Easyn niksinurkkaus: Osa 4

  • EasyLiving77

Hyvät & pahat naiset, vanhat ja nuoret: Nyt tulee taas tärkeää asiaa.
(Mennään persus edellä puuhun. Puhutaan seuraavaksi deittailusta)

Älkää tehkö ravintolassa ohareita. Kenellekään.

Jos ja kun tapaatte erilaisia äijiä baariloissa, niin osa niistä on hyviä tyyppejä ja osa paskempia.

Kuitenkin, jos te puhutte ja vietätte aikaa joidenkin jätkien kanssa, pidempäänkin kuin kaksi minuuttia, te ette voi noin vain häipyä tilanteesta sanomatta sanaakaan.

Varsinkaan ette voi lähteä siten, että sanotte menevänne vessaan tai hakemaan narikasta takkia, tai voitte, mutta siitä jää tosi paska fiilis, ja teidän kuvanne näiden miesten silmissä jää ainaisesti tosi paskaksi. Menetätte kaikki mahdollisuutenne heidän lisäksi kaikkien heidän kaveriensakin kanssa.

En tajua, kuinka vaikeaa on sanoa esimerkiksi seuraavia melko helppoja suomenkielisiä lauseita:

1) Okei, me lähdetään nyt etsimään kavereitamme, mut hauskaa iltaa teille!
2) Meidän pitää nyt lähteä kotiin, törmäillään!
3) Mulla / kaverilla / meillä on huomenna aikainen herätys, joten kiitos seurasta ja drinkeistä.

Näistä repliikeistä jokainen vähänkää älliä päässään omaava kaksilahkeinen kyllä ymmärtää, että teitä ei kannata jäädä odottamaan enää sinä iltana. Ja jos te kerran olette jo jutelleet heebojen kanssa enemmän kuin sen kaksi minuuttia, niin todennäköisesti itsekin pidätte heitä vähintään ihan ok-tyyppeinä.

Mutta ei. Teidän pitää sanoa tällaisia juttuja:

1) Me käydään vessassa, mut älkää menkö mihinkään, me tullaan kohta takaisin!
2) Meillä on takit tossa ylänarikassa, mut nähdään ihan kohta tossa ulkopuolella!
3) Mä käyn moikkaamassa noita kavereita, olkaa tässä, mä tuun ihan heti takaisin!

Näitä reploja on kuultu, ihan sanasta sanaan. Niitä on sanottu minulle, minulle ja kavereilleni yhdessä, ja kavereille erikseen. Useimmiten satutäti-mimmit ovat olleet tosi mukavia, nättejä ja hauskoja. Mimmejä, joiden kanssa ollaan juteltu jo pitkään, esim tunnin verran kaikesta mahdollisesta. Välillä sellaisia mimmejä, joille ollaan ehkä tarjottu jotain, välillä sellaisia, jotka ovat tarjonneet meillekin jotain juomia.

Eli ilmaisten drinksujenkaan metsästyksestä ei ole voinut olla aina kyse.

Eikä siitäkään, että aina oltaisiin puhuttu jo etukäteen jostain mahdollisista jatkoista, tai mitenkään vihjattu tai oletettu, että jee sitku baari menee kiinni niin mennään kaikki välittömästi johonkin jatkoille panemaan.

Kertokaa ensi, oi pliis, hyvät naiset, miksi näin, why oh why? Ja sen jälkeen, lopettakaa tällainen kusettaminen. Tehkää se edes oman maineenne tähden.

In the meantime, screw you.

-Easy-

12 kommenttia

TiBu78

13.3.2009 13:58

Niin, samasta syystä kun mitä miehet tekee ihan samoja juttuja... :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EasyLiving77

13.3.2009 14:03

TiBu,

eli tää on vaan perus-kostomeinkiä, no nyt ymmärrän! Eiku, en ymmärräkään.

Me ollaan saatu ihan reilu annos näitä satuja ja taruja, mutta eipähän silti olla alennuttu heittämään palloa eteenpäin viattomille neitosille. Ei se nyt NIIN vaikeaa oo heittää noita esimerkkilauseitani, joissa sanotaan että "kiitos moi!".

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_Tigress

13.3.2009 14:15

Miksikö? Siksi kun aina kun yritän sanoa:
1) lähden nyt etsimään kavereitani
2) kiitos, mutta en ole kiinnostunut
3) olipa kiva jutella, mutta en ole kiinnostunut harrastamaan seksiä kanssasi miesten vessassa,

tulee vastaukseksi
1) mä tuun mukaan!
2) älä ny oo tommonen (perseestä puristaminen, horjahdus ja kaljat sylissä)
3) HUORRRRAAAAA!!!

on helppoa sanoa "kiitos moi", mutta miten vaikea teidän on tajuta se?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EasyLiving77

13.3.2009 14:19

Tiikerityttö:

Okei! Ensimmäinen perusteltu vastaus. Sellainen, jota vähän pelkäsinkin :)

Yritän ehkä vielä teroittaa, että nämä esimerkkitapaukset ovat olleet semmoisia, joiden kanssa minä/me/he on juteltu esimerkiksi yli tunti. Siinä ajassa on jo puhuttu monenlaista asiaa, semmoista jossa jo pitää arvostaa ja luottaa toisen arvostelu- ja puhekykyyn.

Onks sulla tällaisistakin keskustelutuokioista samanlaisia lopputulemia?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_Tigress

13.3.2009 14:30

On. Siinä keskustelun yhteydessä katsos saattaa paljastua jotain siitä toisesta, jonka vuoksi toisen kiinnostus lopahtaa.
Koska on jo keskusteltu tovi, tulee mieleen, että ei ole kiva loukata toista, kun se nyt varmaan kelaa jo vaikka mitä. Että johan tässä on sille annettukin aihetta kelata jo yli tunti.

Toiset mimmit heittää tähän väliin sen "mä käyn vessassa" jottei tarttis käsitellä hankalaa tilannetta.
Toiset yrittää sitten muotoilla tämän "kiitos, mutta ei kiitos" nätisti ja ymmärrettävästi.
Se ei valitettavasti useinkaan ole mahdollista. Hienotunteista ei ymmärretä ja ymmärretty loukkaa.

Joten, haluaisitteko te, että teille sanotaan päin naamaa, että "olet urpo, en halua jutella kanssasi enää", vai livahdetaanko, vai opetteletteko tulkitsemaan hienovaraiset torjumiset?

PS. Kun miehet tekee vastaavaa mulle, se on aivan se ja sama, sanooko ne mulle suoraan, kierteleekö vai livahtaako.
Torjuminen on torjuminen ja kyllä mä sen tajuan jos näen hetken päästä kaverin jossain ihan muualla kuin mun vieressäni. Tuleehan se selväksi niinkin.
Parasnki, ettei anna turhia toiveita esim. kutsumalla muodon vuoksi pöytään istumaan kun ei raatsi loukata.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EasyLiving77

13.3.2009 14:39

Sulla on pointti, jonka ehkä jopa ymmärrän :)

Mutta yksi porsaanreikä ajatusketjustasi löytyy: Nimittäin siitä universaalista oletuksesta, että ne jätkät oikeasti haluaisivat AINA kaikilta naisilta seksiä.

Club For Fiven biisin sanoja lainatakseni:
"Ei se vaan ole niin".

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_Tigress

13.3.2009 14:44

Ee. En mä kyllä ajatellut niin, että aina haluttais seksiä. Lähes aina kuitenkin. Nimittäin kaikilla niillä kerroilla, kun torjumista ei ole ymmärretty tai siitä on loukkaannuttu.
Jos sattuu käymään niin, että juttelen baarissa jonkun kanss, joka ei ole mun kaveri, jonka vaikka tiedän olevan varattu ja huomaan kyllä, ettei hän halua seksiä - miksi mä siitä häipyisin salaa? Eihän tää kaveri mulle suuttuis jos sanoisin että lähden.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Arica

13.3.2009 18:42

Onneksi mä en käy baareissa!

Entisenä ravintolatyöntekijänä mainitsisin kuitenkin myös promilletason. Juovuksissa ihmiset unohtavat huomattavasti merkittävämpikin asioita, kuin satunnaiselle tuttavuudelle lausuttu "joo mä tuun kohta takas". Ei tarvitse kuin vessareissulla tavata joku vanha tuttu, jonka kanssa jää vaihtamaan muutaman sanan - ja kohta onkin jo valomerkin aika.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_Tigress

13.3.2009 19:51

Totta! Tota en tullut ajatelleeksi, en yleensä ole itse niin humalassa. Ja silti saatan unohtaa kun jään jonkun kanssa suustani kiinni ;)

You just had to make such a big deal out of this ^_^

Pitäsköhän munkin alkaa marisee mitä kaikkea ne äijät oikein tekee väärin ja ihan silkkaa tunteettomuuttaan :P

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miss_B

19.3.2009 18:53

Easy, miten ihmeessä noin on päässyt käymään? Et ole ainakaan Anni-Helenaan sitten törmännyt, sillä kaikesta suhaamisestaan huolimatta AH on aina lady ja osaa käytöstavat:D Eikä koskaan lupaa mitään mitä ei voi pitää:)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EasyLiving77

20.3.2009 16:36

A-H onkin rotunainen, eikä mikään ohareita tekevä cunttura.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:49

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus