Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2015.
Seuraava

84 tai 83  1

Tänään ruokapaikassa oli varsin täyttä. Minä sitten pöytään istuttuani ajattelin ääneen ja sanoin jonossa seuraavana olleelle miehelle että istuu vaan siihen rohkeasti että minulle ei ainakaan ole ketään seuraksi tulossa.

Ruokani syötyäni ja miehen juttuja kuunneltuani tajusin että tuohan olikin ihan vanha asiakas monen vuoden takaa. Nyt oli siis jo ihan toisessa osoitteessa ja ikää pitkälti yli 80.


Kaksi pullollista myöhemmin  1

Tuolla otsikolla arvellaan että on juhlittu ja ryypätty ankarasti. Pää saattaa olla hieman kaasua saanut kun pari pullollista Argonia tyhjeni veneen pohjaa hitsatessa. Ongelmana vaan sama kuin vanhan Saabin pohjaa tai maasturin lokaria hitsatessa eli kun metallin ainevahvuus on paperin luokkaa se ei enää tahdo oikein pysyä ruodussa hitsatessa.

Nyt se pohja on kuitenkin kasassa, muodossaan ja tietää jo valmiiksi että seuraavan karilleajon jälkeen täytyy suosiolla hakea isompi pullo suojakaasua, esilämmittää, tehdä alumiinista reikää huomattavasti suurempi paikka ja ennen kaikkea hioa vielä paremmin.

Jotain tuottavaakin ehdin tänään tekemään, mutta tähän väliin muutama vitutuksen sana: Kertakäyttöpullossa on hyvä idea, mutta miksi helvetissä se ei voi sopia sillä adapterilla koneen mittariin. Nopalla/korvakuulolla säätämällä kaasua menee hukkaan ja sen kilohinta on aika kova.

Tuottavaa oli parin seinän ulkopuolisten routaeristeiden peittäminen ja autokatoksen lisätäyttö.


Seuraava