Enkelin tapaamisen jälkeen mikään Onnin elämässä ei ollut ennallaan. Ainahan Onni oli ollut hyväntuulinen ja positiivinen, mutta nyt kaikki tuntui entistäkin valoisammalta ja paremmalta. Onnin ystävät huomasivat muutoksen. Kuultuaan Onnin tarinan Enkelistä ystävät kehottivat Onnia olemaan uneksimatta liikaa tästä ihanaisesta taruolennosta. Sillä taruolentohan tuollainen "Enkeli" oli, eikö niin? Onni myötäili ystäviään, vaikka oli sisimmässään asiasta eri mieltä.
Pieni varjopuoli tässä muutoksessa oli. Nimittäin se, että suuri osa Onnin valveillaoloajasta meni odottaessa Enkelin seuraavaa ilmestymistä. Ja koska Enkeli oli enkeli, hän ei ilmestynyt paikalle päivittäin, kuten Onni halusi, vaan aivan liian harvoin ja silloinkin pikaisesti.
Onnista tuli oman elämänsä palomies, tai kirurgi, hän päivysti kellon ympäri, valmiustilassa vastaanottamaan Enkelin seuraavaa vierailua hänen luokseen.
Enkeli ja Onni kohtasivat silloin tällöin. Onni törmäsi Enkeliin satunnaisesti ravintolassa, ruokakaupassa ja makuuhuoneessaan. "Enkeli, tiedäthän, että minä rakastan sinua, olen aina rakastanut", sanoi Onni, ja Enkeli nyökkäsi, aina sanattomasti.
Kun Onni ei ollut Enkelinsä kanssa, häntä vaivasi tämä näkemättömyys, mutta kun he jälleen kohtasivat, kaikki negatiiviset tunteet sulivat ja valuivat pitkin unohduksen sadekourua ulos.