Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2011.

Ennustus  1

Kovin on Forecan ohjelma ailahtelevainen. Kun töitä ohjaa sää ja jotain vapaa-aikaakin pitäisi olla niin aikataulun tekeminen edellyttää myös sääennusteen katsomista. No sääennuste kertoo suunnitteluvaiheessa että sunnuntaina tulee myräkkä- sovin sitten sellaiset järjestelyt että omat hommat saa hoidettu.

Tuuli kääntyy ja kaikkea muuta ja kah kummaa tänäänhän sit taas oli mentävä turbo punaisena. Muuten ihan hyvin meni, mutta kun ei ole auraviittoja, eikä toiset näköjään tien/kevyen liikenteen väylän auraajilla ole mikään kiire niin joutuu niiden jälkiä paikkaamaan ja valleja madaltaessa tieltä ulos. Onneksi kotimaisessa koneessa on tässä bersiossa hyvä maavara ja tielle nousua on tullut ennenkin harjoiteltua. Tällä kertaa ilman apua, ilman ketjuja ja ilman hiekkaa.

Ainakaan tuosta paikasta ei onnistu jäykällä voimansiirrolla, mutta turbiinikone tuli tielle että heilahti. Mitään ei kaiketi edes hajonnut.


Pihaliittymien sietämätön kapeus  1

Mopolla ja moottoripyörällä pääsee aika pahaan paikkaan, ahtaaseen rakoon saa parkkiin ja harvemmin osu peilit mihinkään. Toisin on lavettikuljetuksessa.

Tämän päivän ensimmäinen tappio tuli melken perillä. Puu oli vahvempi peiliä, mutta kun ei ole tilaa mihin väistää, eteenpäin ei kolhuitta pääse ja peruuttaa ei näe niin peili kirjaimellisesti putosi. Lasi jäi suht ehjäksi, mutta kun peilin rungosta puuttuu palanen ei pysy kiinni varressa.

Kesällä samasta paikasta olisi saattanut mahtua ihan ongelmitta. Lumi painaa oksia ja taivuttaa puita. Jäätä pitkin olisi ollut esteetön väylä, mutta sen verran virtausta ja syvyyttä ettei ole millään suksia raskaammalla tai moottorikelkkaa hitaammalla mitään asiaa.

Suurin tappio oli kuitenkin se kun grilli meni nenän edestä kiinni- huonoa työn suunnittelua jos ei ehdi syömään vaika ruokapaikkaan näkee koneesta- ei toisin aukioloaikoja.


Kaupunkisuunnittelua lumisateen varalle  1

Niin maalla kuin kaupungissakin tuollainen 20 cm lumisade aiheuttaa jo pieniä vaikeuksia. Vaikeudet alkavat jo suunnitteluvaiheessa. Eli ei ole ainakaan Helsingissä ajateltu että 20 cm voi tulla taivaalta useamman kerran talvessa, saati sitten joka talvi.

Ensinnäkin se että tie rakennetaan kiinni parkkipaikkaan, parkkipaikka jalkakäytävään ja jalkakäytävä kiinni talon seinään. Jos aurataan niin joku noista kolmesta täyttyy aika piennellä lumisateella. Jos tulee 2 X 20 cm niin tulvii jo toisellekin. Ei voi koirapuistojakaan lingota lunta täyteen kun lumen seassa lentelisi tyhiä pulloja ja tölkkejä.

Mutta on tässä lumisuudessa hyväkin puoli. BKT kasvaa ja ne joilla on lumitöitä tunti- tai ajokerta sopparilla niin kyllä saa koneet kyytiä, puhumattakaan niistä lukemattomista harjoista ja lumilapioista joilla ihmiset aukovat omia reittejään ja pelastavat autojaan. Toinen hyvä puoli on se että ei paljon jalkakäytävillä kävellä käsi kädessä- voi toki yrittää jos ketään ei tule vastaan tai toisella on lumikengät tai sukset.

Tähän siis lumen määrään ja runsaisiin lumisateisiin olisi syytä tottua. Ensinnä taloihin lisää räystäspituutta ja paremmat lumiesteet. Uusiin kerrostaloihin voisi vaatia hissin ohella lumenpudotusrobotin- siis sellainen yksinkertainen kone joka viipaloisi metrin siivun katolta lumisesteen vierestä putkeen ja putki ohjaisi lumen turvallisesti maahan, Siellä miissä talot ovat toinen toisissaan kiinni voisi samalla robotilla hoitaa koko katon ja jos korkeutta on riittävästi niin koko korttelin kun vaan on tarpeeksi aikaa. Vähän siis sama idea kuin pilvenpiirtäjien ikkunapesussa.

Keskellä kattoa oleva lumipeite ei kerry jos katto on jyrkkä. Tasakattoja ei mielellään, vaikka se voikin olla ihan toimiva rakenne. Sit noi keskustojen pahimmat pussinperät voisi surutta kattaa jo poistaa niistä kokonaan henkilöautoliikenne ja parkkipaikat

Maallakin osataan tehdä asioita päin helvettiä. Esimerkiksi 6 metriä leveä pihaliittymä ylämäkeen läpi kuusiaidan ja niin ettei noin kolme metriä leveältä tieltä kertakaikkiaan mahdu isolla lumikoneella aukosta sisään jotain puskaa kolhimatta. Toinen juttu on se kun annetaan tehdä taloja kolmen tai viiden metrin päähän tiestä, tai vielä pahempina vanhat rakennukset jotka ovat kiinni tiessä.

Lumilingolla hoidettaessa ei haittaa, vaikka toisella puolella tietä olisi pelkkää pystyseinää kunhan toisella puolella on tilaa mihin lunta heittää, vaan ei jos ei ole toista taloa vastassa niin vähintään tie tai jonkun auto parkissa. Ei varmaan yksikään kaavoittaja ole istunut talvella lumikoneen puikoissa ja nähnyt miten hölmöä on aurata lumi korkeiksi penkoiksi ja uuden lumen myötä ainaa vaan vallit kasvaa.

No en minä ollut menossa Tampereelle kävelemään käsi kädessä pitkin jalkakäytäviä. Mukavaahan se olisi varmasti ollut, mutta kun molemmille tuli kuuma jo kirjakaupassa kiitos kunnollisten talvivaatteiden. Joku kumma juttu on kun Tampereella käy- joko mennessä tai tullessa tulee jäätävää tihkua. Jokin ilmeisesti meinaa että käyn liian kuumana.

Suolaahan auton päälle tietenkin menomatkalla satoi ja moottoritie oli aivan loistavassa kunnossa tällä kertaa. Edelleenkin vaan ihmettelen tienhoitoautojen ikää. Luulisi että suola syö myös kuorma-auton että ton ikäluokan koslissa ei olisi enää runkoakaan jäljellä. Maalaus täytyy olla onnistunut hyvin tai joku ylimäääräinen massaus. Eihän niillä toki ajeta toisen suolausauton puskurissa kiinni, mutta joka tapauksessa jos suolaa on moottoritielle edellä kylvetty niin kyllä sitä väkisinkin päätyy autoihin sen jälkeen.

Teitä ei suolata Kuopion tiepiirissä- sellainen varoitus tuli vastaan muutama vuosi sitten. Se on varmaan ihan järkevää silloin kun keli pysyy selkeästi pakkasella ja aurataan säännöllisesti ja tarpeeksi tieheään, pian ja riittävän raskaalla kalustolla. Urat ja polanne pahempia ovat kuin pelkkä jää. On toki paikkoja joihin tarvitaan hiekkaa ja tiekarhua.

Vanhoilla kitkoilla ja takavedolla oli lysti ajaa rajoituksen mukaan. Koskee siis moottoritietä molempiin suuntiin, rampeissa ja pienemmillä teillä tarvis olla kuudes vaihde, neliveto tai joku moottorin tehoa rajoittava elementti kun suurin vaihde 60 mittarissa ja ylämäkeen ei voi antaa kaasua kun sutii. Onneksi näitä kelejä ei ole montaa vuodessa. Toisaalta olisi hyvä jos olisi- julkisen liikenteen käyttö lisääntyisi tai ajotaito paranisi.

Kaupunkisuunnittelussa pitäisi siis huomioida se että lumelle on tilaa. Ei ole ainakaan tästä etelään onnistunut missään kaupungissa. Sit noi korokeet ja 90 asteen risteykset. Korokkeet tarvis ajaa syksyllä mataliksi jos niissä kasvaa puskia ja surutta viistää tai madaltaa myös korokkeiden reunakivet

Niin ja kestosuosikki auraviitat, koko suomen tarha- ala-aste, yläaste, nuorisoaste ja korkea-aste; jok ikiselle pitäisi takoa päähän tai pakaroihin että ne auraviitat ei ole lasten leluja, ei nuorten valamiekkoja, eikä vanhempien paimensauvoja. Olen toki kuullut että mullikin tottelee punaista keppiä. Hengenvaarallista touhua ajaa valkoisen massan keskellä yöllä tai päivälläkin vaikka niitä keppejä olisikin tarpeellinen määrä, vaan kun ei ole tai joku on niitä siirrellyt niin varmasti jotakin sattuu. Loistavaa olisi jos kepin leikkeihinsä tai SM leikkeihinsä varastanut tai siirtänyt saataisiin tekosistaan syytteeseen ja korvaamaan oikeasti tekonsa seuraukset.

Jäätävästä tihkusta ja käsi kädessä kävelyn puuttumisesta huolimatta oli silti mukava reissu Tampereelle ja kuten edellisilläkin kerroilla parasta oli seura- aikaa oli vain rajallisesti tai "vaan yhdessä kun ollaan aika saa kuin siivet selkään" kaupunkien kellojen edistävän pelkään. En sit tiedä menisikö aika maalla hitaammin.

Sattumalta paluu osui kesken satuhäiden. Sulho ei ollut tuttu naama, eikä morsian, mutta asuinpaikka joo, kultasepänliike joo, kävelykatu joo ja häävieraissakin vilahti pari tuttua naamaa. Pieni on maailma. Nyt jos joku kauhisteli naamiaspukuja häissä- no niiden juhlat, niiden ohjelma ja jos oikein arvaan niin jatkot oli sensuroitu jo etukäteen. Siitä huolimatta hääpari ja vieraat, aivan loistavia tyyppejä ja vielä monta, ei ehkä ihan niitä tavallisinpia harmaita taapertajia, mut eihän kaikki voi ollakaan. Tai voi, mutta silloin maailma on vieläkin harmaampi kuin nyt.


Lumen määrän arviointi  1

Kehuttuani viime vuoden puolella paikallisten ajotaitoa olen tullut siihen tulokseen että kehuin liian aikaisin.

Tänään oli kolmet ulosajojäljet, eikä yhdetkään omat, ei vanhat. Yhdessä tapauksessa oli tullut romua, kahdessa pieni juuttuminen.

Päivällä kun puhelin soi niin arvelin että joku on ojassa tai tie tukossa/liukas. No liukashan pikkutie talvella yleensä on. Vaan ei. Sensijaan ruotsalaisen ryöstöfirman palvelijat tarvivat tilaa mihin pudotella seuraavan sukupolven muuntajat ja maakapelit ym roinat. Sattumalta oli samaan suuntaan muutakin asiaa. Ekaa kertaa että tasamaalla koneen pohja otti kiinni lumen pintaan. Etenemisessäkin oli sen verran vaikeusksia että ketjuttomalla koneella olisi mennyt monta tuntia enempi aikaa.


Suojalumen keskellä  1

Tuulimylly on pysähtynyt. Suurin elein tällekin seudulle tuotiin pienvoimala, jonka piti tuottaa omakotitalon sähköt reilusti ja vielä myytävää jäi valtakinnan verkkoon. Pyörihän se aikansa, mutta huoltoa sekin kaipaa.

Samoin nyt tuodaan markkinoille on-off hydrauliikkaa. Siis juurikin samalla perusajatukella kuin minäkin sitä edellisellä työmaallani esitin toteutettavaksi. Pumpulta on suora yhteys toimilaitteelle ja sen mukaan mille tuotolle pumppu säädetään liikkuu toimilaite. Suunta voidaan vaihtaa joko venttiilillä tai pumppaussuuntaa muuttamalla. Venttiili helpommpi ja halvempi'

Samoin takaisinkierrätyksessä juurikin samoja ideoita. Tokihan siinä polttoainetta säästyy jos sama työ mikä nykyään tehdään 100 kW koneella tehdäänkin 22 kW koneella samassa ajassa. Tutkittuani asii Paralcon venttilin kanssa tulin siihen tulokseen että takaisinkierätyksessä on vielä paljon tehtävää ja ympäripumppaavat järjestelmät pitäisi kieltää lailla. Jopa ruohonleikkurin hydrostaattinen voimansiirto taitaa olla säätyvätilavuuksinen.


Monopolia vai venäläistä rulettia  1

On hyviä ajokeleja ja sit niitä vähemmän hyviä. Eilen palaillessani Tampereelta oli heti toisessa rampissa poliisit. Tila-auton kuljettaja oli joko kämmännyt oikein huolella tai osunut johonkin. Joka tapauksessa ramppien väliselle alueelle kerätyn lumivallin päälle oli matka päättynyt ja ainakin näytti että etupyörät olivat irti maasta. Takapäätä en nähnyt kunnolla kun oli kaide välissä, mutta varmaan oli ilmaa myös takapyörien alla. Muutama metri vielä niin olisi ollut teräskaiteen päällä. Nyt saattoi auto säilyä aika ehjänä.

Moottritie on harvoin ollut noin liukas. Siis tällä kertaa reilun vuoden ikäisillä nastarenkailla ja nelivedolla pystyi juuri ja juuri ajamaan rajoituksen mukaan. Silti vähän mietitytti ohittaa rekkoja. Toiseen suuntaan tie nro 130 oli aivan loistavassa kunnossa.

Monopoliaikana oli sentään muutaman vuoden kunnollisia kotimaisia tienhoitoautoja, eikä mitään 20 vuotta vanhoja ruotsalaisi kuten eilen oli moottoritietä hoitamassa. Tokihan vanhakin kalusto voi pelata kun sitä vaan jaksetaan korjata ja huoltaa. 1990 on jo osattu tehdä kunnollisa alustoja, moottoreita ja vaihdelaatikoita. Tienhoitovarustus näytti olevan vähän uudempaa vuosimallia.

Monopoliaikana valtio osti Sisuja, Vammaksia ym kunnollisia koneita, ne palvelivat ensin hyvin huollettuina tienhoidossa. Kun ne sieltä myytiin pois niin moni aloitteleva yrittiäjä sai ihan käyvän pelin. Nyt sit kilpailu ja kilpailutus johtaa siihen että ei millään riitä hyvään kalustoon rahat, jos palkat ja verot on hoidettu.

Ajokelistä huolimatta oli mukavaa käydä Tampereella. Hyvä seura, hyvä ruoka.


Mukamaasturi vs oikea  1

Etu- tai takavetoisessa autossa on se hyvä ominaisuus että niitä tulee harvemmin ajettua niin pahaan paikkaan kiinni kuin nelivetoisia.

Tänään piti käydä samoamassa perämetsän perukoilla. Oli ilmeisesti muitakin samasta paikasta kiinnostueita kun tien päässä auratulla alalla oli Audi, en katsonut mikä malli, mutta ei näköjään ainakaan ollut maasturi.

Audilla matkassa olleet mies ja nainen tulivat polun puolimatkassa vastaan suksilla. Minä sit kysymään että onko siellä perillä kääntöpaikkaa. Mies katsoi hölmistyneenä" meinaatko ajaa perille saakka?" - No en minä koska olin suksilla, mutta autossa olisi huonojalkaisempi. Audimiehen Äänestä kuului epäilyksen sävy. Itseä epäilytti vain yksi jyrkkä kohta.

Uraa ei siis ollut koko talvena aurattu, mutta siellä oli käyty ilmeisesti traktorilla. Takavedolla todennäköisesti ja sekin oli taistellut ylämäissä. 21 vuotta vanha Toyota vakiokoisilla nastarenkailla meni perille saakka pohja lunta viistäen. Kääntöpaikalla tuli pientä heijaamista ja vähän täytyi lapioida että jäisi roiskeläpät ehjiksi.

Kääntöpaikan jälkeen paluumatkakin meni ihan sujuvasti. Jotain kerto se että jalan ja suksenjälkiä oli paljon, mutta mukamaastureilla ja matalilla nelivedoilla ei pääse ja vaikka päässisi niin ei osata/uskalleta ajaa kun joku muovinpala voi mennä rikki.

Todennäköisesti esim Land Rover Freelander olisi mennyt perille saakka taitavissa käsissä. Hummerilla ei välttämättä olisi päässyt perille ainakaan ilman lumiketjuja/jääratapiikkejä. Epäilys siitä syystä että HJ 80 meni juuri sopivasti pikkutrarktorin raiteta pitkin. Leveämpi auto olis hakenut enempi ja jos olisi mäessä mennyt poikittain niin siitä olisi ollut paha jatkaa lapioimatta.


-20 ehkä %  1

Kun automobiilin mittari näyttää -20 astetta olisi parempi jäädä suosiolla kotiin. Jos on joku tulisija ja kuivia polttopuita niin tulta pesään ja sit vasta ulos.

Japanissa asiat on sentään vielä huonomin.

"Tokio. Nuorten japanilaisten seksihalut hiipuvat vauhdilla,kertoo uusi tutkimus.
Perjantaina julkaistun tutkimuksen mukaan 16-19 vuotiaista miehistä 36 ja naisita 59 prosenttia ei ole kiinnostunut seksistä tai pitää sitä jopa vastenmielisenä ajatuksena. Vuonna 2008 samoin ajatteli 17,5% miehistä ja 47 % naisista.
Viranomaiset ovat huolissaan Japanin syntyvyydestä. joka on maailman alhaisimpia. Terveysministeriön tilaamaan tutkimukseen haastateltiin 671 miestä ja 869 NAISTA. (STT-AFP)" // HÄMEEN SANOMAT 15.1.20110

En ole käynyt Japanissa, mutta tuo otanta on silti vähän turhan pieni monimiljoonaisesta väestöstä. Toki jos syntyvyys on pieni niin ei ole kohta nuoria joilta kysyä. Kun ikää on 16-19 niin onko silloin jo tiedettävä pitääkö seksitä vai ei?

Voisi myös kysyä sitä samaa 10-13, 13-16 ja 19-22 ikäluokilta. Epäilen että tuo 16- 19 on kaikkein huonoin ikäluokka vastaamaan rehellisesti omista haluistaan. Voi toki olla että joku niitä tilittää ventovieraille, mutta harvemmin.

Onhan toki mahdollista että valistus on purrut ja kaikki tietävät mikä riski ja häpeä on saada tauti tai suunnittelematon/avioton lapsi. Enää kun ei uskota haikaraan niin ei tule suomalaisen juorulehden tyyppiotsikkoa "Sen ja Sen YLLÄTYSVAUVA".

Japanissa opiskellaan ja kun Suomi on Euroopan Japani niin ongelmat ovat melkein samat. Täällä vaan ryypätään enempi estoja pois ja haluttomatkin muuttuvat halukkaiksi. Osansa voi olla myös rakkaalla ystävällämme Internetillä. Jos ette tiedä niin hakekaa netistä tyypillistä Japanilaista pornoa. Tieto lisää tuskaa ja vääristynyt tieto lisää sitä vielä enemmän.

Virhemarginaalista ei puhuta mitään. Mutta jos ajattelee tilannetta että töissä/ opiskellessa menee 16 tuntia päivässä ja loppu nukkuessa ja matkustaessa niin kyllä siinä omatkin halut vähenee. Riippuu toki siitä mitä matkan varrella tapahtuu. Noin lisääntymistarkoituksessa naiselle riittää hyvin 12 kertaa vuodessa ja jos siitä ei nauti vaan kokee sen velvollisuudeksi niin sama olla töissä.

Siispä jos tätä joku lukee- Jos olet seksipuuhissa ja se tuntuu velvollisuudelta; olet joko väärässä "sängyssä", sängyssä väärän ihmisen kanssa tai sit sinä itse olet väärä ihminen.

En silti ole tilaamassa blogikäännöstä Japaniksi ja rupea ratkomaan heidän ongelmiaan- se kun ratkeaa ihan itsestään seuraavasti:

Syntyvyys on pohjalukemissa, ihmiset vanhenevat, ihmisiä kuolee enempi kuin syntyy. Ihmiset joutuvat olemaan töissä pitkään, elävät pitkään, mutta kuolevat lyhyen eläkejakson jälkeen. Väestö vähenee jonkun aikaa. Sit kun alkaa tulla tyhjiä taloja, autioita tiloja, vähemmän kiireisiä ihmisä, vaikkapa pari oikein lumista ja kylmää talvea. Asuntojen hinnat laskevat ja nuorilla työikäisillä on niihin ja lapseen tai useampaan varaa. Sit syntyvyys kääntyy kasvuun.

Täällähän se oli laskettu: PARILLA täytyy olla 50 000 € ylimääräistä rahaa että saavat kasvatettua yhden lapsen täysi-ikäiseksi, ei koske jääurheilijoita, eikä hevosharrastajia, puhumattakaan formulapojista. Kahden kanssa pääsee suhteessa halvemmalla ehkä kolmenkin. Sit jos menee neljään, viiteen tai tusinaan niin puhutaan taloudellisesta ahdingosta. Se ei toki koske niitä joilla on +220 000 € vuodessa palkkatuloja + lapsilisät.
50 tonnia oli siis jonkinlainen keskiarvo, lähteekin kertoisin jos muistaisin.

Siihen ei tainut sisältyä nykyisiä ajokortteja- eikä niitä isoissa kaupungeissa välttämättä tarvikaan.

Voihan toki olla että Japaniin on viety Saksalaista dioksiinia tai jotain muuta jarrua niin paljon ettei seksi enää heille maistu. Jos jotain tuosta voisi päätellä niin Japanilaisten Seksituristien määrä tulee putoamaan hetkellisesti. Toivoisin kuitenkin että samaan tutkimukseen olisi haettu samojen henkilöiden nettihistoriat. Jos veikkaan että noista haluttomistakin 80 % on etsinyt tai ladannut, lukenut tai tuottanut eroottista materiaalia viimeisen kahden kuukauden aikana. Jos ei niitä niin sitten joko vongannut tai ollut vonkausksen kohteena.

Nyt siis halukkaat nuoret naiset sankoin joukoin Japaniin oppilasvaihtoon. Sieltä haluttomia naisia tänne lumen ja kylmän keskelle. 47% - 17,5 % = 19,5 prosenttia ylijäämää ikäluokasta halukkaita miehiä.

Ei muusta väliä, mutta Italiaan ei ainakaan nuoria ulkomaalaisia naisia yhtään. Tunisiakin kannattanee jättää väliin.


Sesonki päällä  1

Sydäntalvi ja maat jäässä- Sehän on oikea hetki kaivaa kaapeleita ja vesijohtoja maahan. Onneski taivaalta sataa jatkuvalla syötöllä valkeaa lunta ja se vähän eristää auraamattomia paikkoja. Auratut kohdat onkin sit metrin jäässä ainakin.

Se hyvä puoli kunnon talvessa on että näköjään autoiljoiden taidot ovat parantuneet. Ei ole ollut likikään niin montaa hinausta kuin edellisinä talvina tähän aikaan. Niitä voi vielä tulla. Samoin runsan lumi on tuonut vannoutuneista kolaajistakin pientä laiskuutta esiin. Ei ole vielä lapsia opetettu / velvoitettu lumitöihin vaan mieluummin tilataan kone. Se on ihan ok jos lumen alla on suht sileä pinta ja mieluusti jäässä.

Puhelin on hieno keksintö. Siitäkin huolimatta joskus voi olla puhelinta nopeampi. Tukkiauto oli joutunut taistelemaan kääntöpaikalla- ihmekös tuo kun oli ruotsalainen auto. Olin jo ehtinyt avata kääntöpaikan kun puhelintilaus tuli. Fiksu kuski kun osasi tulla ulos autostaan ja kertoa mistä kenkää puristaa ja ajokoneen kuskikin varoitti jo sitä ennen.

Onneksi nyt näyttäisi olevan muutama päivä poutaa/ suojaa. Hiekankylvö menee vauhdikkaammin.

Onneksi hiihtoladulle ei ollut kylvetty hiekkaa. 6.5 meni varsin tuskattomasti puoliväliin, mutta varmaan huonot monot kun lenkin jälkeen nilkoista pistelee.


Tulkoon valkeus  1

Onneksi tuli ensilumen saapuessa ahkeroitu melkein kokonainen päivä auraviittoja laittaen. Tällä lumimäärällä ja muutama tuleva pyry lisää joutuu kohta miettimään jatkopaloja. Onneksi muutama päivä suojasäätä vähän tiivisti pölyvää pöpperölunta.

Discovery ja varmaan moni muukin kanava on näyttänyt realitysarjaa Rekkakuskit jäällä. Nyt on tarjolla valkoista seinää kaikelle kansalle, eikä tarvitse telkkaa katsoa. Koko ajan sataa lisää ja tuuli kuljettaa kinoksiksi.

Kaunista kuin postikortissa on maisema päivällä, tietä ei näy, ei perässä tulevia autoja, vain seuraavat kaksi punaista viitaa ja niiden väliin tähdätään.

Kun pahin pyry hellitti täytyi mennä laittmaan hyd öljyä koneeseen. Siihen tarkoitukseen oli saapunut uusi kiiltävä käsipumppu. Muuten meni ihan hienosti: Tynnyri konepeiton päälle, pumppu tynnyriin kiiinni ja letku klemmarilla kiinni pumppuun. Sit kuului pieni kolahdus. Yllättäen paluusuodattimen kannen ruuveistä yksi putosi jonnekin silmän kantamattomiin.

Esiohjaussuodattimen vaihto on tehty hankalaksi. Yksi letku on niin lähellä ettei saa iso räikkää väliin. Paineakun kun purki niin juuri ja juuri sai 12 kulmaisen kiintolenkin lenkkipään kiinni ja rystyset sinisiä vääntö ja kun irtosi niin rystyset sit punaiseksi pumppuun osuen.

Uusi öljy olikin sitten niin kirkasta ettei tiimalasista saanut selvää. Meni sit öljyä säiliö täyteen. Oli kevyt nostaa tynnyri ala ja sit vaan ylimääräiset säiliöstä pumpulla takaisin tynnyriin. Pakko oli laittaa moottori käyntiin että sai vähän väriä tiimalasiin. Ei ihme että jotkut valmistajat/merkit laittavat öljyynkin väriainetta.

Palvelin nurin ja taas meni bittiavaruuteen. Ei mitään tärkeää