Miksi mä en tahdo mitään?

Törmäsin täs joku aika sitte kantis kebabbilassa vanhaan yläasteen ja lukion aikaseen miespuoliseen kaveriini. Sillä oli vimpan päälle kauluspaidat ja pikkutakit ja reteet housut ja vyönsolki kiilsi niin, et se varmaa ajatteli et se ruskettaa samalla. Personal solarium, ei huono idea...

No kuitenni. Jätkäl oli jutut kohdallaan. Vitun kovaan ääneen kailotti, kuinka on bisnekset sujunu ja vitun lujaa menee ja muuttaa kuulemma Tukholmaan virittämään sinne bisnestä ja Turku on nii vitun piäni paikka ja hesaki aika perseestä.

Mut hänel on kyl Turun keskustas asunto, jos ei kyl tosiaanka ehdi edes käymää ku on nii kiire bisneksien paris jnejne.
No olin sit tulos eräänä päivänä ruissalosta lenkiltä ja olin jo siällä nähny sellasen ihan karseen (ei voi nainen tajuta mitä hianoa kuorma-autolla ajelussa on..) keltasen hummerin ajelevan. No kotimatkalla se sit ajo mun ohi, ja kuinka ollakkaan, tän tyypin firman logohan siinä kyljessä kiilteli.

Täs vaihees suurin osa lukijoista varmaan aattelee, et oon vaan kateellinen säälittävä paska. Tiätty kaikki saa ajatella mitä lystää, koska tiädän et ne, joiden mielipiteillä on mulle väliä tiätää, et mun sydäntä ei purista tollaset pellet lainkaan.

No niin. Tänä aamuna mä heräsin puol kuudelta ku tuli karsee yskäkohtaus. Enkä saanu enää unta. Mul o sellanen tapa et jos en saa nukuttua ni loikoilen sängyssä ja tuijotan kattoa. No sitä kattoa tuijotellessa mulle tuli miäle et kyl o elämä hianoa. Vieres rohisee äijä, jonka vertaista en ole 5 vuoteen löytänyt. Tää on mun oma koti. Ei mikään mansion tai villa, mut koti, mun koti. Mä olen saanu koulutettua itteäni suht pitkälle ottaen huomioon, et työtä ois ollu aina tarjolla, eikä ois välttis tarvinnu koulun penkillä notkua.

I love Turku. Mä en osais ikinä kuvitellakkaa et muuttaisin johki muualle. Jokiranna läheisyydes asumisessa on vaa sitä jotaki ja ei voi olla mitään hienompaa ku DBTL aikana lähtee baarista kotio, arska paistaa jo ja linnut laulaa. Paavo Nurmella asuu muuten iha sairaasti siilejä, jotka tuhisee siihen aikaan aamusta, vähäks o söpiksii?

Helsinki tukholma, ihan mikä vaan, never.

No kuitenki.
Entäs sitte tää ura? Mul o iha jees suurinpiirtei turvattu työpaikka, jossa vois tietty aina paremmin kantaa kortensa kekoon. Mut mulla onki vähä sellane asema, et parasta mitä voin antaa o myötätunto ja mielipiteitä.

Jos edes rahan takia tekis enemmä. Äh emmä jaksa. Täl hetkel talous on sillases hantis, et voin lähteä ex tempore reissuun, käydä ulkona syömässä jos haluttaa ja bilettää mieleni mukaan.

Entä uudet vaatteet? Yäk, mä vihaan shoppailua. Olenki ajatellu et jos ostais netistä sellasen postimyyntistailarihomon. Onkohan sellasia jo myytävänä? No kuitenki, sit saattas musta joku sisäinen snobi kuoriutua jos joku hakis niitä vaihtiksia sieltä rekistä ja kävis etukätee kattoos kivoimmat päältä.

Isompi koti? Miksi? En saa pidettyä tätäkään kaksiota siistinä.

Parempi auto? EI eieieiei, mä vihaan autosnobeja. Mun veli on sellainen ja nyt vasta kun se on 34v, se o tajunnu et bmw ei parannakkaan elämän laatua merkittävästi. Onneks tajus edes joskus. Jos on auto joka lähtee aamulla käymään ja vie sinne mihin tahdot, se riittää. Loput on elvistelyä.

Naimisiin? Miksi? Et voi sitte erota ja tapella taloudesta exän kanssa noin 6 vuoden kuluttua? Mä ostin ton sohvan, eiku mä, eiku mä...

Lapsia? HUH. Et tissit turpoot, maha levii, lapset rääkyy... Ei millään pahalla äitejä vastaan, siinä on vaan pakko olla jotakin elementtejä, joista mulla ei o harmainta hajua. Ehkä joskus mun sisäinen äiti nostaa päätään. Tai sit ei.

Joo no mä en oikeestaan keksi mitään maallista, joka oikeesti vois parantaa mun tämänhetkisen elämän laatua. Sairasta. Pitäs olla unelmii, tavoitteita... Mut ei.Olen kyllä ennenkin huomannut sen, et musta on jääny jotai tärkeitä rakennuspalikoita rannalle.

Jos sais vaik tän tilanteen säilymään ni se ois parasta mitä vois saada.
Ehkä se onki vaan sitten se, jota mä oikeesti tahdon.

Kuitenki sellanen pieni pelko on perseessä, et mitä jos mä havahdun 50-v ja alan surkutella kaikkea mitä en tehny... Eli näillä näkymin: en mennyt naimisiin, en tehnyt lapsia, en ollut ahne paska, en haalinut omaisuutta, en jaksanut olla uran suhteen kunnianhimoinen...

Jokainenhan on oman onnensa seppä. Kaipa mä sit 50 vuotiaana raahaudun kantis kebabbilaan kuuntelee tän alussa mainitun jepen maailmanvallotuksesta. Ehkä sitten on aikaa vielä mitata onnellisuus omalla asteikkollaan ja katsoa, mitä jää käteen.