Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2014.

Porkkanoita  1

Aamulla oli aikaa katsoa metsästävää Suomineitoa haulikon ja koiransa kanssa. Ei ole moista minun metssässäni tai pellollani koskaan vastaan tullut.

Yöpakkasten alku häämöttää. On siis aika korjata satoa. Tänään sain seurakseni juuri viisi vuotta täyttäneen (kummipojan) isosiskon. Porkkanamaan reissu oli sopivan lyhyt ja näköjään myös lasten hiekkalaatikkolapiolla saa kaivettua kohtuullisen ämpärillisen kohtuullisessa ajassa. Pikkuneiti pääsi parhaaseen kohtaan ja kaivoi varmasti kaikki viisi suurinta.

Noin muuten matkan varrella oli tälläkin kertaa joutsenia. Ehkä ihan sataa, mutta varmasti monta kymmentä. Paluumatkalla joutsenien vieressä olikin sitten kunnon keskittymä hanhia. En yhtään tiedä missä ja koska niitä metsästetään, mutta niitä täytyi olla useita satoja ja niin tiheässä että varmaan muutamalla pumppuhaulikolla olisi ampunut tien ja metsän välistä sapuskat koko kylälle useammaksi viikoksi. Toki se verran kaukana tiestä olivat etten ole ihan varma mitä lajia olivat, mutta oletettavasti Kanadanhanhia.


Olihan taas ohjelmaa  1

Piti kirjoittaa jotain aamupäivästä, mutta varmaankin ainoa mitä voi sanoa on työpaikkalounaan hyvä maku ja kohtuullinen hinta.

Iltapäivällä pääsin huoltopuuhiin ja taas kiroamaan kuinka ahtaaseen paikkaan on survottu etujousituksen voitelunippa. Öljyä-siis tässä tapauksessa talvikäyttöön paremmin soveltuvaa ei ollut yhtään otettavissa edes pumpulla. Täytyi siis ruveta tynnyrin etsimään ja tietysti kaikista takimmaisessa nurkassa viiden trukkilavan takana ja niin ahtaassa raossa kolmesta lavasta lähti lastua kun sen sieltä pujotteli esiin.

Sen verran meni aikaa ettei ehtinyt ennen treenejä tekemään ruokaa vaan päädyin reissun päällä kiinalaisen ravintolan noutolistan ääreen. Minua palvelemassa oli mies ja mies ei joko ymmärtänyt kysymystäni tai ei tiennyt vastausta kun kysyin kauanko annosten valmistuminen suunnilleen kestää.Kysyin kun olin sopinut olevani tietyssä paikassa tiettyyn aikaan.

Kun sitten istuin rauhassa pöytään odottamaan tuli kaunis nainen salin puolelle ja aloitti sanomalla "Anteeksi" kertoi sitten että kymmenen minuuttia ei millään riitä, koska olivat juuri saaneet riisin loppumaan. Arvioi että menee noin 15 minuuttia ja se piti hyvin paikkansa.

Jos jokin tänään meni ihan minne sattuu niin se oli ainakin viimeinen kosketus salibändypalloon. Peitin syöttölinjan ja kengänkärjestä pompulla omaan maaliin. Ottaen huomioon syödyn ruuan määrän ja laadun niin loppua kohti jaksoi vielä hyvin juosta, mutta alku oli kyllä kankea.


Luokatonta  1

Hassujen alushousujen mies jakoi tänään ykköspalkinnon "Levikselle" ja kotimaan sukuiset joutuivat tyytymään vähäpätöisempien virkamiesten palkintoihin.

Sen nauhoitteen perään erehdyin katsomaa uutiset. Väittääkö joku oikeasti että fitneskisoissa on jotain terveellistä ja että tuollaista kauneutta kannattaa ihannoida, arvostella, öljytä, keinoruskettaa, laihduttaa ja viettää puoli elämää kuntosalilla? Toki tässä ylipainoisten maassa on vielä monta sohvaperunaa joiden pitäisi rikkoa kaukosäätimensä, syödä vähemmän ja terveellisemmin, liikkua enemmän ja vähentää alkoholin kuluttamista.

Jos viskistä ei saa kirjoittaa viskin nimellä niin kohtaa varmaan kielletään monta muutakin sanaa ja laskee moni muukin asia kuin luottoluokitus.

Jos halutaan että talouden kilpailukyky säilyy niin pitää luoda käytännössä täystyöllisyyteen asti uusia työpaikkoja ja siis tuottavaa työtä, eikä mitään käpyjen laskemista koivumetsässä.

Kilpailukyky ei säily jos talouden tukijalkojen helmet myydään tai siirretään halpatuotantomaihin. Ihan käytännön esimerkkinä otan henkilöauton: Kun ostaa uuden henkilöauton niin käytännössä yli 90% sen verottomasta hankintahinnasta valuu ulkomaille. Sitä mikä osuus on kotimaassa kasatuissa autoissa en pysty sanomaan. Ehkä sen pystyisi selvittämään MB organisaation kautta. Kuorma-autoissa lukema vaihtelee enemmän. Niin sanottu kotimainen traktori eli käytännössä Valtra sisältää valtavan määrän ulkomaisia osia ja työtä. Se onkin sitten eri juttu kuinka kauan Agco Valtroja Suomessa valmistaa.

Miksi siis kotimainen viljelijä/urakoitsija ostaa esimerkiksi vihreän tai sinisen ulkomaisen traktorin? Tottumuksesta, kannattaakseen paikallista jälleenmyyjää, saadakseen bonuksia vaiko saadakseen paremman vastineen rahoilleen?

Monessakin muussa asiassa ulkomainen tuote mielletään kotimaista paremmaksi riippumatta siitä mitä tapahtuu kun lämpötila laskee alle nollan.

Esimerkkinä 6000-sarj JD vs Valtra. Molemmissa Stanadynen pumppu. Valtran saa käyntiin -18 asteesta (C) vaikka lohkolämmittimen johto olisi poikki. Saman aikakauden JD vaatii lohkolämmitintä jo -4 asteessa (C). CR aikakaudella eroa tuskin enää on noin paljoa.

Sitten samainen JD menee rikki- osan saa kolmessa vuorokaudessa, huoltomiehen viikossa, osan paikalleen toisella yrittämällä, mutta itse vika ei korjaannu. Valtraan 98% osista 24 tunnin sisällä ja käytännössä varaosapisteiden kautta seuraavana päivänä jos ei satu olemaan lähimmän varaosapisteen hyllyssä.


Nyt se liikkuu  1

Aamupäivällä menin katsomaan urheilutapahtumaa. Olin mielestäni juuri ajoissa, mutta ensimmäisen suoraan aloituksesta lähteneen hyökkäyksen ensimmäinen veto upposi maaliin, joten en tienyt kuka sen sisään suti. Sitä ennen olin toki poikennut työmaalla ja kävin myös erätauolla katsomassa miten ladonta etenee.

Iltapäivällä oli hetki aikaa olla C20:n alla. Nyt toimii jarrut ja pyörätkin on viimein paikoillaan. Nyt se siis toimii, mutta helvetillinen työ siinä oli. Jarruja kun piti ruveta ilmaamaan niin koko keksintö ei suostunut lähtemään käyntiin, Akun lataaminen ei auttanut, ei apuvirta, eikä edes akun vaihto. Vika löytyi startin päästä maadoituspuolelta ja korjaantui purkamalla + kiristämällä.


Kierteet auki ja pultit kiinni  1

Aamu olisi voinut sujua paremminkin. Onneksi ei osunut lähtö ihan kukonlaulun aikaan.

Iltapäivällä otin työn alle C20 takakardaanin asennuksen. Se meni yllättävän kivuttomasti paikalleen. Samaa ei voi sanoa lopuista taka-akselin kiinnityspulteista. Tehtaan jäljiltä kierteet ovat muutaman millin pituussuuntaan vajaita- ilmeisesti peltipuimuritehtaan käsikierretapeilla tehtyjä. Kumma ettei edes irtopaloista ole menty kunnolla läpi.

Nyt se akseli kuitenkin on paikallaan ja odottaa jälleen jarruputkia, jarrujen ilmaamista, pyöriä, suojapeltejä ja koeajoa.


Multalähde  1

Keskusvoitelu hälytti eilen. Se vaati lisää rasvaa ja sitten pääsi töihin. Joskus ihmettelen kuinka hyviä viljelysmaita on istutettu metsiksi. Tänään oli oikein hyvä esimerkki: Päällä koivikko, vajaa puoli metriä oikein hyvää multaa, puoli metriä rutaa, 20 cm turvetta ja turpeen alla kohtuullinen savi.

Muuta vikaa pellossa ei varmaan ole ollut kuin se että viereistä tietä tehtäessä rumpuputki on jäänyt puolisen metriä liian ylös, eli märkä ruta ei kuiva kuin pumpulla.


Kuka heitä kasvattaa  1

Onko todellisuuden ja tietokonepelien eron ymmärtäminen käynyt liian vaikeaksi?

Olen ollut tietokonepelien ikärajoituksia vastaan, mutta viime päivien uutisten valossa on mieli muuttunut.

Kysymys vaan kuuluukin että olisiko aika tehdä loppu väkivaltapelien tulvalle. Kiellolla ehkä pelien suosio kasvaisi entisestään mutta yksikin tietokonepelin innoittamana kadulla hakattu, tapettu, ammuttu tai yliajettu on liikaa.


Valvontaelinlääkäri ja käännöskukkasia  1

Lehdistä saa toistuvasti lukea mitä ihmeellisempiä käännöksiä. Kun viime viikonloppuna Suzukassa Marussian auto osui pyöräkuormaajaan se oli käännetty ainakin kuudella tapaa väärin. Tietysti jos jo lähde on pielessä niin ei näköjään ainakaan IL / IS urheilu ole kiinnostunut kertomaan asioista niiden oikeilla nimillä. MTV3:n sivuilla on video osumasta ja siinä näkyy kuinka rajusti auto osuu pyöräkuormaajan vastapainon alakulmaan.

Kuskilla oli valtavan huono tuuri ajoituksen suhteen. Jos olisi mennyt edes metrin sivuun niin olisi varmaan noussut autostaan omin jaloin. Pyöräkuormaaja oli siis peruuttamassa.

Nostopuomi on lisävaruste ja voisi olla kiinni myös traktorissa.

Nosturikuormaaja on ainakin sellainen kone että en tiedä mitä saisin jos menisin sellaista vuorkaamosta pyytämään.

Suomessa pyöräkuormaajan rekisteriotteessa todennäköisesti lukee moottorityökone tai traktori. Nykyään on olemassa myös kurottajatraktori.

Top Gear: Fiesta maksaa 17500, Dacia Sandero (ni) 7500. Voisin hukata omani, ostaa uuden ja vielä olisi rahaa jäljellä. Olihan siitä jotain käännetty, mutta yksi lause puuttui ja sen kyllä huomasi.

Itse kirjoitin valvontaelinlääkäri. No siinä piti lukea valvontaeläinlääkäri, mutta onko se sitten enää eläin lääkäri jos työpaikka on valvontaelin nimeltään Evira. Yhden kirjaimen puuttuminen tai yhden kirjaimen lisäämien muuttaa monesti merkitystä varsin paljon.


Wanaja14  1

Ei tullut kutsua kertausharjoituksiin tänäkään vuonna. Voi olla että ei tule enää koskaan. Aamupäivällä patolevyä hakiessani totesin että Parolannummella on aika paljon enemmän autoja parkissa kuin normaalisti.

Syynkin tiesin, mutta en olisi arvannut ketkä ovat harjoituksen ääni ja aivot. Onnea ja menestystä heille, samoin kaikille kertaajille.

Pieni kertausharjoitus tuli eteen tänään siinä mielessä että pitkästä aikaa työmaalle tuli autolastillinen väärää tavaraa. Tai siis kyllähän se oli soraksi tunnistettavaa, mutta se ei vaan kovettunut millään. Varmasti toimii ihan hyvin pihalaattojen alla tai eristeen päällä kunhan sen vaan saa tiivistettyä kunnolla.


Maalaisranskalaisia  1

Tänään en tavannut reitiltään hieman eksyneitä vaihto-oppilaita. Ruokaa tuli tehtyä ja ihan oman maan porkkanoista, perunoista ja nyt vielä pitää muistaa hyödyntää maissintähkä.

Maissi olisi tarvinnut ehkä viikon tai kaksi lisää lämmintä ilmaa ja yhden vesisateen eri kohtaan kesää. Punajuurista saa sanoa että siemeniä meni kourallinen ja tuotto on korkeintaan hyppysellinen.

Papujakin on laatikollinen- mitäköhän niistä voisi tehdä...