Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2010.
Seuraava

Ihan tavallinen kauppareissu  1

Viimeinen päivää sulaa tietä, vähän lehtiä, vähän kosteutta, ja vähän liikennettä. Tietysti eteen tulee se ainoa autoilija joka ei nosta nopeutta kun rajoitus vaihtuu ja alamäki alkaa. Silloin voi ohittaa hyvällä omalla tunnolla ja suht rajoituksen mukaan ja jättää sen verran rakoa ettei kurat roisku ohitettavan tuulilasiin. Kolme mutkaa myöhemmin edessä on seisova jono ja kaksi seisovaa poliisia pilleineen. - Just tyypillistä idioottiautoilua, ensin ohi ja sitten tien tukoksi. Vika ei ollut minun eikä poliisien, vaan ilmeisesti jollain oli vielä perjantain jäljiltä selviäminen kesken. Jos oli promilleja yli sallitun niin toivottavasti lähti kortti samoin tein ja vaikka autokin määräajaksi. Muutenkin tiellä tuppaa olemaan kamikaze meininkiä niin sinne sit vielä humalaisia joukkoon ajamaan miten sattuu.


Veden melkein kaikki olomuodot  1

Kiinteä , neste, kaasu- kun lämpömittari näyttää + 5, maa on valkoinen ja sataa. Ilmassa on vesihöyryä, sade tulee vuorotahtiin räntänä, vetenä ja lumena ja kun aurinko pilkahtaa + 8 vettä haihtuu siihen tahtiin ettei huurteenpoisto meinaa pysyä mukana.

Tänään oli moneen kuukauteen ikävin ilma olla töissä. Ei sade, ei kylmyys vaan kura ja liimasavi.


Puhdistamo joka kotiin  1

Olishan se hienoo jos olis oma jätevesilaitos, vesilaitos ja monopoli. Niin hulluksi on maailma mennyt että jos omalla tontilla on 17 metriä syvä rengaskaivo kaupungin parhaalla pohjavesialueella niin vettä ei saa käyttää, eikä varsinkaan laskea kunnalliseen viemäriverkkoon. Ei vaan pitää suurella vaivalla kaivaa vesijohto 2.2 m syvyyteen, laittaa mittari, maksaa vesiliittymä ja ostaa samaa vettä samasta harjusta pumpattuna kilometritolkulla 10 % vuotavasta järjestelmästä.

Maalaisjärjen käyttö on siis totaalisesti kielletty. Kumpi nyt sitten on pahempi: asianmukainen viemäröinti puhdistamolle saakka vai oma kaivo pohjavesialueella? Voihan se viemärikin pettää keskellä soraharjua tai vesijohtoverkosto saastua muuallakin kuin Nokialla.

Tokihan kaivoista, varsinkin porakaivoista voi tulla veden mukana epäpuhtauksia ja myrkkyjäkin, mutta aika harvoin mitään konetiskiainetta pahempaa- ja jos tulee niin sen kyllä tyhmempikin huomaa juodessaan. Nyt kun porataan lämpökaivojakin mihin sattuu niin kyllä kohta virtaa viinaa maan uumeniin.

Ymmärrän ja kannatan täysin että kaikkiin uusiin taloihin vaaditaan kunnollinen jätevesijärjestelmä. Samoin jos tehdään putkiremppa tai peruskorjaus. Mutta ei millä hinnalla hyvänsä. Ecolaattorilla on ymmärretään rahan päälle- Myydään joko puhdistamo tai kokonaispalvelu. Kokonaispalveluna voi olettaa että puhdistamo jotain puhdistaakin, mutta maksaa. No mitä puhdistamiseen tarvitaan- No kemikaaleja. Jos ei ota kokonaispalvelua saa puhdistamon ja uuden harrastuksen. Sit kun ei jaksa harrastaa niin puhdistamo ei kauan toimi.

Unkarissa murtui alumiinitehtaan lieteallas- sinne meni myrkyt alamäkeen ja asuinkelvoton maa alennusmyyntiin. Ihan on kuin suomalainen lääketiede, yritetään hoitaa näkyvät oireet, mutta perussyytä ei edes etsitä. Tehdään paskaa varastoon ja sit joku kaljatölkki kaupassa 0,15 € pantti ja tuontitölkit ei mitään. Tehdään siis alumiinista kertakäyttötuote jolla ei ole mitään arvoa. Toki muutakin, mutta yhtä lailla mehutetrallakin voisi olla pantti, öljykanisterilla, loisteputkella, ja ikean kertakäyttöhuonekaluilla. Vedellä on päin vastoin, Täytyy maksaa esim euro kuutiolta että saa vettä ja kaksi että siitä pääsee eroon , tai kaivo 2000€ ja jätevesijärjestelmä 5000 € plus huollot ja korjaukset. Näin siis paskallekin saadaan parempi arvo kuin käytetylle viron tuliaiselle.

Täällä parempaan vesistöjen puhdistustulokseen päästäisiin hankkimalla jokaiselle eläintilalle multain.


Tuleeko luminen talvi  1

Ihan olisi kiva kun lunta tulisi Riihimäeltä etelään ja Tampereelta pohjoiseen. Näinhän ei koskaan käy vaikka. Sit kun tulee paljon lunta niin BKT nousee- niin ainakin koulussa opetettiin.

Pääkaupunkiseudullahan lumisade tarkoittaa seuraavaa. 1 cm ei juuri mitään 5 cm 50 peltikolaria vuorokaudessa 15 cm 150 peltikolaria 50 cm ei juuri mitään kun autot jää parkkiruutuihin niin pitkäksi aikaa että kuljettaja ehtii herätä ja ymmärtää että talvi on tullut yllättämättä. Metri kerralla, se olisikin kivaa. Jos vuotuinen sademäärä tasoittuu niin yli puoli metriä sataa, mutta sitähän ei tiedä kuinka monessa erässä ja montako kertaa sulaa.


Vaihtareita  1

Kylläpäs oli kauniita naisia. Kaikkein vähiten kun osaa odottaa niin saa silmiensä eteen saksalaisen ja ranskalaisen polkupyörineen. Keskellä maaseutua, keskellä ei mitään.

Luokattomassa saksalaisessa pornofilmissähän vastaavassa tilanteessa olisi tehty maisemakierros läheiseen heinälatoon ja kynnetty useampaa kuin yhtä vakoa. Valitettavasti tosielämässä pyöräilijöiden oli mentävä ennen pimeää ja minun jatkettava hommia.

Jos olisin ollut yhtään nuoremppi niin varmasti olisin kysynyt numeroita tai mailiosoitteita, mutta kun tällä ikää jo ymmärtää elämän realiteettejä niin jäi väliin.


Virallinen Kiina  1

On se hienoa että rauhanpalkinto meni kaukoitään. Olisihan voinut antaa vaikka Ahtisaarelle toisen. Täällä iloitaan kun saadaan maahan Nobel.

Kiinassa on kuitenkin sisäistetty se mikä Suomessa on unohtunut: Kansalla pitää olla työtä, työllä pitää olla joku tarkoitus ja kaikista kalleimpia ovat ne koneet joita ei käytetä ja ne työläiset jotka ei tee töitä. Jos ei ole töitä, ei rahaa, ei ruokaa niin siitä tulee sota. Jos on töitä ei ehdi sotia.

Näin ollen marjanpoimijoita ei mielestäni kannata lennättää tuhansia kilometrejä ees taas, eikä kivenhakkaajiakaan. Mutta huonoja johtajia toisensa perään kun on joka valtiossa niin jos ei sodita, niin sit tuhotaan maan talous ja nostetaan hirmu palkkaa.

Kyllä Suomessakin voidaan valmistaa heikkolaatuista tavaraa. Erona on vaan se että kun on kovempi palkkataso niin tuotteesta tulee kallis oli sitten laatu mikä hyvänsä.


Junalla Venäjälle  2

Hulluja nuo venäläiset... Sanoa nyt televisiossa että uudet Allegrot soveltuvat yhtä hyvin liikenteeseen kuin Pendoliinot... Se siis tarkoittaa että hyvissä olosuhteissa 3 tuntia ja risat. Käytännössä Helsinki-Pietari juna tulee olemaan jännittävä kokemus-montako tuntia keskimäärin myöhässä ja montako suunnittelematonta pysähdystä.

Onneksi ei ole mikään pakko matkustaa junalla mihinkään, varsinkaan ulkomaille.

Kaverini jonka meriiteiksi voidaan lukea myös paperinkeräyslaatikossa yöpyminen talvisessa Espoossa meni Helsingistä junilla jonnekin Kiinan nurkille asti. Muuten hyvä reissu, mutta erehtyi juomaan junan vessasta.


Seuraava