Blogi

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2009.


Hyvä olo  1

Viikon päästä saapuu koira. Aika matelee, mutta ei sen väliä. Duunissa ollut hermo hiukan kireellä, huomaa että kesälomat on loppu. Liikenteessa on ihan saatanasti autoja verrattuna heinäkuuhun. Muuten on hemmetin hyvä fiilis päällä. Viel huominen duunissa ja sitten alkaa "vika" vapaa viikonloppu.


Mietin ja päätin  1

Kävin hakee keitiöön pöydän tänään tai siis eilen. Samalla päätin että en osta mitään uusia kalusteita. Uusilla tarkoitan esim Ikea paskaa yms. Vanhat huonekalut ovat niin eri maailmasta, täyttä puuta, kestää ikuisuuden. Muutenkin pitäis duunata kämppää ja panostaa sisustukseen.



Plää  1

Ei jaksais odottaa ensviikon torstaita, aika matelee. Kärsimätön mieli, jännittää kohtaaminen. Otin ensviikon torstain ja perjantai vapaaksi töistä. Pitäis käydä ostaa muutama ruokakuppi, valjaat yms. Niin ja madotuslääkettä ja ulkoloislääkettä. Piru ku aika menee hitaasti.




Täytetyt letut  1

Kävin tossa päivällä siskolla, siel se paistoi lettuja ja oli duunannut täytettä myös. Muksut täytti lettuja innoissaan. Olis mukavaa seurata pikkuneitien toimintaa. Sit tietenkin syötiin, ja hyvää oli.

Sain tulostettu tarvittavat paperit, huomenna postiin ne.
Nyt on jokseenkin levoton olo, ei väsytä. Vähän vituttaa, tiedän kyllä miks. Mutta enpä anna sille liikaa valtaa.


Kohta loppuu juopottelu  1

Ensviikonloppuna viel. Sitten on taas kiintiö täynnä. Kesä on mun osalta silloin ohi. Odotan vaan kunnes Mateo tulee hispaniasta. Odottavan aika vaan on helvetin pitkä. Huomenna siskolle tulostaa luovarit ja muut systeemit,että saa ne maanantaina eteenpäin. Ja maksu pitää kanssa hoitaa ensviikolla. Tiukkaa tekee, mutta on se sen arvoista.
Kaverin kanssa puhuttiin aiheesta. Puhuin kaverille että, oon peruslaiska(vaikka kyl se sen tietää), ja kaipaa motivaattoria lähteä pihalle. No, kohta saan sitä. Kaipaan niin helvetisti jotain mikä saa mut pihalle, ainakin kolmesti päivässä. Pari pitkää lenkkiä vähintään, satoi tai paistoi.