Blogi

Oon täs viime aikoina miettiny paljon, että haikailenko vielä entistä, odottelenko vai tavoittelenko jotain uutta elämääni? Nyt puhutaan siis ihmisistä. Tarkemmin sanottuna naisista.

En ole vielä päättänyt, päätös syntynee tässä syksyn mittaan. Jos kuitenkin rupeisin jotain uutta etsimään, niin tiedän aika tarkkaan mitä etsisin. Itseasiassa tiedän sen pelottavankin tarkkaan. Pelottavan siinä mielessä, että kriteerit ovat väkisinkin niin tiukat että saattaa jäädä kokonaan ilman. Kuitenkin, sen verran on jo ikää ja kokemustakin takana, että mihin tahansa en enää tyytyisi.

Vaan odotellaan nyt vielä jonkin aikaa, kunhan ajatukset tässä pikkuhiljaa selkenee. Jos niin käy, että jotain uutta alan hakemaan, niin varmaankin kyseessä on melko passiivinen haku. Antennit pystyssä mutta ei mitään "pakko saada joku heti" meininkiä. Eli haku voi sit kestää vuosia. Jopa loppuelämän?

Tai ehkäpä alan tarkkailemaan ympäristöäni jo nyt? Tutka päälle ja hakemaan älykkäitä rokkityttöjä, jotka huolehtivat itsestään olematta pissiksiä, osaavat ottaa rennosti unohtamatta elämän realiteetteja. Taiteellisia, mutta ei mitään taivaanrannan maalareita. Rentoja, mutta sellaisia jonka suusta tulevia sammakoita ei tarvitsisi hävetä virallisemmassakaan tilaisuudessa. Kenties vähän kinkyhköjä, mutta sen pitäisi olla vain mauste ja osa seksuaalisuutta. Ei saa olla uusavuton, jonka pitää katsoa munankeitto-ohje netistä, mutta en tarvitse myöskään mitään kokkia. Pienistä asioista nauttiva, ei siis sellainen joka kuvittelee onnen löytyvän rahasta, mutta toisaalta ei haittaa jos osaa nauttia silloin tällöin pienestä ylellisyydestäkin. Ja vielä toisen kerran mainitaan älykkyys. Mä haluan älykkään keskustelukumppanin. Siihen liittyen pitää osata keskustella, eikä pitää mykkäkouluja. Temperamenttia saa olla, kunhan sillä luonteenpiirteellä ei missään tilanteessa perustella huonoa käytöstä. Sivistystä pitää olla, mutta sen ei tarvitse olla koulussa päntättyä.

Nää kaikki luettelemani ominaisuudet ovat melkotavalla ehdottomia vaatimuksia. Muutaman muunkin jutun olisin voinut mainita, mutta niistä voi toki aina neuvotella... Voip olla, ettei ihan heti uutta suhdetta siis ole tyrkyllä :D

Pershana! Taas pitäis venyä sinne pääkaupunkiseudulle tällä kertaa viikonlopuks. Edellinen kahden viikon putki tuossa pari viikkoa sitten täyttyi tylsistä illoista ja toisaalta ihan mukavasti kuluneista, työn täyteisistä päivistä. Mitäköhän tällä kertaa? Lauantai menee ainakin tiiviisti järjestetyn ohjelman mukaan, mutta pe-illaks pitäs jotain tekemistä keksiä.

Tää ei suinkaan ole mikään winks-winks-wonks-wonks -merkintä ;-)

Jos sinulla työtoveriesi kanssa olisi oikeus vaatia työnantajaltasi suurehkoa rahasummaa, joka lämmittäisi samaan tyyliin kuin housuun kuseminen, niin tekisitkö niin?

Työtoverini pohtivat tällaista, koskapa voi olla, että erään typerän sopimuspykälän takia meille ilmeisesti kuuluisi yksi korvaus, jota ilmankin olemme olleet varsin tyytyväisiä. Jotkut aikovat nyt lyhytnäköisesti vaatia työnantajaamme maksamaan tämän korvauksen, takautuvasti usealta vuodelta. Tämä merkitsisi yksittäiselle työntekijälle sinänsä ihan mukavaa pottia. Sellaista hyvän etelänmatkan hintaa puhtaana käteen suunnilleen. Työnantajallemme tämä merkitsisi erittäin pahaan aikaan tulevaa todella isoa menoerää.

Olen yrittänyt, oman vähäisen arvovaltani peliin pistäen, jaella porukoille jäitä hattuun: vaikka jonkun pykälän mukaan jotain rahaa voisimme saadakin, niin eikö meitä ole kohdeltu kuitenkin hyvin? Eikö meille koko ajan makseta paljon isompaa liksaa kuin mitä liittojen sopimukset edellyttävät? Emmekö ole olleet tilanteeseemme tyytyväisiä tähänkin asti? Pitääkö meidän purra kättä joka meitä suhteellisen anteliaasti on kuitenkin ruokkinut?

Jos sopimus on selkeästi normaalin oikeustajun vastainen, niin pitääkö näiden AY-puupäiden kusta (paperiliiton esimerkin mukaisesti) housuun, nauttia hetki lämpimästä ja kohta itkeä kun istutaan YT-neuvotteluissa?

Jos olisin työnantaja, niin antaisin näiden, jotka lukevat sopimuksia kuin piru raamattua, maistaa omaa lääkettään. Jos kerran haluatte noudattaa pilkun tarkasti kaikkia typeriäkin pykäliä, niin noudatetaanpas sitten myös näitä sopimuksessa mainittuja minimiliksoja. Muutama euro tuntipalkasta pois, niin ollaan tasan tarkkaan siinä mitä sopimuksissa sanotaan. Happy now?

Ahneella on paskainen loppu, sanokaa minun sanoneen.

Tän viikon vietin pääkaupungissa ja ens viikokskin pitäis vielä sinne valua. Pitkät illat hotellilla on tietenkin vähän tylsiä, varsinkin kun en enää juo. Vähän sentään liikuskelin ympäri kaupunkia.

Helsinki, niin tuttu paikka kuin minulle jo onkin, herätti vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Kävelin yhtenä iltana Kaivopuiston rannassa ja katselin merta. Kaunista toki, mutta ei mitenkään ihmeellistä. Sori vaan, mutta tiedän Suomen kaupungeissa todella monta paljon kauniimpaa puistoa kuin Kaivopuisto. Meri on toki moni-ilmeinen, mutta jotenkin se vaikutti epäystävälliseltä. Järvi on ystävällisempi. Meressä viehättää tietenkin ajatus siitä, että sitä pitkin pääsee mihin tahansa maailmassa. Toisaalta maailman saastunein meri, jonka ranta on pakattu täyteen ökyrikkaiden pukumiesten purjeveneitä, ei tunnu minulle läheiseltä. Rauhallinen järven ranta ja vanha soutuvene on enemmän mun tyyliäni. Sitäpaitsi järvi ei ole koskaan vihainen. Meri on.

Helsinki tuntui jotenkin ahdistavammalta kuin koskaan. Autolla liikkuessa ärsytti suunnattomasti katujen huono kunto (osin ikuisista tietöistä johtuen, osin siitä, ettei matalaprofiilinen rengas pidä raitsikkakiskoista). Ja ne ruuhkat. Ja hirvetät välimatkat. Ei, ei ja vielä kerran ei. Sain muistutuksen siitä, miksi en ole tarttunut tarjouksiin muuttaa PK-seudulle. En vaan tykkäsi asua siellä. Mukava aina käydä, mutta pian kaipaan myös pois.

Juomattomuus ei sinänsä aiheuttanut ongelmia, eikä kiusauksia. Kerroin yhdelle kollegoistani, että olen ollut juomatta mopon karkailun takia, mutta asia ei tuntunut juurikaan kiinnostavan. Mutta! Miksi porukkamme ei ollut joka ilta menossa oluelle, kuten yleensä? Minäkö se olen aina houkutellut muutkin dokaamaan aiemmilla reissuilla? Mietin asiaa paljon ja tulin siihen tulokseen, että niin se taitaa olla. Minä kai se olen aina ekana ollut sanomassa, että "eiköhän käydä jossain parilla?" Ei se näköjään muille mikään pakollinen rituaali ole. Minulle se oli itsestäänselvyys joka työreissulla ja joka ilta.

Kesälomasta vajaa puolet lusittu, vielä olis kolmisen viikkoa jäljellä. Töihin paluu ei itseasiassa edes ahdistanut mitenkään erityisesti. Ihan mukavaa päästä arjen rutiineihin taas kiinni. Kesä on ollut mitä on, lomakeleillä ei kukaan varmaan pääse hehkuttamaan, mutta mulle muutama hellepäivä vuodessa riittääkin.

Toivottavasti tulee kuiva syksy. Syksyinen luonto keltaisine lehtineen ja vähän viilenevine ilmoineen on todella kaunista. Mukava pukea taas vähän lämpimämpiä vaatteita päälle ja nauttia raikkaasta syyssäästä.

Seuraavat pari viikkoa pitäsi viettää tylsää hotellielämää PK-seudulla. Harva asia on niin ankeata kuin viikkoja kestävä hotellissa asuminen. Vaan minkäs teet kun työt kutsuvat. Sinne siis ja sen perään taas vähän lomailua :)