Mamman marinat

Mun hyptonisoitiin eilettäin.

En muista asiasta yhtää sitte niin mitää. Olo on suunnattoman muikia taitaas olla paras sana kuvaamaan. Olo on hyvä, aiva niinko olis löytäny lempipaidan monen vuoden päästä uudestaan, aiva ku olis saanu pisteen siihen iin päälle. Jotain löyty mikä on ollu hukas ja perkeleen kauan. Mielikuva kauniista puistosta ja polusta pyörii mieles, oon tuskissani yrittäny piirtää sitä paperille että muistan sen aina. Puistossa on ihana rispaantunu penkki johon istun ja sitte löydän sen. Sen jonku, kikkaran joka saa menemään vaikka kiven läpi vaikka tulipalon. Se hohtaa valoa, se tuntuu niin hyvältä ja omalta ja rakkaalta ja tärkeältä. Tiän että se on ollu mulla joskus mutta se on kadonnu, nyt se on mulla uudestaan. Ei kyllä naksuta että mikä risteeni se on mutta se on niin back.

Liekö tuon olisi pitäny olla yhdyssana, no oli mikä oli niin asiahan varmasti tuli seleväksi.

Oomma lähössä herra heppamiehen kanssa hänen sukulaisen hautajaisiin. On kyllä erikoinen tapa tavata (tulevia) sukulaisiaan. Sitten mietin että laitoinhan kossin just samaan tilanteeseen. Hän tapasi mun sukulaiset mun isomummun hautajaisissa ensimmäistä kertaa ja hyvin se meni. Ehkä tämäkin menee hyvin?

Mietinnässä tulevaisuus, mun sekä pikkukossin. Tulevaisuus näyttää tällähetkellä maalaiselämältä joka o hienoa. Asumma nottaristusmaan syrjäkylällä ja uskon että en taho sieltä mihikää. Ja jos joskus paamma heppamiehen kanssa uusioperheen pystyhyn niin se on sitte sen aijan mures. Oon haaveillu omasta hevosestaki pitkästä aikaa. Luajan kiitos mulleioo paikkaa mihin sen laittasin niin sellasta ei tuu sitte hankittua. Haaveissa semmonen karvajalaka tinkeri, ehkä se o kummikki liian lellukka. Noh se olkoon tarkemman ajankohdan harkinta.

Oon aatellu myöskin hankkia itelleni metsästyskortin ja aseluvan. Ajatus aseesta kädessä ei ollu kovin houkutteleva puolivuotta sitte mutta kun toinen pökkää toisen mukavuusalueen ulukopuolelle niin käypi mukavasti sittenkin.

Pikkukossi alottaa koulunki ens syksynä, herraie. Saas kattua kuinka käypi. Senkin ajattelun siirrän hieman myöhemmäksi.

Mutta entäs tämä oma jaksaminen? Ihan perseestä, kiitos kysymästä. Välillä on parempia päiviä ja välillä ihan perseestä. Sairaslomanki jatkoovat toukokuun loppuun. Saatana. Masennus on ihan perseestä. Väsy on perseestä ja ihimisekki o välillä ihan perseestä. Mieki oon ihan perseestä suurimman osan aikaa...

Jaa että mitä lajia?

Pohdiskelu yllätti mun tänään ko ajelin riiusteluviikonlopulta kotia. Mitä se on? Onko se sitä että toinen sanoo että sun perse o aiva hyvä ko toinen tiiraa sitä peilistä ja valittaa sen olevan iso? Onko se sitä että vaikka kuinka ruma toinen on niin sanoo sitä nätiksi? Ei, se on toisen HYVÄKSYMISTÄ sellaisena kuin toinen on. Oppimista yhdessä, hyväksymistä toisen jos jonkisorttisista möröistä menneisyydessä. Rakkaus on myös tunnetta jota voi säädellä (mulla itellä se ei onnistu, hoen ja ihmettelen sitä koko ajan ääneen) Kahden ihmisen sulautumista toisiinsa, toisen tapoihin ja kummallisuuksiin.Rakkaus on pienien hetkien varastamista uusioperheessä jossa molemmilla on lapsi. Kun lapset on pois kotoa niin silloin ollaan ja kattellaan toisiamma ja tuskaillaan kuinka rakas toinen onkaan.

Ensimmäisen kerran elämässä muakin on kutsuttu fiksuksi naiseksi O_o Kyllä mä sen itekki tiän mutta en oo loistanu sillä mitenkää. Opettelin viikonlopun aikana olemaan pelkäämättä hevosia. Vähä aika sitte Herran toinen heppa mursi mun molemmat kädet ja sen jäläkeen pelkäsin. Ja aiva saatanasti. En tohtinu koskiakkaa hevoseen. Perjantai illalla puoli kymmenen ehtoolla menimmä pilikkopimiäs hevoshakaan ja avuksi annettiin harjotustikku ja sanottiin että heiluta ilmas tätä jos ne tulee liian lähelle. Paskahalavaus.fi Eilen se onnistu jo iliman isäntää. Leikiimmä master of thö heinäkasaa. Nyt tänään silittelin hummaa niin ettei pelottanu. Rakkaus on sitä ko pukkaa toisen ihmissyöjähevosten kans samaan hakaan ja sanoo mä rakastan sua?

Tunnettuna agnostikkona (liekö kirjoitusmuoto oikea?) Herra Heppamies sai postilaatikkoonsa ex-vaimoltaan kirjasen anteeksiannosta.. Kannen sisällä kerrottiin kuinka kirja tulisi laittaa kiertoon että moni sisäistäisi tämän kirjasen voiman. Herra Heppamies ei ole minkäänlaisissa väleissä extemporeen kanssa, jota ex silti toivoisi. Anteeksiantoa tutkiskeltiin kristinuskon kannalta josta Herra Heppamies viisveisaa. Kirja voisi olla ihan ok jos sen itse valitsisi kirjahyllystä mutta kun sen tunkee jonku postilootaan niin se loukkaa. Jos toinen ei taho antaa syystä tai toisesta anteeksi toiselle niin älköön sitä kukaan tuputtako..

Tämä kirja (vaikka en sitä lukenu) sai mun miettimään omaa anteeksiantoani Kossia kohtaan... Ei, olen hyväksynyt ja ookoot asian kanssa mutta anteeksi en ole vielä antanut. Vaikka ollaan puhelimessa tiukka keskustelu asiasta pidetty niin ei siltikään..

Ja Suntio, voi luaja.. Oon aikasta katkera muutamille ihmisille, syystä tai toisesta. Mutta ne olokoon mun käsiteltävien listalla het seuraavaksi..

Ei helevetti. Mie en vaa sitte taho jaksaa ymmärtää ihimesten kummallisia venkuuluja.. Viimmeviikolla ihan mahoton nillitys yheltä naikkoselta ko en huolinu sitä veispuukkikaveriksi.. Sen verran mulla piisaa ittesuojeluvastoa etten saatana ota sinne vielä pöyröömpää akkaa ko ite oon.. Vaikka mullon sielä pioneer trail kavereita jostain hurunvitun loukolta mutta ne sentäs tajuaa olla kommentoimatta tai tykkäämättä niin perkeleesti jotaki niille ihan tarpeetonta asiaa..

Sairasloma jatkuu saatana, seki..Ennen joulua jäin saikulle ja nytte 15 pv o viimenen pv ja sen jäläki se jatkuu lisää.. Rakkaus kukoistaa kaikesta paskasta huolimati. En olisi uskonu että noinki mahtava mies olis mulle tarkotettu. Herra Hevosmies on hirmu samanlainen ko mie mutta silti niin erilainen. Aivan ihana..

Selvitin sukujuurianikin ja saatana suoraa sukua Herra Hitlerille.. Kah perkele. Mun sukulaiset on polttanu mulle niin rakkaan kaupungin... Herra Hevosmiehen kaveri Herra tupsutukka oli korviaan myöten ihaileva mua kohtaan tämän asian takia..

Oon tehenynnä itelleni uujenvuojen lupauksen.

Lupaan hoitaa itseäni.

Lupaan opetella antamaan itelleni anteeksi jaksamattomuuteni.

Lupaan opetella olemaan murehtimati menneitä, mitä en voi muuttaa ja keskittymään ainoastaan itteni ja kossin hyvinvointiin.

Lupaan opetella antamaan muille anteeksi.

Vetäsin tietämättäni melekosen mörön kaapistani tai siis alitajunnasta oikeestaan.- Asia mikä tapahtu 20 vuotta sitten jota silloinen pieni Maarit ei osannut ymmärtää tahi käsitellä mitenkään.

Ostin facebookin ostetaan/myydään/vaihdetaan palstan kautta mattoja ja kun hain niitä niin myyjä asui samalla tiellä missä olen lapsuuteni asunut ja vanhan kodin näkeminen ajoi tämän asian mieleeni ja nyt se ei lähe pois ennenkö sen on käsitelly. Herra heppamies oli ensimmäinen joka siitä kuuli ja sen jälkeen rakensin listan mielessäni kenen sen pitää tietää.

Herra heppamies... chek
Neiti muusikko..... chek
Työnantajani baarilla.... chek
Depressiohoitajani...... chek

Siin' ne oli. Herra heppamies ja Neiti muusikko ihan ja vain sen takia koska he ovat kaikista lähimpäni ja työnantaja sen tyakia koska se vaikuttaa työhöni ja depressiohoitajani sen takia että mä pääsen tästä yli ja ympäri ja saan ehkä jonkusortin apua..

Hienoa olla puolihullu

Rakkaani, olkoon hän vaikkapa herra heppamies. Hän huolehtii ja murehtii musta paljon, se o outoa. Voiko tollasia ollakkaa ja jos on niin lällyslää, se o mun ja aiva ikioma.. Oon hämmästyny suunnattomasti miltä tuntuu olla rakastettu, ei niinkään se vaan se että joku murehtii musta aivan uudella tasolla. Se o mukavaa, aivan tajuttoman mukavaa ja tekee hyvää.. Olen ryöpyttäny raukan herra heppamiehen niskaan sellaisenkin kasan luurankoja kaapistani että jos olis ollu yhtää heikompi tai pelokkaampi ukko ni karkuun tuohan olis juossu ku päätön kana.. Herra heppamies kysyi multa tänään että miksi yritän koko ajan vakuutella hänelle tai itselleni että olen kunnossa niin jouduin hälle vastaamaan että kun minä en ole tottunu tälläseen että ehdoitta ja kainostelematta saa kertoa pahasta olostaan ja pahasta mielestään.Tiän että mulla on muutama (iso osa) ruuveista löysällä mutta onneksi ne saa kiristettyä. Herra heppamiehestä on tullut personal perseellepotkijani <3 Mutta ennenkaikkea hän on se toinen puoli, voi leivän päällä, kukan mehiläinen, se keltanen fairy mitä pitää ostaa välillä ku on kauan ostanu sitä vihiriää.

Neiti muusikko sanoi mulle että suhteesta toipuminen vie suunnilleen puolet siitä suhteen kestämisestä. Nyt puhun mun ja kossin suhteesta.. Kyllä, voin sanoa että kossi parkaa osaan jo ajatella en ehkä lämmöllä mutta naureskellen ja hyvää hänelle toivoen.. Kyllä jokaselle asialle on tarkoitus oli se miten kamala tahansa ja miten kipeää se tekee.. Muistan kyllä joka kerta muistuttaa kun kossin kanssa puhun puhelimessa että miten paska se on, tavalla tai toisella. Viimeviikolla uhkasin roikottaa sitä sillankaiteelta jos ei rupia ihmisiksi olemaan.. Jokainen tamplatkoon tavallaan, mie omallani ja kossi omallansa. Eipä se pahemmin nakerra..

Ruoka ei maistu, uni ei tuu, tekkee pahaa mennä töihin, inhottaa olla töis ku sinne menee, kun tulee kotiin seki inhottaa, missää ei oo hyvä. Tekis mieli vaa olla jossaki, en tiä viä missä. Sen tiän ettei täälä.

Mutta millä sitä mihikää lähteekää ku o töitä. Paarilta ei saa olla pois, on niin vähä työntekijöitä, päivätöistä ei voi olla pois ku ei oo tekijöitä. Mikä perkele siinä on ku ei sitte mistää voi olla pois? Saisko omasta elämästä olla pois? Tottakai. Tuntuu että hukun hoitamattomiin asioihin, hukun... en tiä mihin.

Yhen asian tiän aika hyvin. Mua rakastetaan ja mä rakastan sitä aiva saatanasti, nii että sattuu. Ehkä seki o yllättäny mun aiva totaalisesti. Mä kykenen rakastamaan vastakkaista sukupuolta ja tuntemaan. Luulin olevani sillä osa-alueella täysin nolla ja tunnotoon..

Voi luaja ku mä oon saamaton tän työasian kanssa, sielu ja keho huutaa rauhottumista ja lomaa, mutta ei osaa rauhoottua ja sanua että oon loppukuittiväsyny saisinko saikkua?..

Itkupotkuraivarin paikka?