Päätin taas vaikka kuinka monennen kerran etten ikinä (JA KOROSTAN SANAA IKINÄ!!) tule hankkimaan lapsia.
Luoja varjelkoon minua niiltä rasittavilta räkänokilta, jotka ovat koko ajan kerjäämässä huomiota ja syömässä valtavan aukon palkkapussiin.
YÖK YÖK YÖK!
Ja kyllä minä tiedän, että olen itsekäs. Mutta olen mieluummin sitä ja lapseton kuin huono äiti.
Ja mistäkö tämä tunteiden purkaus sai alkunsa?
Ah niin ihanasta bussimatkasta taas muutaman sellaisen loputtoman kitisijän kanssa, jotka haluavat ensin istua edessä, sitten äidin sylissä ja takapenkillä, hillua pitkin käytäviä ja hihkua ja huutaa. Samaan aikaan bussissa matkustavat mummot ja tädit suvaitsevasti hymyillen seuraavat näiden kullannuppujen touhuja ihan kuin mitään suloisempaa ei olisi keksittykään kuin huono kasvatus ja valtava meteli?
Ja mitä tekee äiti? Istuu ja tuijottaa mykkänä jälkikasvunsa touhuja.
Oli NIIN lähellä etten mennyt ja ottanut itse niitä kakaroita niskavilloista kiinni ja heittänyt koko poppoota bussista ulos lastenvaunuineen päivineen. Minä sentään maksan matkani, he eivät.
AAAAARGH!!