EasyCommunication vol.21

  • EasyLiving77

Sinkkuelämän pyörteissä pärjäämiseksi alkaa väsäilemään itselleen erilaisia opaskarttoja ja selviämisohjeita. Tai no, ei nyt oikeita papereita, mutta mindmappeja, jotain jälkiä aivojen neuroverkon synapseihin kuitenkin. Kokemuksien karttuessa niistä voi sitten nopeasti tsekata tilanteen, jotta voi päättää onko menossa oikeaan suuntaan vai umpikujaan. Kaikki jututhan ovat toki jo keksitty ennenkin, mutta seuraaviin itse keksimäni termeihin en ole vielä muualla tässä kontekstissa törmännyt.

Päätin jakaa ihmiset kahteen kategoriaan heidän suhdekäyttäytymisensä mukaan. Nämä ryhmät ovat: pelurit ja eläkesäästäjät.

Pelurit ovat dynaamisia, impulsiivisia, nopeasti syttyviä ja sammuvia neutriinoja, jotka sinkoilevat pitkin poikin palloa tutustumassa uusiin ihmisiin. Heille kalenteri tai kello eivät merkitse mitään, heidän aikansa on aina ”NYT”. Pelurit ovat aina valmiita tarjoamaan hyvät pileet, ottamaan lisää lainaa, diskonttaamaan tulevaisuuden tunteet ja tulot tähän käsillä olevaan hetkeen. Peluri haluaa tavata uuden tuttavuuden uudelleen heti seuraavana päivänä, mieluiten tietysti ensimmäisten treffien jälkeen vietetyn yhteisen yön jälkeen. Peluri ei usko, että säästäväisyys on hyve, hän uskoo kansantalouden kiertokulkuun positiivisesti vaikuttavaan runsaaseen rahankäyttöön. Pelurien hyvinä puolina voidaan pitää kaiken likoon laittamista, kiihkeyttä ja heittäytymistä. Samat hyvät puolet voi toki laskea huonoiksikin. Pelurien ”all in” –asenne voi pelottaa, ja välillä pelurit ottavatkin pataansa oikein isolla melalla. Tämä ei silti hidasta pelurien tahtia, sillä pelurien on pakko noudattaa selkäytimensä, intuitiivisen ja irrationaalisen vaistonsa, ääntä.

Eläkesäästäjät ovat erilaista porukkaa. Heidän etenemisensä on hidasta ja harkitsevaa. Eläkesäästäjät eivät odota jackpotteja, he haluavat turvata elämänsä kapean leivän harmaaseen loppuun saakka ja ehkä nauttia leivän päällä olevasta juustostakin sitten vanhainkodissa. Eläkesäästäjät eivät missään tapauksessa hyppää ensimmäisenä yönä kenenkään sänkyyn, mutta saattavat taivuttelujen jälkeen suostua hätäiseen hyvänyönsuudelmaan. Eläkesäästäjät ajattelevat, että hyvää kannattaa odottaa, heille rahan, tavaroiden tai kehonsa harkittu ja kohtuullinen käyttö on hyve. Eläkesäästäjät eivät kiihdyttele autoillaan, eivätkä makuuhuoneissaan. Tämä rauhallinen ja järkevä ihmisryhmä on fiksua ja yhteiskunnan normit täyttävää porukkaa. He eivät toimi tunteen tai vaistonsa varassa, he ajattelevat ja analysoivat tilanteet ajan kanssa aivoillaan.

Puhtaasti pelurin määritelmään sopivan ihmisen ei kannata lyöttäytyä yhteen puritanistisen eläkesäästäjän kanssa. Onneksi suurin osa ihmisistä on erivahvuisia sekoituksia edellä mainituista tyypeistä, joten mahdollisen toimivan parin löytäminen ei ole täysin mahdotonta. Tunnista kuitenkin itsesi, niin tiedät haetko rinnallesi peluria vai eläkesäästäjää.

7 kommenttia

minla

25.7.2007 17:11

Kiva, nyt sitten mietin täällä kumpaa edustan eikä ole kovin vaikeaa :) Oikeastaan sun pitäs vielä löytää ns.kultainen keskitie noiden kahden väliin.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EasyLiving77

25.7.2007 17:21

Nii-in, eihän elämä oikeasti ole niin mustavalkoista, paitsi bittiavaruudessa missä on vain nollia ja ykkösiä...

Mutta teorian tai lokeroimisen kannalta on kyllä paljon helpompaa tehdä kahtiajaottelu: niinkuin suhteissakin, teoria on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti (vaikka itse kyllä tykkäänkin pullasta kuin hullu puurosta:).

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miss_B

26.7.2007 11:21

Hihii! Anni-Helena ei ainakaan kannata mitään kultaisia keskiteitä - ollaan joko tässä päässä tai toisessa. Ääripäät on parhaita päitä:) Mitä se sellainen eläkesäästäminen noin pariutumisessa on? AH:n on pankkineiti tosin huijannut ottamaan eläkevakuutuksen vuosia sitten - arvaas vaan, paljonko on tullut säästettyä:D

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EasyLiving77

26.7.2007 12:06

Eläkesäästäminen parisuhteessa on sitä mitä samaa koulua käyneet, valmistumisen ja vakituisen työpaikan saamisen jälkeen naimisiin menneet lapselliset alle kolmekymppiset avioparit tekevät Espoossa sijaitsevissa paritaloissaan: Käyvät töissä, menevät kotiin, nysväävät ja eivät ole kehenkään yhteydessä, mutta silloin harvoin kun heihin törmää, jaksavat aina valittaa kun heidän luonaan ei ole käynyt kukaan kylässä...

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HotBlood

26.7.2007 15:40

Peluri *viittaa* Tosin mielenrauhan saavuttamiseksi yrittää aktiivisesti löytää itsestään pientä eläkesäästäjää :D

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EasyLiving77

26.7.2007 15:53

Tässä vaiheessa täytyy muistuttaa kaikkia, että julkisuudessa tutuksi tullut "pelimies"-termi ei tässä tarkoita todellakaan samaa kuin "peluri".

Pelimiehet keräävät sulkia hatun koristeeksi, eivät hae suhdetta, he pikemminkin karttavat minkäänlaista tunnekontaktia tai sitoutumista.

Pelurit taas hakevat ihan tosissaan tulevaa elämänkumppania, joskin heidän ominaisuudet huomioon ottaen suhteiden rotaatio voi olla lähes nopea kuin pelimiehillä.

Jaa-a, selkyttiköhän vai sekoittikohan toi sepustus... beats me. Luotan teidän älykkyyteenne.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 11:19

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus