Blogi

...tätä sairaslomaa ei ole jäljellä enää kuin tämä ja huominen päivä. Sitten pääsee taas töihin niin kuin normaalit ihmiset. Alkaa tämä seinien tuijottelu hieman tylsistyttämään, mutta kun ei uskalla vielä oikein lähteä liikenteeseenkään. Eilenkin illalla oli vielä vähän lämpöä.

Huomenna "muutan" takaisin omaan asuntoon. Täällä vanhempien asunnolla taas köllittykin ihan kyllästymiseen asti ;) Äitikin varmaan tyytyväinen kun lakkaan pyörimästä nurkissa ja soittelemasta sille kauppalistaa viiden minuutin välein työpuhelimeen :) Jos minä nyt kilttinä tyttönä sitten imuroisin kiitokseksi huolenpidosta ennen kuin se tulee kotiin.

Viimeksi olen rauhoittunut tällä tavalla paikoilleni jouluna. Tuntuu hyvältä, kun ei tarvitse kokoajan ajatella sitä mitä seuraavaksi tekisi.

Taas kerran huomasin tosin, että vie hetken ennen kuin osaa laskea irti arjesta ja pysähtyä paikalleen. Kaksi päivää saan siis vielä nauttia tästä saavutetusta seesteisestä olotilasta :)

Kävimme papan haudalla tänään Hietsussa. Se oli yhtä valtavaa kukkamerta koko hautausmaa. Onneksi otin kameran mukaan. Tuli edes osa siitä loistosta tallennettua. Orvokkeja, lemmikkejä, ruusuja, sineraalioita, helmihyasintteja, krookuksia, tulppaaneja ja luoja ties mitä kaikkea muuta kaikkialla mihin katsoi.

Ei tuosta ulkona vallitsevasta vihreydestä voi kuin imeä itseensä voimaa. Niin hyvä olla pelkästään sen tähden, että melkein itkettää :)

Ulkoilkaa rakkaat kanssaihmiset! :)

Miten voi ihmisellä olla niin paha äänenmenetys ettei edes yskiessä kuulu mitään ääntä, saatika kun yrittää puhua? Naurattaisi jos saisin pihauksenkin aikaiseksi :P

Onneksi äiti toi Vilnan matkaltaan lohdutuspalkintoja: uuden hajuveden, suklaata ja muuta kivaa :)

Pitkästä aikaa, ja tarkoitan sillä kuukausia, olo on hieman alavireinen. Johtuu tästä pöpöstä, joka on kellistänyt minut sängyn pohjalle suurimmaksi osaksi. Inhottaa maata paikoillaan, kun ulkona on niin kaunis ilma kuin tänäänkin oli.

Ja heti kun on jo valmiiksi hieman allapäin, bongasin televisiosta pätkän Yön keikasta, jonka he heittivät Kaisaniemessä viime kesäkuussa. Ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleen oli: Onko siitä JO vuosi? Ja toinen oli: Onko siitä VASTA vuosi?

Niin moni asia on muuttunut sen jälkeen, kun siellä puistikossa viltin päällä makoilin ja paistattelin päivää. Ja toisaalta ei yhtään mikään.

Joskus tulee auttamattakin sellainen olo, että minussa on oltava joku itsetuhogeeni, joka ajaa minua sellaisiin (niin ja tällaisiin) lukkotilanteisiin, joista en sitten osaa itse itseäni ulos hankkia.

Ja kaikki rakkauden nimissä.

Eräs hyvä ystäväni antoi minulle kieltämättä erittäin hyvän neuvon tässä eräs päivä:
Elämää eletään itseä varten. Toisten ihmisten taisteluja ja suruja ei voi elää heidän puolestaan, vaan jokaisen on itse hakattava tiensä eteenpäin. Sysiä voi pahimmissa paikoissa ja kannustaa.(Sitä voi helvetti vaikka palkata kokonaisen cheerleader-joukon siihen hommaan, jos luulee siitä apua olevan.) Mutta välineitä et voi toisen kädestä viedä ja tehdä työtä hänen puolestaan.

Rakkauden nimissä olen minäkin ehtinyt jo montaa tuulimyllyä vastaan karauttamaan peitsi tanassa. Tarkoitus on ollut hyvä ja tulos pyöreä nolla. Tällaisina alakulon hetkinä tekisi mieli jopa sanoa, että se on miinuksen puolella.

Mutta jos sellainen taas kerran tekee minusta lapsellisen ja sinisilmäisen, niin ei voi mitään. Niiden ominaisuuksien lisäksi jokainen minut oikeasti tunteva voi allekirjoittaa seuraavat: uskollinen ja rehellinen ystävä ja kelpo kuuntelija.

Vuosi ehtii parantaa monta haavaa. Ja tarkemmin kuin ajattelen, ne kyyneleet jotka äsken itkin, ovat enemmän kaihoa kuin ihan oikeaa surua siitä kaikesta mitä vuosi sitten tapahtui.

Niin moni asia olisi voinut olla toisin. Ja kuitenkin nyt käsitän etten missään vaiheessa mahtanut asioiden kululle yhtään mitään.

Alkaa tuntua siltä, että suurimpia elämän antamia oppeja on se, kuinka alistua sen edessä.

Ihan oikeasti olin tänään jo töissä, mutta sitten siinä vaiheessa kun tuli korvat kipeäksi, päätin ettei minunkaan tarvitse ihan kaikkea sietää. Joten pakkasin kamani, lähdin lääkäriin ja hommasin itseni sairaslomalle. Helvatan lastentauteja tässä iässä, kun niitä ei kakaranakaan ollut koskaan :P

Nyt olen niin särkylääkettä ja muuta taas täyteen pumpattu, ettei ajatus oikein tahdo pelata. Kovaa kamaa tää burana ja coldrex yhdessä :D

Päässä kaikuu, kun olen tunkenut korvat täyteen pumpulia, että ne pysyisivät lämpiminä :)

Ai ai ai ja voi voi voi.. On kroppa ollut koko päivän restaurointimoodilla. Mutta koska olen päättänyt, että en tule kipeäksi, olen tänään määrännyt itseni vuodelepoon ja nauttimaan kaikki mahdolliset myrkyt ettei tauti pääse yllättämään oikein kunnolla. Ja tuntuu tehoavan. Nyt on taas jo paljon parempi olo :) Tällaisia perhanan kevätflunssayritelmiä ei kauaa katsella meillä :)

Olen tänään saanut jopa jotain hyödyllistäkin kuitenkin aikaiseksi. Maksoin laskut ja sain viimeinkin ystävälleni lähetettyä bilekuvat, jotka otin Jyväskylän reissulla ja joita olen lupaillut jo pidemmän aikaa lähetellä. Muuten päivä onkin kulunut peiton alla hyvän kirjan parissa... Mutta ei se niin hyvä kuitenkaan ollut, että kirjailijan nimeä nyt muistaisin. Varhaisdementiaa..

Ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa sain laitettua säästötilillekin jotain jopa talteen :) Tiedän tosin jo ihan tasan tarkkaan mihin ne rahat tuhlataan sitten aikanaan ;)

Eilen tuli käytyä vaatekaupassa ja alennusrekeistä jäi taas muutama tavara mukaan. Multa pitäisi ottaa pankkikortti pois! Jollain helvetin järjellä sellaiselle ihmiselle, joka ylittää tilinsä joka kuussa, pankki yrittää nyt tyrkyttää visaa. Siitä ei oikeasti seuraa mitään muuta kuin lopullinen konkurssi :)

Jonkun toisen visan rinnakkaiskortti olisikin sitten jo ihan toinen juttu *vink vink* =)

Nyt taitaa olla iltateen aika. Möngin tuonne sohvalle viltin alle piiloon :)

Nyt on pakko kyllä sanoa, että bailaaminen jää vähäksi aikaa!! Jyväskylän reissusta just ja just ehtinyt toipua niin vappu pukkaa päälle. Ei ole bilekunto enää sama mitä nuorempana. Ääh :)

Ulliksella oltiin tänään jo heti aamusta ja kun tarpeeksi kauan odotettiin niin ilmestyihän se aurinkokin pilvien takaa. Minulla on melkein sellainen olo, että nenä saattoi hieman kärähtää :)

Huomenna en aio tehdä mitään muuta kuin maata selälläni! Kyljen kääntämistäkin harkitsen useampaan otteeseen ja hyvin tarkkaan. Yhden päivän varastan nyt itselleni hiljaisuudessa tämän kaiken hulinan keskellä! :)

Nyt luulen, että tämä humala on kääntynyt sen verran laskuun, että tästä malttaa jo nukkumaankin :)