Blogi

Sinä aamuna hän heräsi ilman herätyskelloa, ensimmäistä kertaa kuuteen kuukauteen. Aamuaurinko herätti kännykkää lempeämmin. Ei vituttanut nousta ylös. Oli iloinen ja pirteä olo. Kevät on täällä.

Onnin elämä oli aina ollut hänen etunimensä mukainen. Tai niin hän itse ajatteli. Todellisuudessa hänen elämänsä ei ollut pelkkää lottovoiton lunastamista. Positiivisella ja ulospäinsuuntautuneella asenteellaan hän onnistui useimmiten kääntämään ikävätkin asiat voitokseen, ja vaikka tämä oli puhtaasti sisäsyntyistä, Onni koki olevansa moneen kanssaihmiseensä verrattuna etuoikeutetussa asemassa.

Eikä Onni ollut ihan hakoteillä. Hän nimittäin tiesi vuosituhansia vanhan salaisuuden. Salaisuuden, joka on niin tavallinen, niin järkeenkäypä, ettei se ole mikään salaisuus, kaikki tietävät sen. Mutta, kuten moni muukin yksinkertainen asia tai totuus, salaisuuden tietäminen ja sen omaksuminen ovat kaksi eri asiaa.

Onni oli sisäistänyt, että positiiviset ihmiset ja asiat vetävät puoleensa lisää positiivisia ihmisiä ja asioita. Niin kauan kun hän oli positiivinen ja vältteli liian negatiivisia ihmisiä, hänen elämänsä meni vääjäämättä kohti onnellisempaa tilaa.

Ihmisistä voi olla joskus vaikea erottaa aitoa iloa teeskentelystä, ja aitoa positiivisuutta tekopirteydellä sokerihuurrutetusta piilotetusta negatiivisuudesta. Onnikin tiesi hairahtuneensa välillä tällaisiin ihmisiin. Mutta ajan kuluessa ilo säilyy ja tekopirteys lakastuu. Sen Onni oli huomannut.

Onni oli sosiaalisesti lahjakas, iloinen ja komea nuorimies. Hän liikkui kaltaistensa miesten ja naisten kanssa.

Onni oli sinkku. Hänen seurustelusuhteensa eivät olleet sujuneet yhtä menestyksekkäästi kuin muu sosiaalisen elämänsä. Ehkäpä syynä oli juuri tämän muun sosiaalisen elämän suuri osuus, ehkä ei. Sitä Onni ei vielä tiennyt. Mutta Onni ei ollut asiasta kovinkaan huolissaan. Hän tiesi, että juuri hänelle oikeita ihmisiä on olemassa, vaikkei Onni olisi vielä tavannutkaan heitä.

Onni oli impulsiivinen ja herkkä ihminen. Nyt kevään koittaessa hän tunsi perinpohjaisesti, miten luonto heräsi hänen ympärillään ja sisällään. Oli läheisyyden ja rakkauden aika. Hän nappasi lähimmän vaateparren päälleen ja kiiruhti puolijuoksua kohti lähimpää Alkoa. Hymyillessään puolihullun lailla ohikulkijoille hän tunsi melkein pakahtuvansa. Tänään juhlitaan rakkauden kevään ja kesän ensimmäistä päivää!

Myä lähettiin Korian poikien kans lauantaina käymää Hesas. Noku siäl oli American Car Show! Pitihän Jaskan, Timpan ja Kartsan päästä sinne käymään. No miähän jou'uin tiätty kuskiks, nuarin saa aina sen kyseenalaisen kunnian.

Eihän siin sit mitää. Pakkauduttii kaikki Kartsan Corollaan ja eiku kaasu pohjaan. Kartsal oli uuet wunderbaumit ja semmoset kultaset karvanopat siin taustapeilis roikkumas, ja mulha alko särkemää päätä välittömästi siit wunderbaumin kamalast hajust. Mut ei se nii hirveesti menoo haitannu, fiilinki oli melko hyvä. Ja jätkät pualen tunnin matkanteon jälkee jo ihan hirvees kaasus.

Timppa oli tehny aikasemmin viikol satsin kiljuu, ja sitähä ne sit hörppi siin matkal melko miehekkäät annokset kaikki kolme. Päästii melkee messuhallii sisälle, ennenku eka äijä oksens. Kyl myä naurettii Jaskalle! Vittu sil miähel on HUANO viinapää! Ei kestä kahta litraa kiljuu oksentamatta! Jaska yritti pualustella, et ku se ei kerta ollu ehtiny syädä aamul mitää, mut myä vaa naurettii paskasest päälle ja sanottii että akka mikä akka.

No sit kuiteski mentii sisälle. Ja suaraa paarii tiätenki. Sitku oltii juatu kolme tuappia, tai no, miähän olin kuskin enkä juanu ku kokista, ni lähettii kattoo niit autoi. Mut ei päästy kuitenkaa ku siihen seuraaval juamapisteel. Ja siin sit äijät joi seuraavat kolme tuntii nii et oliki aika lähtee siält messuilt pois. Ei nähty yhtää autoo. Ja liput oli kakskymppii kappale. Hianoo...

Kaikil oli jo kova nälkä, joten päätettii mennä Setorii syämää. Miähän en oikee muistanu et missä siin keskustas se Setori on, ja äijät oli jo nii kovas laitamyätäses et ei pystyn enää keskittyyy muuhu ku kiljun juamisee. Soittelin sit siin kavereille ja kyselin et mihin täs nyt sit pitäis ajella.

Ja löyettiihä myä sit perille! Äijät otti ruakajuamiks kolme tuappii per nenä ja miä vissii viidennen tuopin kokista. Siin sit syätii, ja siin syämisen aikana yks kaupunkilaistunu serkkupoika kävi morjestamas minuu. Sil oli yks kaveri mukan joka oli töissä siel messuil. Tyäntekijöil oli sellaset vaaleenpunaset rannekkeet johon miun oli pakko kommentoia et "Haiskahtaa kyl vähä homolta!". Onneks serkkupojan kaveri oli ihan huumorimiähii eikä lähten siit sit mitää keulimaa.

No sitku oltii syäty nii pitihän siin sit paluumatkal koukata hotelli Hanhen kautta. No sen huarapaikan siinä Lapinjärvellä. Miätin siin et mitä vitun järkee tos oikee on ku jätkät on kakskytviis, kolkytyks ja kolkytkuus, luulis niien saavan pilluu muutenki. Sitäpaitsi ne oli ihan kauheis kaadois, hyvä et pysy pystys. Käsi sydämel, itte en oo koskaa käyny huaris, enkä käy! Saan pilluu muutenki. Vaikkeihän sekää kyl ilmast oo jos pitää tytölle koko ilta tarjota drinksuu, eikä siltikää aina saa. Mut on se silti eri asia. Mut eihä nää meiän äijät sellasii ajattele, eikä ne uskalla kellee naiselle mitää puhuukaa. Onhaa se toisaalt hyvä että niitäkii palveluit saa sit rahal jos ei muute tärppää. Mut jotenkii se tuntuu vähä ouolt, noin nuaret äijät ja tavat on ku kuuskymppisil maajussi-isillää.

Oottelin sit siin hotellin paaris ku pojat kävi yks kerrallaa sen ainoon ihan kauheen näkösen neljävitosen ryssähuaran vastaanotol. Ja eihä sil Jaskal sit ollukkaa pysyny pystys. Hitto myä taas naurettii sille! Siin meni taas satanen venäläiselle kansanterveydelle!

Kello oli varmaa lähemmäs pualta yätä ku oltii Korial, miä olin itte vähä väsyny mut äijät oli ihan makkuris, jou'uin kantaa ne kaikki koteihinsa.

Ku pääsin sit ite nukkumaa siin kahen aikoihin, päätin että yks asia on kyl varma: Ens vuanna miä en oo kuskina.