Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2012.

7 sortin sapuskat  1

Vaikka hieman karsastan pientä vahtikoiraa eli kääpiöpinseriä niin nyt on taas sellainen työmaa että taitaa paino nousta.

Oli nakit ja muussi, neljä salaattia, riisiä, kolmen sorttin kiinalaista, kiusausta, laatikkoa, erikoismakkaraa ja keitettyjä vihannneksia. Ole sen herkkumeren keskellä sitten ja koita syödä maltilla kun tuoksu varmaan kiiri kahden korttelin päähän.

Takalaidan sylinterin korvake murtui, mutta onnekksi vasta sitten kun 2. pohja oli tyhjää täynnä.


Toista pohjaa  1

Varsinainen maanantaifiils. Koska eilen meni myöhään lastasin täryn vasta aamulla. Lastaus meni ihan ok ja rupesin sit tankkaamaan. Sitten vasta tajusin että olin pistänyt täryn väärälle lavalle. Ihan samanlaiset vaunuthan ne toki on, mutta vanhemmalla piti ajaa kun on kivistä tavaraa vastassa.

Ensimmäinen monttu saavutti aamulla pohjasyvyytensä. Salaojat meni pienellä routapiikillä rouhuimisella anturasyvyyden alapuolelle ja tärykin pelasi kuin huolletun koneen kuuluukin.

Toinen monttu eteni hyvää vauhtia ja jos huomenna saa sepeliä niin saa ainakin toisen koneen ruveta siirtämään seuraavalle työmaalle.


Kuluu, kuluttaa verottaja vain verottaa  1

Kun toiveikkaana alkaa pistellä maahan pientä reikää 7 tonnin koneella ei toivo kohtaavansa teräväsärmäisiä lohenpyrstöillä toisiinsa liittyviä punaisia graniittilohkareita. Niitä sieltä kuitenkin vastaan tuli ja 14- tonninenkin oli kovilla että ne sai anturalinjoilta poistettua.

Unohdin aamulla kyydistä sekä täryn että polttoaineastian. Huomenna jatkuu maan poisto ja toivottavasti perjantaina umpeen päin.

Verottaja vaatii jälkiveroja. Toki olen töitä tehnyt, mutta mielestäni myös veroni maksanut ja ajallaan. Ilmeisesti työmatkakuluja laitettava ajan tasalle, mutta maksettavaa jää silti.







Lastausta ja pölyistä tietä  1

Otsikko kertoo melkein koko päivän ohjelman. Päivän tosin katkaisi veneen lasku, mutta se meni jo rutinilla.

Toivoisin että huominen sujuisi yhtä kivuttomasti. D2:n takakumi tosin otti vähän kipeää kippauspaikalla. Aivan ihmeellinen tapahtumaketju: Täysi kuorma aivan samaa raidetta pitkin kuin edellinen täysi, mutta kevyempää materiaalia. Keinun laakeripukki tarraa kiinni kiveen, kivi nousee ylös, vaunu sivuun raiteelta ja päin terävää kiveä. Laakeripukki lepää kiven päällä ja kiven toinen pää kippisylinterin letkua vasten.

Siitä sit kippi pystyyn, kiviä pyörien alle ja toivotaan toivotaan että rengas tai kipin letku ei räjähdä.


Kolmen kerroksen perustukset  1

Hyvin olivat rakennuspaikkansa valinneet. Olohuoneen ikkunasta tulee suora näkymä autotallin seinään- onneksi sentään keittiöstä näkyy kadulle.

Autotallin takaseinän läpi tontin toiseksi suurin kivi ja lisäsiiven liittäminen taloon vaatii mielikuvitusta. Mielikuvitusta oli ollut myös routaeristeiden laitossa. 5 kerrosta styroxia terassin kulman kohdalla- muuten hyvä mutta 30 cm korkea kylmäsilta kerosten välissä.

Kivi lähti nätisti, muttei kivuttomasti. Parempi vasara oli liikenteessä ja huonommalle tarvi hakea säädöt pitkän kaavan mukaan. 5 reikää ja nätti halkominen.

Kantojakin oli siunaantunut. Toisella tyvihalkaisijaa noin 40 cm ja toisella 60-70 cm. Siinä oli pieni kaivuri tiukilla, mutta niin vaan routapiikin kanssa ja moottorisahalla yksi juuri katkaisten se isompikin juuri ja juuri nousi.

Kivipölyä on kengät täyteen ja maha täynnä tarjottua ruokaa.