Blogi

Jostain kumman syystä olen aamusta lähtien ollut huonolla tuulella. Näkymätön vanne kiristää päätä ilmeisesti?

Väkisin täytyy etsiä hyviä puoliä tästä päivästä, mutta löytyy niitä sentään onneksi: Näistä työtunneista saa tuplapalkan, raksu hakee mut täältä pois reilun viiden tunnin päästä, vie ulkoilemaan, laittaa ruokaa ja antaa ainakin biljoona pusua. Ehkä mulla sen jälkeen on parempi olo? :)

Kämppää olen tässä joutessani katsellut. Jos joku teistä tänne eksyvistä tietää kivan kolme huonetta ja keittiön kohtuullisella vuokralla jostain päin Helsinkiä, niin saapi kertoa asiasta allekirjoittaneelle ;) Kylpyamme on iso plussa! :)

Taidan jatkaa tuon sanaristikon täyttämistä, peukaloiden pyörittämistä ja ranskan sanakirjan selailua. Seuraavalta asiakkaalta puren pään poikki ihan kokeilumielessä. Jos vaikka olo helpottuisi?

:D

...ja alamäkeä tämä tunne-elämä. Pitäisi minunkin varmaan joskus sitten aikuisella iällä opetella, kuinka silotella pahimmat järkytykset niin ettei jokainen tunnu maailman lopulta.

Niin se vaan nyt kuitenkin on, että yksi sukupolvi tekee kuolemaa. Äidin isä kuoli vajaa kaksi vuotta sitten ja nyt on isän isä sairaalassa siinä tilassa, ettei hoitajien mukaan enää voi muuta kuin odotella hengityksen hidastumista ja sitten lopulta pysähtymistä.

Paljon on tietysti sekin mies elämää ehtinyt näkemään. Siihen mukaan lukien sodan ensimmäisestä päivästä viimeiseen. Yhdeksänkymmentä vuotta on kunnioitettava ikä kenelle tahansa.

Nyt on jäljellä enää isoäidit, vaikka on sitä siinäkin enemmän kuin monella muulla.