Blogi

"Auennut kengännauha Ylöjärven junaturman syynä"

http://www.iltalehti.fi/tampere/200807318030874_te.shtml

Ottamatta sen enempää kantaa otsikon sanajärjestysongelmiin, siinä mättää kaikki muukin. Junaturman syynähän on kengännauhojen sijasta vain ja ainoastaan se, että kyseiset alle jääneet olivat kiskoilla.

Muistan isäni arvoitelleen minulta reilut kaksikymmentä vuotta sitten ainoaa varmaa tapaa välttää hukkumista heikkoihin jäihin.
- Pelastusliivit?, arvasin minä.
- Ei, isä vastasi
- Jäänaskalit?
- Ei
- Sitoo itsensä rannalla olevaan puuhun narulla?
- Ei
- Höh. No mikä semmoinen varma keino sitten on?
- Ei mene sinne heikoille jäille ollenkaan.
- Niinno, se se varmaan on.

Kysymys: Onko poliisilla halukkuutta öisen katuväkivallan estämiseen?
Vastaus: Ei siltä ainakaan tunnu.
Selitys: Olen yrittänyt hälyttää poliisipartion alkavaan joukkotappeluun paikalle kahdesti. Epäonnistumiprosenttini on täydet sata.

Ensimmäisen kerran soitin Rautatientorilta noin vuosi sitten. Tilanne ei
ollut vielä kaoottinen, joten yritin tavoittaa lähinnä olevan
poliisiaseman päivystystä numerotiedustelun kautta. Minulle ilmoitettiin,
että poliisin ainoa numero yöaikaan on hätänumero 10022. Soitin siis
sinne.

Kerroin, mitä olin nähnyt: orastava tappelu, suurin piirtein montako
ihmistä riitaan oli sotkeutunut ja että vielä ei ollut mitään pahempaa
sattunut, koska potkut ja nyrkiniskut eivät olleet osuneet kehenkään.
Soittoni tarkoitus olikin, että paikalle saapuisi partio, joka
hajaannuttaisi eri syntyperää olevat suomalaisnuorukaiset toisistaan,
ennen kuin tulisi rumaa jälkeä.

Minulta kuitenkin alettiin tentata tarkempia yksityiskohtia. Yritin
selittää, että en ole enää paikalla, enkä ole asian ammattilainen, mutta
tilanne näytti minusta uhkaavalta ja halusin saada ammattimiehet eli
poliisit paikalle tarkistamaan ja rauhoittamaan tilanteen. Puhelu päättyi
kutakuinkin sekaisesti, koska sekä minä että puhelun vastaanottanut
hätäkeskuksen työntekijä turhauduimme toisiimme. Hätäkeskus ilmeisesti
pettyi, ettei vielä ollut edes ruumiita, ja minä petyin, koska ilmeisesti
vähintään yksi ruumis olisi ilmeisesti pitänyt jo soitettaessa olla.
Toivoin, ettei minun tarvitsisi enää soittaa samanlaista puhelua toiste.
Toiveeni ei toteutunut.

Viime yönä ohitin Kampin vanhan metroaseman, kun näin äänekkäästi
riitelevän porukan. Miekkoset olivat taas eri syntyperää, ja pientä
läpsimistä sekä tönimistä ehdittiin jo vaihtaa puolin ja toisin. Soitin
poliisin hätänumeroon 10022 kävellessäni tilanteen ohi.

Ja taas sama kertomus: Yritin lyhyesti selittää tilanteen paikkoineen ja
ihmisineen ja pyysin, että hätäkeskus ilmoittaisi lähimmälle
poliisipartiolle tilanteesta. Hätäkeskus alkoi jälleen tentata minua.
Suutuin ja sanoin, että en todellakaan jää viereen odottamaan oman nenäni
murtumista, vaan haluan poliisin menevän ihan itse katsomaan ja
analysoimaan tilanteen. Sain vastaukseksi erittäin nuivan ja lyhyen
”Kiitos kuulemiin”.

Haluankin saada ja saattaa selville, tulisiko poliisille eli
hätäkeskukseen soittaa ilta- ja yöaikaan vasta sitten, kun joku on jo
kuollut? Ja onko silloinkin saatettava itsensä alttiiksi väkivallalle
selostamalla tilannetta mahdollisimman läheltä? Ja olisiko lisäksi
suotavaa ottaa esimerkiksi videokuvaa samaan aikaan?

Jos näin on, taidan jättää soittamatta.

"Me emme kuole koskaan, minun sukuni ei kuole: Me elämme."

Jarista tuntui, että traktori ei etene ollenkaan. "Sen on pakko olla harhaa, tää sarka on vain niin jumalattoman pitkä", hän tokaisi ääneen itselleen. Mutta mitäpä sen on väliä, ei täällä suolla kukaan kuule, vaikka juttelisi itsekseen koko päivän.

"meidät on tehty maasta, savesta ja parhaista aineista"

Aurinko paahtoi ulkona. Onneksi nykyajan vehkeissä on kunnon ilmastoinnit. Ja stereot. Kun ajaa turvetta kaksikymmentä tuntia putkeen, musiikki on ainoita asioita, joka pitää hereillä. Tai järjissään yli päänsä.

"Ja me nauramme ilman syytä, kuin aivan ilman syytä..."

Kesä oli ollut ilmoiltaan vaikea. Nyt kun ilmat sallivat, pitää ajaa ympäripyöreitä päiviä. Ympäripyöreä? Miksei samantien ympärineliskulmainen? Jari naurahti ääneen. Ei vittu. Mä en oo ihan terve.

"Omenapuut kuolevat. Me kannamme raskaita taakkoja peltojen halki, minä ja minun poikani, kaikki."

Isä kuoli viime vuonna. Jari oli lähtenyt viikonlopun viettoon Kouvolaan, isä jäi suolle ajamaan itsekseen. Isä ja traktori löytyivät sarkan ojasta sunnuntai-iltana Jarin palatessa. Sydänkohtaus. Toisinaan Jari on näkevinään isänsä vilkuttamassa suon laidalla. Ukko perkele. Jari naurahti, ääneen jälleen. Kivan perinnön jätit pojallesi.

"Aika on ryhtyä puimaan tätäkin puhetta. Ja me nauramme, ilman syytä. Kannamme raskaita taakkoja, minä ja minun poikani, kaikki."

* lainaukset tehty luovasti Paavo Haavikon runosta "Me emme kuole koskaan"

- Kaksikymmentäseitsemän euroa viisikymmentäkolme senttiä.
- Pistä Visalle, kiitos.
- AI VISALLE?
- Niin, visalle. Se on tietysti hankalaa, kun sanat "pankki" ja visa ovat niin lähellä toisiaan... eiku, eihän ne olekaan.

- Kuusikymmentäkaksi euroa. Pankki vai visa?
- Visa, kiitos.
- VISA?
- Kyllä, ei tarvitse huutaa, kiitos.

- Kolmekymmentäneljä euroa kuusikymmentäkahdeksan senttiä.
- Tässä pankkikorttini, ole hyvä. Maksan visalla, eli sillä luottopuolella, eli EN sillä pankkipuolella. Äläkä jumalauta toista sanojani tai tungen nämä kaikki ruokaostokseni sinun sellaiseen paikkaan, mihin ei aurinko paista.
- Siis vis...AAAARGHHH!?! APUAAAAAAaaaaa---

- Easy Living
- Anni Sinkkonen *ÖHM!*:stä täällä hyvää päevää
- No päevää päevää.
- Mulla on kuule Easy sulle yllätys!
- Jaahas. Kuule mullakin on sulle Anni yllätys. Mä en nimittäin aio tilata sulta mitään lehteä.
- Ööö.. tuota niin, siis kun sä olet osallistunut tällaiseen A-lehden kilpailuun, ja-
- Mä EN ole osallistunut mihinkään kilpailuun.
- Niin mutta kun.. eikös sun osoite ole Eteläesplanadi 4 A 34?
- Kyllä.
- ...ööö.. tuotatuota.. niin, ja kun siinä kilpailussa voittaa ensin kaksi tuhatta euroa puhtaana käteen ja sitten on vielä mahdollisuus voittaa SATA TUHATTA euroa!
- Niin?
- Niin, ja nyt mä tarjoaisin sulle erittäin edullista Apu-lehden tilausta...
- Mitäs mä ihan aluksi sulle sanoin?
- Ööö...tuota sä sanoit, että sä et tilaa mitään lehteä.
- Nimenomaan.
- jaa... nomut sä olet kuitenkin osallistunut tällaiseen kilpailuun, ja onneksi olkoon siitä ja hyvää päivänjatkoa.
- Kiitos samoin.

- hieno terassikeli
- no niin on! pitäiskö mennä ottamaan yhdet?
- Mitä turhia! Otetaan saman tien kolmet.
- Otetaan vaan. Pitäis kyl mennä huomenna aamuvuoroon.
- Nomut kato voit tulla mun luo nukkuun, ei tartte ajella yöllä taksilla.
- Niin, no, okei. Tehdään sit niin. Mut ei olla ihan tappiin asti, oikeesti pakko päästä ylös aamulla.
- Joo joo, ei olla tappiin. Maistuisko rööki?
- Emmä tiedä. Ei oikeestaan.
- Ota nyt, mieles tekee kumminkin.
- Eiku ei oikeesti tee.
- Maista nyt edes, kyl se sieltä vielä tulee! Tupakanpoltto on kuin pyörällä ajo, kun sä oot kerran oppinut niin sen osaa aina.
- Enkä maista. Haista ite. Kun ei tee mieli, niin ei tee mieli. Taidan seuraavaksi lopettaa juomisenkin.
- Just joo, puhu pukille.
- Sitähän mä just teenkin. Tosin äijän pukkihommat alkaa olemaan kohta finaalissa tolla sauhuttelulla.
- Paskan vitut. Meikäläisen kanki on rautaa!
- Sulaa vahaa se kohta on. Nimimerkillä eka aamuteltta pitkästä aikaa pystyssä. Revi siitä.
- Voi vittu. Pitäisköhän munkin vähentää.
- Suosittelen lämpimästi. Ja tulevat entiset tyttöystäväsikin varmasti kiittelee.
- Älä saatana. Mutku se on niin HYVÄÄ!
- Mä tiedän, ei sitä tartte mulle selittää. Tee mitä tykkäät. Ei sitä kukaan muu voi tehdä kuin ihminen itse.
- Minä ite! Niinhän mä sanoin jo kolmevuotiaaana, hehheh.
- Aatteleppa ite! Otetaan sille.
- Jees, kippis!