Blogi

Niin paljon annettavaa. Liikaa vääränlaisia ottajia.

Jossain kohti loppuu minultakin se mistä ammentaa kesken, kun ei kukaan toisessa päässä ole täyttämässä astiaa.

Ei elämän tarkoituksesta ota pirukaan selvää.

Ole hyvä luoja ja ota pikaisesti yhteyttä. Työnkuvani kaipaa tarkennusta.

Eikä hitunenkaan välittämisestäni, huolehtimisestani ja rakkaudestani mene hukkaan.

Kaikki tämä maksetaan joskus takaisin korkoineen.

MaksuMIES vielä hämärän peitossa ;)

Niin se vaan on, että tällä luonteella ei tunteita jarrutella.

Eikä se että saatan kahdenkymmenen sekunnin sisällä itkeä ja nauraa ja itkeä uudelleen, vähennä kummankaan tunteen aitoutta.

Jos tämä jonkun mielestä tekee minusta sairaalapotilaan,

...ja minä tiedän, että te olette siellä jossain...

ehdottaisin pientä tutkimusretkeä omaan sisimpään.

Kumpi on parempi? Päästää kaikki ulos vai antaa sen patoutua sisälle?

;)

Osaisipa sitä joskus katsoa omaa elämäänsä yhtä puolueettomasti kuin muiden.

Ehkä muiden ihmisten palikoiden siirtely on siksikin niin helppoa, ettei seurausten kanssa tarvitse itse elää.

Päätöksiä! Tässä kaivataan nyt päätöksiä...

Olen tehnyt tietoisen valinnan elää niin, etten välitä vaikka kuinka tulisi tiiliseinä 250km/h päin naamaa.

Sitten jos sattuu, niin sattukoon.

Ei kipu ole kovin monella tasolla vieras käsite.

Eikä tätä elämää tule elää niin, että juoksee kaikkea potentiaalisesti hyvääkin karkuun, sen pelon siivittämänä, että tässä saattaa käydä huonosti.

Taantumaa vai edistystä?
Paha sanoa tältä etäisyydeltä.

Niin sitä vaan väkisinkin unohtaa tunteita ja asioita, kun ne ovat tarpeeksi kaukana ja tarpeeksi kauan tavoittamattomissa.

Haikea olo. Mutta enää ei sentään itketä.

Nyt on jäljellä enää varmuus siitä, että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Ei ehkä toivomallani tavalla mutta muuttuu kuitenkin.