Tyttö ei tina- vaan punakenkäinen

Tänään piti tehdä perjantain hommia. Onneksi uskalsin pyytää apua ja onneksi sitä myös sain. Nyt on yhtä lukuunottamatta kaikki teleskoopit asennettu kaivoihin ja autokatoksenkin pohja alkaa pikkuhiljaa olla kuorittu. Meinaisin tosin kaivurin kaataa siinä touhutessani. Ilmeisesti oli jotain kaunista näköpiirissä ja se ei vielä ollut tyttö punakenkäinen.

Paljon harmia aiheuttanut tulevan ajaoväylän tukkinut kivi on nyt sit siirtynyt autuaammille maille. Toivottavasti tilalle ei tule upottavaa vesireikää.

Illan tullen arvelin että ehkä joutuu katsomaan vähän nuorten jääkiekkoilua ja jos voittavat niin käydä sit vaikka katsomassa kylmää ja pimeää kaupunkia. En muuta toivonut kuin omaa rauhaa ja vajaan kuuden minuutin istumisen jälkeen kauniit silmät, kauniit hiukset ja kaunis ääni helähti vierestä henkilökunnan muodossa. Sitten kuuntelin kuinka perseelleen käännettyä karaokea yritettiin laulaa ja sattumalta hevostatuointia lapaluun nurkilla kantanut ihminen lauloi varsin hyvin. Varsin hyvin, mutta koska se kappale sattuu olemaan yhden hyvinkin naarmuille kuluneen kokoelman alussa kysyin sitten esityksen jälkeen että mahtavatkohan ne sanat oikeasti mennä noin.

Mutta se punanakenkäinen- en tiedä mitä on elämässään kokenut tähän mennessä ja mitä on vailla. En tiedä mikä on nimeltään, minkä ikäinen, paljonko painaa, mikä on kuppikoko ja ovatko vaaleat hiukset omaa väriä vaiko purkista- mutta sen tiedän tuossa paikassa ei montaa kauniimpaa ollut, mistä kukin sit tykkää. Luultavasti kuitenkin jos sen näköinen typykkä tulisi ihan vaan talvivaatteissa kadulla vastaan niin varmaan sinkkumiehistä suurin osa pitäsi hyvinkin viehättävänä, mutta tuossa kunnossa ei tehnyt mieli mennä jututtamaan. Tai siis teki mieli, mutta en halunnut edellisen reissun toisintoa= paikan kaunein nainen kaatuu syliin ja pääsee turvallisesti kotiin. Montakohan vuotta siitäkin oikein on...

Aika varmaan nukkua viimein