslaitteet näyttävät samankaltaisilta kuin sähköautossa. Koska polttomoottorin toiminta perustuu jatkuvaan pyörimisliikkeeseen, on moottori kuitenkin käynnistettävä ennen kuin autoa voi ajaa. Tämä tuppaa aluksi aina unohtumaan, mutta myöhemmin käynnistämisestä tulee refleksi. Koeajoautossa käynnistäminen tapahtuu kätevästi nappia painamalla ja kestää vain muutaman sekunnin. Vastaavasti ajon päätyttyä moottori pitää muistaa sammuttaa.
Moottori pitää selkeästi kuultavaa, pörisevää ääntä. Auton sisällä melutaso on kuitenkin siedettävä. Taustapeilistä näkyy pakoputkesta tuleva pahanhajuinen, sankka harmaa savu. Kesäkelillä ongelma on vähäisempi, samoin kun moottori muutaman kilometrin ajon myötä lämpenee. On kuitenkin tärkeää muistaa että nämä pakokaasut ovat hengenvaarallisia, eikä autoa saa missään nimessä ajaa tai edes käynnistää sisätiloissa ilman erityisesti tätä varten suunniteltua, voimakasta ilmanvaihtoa. Parkkihalleista tällainen kuitenkin onneksi löytyy.
Kun moottori on käynnissä, voidaan lähteä liikkeelle. Toisin kuin sähköauto, polttomoottori tarvitsee lisäksi vaihteiston, jolla moottorin ja pyörien välistä välitystä voidaan muuttaa ajon aikana. Koeajoauto on varustettu 7-vaihteisella automaattivaihteistolla. Liikkeelle lähteminen tapahtuu samalla tavalla kuin sähköautolla: Valitaan kulkusuunta eteen (D) ja painetaan kiihdytinpohjinta. Joissain autoissa on myös käsin (ja jaloin) operoitavia vaihteistoja, mutta niiden käytön opettelu vie aikaa.
Liikkeellelähtö tuntuu kuitenkin hieman erilaiselta. Polttomoottorin toiminta yhdistettynä vaihteistoon aiheuttaa melkoisen viiveen pedaalin painamisen ja liikkeelle lähtemisen välillä. Polttomoottorin ääni myös voimistuu pyörimisnopeuden kiihtyessä. Auto lähtee verraittain pehmeästi liikkeelle. Voiman säännöstely on yllättävän helppoa, mutta ei sähköauton tasolla. Etenkin hyvin hitaasti ajaminen on hankalaa.
Melko pian nopeuden noustessa vaihteisto valitsee suurempia vaihteita moottorin kierrosnopeuden säätämiseksi. Jokainen vaihdos aineuttaa kiihtymisen keskeytymisen lyhyeksi ajaksi ja tuntuu kiihdytyksen voimakkuudesta riippuen pienenä nykäyksenä. Sähköautoon verrattuna polttomoottoriauto kiihtyy hitaasti haluttuun nopeuteen.
Merkittävä yllätys tulee myös kun jalan nostaa kiihdytyspolkimelta. Auto ei juurikaan hidastu, vaan pienimpiinkin hidastuksiin täytyy painaa jarrupoljinta. Tämän vuoksi jalkaa täytyykin siirtää jatkuvasti polkimelta toiselle. Tästä johtuen jarrut kuluvat nopeasti. Tämä osaltaan lisää polttomoottoriauton muutenkin suurta huoltojen tarvetta ja hintaa.
Testin osuessa talviaikaan kiinnittyy huomio seuraavaksi siihen kuinka hitaasti auton sisätila lämpenee. Tämä on ymmärrettävää, sillä sisätiloja lämmitetään polttomoottorin hukkalämmön avulla, eikä moottori lämpene kunnolla ennen kuin kilometrien ajon jälkeen. Kesällä ongelma on päinvastainen; ilmastointilaite toimii vain auton moottorin pyöriessä. Koska niin sanottu “tyhjäkäynti” on saastuttamisen takia lailla kielletty, ei autoa voi jäähdyttää etukäteen ennen liikkeelle lähtemistä.
Kahden päivän ajelun jälkeen auto ilmoitti merkkivalolla polttoaineen olevan vähissä, joten edessä oli jännittävä käynti huoltoasemalle. Tällainen vierailu on käytännössä ainoa tapa saada lisää ajokilometrejä, sillä bensiiniä ei jaella koteihin. Tämän vuoksi polttoainetasoa täytyykin muistaa tarkkailla päivittäin. Koeajon aikana kävikin kertaalleen niin, että aamulla töihin ajellessa polttoaine loppui kesken ja auto hyytyi hankeen tien vierustalle ja jouduttiin hinaamaan huoltoasemalle. Huoltoasemakäynteihin varmasti kyllä tottuu ajan myötä. Polttoaineen jakeluverkosto on nykyään melko tiheä haja-asutusalueita lukuunottamatta, vaikkakin sähköverkon kattavuuteen verrattuna tietysti melko vaatimaton.
Polttoaine maksetaan huoltoasemalla tyypillisesti itsepalveluna ja mutkattomasti pankki- tai luottokortilla. Hankaluudeksi muodostuikin se, että polttoainetta oli saatavilla neljää eri lajia. Kaikki polttoainepistoolit eivät sopineet täyttöaukkoon ja kaikissa oli erilainen kirjain/numerokoodi. Soitto auton omistajalle ja oikea aine selvisi. Tankin täyttö ottaa onneksi vain muutaman minuutin, mikä sekin tosin tuntui pakkasessa seistessä pitkältä. Pistooli ja letku olivat likaisia tankkauksen jälkeen ja kädet haisivat melko kamalalle. On jokseenkin luotaan työntävä ajatus että tätä pitäisi tehdä miltei viikottain.
Eräs tankkaamiseen liittyvä huoli on myös se, että siinä missä Suomen sähköstä tuonnin osuus on vain alle 20%, kaikki öljy täytyy tuoda ulkomailta, mikä laskee maan omavaraisuutta. Lisäksi polttoaine on kallista; sadan kilometrin ajoon kuluu yli kymmenen euroa tavanomaisen muutaman euron sijaan. Toisaalta polttoaineella pääsee tarvittaessa keskeytyksettä 50% pidemmälle kuin sähköllä – ehkäpä siksi polttomoottori voisikin sopia hyvin esimerkiksi sotilaskäyttöön, jossa korkea käyttökustannus ei haittaa ja miehistö on koulutettu selviämään pitkiä aikoja ilman taukoja.
Polttomoottoriauto on sähköautoon verrattuna hankintahinnaltaan halpa. Ehkäpä sellaisen hankkimista voisi siksi, puutteistaan huolimatta, ajatella perheen kakkosautoksi. Ainakin jos ympäristöasiat eivät huoleta.
--
Alkuperäisen koeajokertomuksen kirjoitti Lasse Laurila Facebookissa.
Ekologisuus on kasvava trendi. Jonkun on oltava edelläkävijä, jotta Jonnelle riittää ihmettelemistä. Menestystä elämääsi!
Ilkka O. Lavas
sähköautoilija, hybridisähköautoilija, polttomoottoripyöräilijä, polkupyöräilijä, sekasyöjä ja sarjayrittäjä
Itsensä mittaaminen on trendikästä. Ulkoisten laitteiden lisäksi sisäinen terveysmittaus on kasvussa. Kuva Cory Doctorow (CC BY-SA 2.0)
Olen silloin tällöin lueskellut Biohakkerin käsikirjaa ja oppinut paljon kehon toiminnasta. Yksi tärkeä asia itsensä hakkeroinnissa on säännöllinen mittaaminen. Itsensä mittaamisesta onkin tullut trendikästä. Askelmittarit, unimittarit, ajankäytön mittaaminen on peruskauraa, mutta mitä jos mittaisimmekin soluissamme liikkuvia asioita. Miten se olisi mahdollista? Sain mahdollisuuden testata liikkujille suunniteltua Puhti-terveystarkastusta ilmaiseksi.
Labra saa verestä paljon irti
Tilasin puhti paketin ja sähköpostiin tuli ohjeet laboratoriotestiin. 10-14 tuntia ennen labraa pitää paastota. Labraan ajan saa varattua netin kautta ja itseäni lähin labra löytyi muutaman kilometrin päästä kotiani. Klikkasin itselleni ajan ja valmistauduin paastoon.
Laboratoriossa otettiin verta 4:ään eri näytepulloon. Olin melkein pyörtyä kun näin pullojen määrän. Onneksi pullot olivat pieniä ja itse näytteenotto olikin nopea toimenpide eikä pulloihin mennyt niin paljoa verta kuin luulin ja näytteenotto oli ohi nopeasti eikä sattunut kuin pienen nipistyksen verran.
Nämä 4 näytepulloa kertovat paljon. Mittauksessa tehdään nimittäin 34 testiä:
- Täydellinen verenkuva.
Täydellinen verenkuva koostuu 18 eri testistä. Testeillä selvitetään veren solujen määrät ja punasolujen rakenne.
Lisäksi testeistä näkee kaikenlaisia asioita jotka äkkiseltään näyttivät koodarien, nörttien tai avaruustieteilijöiden salakieleltä:
Aika pelottavilta vaikuttivat aluksi. Onneksi Puhdin sivustolla kerrottiin mitä nämä oikeasti tarkoittavat.
Labrassa näyteenottaja kertoi, että Puhti-terveystarkastuksia on viime aikoina tullut lisääntyvässä määrin. Hän lupasi, että saisin tulokset parin päivän sisällä.
Entä ne tulokset? Mitä opin?
Tulokset tulivat todella nopeasti. Parin päivän päästä sähköpostissani oli tieto, että tulokset ovat luettavissa. Kirjauduin oma Puhtiin kännykkänumerollani ja tulokset olivat siellä raporttina.
Puhti tuloksia
Useimmat tulokset olivat raja-arvojen sisällä. Selitysteksteistä lukiessa pystyin ymmärtämään paljon enemmän itsestäni.
LDL-kolesteroli oli minulla koholla. Juon liian paljon kahvia. Luulen, että se vaikuttaa tähän. Joulu on myös juuri takana, joten sieltä on varmasti kertynyt myös paljon sellaista ravintoa kehooni mikä kohottaa LDL-kolesterolia.
Puhti tuloksia
Olen ollut tipattomalla monta vuotta niin oletinkin että maksa on kunnossa. Ihan kiva saada asiaan varmistus myös näin mittaamalla.
Puhti tuloksia
Talvella D-vitamiinia ei saada riittävästi. Itselläni oli myös d-vitamiinit alhaalla. Lisäsin ruokavaliooni yhden d-vitamiinikapselin aamujumpan yhteyteen.
Tulokset vahvistivat käsitystä itsestäni. Reagoin myös tuohon d-vitamiinien puutteeseen. Olisi mielenkiintoista olisi tehdä uusi mittaus jossain vaiheessa jotta näkee onko terveys muuttunut. Ehkäpä tästä tulee itselleni uusi vuotuinen mittaus, niin näen miten olen kehittynyt.
Mittaamisessa haittapuolena on, että sekin saattaa mennä yli. Mittaus on työkalu jonka ei ole tarkoitus olla rajoittava vaan sparraava. Muista myös elää ja ole armollinen itsellesi. Älä ole liian ankara itsellesi. Menestystä elämääsi mitä ikinä se sinulle tarkoittaakaan!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä
ps. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta itse testin sain ilmaiseksi. Olen pyrkinyt kirjoittamaan kokemukset mahdollisimman rehellisesti.
Paul Arpikari on saanut mukaan B2Bmarket.fi palveluun jo 40 yritystä kotisivujen tekijöistä tilitoimistoihin ja videotuotannoista Facebook –mainonnnan koulutuksiin.
Suomalaisille pk-yrityksille tarkoitettu liiketoimintapalveluiden markkinapaikka B2Bmarket.fi näkee avaa verkkokaupan, jolla suomalaiset palveluita myyvät ja ostavat yritykset voivat käydä kauppaa.
Espoosta ponnistava startup -yritys, B2B Market Oy on vastannut markkinoiden huutoon luomalla digitaalisen markkinapaikan yritysten väliseen kaupankäyntiin. Palvelu helpottaa erityisesti pk-yrityksiä myymään netissä tehokkaammin omia palveluitaan, mutta tarjoaa myös ostajille aikaa säästävän keinon vertailla palveluntarjoajia ja tehdä hankintoja välittömästi verkkokauppamaiseen tapaan.
Palvelun idea ei ole ihan tuulesta temmattu. Johdon konsulttiyhtiöt McKinsey ja Accenture Interactive sekä eMarketer ovat tutkineet kasvavaa B2B-verkkokaupan trendiä ja ennustavat sen olevan kahden vuoden päästä jo tuplasti B2C-verkkokauppaa isompi.
- Tällaista palvelua ei ole ollut ja se on sapettanut minua yrittäjänä sekä vastaavanlaisia palveluita aiemminkin hankkineena. Googlettaminen, palvelun tarjoajien etsiminen sekä arviointi, tapaamiset, tarjouksien pyytäminen, tinkaaminen ja vielä pahimmassa tapauksessa fyysisten sopimusten allekirjoittaminen vievät älyttömästi aikaa, kommentoi yhtiön toimistusjohtaja, Paul Arpikari tiedotteessa.
- Palvelu on otettu todella hyvin vastaa yrittäjien keskuudessa ja mukaan on tullut nopeaan tahtiin kymmeniä yrityksiä, vaikka markkinointiin ei ole käytetty vielä muuta kuin minun aikaani. Olemme yrittäjyyden puolella ja uskomme, että ilmainen mukaan liittyminen on kannustanut yrityksiä hyppäämään kelkkaamme, Arpikari pohtii.
“Kaikki paitsi ostamisen helpottaminen on asiakkaan kiusaamista” –lausahdus on toiminut meille ohjenuorana, jonka pohjalta digitaalinen kaupankäyntitapa, markkinapaikkalogiikka sekä alennuskäytäntö on tuotu osaksi sivustoa.
Startupilla on kunnianhimoiset tavoitteet maailmanvalloitukseen:
- Autetaan nyt ensin suomalaisia yrityksiä ostamaan ja myymään helpommin ja viedään konseptia sen jälkeen muiden avuksi, Arpikari unelmoi.
Palvelussa on tällä hetkellä noin 40 yritystä kotisivujen tekijöistä tilitoimistoihin ja videotuotannoista Facebook –mainonnan koulutuksiin.
Yrittäjä Paul Arpikari kertoo tavoitteekseen saada 500 yritystä mukaan jo ensi juhannukseen mennessä.