Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2012.
Seuraava

Kysyntää vai tarjontaa  1

Aamulla ensimmäinen puhelu tuli sellaiselta työmaalta jonka suunnittelun jo kertaalleen sähköpostitse kyseenalaistin- joutuu varmaan sit sen 600 neliömetrisen kehitelmän tekemään tällä menolla.

Päivän parasta antia olikuitenkin yhden työmaan valmistuminen. Johan siinä menikin monta viikkoa, mutta jos saisi noihinkin muotoihin nurmen kasvamaan niin olisi likimain yhtä nätti kuin on ollut ennen edellisiä liikatäyttöjä.

Seuraavilta työmailta soiteltiin ja välihommina purukuorma sekä maankaatopaikan penkkausta.

Päätteeksi lavettireissu auringon jo laskettua. Huomenna huoltoa.


Mustikoita  2

Olin talvella jättänyt bunkkerityömaan rajan tuntumaan kiven. Se ei midikoneella inahtanutkaan paikaltaan ja arvelin että tie hajoaisi jos rupeaisin sitä kaivamaan ylös. Reilut tuplaten isompi kone: nappasiN sen routapiikillä kivuttomasti ylös ja vein pois.

Seuraavan asiakkaan luona oli mustikoita. Suuria, tiheässä ja hyvässä paikassa poimittaviksi. Menkää työläiset ja työttömät sankoin joukoin ja porukalla metsiin poimimaan marjoja eikä vain pussikaljaa juomaan. Marjastus ei ole ulkomaalaisten ja eläkeläisten yksinoikeus.

Viime viikolla idioottiautoilulistan kärjessä oli poikkeuksellisesti Toyota Corolla farkun kuski. Vaatii kusta päähän lähteä ohittamaan vasemmalle kääntyvien kaistaa pitkin risteyksessä. Sit kuitenkin poistuu tieltä seuraavalle bussipysäkille, kiilaa Audi TT:n eteen niin että tyttöparka joutuu seisomaan jarrupolkimen päällä ja minä tietysti Audin perässä yhdistelmän kanssa samoin.

Tämän viikon kärkeen pääsi taas Skoda Citygo tai vastaava, jota kuskasi keski-ikäinen mies. Rantakasinon kohdalla toki ohi pääsee ja olihan niitä suojateitä ohituksen aikana 3 tai neljä ja ylinopeutta. No seuraavassa risteykssä jalankulkija oli onneksi Skodakuskia viisaampi ja siitä seuraavassa Skoda pysähtyi taas ja kahden risteyksen jälkeen menin rinnalle ja ohi ihan turvallisesti, liikennesääntjen mukaisesti ja vieläpä yhdistelmällä.

Hyvät kakkos, kolmos ja nelos idioottiautoilijat: Miksi ohittaa jos olet poistumassa seuraavasta liittymästä. Onko järkeä ohittaa henkensä kaupalla, jarruttaa edessä ja kääntyä seuraavasta liittymästä?


Tutussa talossa  1

Heräsin siis vuodesohvalta ennen kahdeksaa ja tuntia ennen herätyskelloa. Tällä kertaa huutojen ja kolinan vastapainona oli musiikkia ja bassohan kuului läpi. Vuodesohvalla korvatulpat korvissa ja ilman niitä nukkuminen olisi ollut toivotonta.

Auto saatiin liikennekelpoiseksi ennen puolta päivää. Akku oli sannut helteellä työsopimuksensa irti eli jännitettä oli levossa 12,5 V, mutta pienikin kuormitus pudotti jännitettä niin paljon ettei startannut. Uusi akku ja sitten olivat vuorossa kaverin kämpän mahdollisesti seuraavat vuokralaiset. Mikäköhän siinä on että lapsukaiset ottavat liki kymmenen vuotta itseään vanhempia poikaystäviä? Jos kämppä olisi mun niin sitä pariskuntaa en ottaisi riesoikseni. Varmaan ihan mukavia ihmisiä, mutta viisi kissaa tuollaiseen paikkaan on ihan liikaa.

Tuttu talo, vieras pää, mutta kuitenkin naapurin emäntä vilkuili ja vilkutti kun sieltä poistuin. Todennäköisesti viimeistä kertaa jos ei sit jompikumpi kaveri pyydä muuttoavuksi...


Kerrostaloelämää  1

Herään huomenna vieraassa talossa- vai olenko edes nukkunut?

Rakkaat vanhemmat: Tyttärenne täytettyä 16 vuotta ja hänen poikaystävänsä saavutettua reilun 24 vuoden iän- onko se oikea hetki muuttaa yhteen opiskelupaikkaunnalle. Taloyhtiön nykyisistä asukeista suurin osa on harmittomia, mutta kaksi heistä lähtee mahdollisimman pian.

Talossa kuuluu öisin normaaleja elämisen ääniä ja monenkirjavasta asukaskunnasta meluisimmat ovat valtaväestöä. Vähemmistöt yrittävät niukista yöunistaan huolimatta kasvattaa lapsistaan suomalaisia. Ymmärrän että vuorotyöläisenkin pitää päästä yöllä suihkuun ja vessaan, mutta eikö kolmelta aamuyöllä baarista palatessaan voisi jo mennä (suihkun kautta tai ilman) nukkumaan, eikä joka helvetin aamuyö herättää viiden muun asunnon asukkeja.

Iloitsen siitä ettei ole mikään pakko ainakaan toistaiseksi muutta moisten idiootien kanssa samaan taloon. Jo yhdessä yössä oli kestämistä.

Jos joku huutaa orkkunsa kourissa kerran tai pari illan/yön aikana- se hänellä suotakoon, mutta heivatkoon sen natisevan IKEA sänkynsä pihalle ja nussikoon patjalla lattialla. Suotakoon myös sidontaketjujen äänet ja raippojen sointi pakaroilla, mutta vaimennettakoon turhat kitinät suukapuloilla.

Sitkeä vesimiehiä ja naisiakin vilissyt työmaa vei koko päivän. 1 paluukuorma ja 2 noutokuormaa sekä loput seinänvierustäytöt. Aikaa meni liki 14 tuntia ja sitten se puhelin soi: Kaveri oli jäänyt autoineen Tampereella tien päälle, joten kävin sit pelastuskeikalla. Lopputuloksena yritin nukkua talossa sadan kilometrin päässä kotoa ja totesin että maailma on pieni. Sama talo kuin se missä toinen kaverini omisti/ omistaa asunnon.

Hyvä kerrostaloasukki on kuuro, hyvä naapuri mykkä ja sellainen joka ei saa äänekkäitä yövieraita- plussaa jos osaa vielä lajitella roskansakin. Lisäksi haju- maku, tunto ja lämpöaistin puuttuminnen parantaa asumisviihtyvyyttä.


Kolmen työmaan ongelmat  1

Aloittelin aamulla poronkäristyksen syömisellä. Ei ollut kovin kummoista. Tukevan aamupalan voimin lähdin kaivamaan vesijohtoa esiin. Monttu syntyi ihan kohtuullisella vaivalla maahan ja rautaputki jäi ehjäksi. Samoin ehjäksi jäi sulku, viemäri ja erinäinen määrä sähköjohtoja maan alla ja ilmassa. Omenapuu ei jäänyt ehjäksi vaan siitä oli otettava rankalla kädellä oksia alas että säästyi kaivamasta kahden viemärin alle ja poikittaisen maakaapelin alle.

Kun liitoksen teki tällä kertaa yksityinen putkimies niin kyllä meni sujuvasti tulppaus. En mitenkään halua naista aliarvioida parin suorituksen perusteella vaan painotan että älykkyys ja kauneus eivät korvaa työkokemusta ja nuo isojen / vanhojen paineputkien liitokset ovat ihan oma maailmansa. Niihin pitää perehtyä harjoittelemalla jonkun sellaisen opastuksella joka ne hallitsee.

Kiitin onneani siitä että kun samalla tontilla edellisen kerran myllersin eli tein pohjan uudelle kuistille laitatin tarkistuskaivon kolmen metrin päähän nurkasta. Jos se olisi laitettu kuvien mukaisesti nurkkaan olisin vielä huomennakin avaamassa salaojakaivantoa. Nyt on sekin talo salaojitettu ja valtaosin routaeristettykin.

Sieltä sitten tutulle ja turvattomalle vaunualueelle jossa oli huomattava määrä silmänruokaa. Tällä kertaa ei kuitenkaan työntekijöiden muodossa.
Molokki meni maahan ja muutama pihakivi+ iso kanto saivat kyydin uuteen osoitteeseen.

Sieltä sitten kone kyydissä bunkkerityömaalle ja kaupan kautta kotiin.


Hidastetussa filmissä  1

Vahingonilo- onko se iloa aidoimmillaan? Vesilaitosksen legioona oli tänään pienempi kuin edellisellä keikallaan. On kuulemma kiirusta, joten eivät vaihda mittareita uusiin paikkoihin. Vanha rautaputki on kuitenkin tulpattava ja sulku ei tietenkään toiminut.

Ensin sulkua etsittiin maan alta jo aikaisemmin paikallistetusta paikasta, mutta se olikin viemärikaivon kansi. Onneksi sulku löytyi melko helposti, mutta sitten alkoivat vaikeudet:

Sulkuavainta ei tietenkään löytynyt- siis sellaista vanhaan sulkuun sopivaa pientä ja siroa. Putkipihdit löytyivät, mutta miehistöstä kumpikaan ei tuntunut tietävän miten niitä kuuluu käyttää. Ei luonto antanut myöden katsella vierestä, joten vääntelin lopulta itse sitä toimimatonta sulkua auki ensin putkipihdeillä ja myöhemmin jakoavaimella. Sulku on varmaankin täynnä ruostetta tai sisältä syöpynyt.

Sitten pääepistolat eli mittareiden iän määrtitys meni ok, mutta niinkin yksinkertainen asia kuin putken ulkohalkaisijan mittaaminen meni 10 millimetriä pieleen. Ei muuta vikaa kuin se että putkiosa on tilaustavaraa ja jos olisi tilannut 40 mm osan kahden tuuman putkeen niin olisi mennyt koko huominenkin perseelleen. Eikä naisparka suostunut kertomaan mistä koulusta pääsee vesilaitokselle töihin osaamatta lukea työntömittaa.

Ei suurta etenemää tänäänkään. Sähkökaapelia meni maahan kahden omakotitalon syöttöjen verran ja maasta nousi peräti kuutisen metriä sadevesiputkea. Eikä etene huomennakaan jos tarvii opettaa työntekoa ettei jää vuotavia liitoksia tai aukinaisia monttuja.

Silmänruokaa oli ja yrittivät toki parhaansa, mutta missä on ollut opetus / opastus / työhön perehdytys?

Naapurireita kun katsoo niin tulee kotoinen olo. Ovat oppineet ilmeisesti ranskalaisen parkkeeraustyylin. Joutui yhdistelmän kanssa peruuttamaan reilut puoli kilometriä ja käymmään kääntymässä Aikokoneen Sanin talolla saakka kun tiellä seisoi, perävaunua, kuorma-autoa ja erinäinen määrä hassusti parkkeerattuja henkilöautoja, ja piha ammotti tyhjyyttään. Kuorma-auton parkkeeraamiseen oli varmaan ihan syykin, mutta kaikki muut oli vaan jätetty turhan lähelle kuorma-autoa.

Toki siitä skootterilla ja henkilöautolla olisi kivuttomasti päässyt välitä pujahtamaan, mutta yhdistelmä oikaisee ja etukauha kiertää.


Seuraavat särkyneet 41  1

Murhetta riittä. Villin viidakon muutos pitkäksi nurmeksiä jäi haaveeksi. Leikkuri kyllä kävi ja toimi hetken hienosti, mutta toisen terän osuma kiveen rikkoi laakeripukin. Taas sorvaamista edessä + kivien keruuta. Täytyy kai hankkia ketjuraivuriterät.

Kaupungissa päästiin viimein täyttövaiheeseen. Liki 2 seinää ummessa ja toisella työmaalla Molokin upotukseenkin aika hyvä valmius.


Seuraava