Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2014.

Vitoilija  1

Yhdistelmä johon kuuluu valkoinen MB, mutkainen tie ja todennäköisesti gsm- se ei ole hyvä yhdistelmä. Ei ainakaan silloin kun itse haluaisi ajaa kokolailla rajoituksen mukaisesti ja se Vito ei pysy omalla kaistallaan niissä paikoissa missä pääsisi muuten turvallisesti ohi.

No ajettuaan kestopäällysteellä selvästi alle rajoituksen lähinnä kuviteellisen keskiviivan päällä se perkele kääntyi vielä samalle hiekkatiellekin, mutta siellä taas ei ollut tietoakaan alle rajoituksen ajamisesta. Ilmeisesti halusi olla tahallaan tientukkona.

Pienellä kohteliaisuudella saa siis puolen tunnin vitutuksen. Ja siis jos mersussa olisi vilkut ruksattu sinne lisävarustelistalle ja niitä olisi käytetty oikein- olisin ollut sen perkeleen tientukon edellä, mutta kun ei vilkuttanut niin oletin että menee suoraan ohi siitä ensimmäisestä risteyksestä.

Ei se minun päivääni pilannut, mutta ihmettelen vaan edelleen missä olivat sen auton vilkut ja miksei voi katsoa välillä peileihin- ne kun sentään mersussakin kuuluvat vakiovarustukseen.

Juuri pari reissua sitten varmaankin vastaava autoilija oli pakottanut vastaantulevan kuorma-auton väistämään ja sen seurauksena kuormuri ojaan kyljelleen.

Varoitin kyllä asiakasta heti perille päästyäni, koska se Vito meinasi päätyä tukkirekan keulakoristeeksi siinä matkan varrella.

Varmaankin omalla autolla, normaaleissa oloissa ja vähemmän mutkaisella tiellä olisin tehnyt turvallisen ohituksen ekassa alamäessä, mutta laiskalla laina-autolla ei kannattanut edes yritittää. Vaikka töihin teki mieli niin ei silti kannata ajaa henkensä kaupalla kaapelia upottamaan tai viimeisiä murskeita pohjalle nostamaan.



Siementä vakoon  1

On hetkiä jolloin huomaa valvoneensa liikaa. Tänään olin naapurin apuna tekemässä sakkapusseille isomman saostuskaivon. Sen perään totesin että 16.6 on viimeinen päivä laittaa siementä vakoon. Vaan milläs laitat jos ei ole vehkeet kunnossa. Jos siemenputki puuttuu niin saahan niitä vakoja kyntää, muttei oikein satoa ole odotettavissa.

No tein sitten kaksi uutta vannasta ihan vaan raudasta ja siirsin siemensäiliötä kolmisen senttimetriä taaksepäin. Näin siksi että tapin saa reikään.

Tätä voi tietysti lukea kaksimielisesti vaikka Akaan kaunis akka, mutta oikeasti ongelmana oli ettei nykytraktorin työntövarsi mahtunut korvakkeiden väliin.

Tasan vuosi sitten tunnelmissa oli ihan muuta kuin toiveita päästä edes päiväksi peltotöihin. Nyt on isommat surut surtu ja toivottavasti seuraavat isommat juhlat eivät ole hautajaiset.


Kukkulan laella  1

Pitkä päivä vaihtui taas yöksi. Päivän mittaan täry lauloi, samoin kantokone ja kai se kaivurikin jonkun aikaa kävi.

Testasin paluumatkalla noin 50000 kilometriä taivaltanutta korealaista autoa ja yllätyin. Jos ratissa ei olisi lukenut Kia olisin väittänyt sitä ajettavuuden, vääntävän moottorin ja sisustan perusteella uudeksi Audiksi.

Toki joku saksalaisia autoja rakastava vetää herneen nenään jo pelkästä ajatuksesta että noin pahasti voisi erehtyä, mutta kun ottaa huomioon että edellinen korealainen ei maasturi taisi olla ikivanha Pony oli harppaus huima. Keskikulutuksella 4.4 l/100 km kolmen henkilön + työkalujen kuormalla ajettu lenkki kertoi miksi tuota vastaava uusi malli on haluttavampi kuin vastaava Toyota, muttei sitä miksi maksaa puolet enemmän vastaavasta saksalaisesta.

Toki eroa on jälleenmyyntiarvossa ja muissa kustannuksissa, mutta hankintahinnan erotuksella korealaisella taitaa ajaa kertaalleen tiibettiin ja takaisin.


Kaupassa kuultua, kielisekameteliä ja kirjoitusvirheitä  1

Illan pimetessä totesin meneväni lähikauppaan juuri ennen ihmistä jota en tunne, mutta naama on kuitenkin tuttu. On tuttu naama jo jostain vuodesta 1996 ja näytti silloin hyvältä roikkuessaan käsillään ammattikoulun naulakosta. Voiko tuollaisen asian oikeasti muistaa vai muistaako sen vain väärin.

No joka tapauksessa nainen kauppaan päästyään selitti isoon ääneen kuinka oli lähettänyt kuvansa jonnekin- no ei siinä ulkonäössä mitään vikaa ollut, mutta sen jälkeen kun joku vuosi takaperin olin hänen ikkunansa ohi menevän kadun alla puoli kesää en ole häntä nähnyt kai kertaakaan ilman puhelinta tai jotain soitinta toisessa kädessä. Nyt oli ensi kerta kun oli jotain muuta, koska banaaneja, appelsiinejä, Taffeleita ja jotain muutakin ei kertakaikkiaan saa kannettua yhdellä kädellä ja jopa ostoskoriin laittaminen on hankalaa.

Ei tämä oma tekstikään virheetöntä ole, mutta toi valahti on ihan eri juttu kuin Toivonlahti tai Toivon lahti. Samoiten brand new = ihan uus tai ihanuus.

Sataa, pesukone käy ja takana on reipas 14 tunnin setti sisältäen tietenkin ajomatkat kahdelle työmaalle ja toiseen suuntaan vieläpä perävaunun kanssa.

Soraa tuli, mutta vasta puolen päivän jälkeen.


Vain sadetta, muuten ok  1

Ilmeisesti tässä palvelussa syntyy ja kuolee profiileja tiheään tahtiin. Ihmettelen välillä miksi luoda tyhjä profiili, lähettää flirtti ja sitten ihmetellä kun ei tule vastausta.

Tietenkään mikään pakko ei ole kirjoittaa pitkiä tarinoita, mutta jos on aidosti seuraa vailla- joko ihan oikeaa tai virtuaalista niin ei luulisi muutaman sanan olevan paljoa vaadittu. Häiriköt ja valeprofiilit ovat tietysti oma lukunsa.

Mukava paikka, mutta pieni etenemä. Paikka alkaa hahmottua. Huomenna salaojia ja putkia alkuun.

Metsuri teki väylää ja hyvä niin.


Miksi se ei käy?  1

Tänään tuli vähän tappioita. Ensin generaattia pyörittävä moottori lakkasi toimimasta ja paluumatkalla perävaunusta rikkoutui laakeri.

Noin muuten päivän etenemä ei päätä huimannut. Sain toki aikaan parille autolle riittävän parkkipaikan, tankattua ja asiakas sai ensimmäisen vaiheen tavarat kokolailla tontilleen.

Moottorin sain onneksi illan aikana kotiin ja kuntoon. Suutin oli irronnut kiinnitysmuttereiden löystyttyä ja ilmeisesti se aiheutti kovan äänen käydessä. Täysillä pyöriessään pieni rako sylki savua varmaankin suuttimen juuresta, mutta ei enää käynnistynyt kun painetta puuttui ja ruiskutus meni väärään kohtaan.


Mäet  1

Taas on olkapäät hyttysten jäljiltä paukamilla. Takana on yö yksin keskellä ei mitään patolevyn päällä liian kuumassa makuupussissa.

Aamulla tein tietä, huomenna jatkuu.

Varsinainen haaste oli päästä perille. Aivan kamalia mäkiä- tai ihania jos omistaa mäkiauton ja saa hyvän pätkän suljettua.


Hei me paalutetaan  1

Pakkamisen ohella tein tänään ekaa kertaa ruuvipaaluperustuksen.

Helppoa se ei ollut vaikka paalu sopikin ns heittämällä maaporan tilalle.

Ensimmäinen paalu upposi reilun metrin, toinen vajaan metrin, kolmas vieläkin vähemmän.

Siihen löytyi puhelimella ihan selkeä syy ja kun veti painepaukut tappiin niin jo rupesi uppoamaan.


Jos haluat seuraa- katkaise tie  1

Eilen oli ukkosta. Tällä kertaa kuuro tuli niskaan vasta sen jälkeen kun hommat oli saatu pakettiin. Kummallakin kerralla kun jouduin siirtämään konetta tien kautta tuli sinnekin pussinperälle auto. Vieläpä molemmilla kerroilla samanlainen, vain väri ja kuski vaihtui. Ei sentään tällä kertaa tullut kahta vaihto-oppilasta polkupyörineen sulostuttamaan näköalaa.

Tänään piti sit käydä kahdessa paikassa paikkaamassa ukkoskuurojen jälkiä ja harjoitella jälleen pihakeinun maalaamista. Maalissa täytyy olla jotain vikaa, koska osa laudoista on ihan kirjavia. Olisiko sit tehtaalla tai kaupassa huonosti sekoitettu tai jotain.