Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2014.

Ja mitä vielä  1

Muutama vuosi takaperin olin puoli kesää paikkaamassa yhden isomman firman jälkiä. Puuttui putkilinjaa, seinät oli pystyssä ja sisätäytöt tekemättä. En sitten tiedä oliko asiakkaalla ollut maksuhäiriöitä vai oliko vaan ollut parenpi työmaa jossain tulollaan.

No joka tapauksessa siellä oli sitten putkilinjat kauheassa kivikossa, ihan väärät putkistosuunnitelmat ja täyttövaiheen alussa paikoin nelisen metriä pystyseiniä. Ehkä siinä firmassa on tapahtunut kehitystä sen suhteen että jonnekin on sentään laitettu jotain varoitusnauhoja, mutta ei paljon hyödytä vetää kahta nauhaa jos jo 16 puuttuu. Jos joku pihavalon kaapeli jää merkkaamatta ja menee poikki niin siihen ei maailma kaadu ja harvemmin kukaan edes loukkaantuu, mutta noi isot syöttökaapelit on oikeasti vaarallisia silloinkin kun vieressä ei ole puolta kiloa reikään jäänyttä räjähdysainetta.

Sitten totean vielä että se ei tälläkään kertaa ole heidän kuskinsa tai putkimiehensä vika ettei suunnitelmat ole valmiina tai tehty oikein siinä vaiheessa kun putkia pitäisi kaivantoon laittaa. Ei ole hyötyä tehdä tiivistettyä petiä putkelle puoli metriä tai metri väärään korkoon tai siten että liittäminen onnistuu vain kaapelit katkomalla. Varmasti jos alkuperäinen suunnitelma olisi ollut kunnossa se murhetta aiheuttava putki olisi jo paikallaan.

Minä tietysti tein voitavani ja laitoin ne varoitusnauhat mitä oli laitettavissa. Ihan vaan siksi että sen kuka siellä seuraavan kerran kuokkii ei tarvitsi yhtä paljon kiroilla varoitusnauhojen puuttumista kuin minun.


9.11  1

Verohallinon verkkopalvelussa on jotain vikaa. Ei saa asioita hoidettua.
Päivä olisi periaatteessa muuten pulkassa. Pulkalla ei vaan tällä kelillä tee mitään jos ei meinaa laskea katolta alas. Joskus on luntakin ollut niin paljon että katolta on oikeasti hypitty alas, mutta ei 9.11. Ovatko 9.11 syntyneet taipuvaisia terrorismiin...

Yö meni leipoessa, aamupäivä syödessä. Tulista härkää, midosti tulista kanaa ja friteerattua possua hapanimeläkastikeessa. Siihen päälle lihaisa kinkkujuustomakaronipiirakka ja litra appelsiinimehua.

Oli sen verran reilut annokset kiinalaisessa että pistin toiseen piirakkaan kerroksen tulista härkää, joten ei tarvitse pelätä että tarvis tänään enää ruokaa tehdä ja huomenna ei varmaan ehdi.


"eikös tuo ole öljytäytteinen lämmitin?"  1

Aurattu oli kai, vuorokauden myöhässä ja tie aivan kamalassa kunnossa. Ei edes auraviittoja ole laitettu ja asfaltin päällä taas hiekkakerros ja sauman vieressä monttu. Se alueaura ei vaan toimi, mutta millä sen takoisi tuon urakoitsijan ja sen kuskin päähän. Ostaisivat kunnon perälevyn ja lumilingon niin ja tietysti hiekoituskoneen. Ei uskalla omaa autoa ottaa liikenteeseen ollenkaan kun se ei pysy kasassa tuossa perunapellossa ja jalkapallon kokoisten jääkönttien seassa ajaessa.

Tässä joku vuosi takaperin oikein pysähdyin ja kysyin mikä on kun pitää peilijäälläkin ajaa kännykkä korvalla ja sitten saman emännän mies soittaa että tarvis hiekkaa lähteä kylvämään. Viesti ei näytä menevän perille, eikä poliisikaan kaikkia ehdi sakottamaan, ei vaikka naapurissa asuisi. Ei kai saa vapaalla sakottaakaan, mutta ehkä opetus olisi paikallaan.

Olin saanut ostokseni kerättyä ja lähestyin kassaa. Edessäni mies ja tyttö olivat vailla lämmitintä- siis sellaista lämppäriä joka liitetään pistorasiaan. No saman kaupan mainoksessa mainostettiin joku aika sitten öljylämmitintä ja en tiedä mitä se miesmyyjä oikein ajatteli kun alkoi puhua öljylämmittimestä.

"Pikkutyttö" sitten vaan luki paketin kyljestä Öljytäytteinen lämmitin- siis se öljylämmitin polttaa öljyä ja sähköpuhallin puhaltaa. Öljytäytteinen on ihan eri asia. Jos tytön isä (toivottavasti ei namusetä) olisi myyjää korjannut se ei olisi kuulostanut ollenkaan yhtä hauskalta kuin tytön suusta.

Tänäänhän kaupat pursuavat ihmisiä jotka koettavat keksiä jotakin 911 päivän kunniaksi soittamatta hätänumeroon. Päivän työt on tehty, kuuman linjan sulkukaivo on paikallaan ja huomenna voisin vaikkapa kunnostautua vaihtamalla renkaat vai pitäisikö peräti leipoa jotakin kolmen ruokalajin kiinalaisen kyytipojaksi.


Kuuma linja Voi v---u mitä tienhoitoa  1

Tänä aamuna otti päähän. Se että tienhoitoa kilpailutetaan ja teetetään kokonaisurakkana ei pitäisi tarkoittaa eilistä mallia= kylvetään uutta mursketta tielle muutamaa tuntia ennen lumisadetta ja sitten lumisateen tullessa ei tietenkään aurata ettei vaan alueaura pääse tökkäämään.

Samoin kaupungissa jossa pistetään surutta rahaa moottoritien kattamiseen ei saada teitä ja parkkitiloja siedettävään kuntoon. Sääliksi käy sitä aamuista auraajaa joka suoralla tiellä koki äkkipysähdyksen kaivonkanteen.

Ja sit tuo suolan kylväminen- ajokeli oli aivan loistava kaikissa niissä paikoissa mihin ei ollut suolaa kylvetty vaan aurattu kevyellä painatuksella asfaltin päältä.

Kaksi huolestunutta BMW kuljettajaa oli todennut että lumipyry ja huono pito ei yhtään vaikuttanut laskevasti kanssa-autoilijoiden ajonopeuksiin taajamassa. Samoin yhtä lailla kännykän räplääjiä oli liikenteessä kuin kesäkelilläkin. Ei ihme että uusiin autoihin tulee kaiken maailman turvavarusteita kun ajoturvallisuus unohdetaan.

Omissa töissä oli aamupäivällä pieni suvantovaihe. Linja oli kuumana, eristeet saapuneet ja akkukone ladattuna. Niillä eväillä ruuvasin peltejä aina siihen asti kunnes kaivannossa oli putki puoliväliin asti vedessä. Se on saatava kuivaksi maanantaihin mennessä- en tiedä vielä miten se onnistuu.


Syksyn viimeiset porkkanat  1

Päivällä puhallutettiin. Sanoin sitten puhallettuani että tulen kohta takaisin, että josko sitten ei tarvis puhaltaa uudestaan. Sinänsä olisin mieluummin puhaltanut siellä toisella puolen tietä viehättävän naispoliisin pilliin, mutta miespoliisi epäili että käyn kuitenkin paukulla jossakin sillä välin.

Olipahan taas päivä. Aamulla ei tullut kaipaamaani soittoa, joten löysin itseni kaupasta neuvomasta kahta asiakasta. Kumma juttu muuten että kauppa on pullollaan tavaraa, mutta sitten kuitenkaan ei aina löydy myyjää jolla olisi esittää asiakkaalle oikeat kysymykset.

Taas toisaalta on kovin vaikeaa palvella asiakasta joka ei osaa sanoa mitä haluaa. Esimerkiksi jos se tyttärenstä tuhatkiloiselle työhevoselle loimea virittänyt olisi voinut sanoa haluavansa D-lenkin niin olisi myyjäkin osannut kertoa heti että saattaa olla veneilytarvikkeissa ja minä että löytyy perävaunun sidontlenkeistä. Ne laatikot on vaan niin pirun korkealla että tarvi melkein tikkaat ja sen kaupan malleissa lenkkiä ei saanut näppärästi purettua irti.

Minä en ymmärrä hevostarvikkeiden päälle oikeastaan yhtään mitään, mutta sen ymmärrän että auton ohjekirja kyllä kertoo minkälaista öljyä moottori vaatii.

Kun kyseessä on tavallinen ahtamaton moottori niin oleellinen kysymys on: Ajatko samoilla öljyillä kesällä ja talvella? Jos vastaus on ei niin öljy talveksi = pienet numerot viskositeetin kohdalle (0 W 30) ja kesäksi 15 W 40. Voihan siihen tavalliseen 15 vuotta vanhaan perusautoon syöttää 5 W 50 Rally Formulaa, mutta siitä ei öljyä vaihtamalla tule kilpa-autoa. 10 W 40 pitäisi olla turvallinen valinta Oulusta Johannesburgiin.

Työmaalla en kuullut, mutta näin että viimein linja on koeponnistuskunnossa. Valitettavasti vaan taivaalta puskee lunta ja näin ollen piti hakea lumityökone ja koittaa saada vielä muutama kilo porkkanoita talteen.

Sitten piti tietysti laittaa talvivarustus eli ketjut takapyöriin, lumikauha ja pudottaa perälevystä pyörät pois. Saa nähdä milloin ensimmäinen tumpelo täytyy hinata ojasta.


vajaa tusina  1

Päivän päätteksi sai juosta oikein kunnolla. Onneksi ei sentään ollut viereinen kenttä.

Montakohan kuukautta siitä mahtaa olla kun autoni oli viimeksi huollossa. Joka tapauksessa huomauttivat että takajarrut olisivat heikkossa kunnossa. Ehkä ne sitä voivat jarrupalojen osalta ollakin, mutta nyt on ainakin sellaiset etujarrut että uskaltaa lähteä talviliikenteeseen. Täytyy vaan ve lumiketjut kaivaa sitä ennen takakontiin.

8 hoonattua sylinteriä, niin ikään 8 sorvissa pyöritettyä mäntää, 16 uutta tiivistettä 8 lukitusrengasta ja levyt sileät kuin nuoren naisen iho.

Joku pitää jarrusatuloiden maalamista ihan teinivirityksenä, mutta jos ei olisi ollut noin hyvässä maalissa niin kyllä olisi joutunut taistelemaan jumiutuneiden ja katkenneiden pulttien kanssa. Outo juttu vaan että se satula jossa oli oikeasti vikaa tiivisteessä ja tiivisteen alla vettä ja ruostetta purkautui murto-osassa ajasta peilikuvaansa verrattuna.

Saa nähdä kuinka musta peukalo on huomenna. Ensin t-vääntimellä livautus jarrukilpeä vasten ja treeneissä vastustajan maila.


Aamukurassa  1

Olin hereillä kun puhelin soi jo ennen seitsemää. Ei mitään hätää ollut kenelläkkään, mutta poraventiilien asennukselle piti saada hiema lisää tilaa.

Taas toisaalta sitten kun kello oli jotain 13 niin oli vaihdettava työmaata. Jos sitten huomenna saisi nukkua edes siihen asti kun aurinko nousee ja sitten mennä jatkamaan jarruremonttia. Tai ehkä jarrusatularemontti voisi olla oikea sanamuoto. Sinänsähän jarrut toimivat ihan tyydyttävästi, mutta edellisen omatoimihuollon yhteydessä rikoin yhden suojakumin ja tilasin kahteen satulaan uudet tiivisteet sen perään.

Huomenna pitää purkaa vielä kuusi jarrumäntää poteroistaan, hioa, hoonata ja kasata tai sitten ei.


Aamuihmisiä  1

Käsissä tuntuu taas, jaloissakin jonkin verran, mutta käsiin tuli sekä mailaa että palloa sen verran lujaa että varmaan tulee mustelma tai pari. Toisaalta kaksi osumaa maaliin ja vielä peräkkäin.

Joskus voi joutua neuvomaan ihmistä yksinkertaisessakin asiassa. Noin puoli kahdeksan pintaan selvisin kaupan kassajonoon tasan kahden tuotteen kanssa joista toinen oli jäätelö.

Kun vuoroni tuli niin kassahenkilö otti sen toisen tuotteen ja oli menossa punnitsemaan sitä pikaisesti. Minähän sitten kysyin että onko se tarra sitten irronnut siitä pussista kun sen juuri punnitsin? Tarra oli ihan paikallaan, mutta oli varmaankin ensin liukuhihnaa vasten ja sitten kun otti pussista kiinni niin tarra rutistui. Tietysti voi olla että kassaa hoitanut mies halusi käydä vaivihkaa katsomassa ilmeisesti koulutuksessa olevaa nuorta naista siellä kaupan toisessa päässä.

Aikaisesta heräämisestä ei ollut tänään yhtään mitään hyötyä. Työmaalta puuttui osia. Ei kovin montaa osaa, mutta ihmettelen hieman tuota valmistustapaa:

Tietysti korroosio täytyy ottaa huomioon, mutta mutta varmaankin itse suunnittelisin sekä putken että liitososat hieman toisin. En tiedä kestäisikö kierreliitos ja tietysti eristämisessä on oma vaikeutensa, mutta ainakin putkikoon vaihtamiseen,taitteisiin ja haaroittamiseen täytyisi olla valmiita hitsattavia osia. Ehkä jopa sellaisia jotka pystyisi hitsaamaan molemmin puolin. Siitä sitten kierrettävällä liitoskappaleella sen verran eteenpäin että poraventtiilit saisi taistelematta paikoilleen ja sen putkikoon vaihdettua. Ei noissa nykymallisissakaan mitään vikaa ole silloin kun on katko ja putket tyhjinä / linjan alle ja ympärille saa tilaa tai on tilaa.

Huomenna aamulla kannattaa nukkua pitkään, Se kannattaa nyt, koska jos ennuste osuu niin loppuviikolla kello saattaa soida taas jälleen neljältä. Se kannattaa myös siksi kun kaikki mitä voin tehdä ennen kuin linja on koeponnistettu on tehty. Töihin voi tietysti mennä kuudelta aamulla peukaloita ja tuntimittaria pyörittämään, mutta mieluummin teen jotain hyödyllistä sen aikaa mitä olen työmaalla.



Kunnes sora loppui  1

Kovin vähän kerrottavaa. Lyhyt, mutta tehokas käynti työmaalla, löysin kadonneen pohjapanssarin kiinnityspultin, porasin painepesurin suuttimen suuremmaksi ja sain viimein pestyä yhden koneen ja oman auton.

En mitannut montako metriä putkilinjaa sorastin tänään, mutta pidemmälle ei enää päässyt, eikä pääse ennen kuin seuraava liitos on valmis. Oletettavasti niin on huomenna kello kymmeneen mennessä ja puolen päivän tienoilla siitä seuraava pötkäle. Sitten tuleekin sulku, poraventtiilit, koeponnistus ja lämpö päälle eristäjää odottamaan.