Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2011.

Bittiavaruuteen kadonneet  1

Taas se meni nurin. Elisa taitaa olla ylikuormittunut. Liekö sit tämä se aika päivästä kun työikäinen väestö latailee pornoa siipoiltaa salaa tai yhdessä tuumin. Voi toki olla lunta linjoilla tai oravia keskuksessa, mutta toimii kuin raahasi tiileletkaa puolen metrin hangessa vuokratulla tiilikärryllä ja vielä vajaapaineisilla renkailla.

Ei mitään tärkeää kun päivä meni töissä pitkäksi. Onneksi ei tullut isompia tappiota. Täytyy antaa kuljetusliikkeen ihmiselle tunnustusta. 40 t tiiliä perillä, ei puoliväliin mennessä yhtään rikkinäistä tiiltä, notkahtanutta letkaa, ei edes rikkoutunutta suojamuovia. Bonuksena oli purkanut letkat niin tiiviiseen nippuun että olin jo aikeissa soittaa Tampereelle ja hakea pirun/noidannyrkin purkajan auttamaan letkojen erotuksessa. Ei meinannut saada yhtä, kahta, eikä edes neljää letkaa pinosta irti ilman että takana tai vieressä letka liikkuu mukana.


T5 2.0  2

En ihan ulkoa muista Volvon malleja, en tosin Saabejakaan, mutta ihmetytti lehdessä Volvo V 70 T5 2.0. Mielestäni T4 on alkujaan ollut 1.9 ja 2.0 T on nimensä mukaisesti parilitrainen.

Taas vastaavasti matalapaineturbo V 70 on 2.5 litrainen ja diesel 2.4 joku kuplan sukuinen. T5 ja T5 R olivat mielestäni 2.3 litraisia alkuun ja niiden pohjalta on kehitetty nykymoottori 2.5 litraa ja kunnon turbo- Sitä on myös Fordin konepellin alla Focus ST alkaen. Ei sillä että olisin tuota 343 tkm ajettua autoa ostamassa, mutta saisi ilmotuksen teksi siltikin olla oikein edes etusivulla.

Muutama vuosi sitten kävin ihan oikeassa Volvo kaupassa. Siellä oli myös käytetty Renault. En olisi kaivannut tila-autoa, mutta hintalappu oli niin monta tuhatta euroa pielessä että se olisi lähtenyt sieltä mukaan nykyisessa taloudellisessa tilanteessa sen kummemmin tinkimättä. Sillä kertaa menin kysymään vaihtotarjousta hintalappu kädessä ja kyllä oli automyyjän änkytys, ilme ja kootut selitykset näkemisen ja kuulemisen arvoiset.

7 istumapaikkaa, kaikki varusteet, pieni ajomäärä ja 2.0 turbo keulassa. En sit tiedä miten hyvin niissä arvo sailyy, mutta tuossa oli pahin pudotus jo tapahtunut.

Tänään ajoin pitkästä aikaa Transportterilla. Edellisestä kerrasta olikin jo reilut 6 tai 7 vuotta. Silloin ajoin Ruotsin ja Tanskan läpi pitkälle Saksaan ja takaisin. Mahdollisesti myös muualla ajelin samassa työpaikassa sen jälkeen. Nyt oli sit alla sukulaisen välipäivinä hankittu 2.0 TDI. Ihan tuttu peli. Yhtä hengetön moottori alakierroksilla ja oikeastaan vain vaihdekeppi tuntui muuttuneen ohjaamossa. Ehkä myös jalkatilan matto ja sen alla oleva materiaali. Vaihdekeppi oli parempi kuin vanhoissa, mutta niinkin pienellä asialla kuin matolla saa hyvän ajokokemuksen vaaralliseksi ja huonon puolelle. Ilmeisesti ohjaamoon noustessa täytyy laittaa jalka penkille tai maton ohi, toinekin jalka sisälle ja ratista tukea ottaen mönkiä penkille.

Sen kokemuksen jälkeen hämmästytti kuinka reilut 21 vuotias Toyota on uutta sakemannia parempi jo siinä vaiheessa kun pitäsi päästä penkille. Jos vanhaan Land Cruiseriin istuttaisi uuden kuplansukuisen TDI tai CR moottorin olisi lopputulos niin hyvä että sillä voisi saada naapurin kateelliseksi.

No se ei tietenkään onnistu jos Naapurustossa on muutaman vuoden vanha Porsche. Vaikka ei ole edes 911 turbo niin varmaan kääntää päät nakkikioskilla. Sitä en sit tiedä onko oma vai firman leasing, eikä onneksi tarvitsekaan. Kyllä parin konkurssin jälkeen jo pitää bisnes saada sen verran pyörimään että voi autonkin ostaa, vaikka sit sellaisen missä on erikoiskilpinä omat nimikirjaimet. Yksi dellinen työnantaja oli fiksu ja myi kaksi edellistä firmaansa oikeaan aikaan. Nyt voi sit ajella erikoiskilpineen ilman että pankki tai tulli vie kilvet/talon/firman/auton.

Daewoo tyhjenee, siis hyd säiliö. Oli korkea aikakin, mutta samalla tuli vaihdettua paineakku, moottoriöljy, moottoriöljynsuodatin ja haalarit. Lähinnä haalarit meni hydrauliikkasäiliön pohjaproppua tyhjennysletkuun vaihtaessa.

Kummastelin sitä kun Daewoossa on paikka lisäpumpulle ja iso kone. Moottoriteho ei olisi ongelma jos rototiltillisissä koneissa olisi lisäpumppu- lisäpumpulle ei vaan ole imulinjassa valmista haaraa toisin kuten DA sarjan Kobelcossa. Erona kaiketi se että kobelcon tutekehityksessä edes joku on kokeillut kallistaa kauhaa kaivuliikkeen aikana, puhumattakaan samanaikaisesta pyöriytyksestä.

Hyd öljyn vaihto olisi vaan ollut niin helppo tehdä pumppukotelosta lisäpumpun haaran kautta letkulla suoraan tynnyriin. Voipi pian olla että täytyy tehdä/teettää sellainen haara nyt kohta kun säiliö ja imulinja on tyhjä. Voi olla että se on saatavana tehdasassenteisena lisävarusteena. Ainakin edellisen Tampereen konenäyttelyn aikana yksi asiakas valitti kun öljy ei riitä yhtä aikaa pölynsidontaan, puomille ja vasaralle/pihdille- oikeasti riittäisi, mutta kun on kolme painetasoa ja 2 pumppua niin öljy menee sille minne helpoiten pääsee. Täytyykin muistaa avata lisäpumpun luukku ja kurkata mitä sen takana on.


Roskaajat  1

Aulanko- tuo keidas metsine rauniolinnoineen. En silti ymmärrä mikä järki on mennä hiihtoladulle kävelemään, juomaan kaljaa ja kylvää tyhjät tölkit puistoon. 25 astetta kun oli pakkasta ja vielä reilu 10 niin ei kukaan sinne kaljoinensa vapaaehtoisesti mennyt, mutta kun keli lauhtui niin jo alkoi.

Tölkit on vielä liian halpoja tai sitten se joku on tipattomalla ja juo salaa kun kotona toinen nalkuttaa tai häviää vetonsa. Mutta yhtalailla ottaa päähän ladun varteen kylvetyt tölkit kuin tienvarsien roskaaminen.

Olisin tyytyväisempi jos samaa tahtia tien varteen kylvettäisiin viikonloppuisin vaikka 50 € seteleitä eikä haisevia tölkkejä. Viimeksi kun poikkesin automaatilla ei saanut ehdes yhtä omalta tililtä. Tilillä kyllä oli enemmän kuin 50 ja nostovaraa, mutta automaatissa pelkkiä 20 € seteleitä

Hienoa että suunnistaja valittiin vuoden urheilijaksi. Ei sillä että kovasti innostuisin kylmästä, synkästä metsästä ja siellä rastilta toislle juoksemisesta, mutta joku juniori voi innostua. Oli ja onhan se kaunis nainen, eikä ainoa siinä lajissa.


Liukkauden torjunta  1

Kiitos yli kymmenen vuotta vanhojen kitkarenkaiden olen monta kertaa päässyt sanomaan:"jos minä pärjään näillä ja takavedolla- tiessä tai kelissä ei ole mitään vikaa"

Transit mies ei varmaan ole samaa mieltä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä että transiitti on yksivetoinen. Olisi varmaan omasta autostakin tullut yksivetoinen tai vedoton tänään katsastuksesta jos en itse olisi kurkannut auton alle. Jos autossa on jäykkä taka-akseli niin periaatteessa jousen korvan alta nostetaan jos ei ole parempaa paikkaa. todennäköisesti akseli kestää nostaa monesta muustakin kohdasta, mutta ei silti tulis mieleenkään nostaa omaa autoa perämurikasta- voi olla että kestää, mutta kun se motti on vain muutamalla pikkuruisella kumityynyllä kiinni apurungossa. Katsastusmies ymmärsi huoleni ja jos ei olisi ymmätänyt ja olisi sen tuhonnut niin todennäköisesti olisin keksinyt takakontissa majailevalle ketju-rataspaketille uuden kodin ja takapäähän majoittuisi uretaanipuslat ja jäykempi lukkoperä.

Sikäli kun 11 vuotta ajossa ollut, todennäköisesti 97 valmistettu auto meni taas katsastuksesta läpi ilman mitään huomautuksia, totean että varmaan seuraava 2011 valmisettu auto jolla moiseen pystyy on joku Dacia tai joku vastaava missä ei ole kymmenien tuhansien arvosta turhaa elektoniikkaa. Auton alusta pitää olla sellainen että sillä pysyy tiellä ilman elektoniikkaa. Niitä vaan ei enää oikein osata tehdä.

Sitäpaitsi VR / DESTIA- Toivottavasti maan isät ja Tarja Halonen käyvät maakuntakierroksilla myös talvella ja huonolla kelillä. Aamu TV:ssä tänään näytettiin kuinka silkkaa suolaa kylvettiin kymmenen sentin lumikerrokseen jossain pääkaupunkiseudulla loivassa ylämäessä- Eikö sitäkään paikkaa olisi voinut aurata ensin ja sulattaa vain sen viimeisen puolisenttisen.

Pisararadalle: VR voisi kokeilla esimerkiksi ikivanhaa peliä nimeltä trasport tycoon ja rakentaa nykyisen määrän raiteita, mykyisen määrän junia ja tallentaa pelin. Seuraavaksi tehdä pisararata ja laittaa peli rullaamaan omia aikojaan noin kymmenen vuotta. Vahva veikkaus on että mikäli junien rikkoontuminen on päällä ja Varikko vanhalla paikallaan niin hyöty on kustannuksiin nähden olematon. Peli ei osaa huomioida talvea- mutta sillä ei ole merkitystä koska sitä ei osaa VR- ei tänä vuonna, ei edellisinä vuosina, eikä ainakaan seuraavina kymmenenä vuotena.

Pisararadalla maan alla olisi toki se hyöty että sinne voisi laittaa kolme raidetta rinnakkain: myötäpäivään, vastapäivään ja sulatusraide. Maan alla kun on lämpöä ja jos ei ole niin kaukolämmön runkolinja suoraan raiteiden alla vähän kevennetyllä eristyksellä, Tai samalla vaivalla 5 raidetta maan alle lenkkiin- Siitä saisi jo vähän soraakin ja murskauksen voisi suorittaa maan alla pölynsidonnan kanssa- Pestyä sepeliä suoraan Helsingin keskustasta. Nyt vaan ykkösraide alulle ja parin vuoden portailla uutta putkea tekoon, niin ja pari reikää Tallinaan.

Tienhoito on huonommalla tolalla kuin ennen yksityistämistä. Töitä riittää toki useammalle firmalle, mutta kuka huijareita paimentaa- Ei kukaan. Tokihan ilmainen raha kelpaa. Kohta kaatuu Portugali, sitten Espanja, Kiina sanelee maailmankaupan ehdot kun omistaa kaikkien maiden velkakirjoja. Niin riittää Kiinalaisille vaurautta ja luonnonvaroja ja ennen kaikkea töitä. Siellä voidaan tuottaa keskimäärin puoli vuotta kestäviä piraatteja niin halvalla ettei kukaan kaipaa kolmea vuotta kestäviä originaaleja, joilla on siihen mennessä myöskin valmistusmaana Kiina kun tuotanto kannattaa tasan Kiinassa ja Intiassa kun muualla duunarille pitää oikeasti maksaa palkkaa.

Bruneissa siirtotyöläinen sai dollarin tunnilta, korkeintaan kaksi eli suuruusluokkaa euro tunnissa. Miten täällä pärjäisi 10 € päivässä liksalla muualla kuin varuskunnassa?


Valvominen vs humala  1

Volvominen ei maksa mitään. Sitä voi harrastaa pakosta tai vapaaehtoisesti. Ainakin näyttää vahvasti lumiselta talvelta ja siltä että saa harmaita hiuksia.

Niinkin pieni asia kuin auraviittaa, sellaien pieni punainen keppi ja pieni heijastin päässä. Niin kauan on kaikki hyvin kun ne on paikallaan ja ne näkee. Sit kun ei näe tapahtuu seuraavaa: Noin 20 cm sivuun ajolinjalta, tietenkin hyvä vauhti ja se paikka missä oja on kokolailla kaikkein syvin. Ei ketjuja päällä.

Edellisistä vuosista on kuitenkin opittu sen verran että ei saa pankoitua. "Pidä kiinni ohjauspyörästä traktorin kaatuessa, ÄLÄ hyppää. Koskapa oja oli täynnä lunta olisi ojanpohjalle kaiketi voinut ajaa. Niin olen joskus tehnykin kaivinkoneella kesällä. Tällä kertaa ei ollut välitöntä kaatumavaaraa ja jos olisi ollut pienempi oja/ketjut kaikissa pyörissä- linko ylös ja käännös takaisin tielle joko etu tai takaperin.

Vaan kun oli valtaoja ja sellainen suunnittelun kukkanen, loistava täydellisesti varusteltu lumikone lukuunottamatta polttoainesäiliön virkaa toimittavaa hölmösti muotoiltua muovikanisteria- Ei riittävästi tilaa ketjuille vakiorenkailla. Täytyi siis tutkia mennäkä eteen vai taakse. Hyvä uutinen oli se että eteenpäin vois ajaa 2 metriä. Huono uutinen oli että kolmen metrin kohdalla penkka jyrkkenee liki pystyyn eli siinä olisi saattanut joutua testaamaan ojan pohjalla ajamista.

Näin ollen hinausavun saapuessa suunta oli selvillä ja vauhti hiljainen. Vetovoima riitti hinattavassakin ja vetopitoakin oli vielä vähän, mutta etupyöriltä puuttui sivuttaispito. Ketjullinen traktori veti metrin ja sit sai ottaa ketjun irti.

Kiitos nopean perän ja kevyen lumen, ehdin tuulispäänä kaikkein kauimmaiseen peräkolkkaan ja muutaman sata metriä takaisin. Puhelin soi ja hinausvuoro vaihtui. Kokolailla sata metriä edellisetä paikasta toisella puolella tietä. Pienempi oja, joten oli uskaltanut ajella edes taas ja ojan pohjalle. Onneksi oli vetoa varten ketjua ja niin päin että kevyempi kone ojassa. Ei riittänyt ihan metrin veto, eikä ihan kai kymmenenkään, mutta nousi ja sekä kuski että kone ehjinä ylös.


Liika on liikaa  1

Joskus silloin kun traktoreissa oli 30 heppaa ja takaveto oli työkoneet pieniä. Nyt kun kehityskäyrä on mennyt noin 70 hepasta noin 140 heppaan lisätehoilla niin tulee ihan uusia ongelmia

Ennen kun lingotessa laittoi käsikaasun päälle ja linko alkoi mennä tukkoon; moottirin kierrosluku laski ja vaikkei laskenut niin käyntiääni muuttui selvästi. CR moottori ei puudu siinäkään vaiheessa kun linko on pakkaantunut täyteen lunta. Tarkkaan kun katsoo niin kulutusmittari hieman nousee ja kardaanin kytkimestä nousee savu ja kuuluu vaimea laahaava ääni. Ei silti sammu vaikka tyhjäkänniltä pistää ulosoton päälle.


Kadonnut päivärytmi  1

Kannatti herätä aikaisin. Ihme että posti oli päässyt kulkemaan. On paikkoja joissa paistaa hiekka keskellä tietä ja toisaalla niin vahva lumipeite että pakoputkien jäljet näkyvät lumessa.

Onneksi sentään jonkinlaista lumisateen jaksotusta että ehtii edes päivällä pistää pään tyynyyn. Ammatinvalintakysymys, mutta kaikille teille (jos tätä nyt kukaan lukee) jotka painitte lumisateen jälkeen autonne kanssa eteenpäin ja jäätte kiinni- Se on talvi nyt ja juuri sellainen kuin normaali talvi tässä ilmastotyypissä kuuluukin olla. Nykyautot on vaan tehty siten että niissä on pieni maavara. Pyörät ovat vasta nyt samaa kokoa kuin vanhoissa Saabeissa ja kuplassa.

Sit teille jotka tuunaatte autojanne ja auraatte etuspoilerinne säpäleiksi lumikinoksiin- kannattiko? En ole mitannut, paljonko omassa peltilehmässä on maavaraa, mutta tasan kerran etuspoilerin alareuna on tavannut lunta/jäätä. Maata ihan kesäkelissä se tapasi jo ensimmäisen kuuden metrin aikana kun sitä ajoin kontista ulos.

Jos on pakonomainen tarve yrittää tehdä autosta matala niin hankkikaa paineilmalla tai hydrauliikalla toimivat jouset tai jättäkää romunne talveksi talliin. Tähän maahan ei saisi tuoda eikä liikenteeseen päästää ainoatakaan ajoneuvoa jossa ei ole 20 cm maavaraa pohjan ja 15 cm alustan alimpaan kohtaan, pakoputkeen tai katalysaattoriin esimerkiksi.
Otti suorastaan päähän kun joku ehdotti mun autooni madallussarjaa... Ehkä jos ajaisi vain kesäisin tai radalla. Mieluummmin 5 tai 10 cm lisää maavaraa talveksi ja kesällä se on ihan hyvä tehtaan jäljiltä.

NS parempiin autoihin on alkanut tulla varsinkin keulaan hydraulista/pneumaattista säätöä ja se on ihan hyvä niin. Silloin auton saa näyttämään parkkipaikalla matalalta ja niillä pystyy ihan oikeasti ajamaan hidastetöyssyjen yli ilman että säpäleitä lentelee. Kestää oman aikansa että moiset systeemit saadaan halvempiin vakiona, mutta lisävarusteena niitä on ollut jo siloin kun itse olin ammattikoulussa.

Vanha jenkkifarmari ja paineilmaiskarit tavallisten rinnalla takana. Oli tyylikkään näköinen toteutus eikä maksanut paljon. Ihmettelin silloin miksi ei ole vakiona. Helppo toteuttaa jos on jäykät akselit ja tilaa.


Vihdoin lunta  1

Hiihtämään pystyy kun vain ehtii. Lumestakaan ei ole kohta pulaa. Muutama lumisade, sitten vettä, räntää, suojaa ja kunnon hankikanto. Joskus on ollut niin hyvä kanto että reilun 30 cm hangen päällä pystyi ajamaan mopolla- voi sitä riemulla poltetun 2-t bensan määrää

Valkoinen lumi imeisesti aiheutti tämän vuoden hinauskauden avauksen- Muuten ei suoralla tiellä ja pienellä nopeudella ajeta ojanpohjalle. Lumitykoneet on asia erikseen ja joskus niillä joutuu poikkeamaan tieltä. Mutta helppo oli punainen pikku Nissan Micra tielle vetää kun työkalupussista löytyi asiallinen ruuvattava hinauslenkki ojanpuoleiseen etukulmaan.

Aamupala vähän myöhästyi, mutta ei se mitään kun sai työt tehtyä. Nyt töitä sit sataakin taivaltaa koko lailla tiuhaan.

Edit 1.11.2013

Voidaan todeta että sukuvika- siis siinä mielessä että kiittämättömät puhelimeen ajeaessa puhuvat ja hands freetä käyttämättömät osaavat kyllä valittaa ja välittää muiden valituksia.

Mutta se valituksen alkulähde taas- se alkaa todennäköisesti kirjaimella K ja syynä on heidän vanhalle tasolle palautettu tiemaksunsa. Heitä ei ole kiusattu, eikä kaivettu ylös umpeenkynnettyä ojankohtaa pelkästä kaivamisen ilosta vaan siksi että tien runko ei olisi keväällä pelkkää kuravelliä.

Koittakaa nyt perkele ymmärtää että jos aurauslenkin pituus on ajoajassa 8-10 tuntia ja teidän mökkinne suunnassa kaikkein perimmäisenä on vielä sen päälle kuutisen kilometriä metsäautotietä niin se teidän mökkitienne suunta ajetaan vasta sinne metsään mennessä, eikä kuudelta aamulla. Te perkeleet edelleenkin luulette että se oma tie on hoidettava ensin- niin luulisi, mutta jos se on ajettavassa kunnossa, aamuposti mennyt ongelmitta läpi, aurattu illalla viimeisenä niin ei sinne silloin aamulla ensimmäisenä lähdetä.

Näin siksi että jos sinne metsään aamulla jumittuu niin kaikki muut paikat jää auramaatta. Jos taas sinne juuttuu päivän päätteeksi tai työkalu hajoaa ei ole puoli kylää tukossa,

Tietää nyt sanoa A soittakaa poliisi B, todistakaa että ette puhunut puhelimessa kun ajoitte ojaan C soittakaa hinausauto D maksakaa laskunne ajallaan.


Tutka on erehtymätön  1

Jos tutka näyttää 81 km/h niin voiko siihen luottaa? On vaan niin, että mikä tahansa tekninen laite voi vikaantua. Jopa rautakanki vääntyy, vasara voi mennä poikki jne.

Mutta kaapelitutka- nykyään kaapeleita tutkataan siksi että niitä pystyisi varomaan kaivaessa. Lisäksi vialliseen kaapeliin voidaan syöttöö jommasta kummasta ehjästä päästä signaalia ja löytää se kaapelin vikapaikka.

Eilen sain paniikkipuhelun kun kolme mökkiä oli pimeänä. Sinne sit pikapikaa kaivamaan kaapeleita esiin. No oikea kaapeli löytyi ja oli ihan ehjä. Tutka näytti taas metrin eri paikkaan katkoa. Oli jo yö eikä vikaa löytynyt, muita kaapeleita sen sijaan yli tarpeen.

Seuraava päivä eli tänään sit metri lisää kaivantoa routaiseen maahan, yksi kaapeli poikki ja haettu kaapeli ehjänä näkyviin. No 30 metriä oli matkaa oikeaan vikaan ja sen olisi kaivanut esiin varsin helposti, mutta maan alle kun ei näe.

Onni silti että oikea vika löytyi ja sähköt saatiin viimein joka mökkiin- muuten hyvä, mutta ei ehtinyt päivän aikana edes syömään.


Miten päivä alkaa  1

Tänään päivä kokolailla alkoi kolmanen asteen palovammalla. Ehtihän siinä jo vähän läpivientiä suojaavaa ns pohjapanssaria suoraksi vasaroimaan ja ensimmäisen vahvikkeen heftata kiinni.

Pieni kädenliike ja kohta haisikin jo palanut nahka. Yleensä hitsausroiskeita tulee ylhäältä alaspäin. Tällä kertaa sulaa metallia oli teräksen päällä ja juurikin siinä kohtaa missä sormi lepäsi jäykkääjää kiinni painaessa. Onneksi oli vain pieni punahehkuinen pallo.

No se jäi jäähtymään kun tarvi syödä väillä. Sit tulikin pikahälytys etsimään kolmena mökkiä syöttävää sähkökaapelia.

Kaikki oli vaan vähän jäässä: Nostovarsien teleskoopit, hydrauliikan pikaliittimet, jarruletkun pikaliitin, ketjun vanttikiristimet, rampit osittain ja kone tietysti pihalla kohmeisena. Perille pääsy kohtuullisessa ajassa oli saavutus. Samoin myös se että isompia kaapeleita rikkomatta oikea naru löytyi jäisestä maasta.