Easy & Sympatian puute

Iltalehti tekee aina isojen irtisanomisten aikana jutun nuoresta irtisanotusta isästä ja hänen perheestään, jonka onnellinen tulevaisuus on nyt uhattuna, unelmat pirstaleina, hiekkaa kengässä ja pipo liian syvällä päässä.

Lukiessani tämänpäiväistä Iltiksen juttua juurikin tällaisesta valkeakoskelaisesta nuoresta parista ihoni nousi kananlihalle.

Alkoi niin sanotusti vituuuuttamaan.

Joukkoirtisanominen on ikävä asia, tunnen toki sympatiaa tätäkin lapsiperhettä kohtaan.

Mutta jos tämä kolmekymppisten lapsiperhe saattaa irtisanomisten takia joutua luopumaan lainarahalla rakentamastaan vastavalmistuneesta omakotitalosta, perheen äiti saattaa joutua menemään ehkä jopa töihin tai että koko perhe saattaa jopa joutua muuttamaan toiselle paikkakunnalle, näistä asioista ei minulta liikene sympatiaa.

Mikäli hakeutuu näinkin kapean sektorin duuneihin, jossa on riippuvainen yhdestä työnantajasta, ei pidä syytellä muita kun tämä yhden kortin peli ei toimikaan eläkeikään saakka. Ja jos ottaa vielä tämän venäläisen työpaikkaruletin päälle pankista muutaman satatonnia lainaa, ei todellakaan pidä alkaa itkemään siinä vaiheessa kun jälkituotteet kolahtavat propelliin.

Se, että iskä ja pappakin ovat olleet samassa tehtaassa (ja saaneet pitkään hyvää palkkaa, perintöä odotellessa...), ei vielä ole mikään tae tulevaisuudesta, elämmehän 2000-lukua ja markkinataloutta. Pitää olla sen verran tietoinen yhteiskunnallisista asioista, että tajuaa työpaikkojen olevan nykyään epävarmempia kuin kolmekymmentä vuotta sitten kun isä lampun osti.

Mikäli tyypiltä löytyy kanttia ottaa kolmensadan tuhannen euron laina, kannattaisi olla myös asennetta, ettei valita jos hommat menevätkin itsemaalatusta optimi-tulevaisuudesta piirun verran päin perä-osastoa.

Sitäpaitsi paperimiehet ovat itse kaivaneet omaa hautaansa jo pidemmän aikaa, sietäkööt nyt paluun lähemmäs tavallisia duunareita.

Ärsyttää muutenkin ihmiset, jotka marisevat rahasta. Yleensä valittajat ovat niitä, jolla on joko omistusasunto, hyväpalkkaiset duunit, tiedossa isot perinnöt tai kaikki edellä mainitut yhdessä.

Rahaa joko on, tai sitten sitä ei ole. En ole kuullut, että kukaan suomalainen olisi tässä viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kuollut nälkään. Joten rahan vähyys tarkoittaa yleensä sitä, ettei pääsekään joka vuosi Thaimaahan lomamatkalle, joutuu menemään töihin (!) tai että joutuu luopumaan uudesta velkarahalla ostetusta tavarasta / asunnosta. Turha siitä hakea sympatiaa, stana.