Runosuolesta

Sielun avaamista ja mentaaliprosessointia enimmäkseen runollisin keinon, koska siten voi kirjoittaa itselleen herkkiä asioita verhoten ne tekotaiteelliseen paskaan. Tai jotain.

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2008.
Edellinen

Tiedätkö  3

Tiedätkö sä mitä haluaisin
ja mistä unelmoisin?
Että vois laittaa oven kiinni perässään
sun kanssa vetäytyä luolaan lämpimään
ja olla siellä ihan hiljaa vaan
lähekkäin ja limittäin, ottaa rauhaa yhdessä vastaan
sillä nää hälyäänet ja villuvat valot vie energiaa
ja mun sotkuinen asunto muistuttaa
siitä etten saa organisoitua edes tavaraa paikoilleen
olen väsynyt ja turhaantunut omaan voimattomuuteen
kun kaikki on kuitenkin hyvin, en mä sitä
en vaan jaksa ainaista häsläämistä
ja informaatiotulvaa, hektistä maailmaa
lehdet ja uutiset työntää sotaa ja kuolemaa
tai hengetöntä pintaa mikä ei mitään tarkoita
aivan kuin tarkoitus olisi tehdä kaikkea rahasta

Mutta en mä ole masentunut tai mitään sellaista
tarviin vain hetken hiljaisuutta
rauhallista olemista sun kanssa
oon kyllästynyt pääsemään yksin yli kaikesta
ja haluaisin sun kanssa jakaa enemmän kun uskoisin
että voimaa saisi siitä kumpikin
tuettais toisiamme ja silitettäis päätä
kun tuntuisi siltä ettei mikään enää riitä

Mutta sä riität ja siitä olen kiitollinen
olet mulle jo nyt niin läheinen
ja vaikka olenkin viime päivinä saanut tyytyä vain ääneen
kun sun höhöttelys kuulen, elämä hymyilee


Ihmeellinen väsymys  7

En ole tänään jaksanut tehdä mitään...vietän vapaapäivää ja eilen olin iltavuorossa leikkaussaleissa, itseasiassa tykkäsin. Mutta en tiedä olenko tulossa kipeäksi tai muuta vastaavaa...tuntuu ettei ole yhtään voimia tehdä mitään.
En jaksa seurustella lastenkaan kanssa...tyttökin on juuri flunssassa mutta olen eristäytynyt omaan huoneeseeni. Itseasiassa lapset olivat ne jotka sen oven kiinni laittoivat että saan kuulemma olla rauhassa...täytyy sanoa että aika vähän mulla sellaista omaa tilaa on, kun asumme kaksiossa. Mulla on ihanat lapset kun ymmärtävät ajoittaisen tarpeeni olla yksin.

Voi että mä haaveilisin lottovoitosta...olisi ihanaa rakennuttaa iso talo jossa olisi iso avokeittiö, olohuone jossa iso kulmasohva ja jokaiselle oma mielekäs luola johon vetäytyä. Mä todella arvostan ihmisten kanssa olemista, mutta koska olen aika välitön, tulee vuodattaneeksi jotenkin liikaa...vastapainoksi haluan sitten olla yksin ilman että se tarkoittaisi että kenessäkään on mitään vikaa.

Tosin fyysisestikin olen aika poikki...en oikein ymmärrä miksi, koska periaatteessa mulla on nyt ihanteellinen työviikko kun muutama iltavuorokin. Ja muutenkin elämä tuntuu hymyilevän...mulla on oikeastaan kaikki hyvällä mallilla, parisuhteessa oleminen tuntuu hyvältä ja niin pois päin..

Mutta silti olen väsynyt...ja ehkä vähän pahalla tuulella...tai en tiedä...ihmisiä en ainakaan jaksa. No, näissä mielialoissa on hyvä kuunnella musiikkia, Von Hertzen Brothers juutuupista, pitäis ostaa niiden levy, mii laik <3



Sanomattomat  3

Jos kuplat eivät kosketa
kun pelkää niitä rikkoa
ja totuudet koskettamatta toisiaan
leijuvat ilmassa
eikä niihin tartuta
että tietää jos jotain on vinossa
ettei tule vastausta
ja voiko silloin olla turvassa...voiko?

Turva turva turva
minä kosketan puuta joka on turva
kiipeän oksalle korkeimpaan
ja toivon ettei sitä sahata
kun ei jaksa aina pudota
maa on niin kova
on niin kova kuin ihminen itse
vaikka voisi luulla että mulla on siivet
lentäisin taivaaseen
jos uskoisin siihen
uskon vain puhuttuihin sanoihin
(paradoksi)
konkreettisiin tosiasioihin
mutta milloin voi luottaa
että maan alla pohjavedet virtaa
eivätkä toisten tunteet vain pintaa
joka rikkoutuu ja hinta
on se että kuplat
eivät toisiinsa yhtyneet
liian kylmät tuulet ja veet

Sisällä toive olla yhtä
kaikkien kanssa
turva turva
jaettu taivas
mutta entä jos ei huomaa kaikkea
silmät ummessa olennaiselta
ja lyhyt on lento

Jumala, oletko siellä...
anna mun tunteissa lentää
jos lennän vinoon, oikaise
välilaskun jälkeen
mun moottori käyntiin taas polkaise

Turva turva...




Hauras hetki  1

Vesi ja rauha ja pilvinen taivas
kun jääksi erehtyi luulemaan kyteviä hiiliä
ja nyt minä luotan sinuun, minuun ja meihin armas
ei enää piikit pistä kun silittää siiliä
kun tahtoisi sanoa jotain suurta mitä sisällään tuntee
mutta hauras on hetki, pelkää hypätä siihen
ja on vain hiljaa lähekkäin, nielaisen
sinä nielaiset ja melkein luulen
että ajatellaan samoin siitä
ettei toisesta haluaisi luopua milloinkaan
eikä mikään vähempi riitä
haluaisi olla sun kokonaan

Mutta niin...hauras on hetki ja kepillä jäätä
kai nyt mä kokeilen
mutta haluaisin sanoa että...
-apua, taidan juoda yhden oluen
(ja sanoa sen joskus hiljaa kuiskaten)




Ottaa vähän päähän  5

Vituttaa mun märkä pieru, ripuli sotki minut, vaatteet ja lakanan. Vituttaa tää kuume...ei enää paljon, 37.6 mutta sitten sattuu päähän, ei kiva. Nyt onneksi vatsa rauhoittui iltaa kohden, mutta lämpö taitaa nousta.

Mutta onneksi saan kohta alkoholilta tuoksuvan lohduttajan viereeni...ei se haju haittaa kun siellä rinnassa sykkii lämpöinen sydän <3

Edellinen