Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2014.
Seuraava

Ilo kuunnella  1

Vaihteeksi- siis sanon vaihteeksi koska heikkojakin esityksiä on tullut vastaan oli päivän tähti saanut arvoisensa tekniikan mukaan esitykseen.

Suvi Teräsniska on kiireinen nainen. 40 keikkaa ennen äitiyslomaa. Toivottavasti tämä oli nyt alkusoitto hieman hiljempaa ja hieman puhtaammin soitetuille keikoille.

Todellakin ilo silmälle, musiikkia korville ja jos jotain jäi varaa parantaa niin yleisöä olisi saanut olla enemmänkin.


Kovan onnen vai kovan vauhdin Porschekuski  1

Aamulla kävin siirtämässä perävaunut toiseen osoitteeseen. Matkalla heti ensimmäinen minut ohittanut Volvokuski ajoi taattuun idioottityyliin liikenteenjakajan väärältä puolelta, vaikka jakakan jälkeen olisi ollut puoli kilometriä vapaata baanaa ohittaa liikennesääntöjen mukaisesti.

Siitä sitten muutama kilometri eteenpäin pilkotti tien varressa alumiinivanne tukkipinon päällä. Se tietysti tarkoitti että auto oli mennyt päin sitä tukkipinoa ja kääntynyt katolleen. En tiedä oliko kääntynyt katolleen jo ennen tukkipinoon osumista, osumasta vai vasta osuman jälkeen. Jälki oli joka tapauksessa varsin rumaa, mutta toisin kuin seuraavalla tiellä ruttaantuneen Peugeotin tapauksessa auton profiilin pystyi vielä tunnistamaan.

Paluusuuntaan paikalla oli pelastuslaitoksen auto. Todennäköisesti johtoauton henkilöllä oli valtuudet tilata hinausauto, koska illalla sitä autoa ei enää tien varressa ollut.

Itse asiassa kun se kuitenkin oli takamoottorinen niin sen olisi voinut siitä kääntää melkein kolmelle pyörälle, ja koittaa käyntiin.


Viljelijöiksi on kova hinku  1

Hieman alkaa käsissä tuntua kun mutterikoko on tänään ollut 19-50. Toki osa oli niin lujassa että avaimeen piti laittaa ketjutaljaa avuksi avatessa. Eihän niitä enää montaa ollut ja koekäynnistyskin saatiin tänään viimein tehtyä.

Jopa taka-akseli on viimein paikoillaan. Se varmaan painaa pyörineen vähän toista tonnia. Varsinaiselle koeajolle ei pääse vielä muutamaan päivään kun kardaani puuttuu.

Eilen uutissoitiin kuinka kannabisviljely on kasvanut kovaa vauhtia. Ilmeisesti ihmisillä on edelleen tarve viljellä maata ja korjata satoa, vaikkei tuottaminen olisi millään muotoa järkevää tai edes laillista. Oliko peräti sata uutta viljelmää löydetty tänä vuonna.

Onko siis sinunkin naapurissasi hohkaava valo tarkoitettu ihmisille vai kasveille. En yhtään tiedä millä hinnalla kasvit sitten lopulta myydään, mutta varmasti hinta on parempi kuin luomuporkkanoilla.

Kysymys kuuluukin: Miksi ei viljeltäisi tupakkaa? Tietysti voi olla että kasvukausi on sillekin liian lyhyt ja valon määrä pellolla riittämätön, mutta jos jopa joku maissilajikekin kerran onnistuu niin miksei sitten tupakka?

Maatilojen tulotasto laskee taas tänäkin vuonna ja varmaan myös ensi vuonna myyntiin tulee runsaasti lopettavien viljelijöiden tiluksia. Kannattavaan elinkeinoon on helpompi löytää jatkajia kuin kannattamattomaan.


Ei kerralla eikä kahdellakaan  1

Kaverini kysyi apua kaatopaikkakuorman vientiin. Ei taida onnistua ennen kuin saa tuon loimaanseisojan takaisin toimintakuntoon.

S46 on vähän huonoa hiusöljyä, samoin voitelurasva rasvaletin tekemiseen. Rupesi jo iltapäivällä kuuden vaihdetun letkun jälkeen olemaan hermot kireällä ja huumori koetuksella:

Ammattikorkeakoulussa opiskellessani minulla kävi hyvä tuuri harjoittelupaikan suhteen. Siellä oikeasti oppi jotain, sai matkustuskiintiön täyteen moneksi vuodeksi ja tuli jonkun verran letkujakin haettua läheisestä liikkeestä.

Tänään en kuitenkaan käynyt itse hakemassa tarvitsemaani pätkää vaan annoin vapaaehtoiselle mallin mukaan. No ensimmäisellä yrittämällä tuli pituus oikein ja toinen pää oikein, mutta toinen oli väärälle putkikoolle. Kun sen totesin lähti lähetti syömään ja taas samaan letkukauppaan. Tuli takaisin ja nyt oli edelleenkin toinen pää oikein, mutta toinen oli oikealle putkikoolle, mutta väärän sarjan liitin. On inhottavasti sotkettu S, L 10 ja 12 liittimiä pienelle alalle ja tietysti kun kardaani oli vienyt nipun mukanaan yhä vaan pienemmässä sekasotkussa.

Kolmannella yrittämällä tuli ihan hyvä ja nyt onkin sitten enää tehtävä kaikki jarruletkut ja kaivulohkon paine ja paluu. Sit voisi koittaa nostaa taka-akselia paikoilleen.


Aina matkalla jonnekin 20:40  1

Ajoin kerran Skopjesta Kreikan rannikolle satamakaupunkiin nimeltä Igoumenitsa ja sieltä lautalla Italiaan. Ajoin sen reissun kelloa vastaan ehtiäkseni lautalle. Ei se kivaa ollut kun paikalliset painelivat tutuilla teillä ohi jopa vanhoilla Skodilla,Yugoilla ja Fiateilla. Tänään oli vähän samanlainen fiilis vaikka matka oli huomattavasti lyhempi ja vesistöjen ylitykset ihan vaan siltoja pitkin.

Päivä oli fyysesti rankka. Pesukone pyörittää treenivaatteita edelleen ja ilmeisesti valvon sen verran vielä että saa ne sieltä kuivumaan.

Matkalla oli pakko syödä. En tiedä onko se kovin terveellistä, mutta silloin kun treenitahti oli neljästi viikossa + turnaukset ja harjoituspelit tuli joskus käytyä syömässä turnauspelien välissä.

No joka tapauksessa jälkeeni siihen paikkaan saapunut nainen oli ilmiselvästi seuraa vailla. Koko sen ajan kun söin ja puolet ajasta minkä odotin tilaustani hän houkutteli muita viihteelle. Ensin meinasin sanoa "mikäs siinä kun noin kauniisti pyydetään".

Tässä on juurikin se juttu että vähemmän ujo olisi pyörähtänyt penkillä ympäri ja todennut sille nuorelle naiselle että tässä paikassa on kerjääminen kielletty ja jos kaverisi on varattu ja sinä et niin se on äkkiä korjattu. Tyydyin kuitenkin syömään ruokaani ihan hiljaa, koska hän ei ollut vaalea ja hyvää vuosimallia 81.

Mikä siinä on ettei aikuinen ihminen ymmärrä sanaa EI. Joskus sitä ei tietysti tajua itsekään, mutta siis tuo baariin meneminen- ei sillä minun tietääkseni ole mikään pakko juoda tiliä tyhjäksi ja päätä täyteen tai ylipäätään juoda alkoholia jos on seuraavana päivänä esimerkiksi töitä. Tietysti jos seura on niin huonoa ettei sitä kestä selvin päin.


Puukäsi  1

Kello on taas pyörähtänyt yli puolen yön. Pallottelu oli tänään varsin raskasta. Jos olisikin ollut esimerikiksi kirjanpitoa tekemässä tai ylipäätään siisteissä sisätöissä niin olisi varmasti ollut paremmin energiaa ja tunnokkaammat kädet.

Tänään olisi kenties voinut tehdä jotain tuottavaakin, mutta valitettavasti korjausvuorossa oleva kone tuottaa vähintäänkin harmaita hiuksia. Lisäksi se tuottaa kipeytyneitä käsiä, eikä varmaan tee hyvää niskallekaan.

On siis ollut aikoinaan 8 pulttia joista 3 on poissa tuntemattomasta syystä- (lue huolimattomuutta) yhdestä puuttuu kierteet ja 4 poikki. On käytetty iskumeisseliä, kulmahiomakonetta, lekaa ja hitsattu erinäinen määrä muttereita ja edelleen 2 poikkinaista on poteroissaan kiinni ja lujaa.



Seuraava