Rakkaus on lentävä lautanen

Kun olin ala-asteella, minua kiehtoi kaikki paranormaalit ilmiöt. Televisiosta tuli Hämärän rajamailla, ja lainasin kirjastosta kirjoja, jotka käsittelivät lentäviä lautasia, hypnoosia ja sielunvaellusta. Halusin uskoa näihin järjellä tai tieteellisesti selittämättömiin ilmöihin. Uskoinhan Jumalaankin.

Yläasteella rakastuin ensimmäisen kerran. Tunne oli huumaava. Rakkauteni kohde oli minun ikäiseni, enkelin näköinen pieni ja kaunis tyttö, Tiina jonka ajatteleminen täytti pienen pääkoppani ihan kokonaan. Sävelsin Tiinalle laulunkin. Tunne oli sanoinkuvaamattoman vahva ja selittämätön. Ikävä kyllä Tiina seukkasi silloin toisen pojan kanssa, joten meikäläinen ei saanut rakkaudelleni vastakaikua. Tämähän ei toki sammuttanut tunteita, päinvastoin riuduin lemmentuskissani ainakin vuoden. Pikkuhiljaa tunne kuitenkin maatui, noustakseen yhä vahvempana uudestaan. Rakastuin toiseen tyttöön.

Sittemmin paranormaalit ilmiöt eivät ole enää kiehtoneet niin kovasti. Eikä Jumalankaan olemassaolo ole enää niin selvää. Jopa rakastuminen on käynyt harvinaiseksi ja tapahtuessaankin vähemmän kokonaisvaltaiseksi tunteeksi kuin 20 vuotta sitten.

Liekö hyvä vai paha, paha sanoa. Jossain synapsieni perimmäisessä sopukassa toivon kuitenkin, että näkisin vielä Jumalan, lentävän lautasen ja elämäni rakkauden. Aikaa on.

Aurinkoista päivää kaikille, etsikää ja löytäkää tänäänkin jotain elämäänne iloa aiheuttavaa materiaalia!

-Easy-