Vuonna 1995 yksi sisukas nainen aloitti yli 20-vuotisen projektinsa. Ilman rakennuslupaa, sisulla.
Kati Sinenmaa kertoo tulleensa paikalle vuonna 1995 telttailemaan. Reissu jatkui kevään ja kesän, kunnes hän viimein elokuussa päätyi asumaan metsikköön. Retkipaikan haastattelun mukaan "Pikku hiljaa majapaikan ympärille alkoi syntyä pysyvämpiä rakenteita. Jossain kohtaa teltan korvasi kuuden neliön maja ja piha-alueelle alkoi kohota maavallia, risuaitaa, kiviaitaa ja -torneja."
Sinenmaan unelma oli rakentaa oma linna.
Ja hän rakensi.
Ilmalassa on harmaista kivistä tehty linna. Kivilinna.Kivilinnassa oli myös ennen tuhopolttoa puusta tehty päärakennus. Osa on vielä tallella.
Sisulla.
Tahdonvoimalla.
Kivi kerrallaan.
2011 vuonna Pasilan kivilinnan asunto tuhopoltettiin. Ikävä homma :(Talossa oli ennen tuhopolttoa ollut kellari, sänky, pöytä ja penkit.RIP Sisu.Linna on rakennettu ihmisvoimin. Pienempiä kivimurakoita rakennuspaikalle on kuljetettu polkupyörällä, suuremmat taas on kaivettu maasta linnan alueelta.Linnan rakentaja Sinenmaa toivoi Retkipaikka -sivuston haastattelussa, että linnassa saisi vierailla enemmän väkeä. Pitäkää paikkoja kunnossa. Älkää rikkoko.Olen ajanut tämän Helsingin Pasilan Kivilinnan ohi tuhansia kertoja, tietämättä miten upean paikan Kati Sinenmaa on rakentanut.
ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6676409 E 384889
Pastor on uusi ravintola. Ravintolan taustavaikuttajina on mm. Mikko Leppilampi. Sijainti Erottajalla. Odotukset korkealla.
Vietämme kaverin 35 synttäreitä. Varasimme pöydän hyvissä ajoin. Saavuin paikalle. Kaverit olivat napanneet jo ensimmäiset drinkit alakerran cokctail baarista. Tilasin drinkin. Saimme ruokalistat. Tilaamani drinkki ei saapunut. Tilasimme Nikkei Pastor -menun kaikille, koska tarjoilija sanoi, että he menevät ihan sekaisin, jos tilaamme eri ruokia. Ammattitaidon puutetta kenties ja tottumattomuutta? Pastor Nikkei menu vaikutti pätevältä ja päädyimme siihen. Koska ensimmäinen drinkkini ei ollut vieläkään tullut tilasin varmuuden vuoksi toisen drinkin.
Valitsimme Pastor-menulistalta 8 ruokalajin Nikkei menun, jossa mukana 4 sommelierin valitsemaa viiniä.Drinkit sai tilattua viinien kanssa. Itse tilasin paketin alkoholittomien drinkkien kanssa. Näytti ja maistui mainiolta.Carne. Revittyä häränrintaa, tamarilloa, salaatinlehti, jalapeno-chimichurria.Nikkei Ceviche. Siikaa, kirsikkatomaattia, punasipulia, jalopenoa. Yuzu-kookos-leche de tigre. Tämä oli herkkua.
Onneksi tilasimme 8 ruokalajin aterian, sillä kahden ensimmäisen alkupalan jälkeen nälkä oli isompi kuin ravintolaan saapuessamme. Odotimme innolla mitä seuraavaksi meille tarjoillaan.
Tempura. Rapeaksi paistettua kesäkurpitsaa, minttusuolaa, lime-tequila-majoneesia.Toinen alkoholiton drinkki oli myös mainio.Lomo Saltado. Paistettua härän ulkofileetä, tomaattia, sipulia, perunaa, soijakastiketta, tuoreita yrttejä.Del Mar. Misomarinoitua grillattua lohta, yrttikvinoaa, avokadopyree, rocoto-chilikastiketta. Olisin itse jättänyt lohen vähän vähemmän kypsäksi, mutta oikein mainio silti.Ribsejä. Suussa sulavia. Nami.Kolmas alkoholiton drinkki oli mitä mainioin. Viinien juojat kuulemma myös pitivät viineistä.Vähän piti välillä ottaa #safka#selfie. Taustalla Harri ja Hanna.Fresco. Marinoitua hedelmäsalaattia, maustettua sangriaa, vesimeloni-granitaa.Neljäs alkoholiton drinkki meni jo ihan överiksi. Pöydän toisesta päästä oli tullut käsky tehdä ihan överi drinkki ja oli ihan överihieno ja hyvä.Crema Batida. Tummasuklaa-chilifondantti, appelsiinijäätelö.
Jälkiruoan chilimäärä vaihteli todella paljon jälkkäreiden välillä. Muutenkin Pastorin jälkkäriltä olisi voinut odottaa enemmän.
Julkkisbongauksessa ravintolassa oli Mikko Leppilampi, Seppo Sedu Koskinen, Jenni Dahlman-Räikkönen sekä mediaparoni Ilkka O. Lavas. En kohteliaisuusyistä viitsinyt kuvata muita kuin itseäni.Pastorissa on Cocktail -baari, josta saa erinomaisia drinkkejä, viinejä ja alkoholittomia drinkkejä.
Kokonaisuutena ilta oli oikein mainio.
Plussat: hyvää safkaa
Miinukset: joutuu venaamaan tosi paljon, tarjoilijoilla on paljon opittavaa vielä. Haastattelin yhtä kaveria, jotka olivat odottaneet alkudrinkkejä 45 min. Se on liian pitkä aika. Odotan edelleen sitä ekaa drinkkiä. Ehkä tarjoilija unohti sen?
Pastor on ollut vasta 2 viikkoa auki. Konsepti on mukava. Paikassa on hyvä tunnelma ja mahdollisuudet olla yks mun suosikkiravintoloista.
Cityn tähdet: 9/10.
Italia-vertailu: Pastorissa safka on parempaa kuin missään Italiassa.
Menestystä elämääsi ja Pastorin pyörittäjille. Parantamisen varaa on, mutta tulen toisekin!
Helsinki, Kamppi, kuuma kesäpäivä, tunti luppoaikaa ja tarvitsen jonkun etätyöpisteen. Juuri avattu Kahvi Charlotta pilkistää silmiini. Parkkeeraan moottoripyöräni ja astelen sisään.
Kahvilassa on juuri käynnissä uuden työntekijän perehdytys. Baristan koulutuksessa käydään juuri läpi jäälatten tekoa. Tällaisena kesäpäivänä maistuu juuri jäälatte. Tilaan jäälatten ja jään seuraamaan kuinka sitä valmistetaan. Maidon vaahdotuksessa tarkasti seurataan lämpötilaa ja maidon kiiltävyyttä.
Koulutus käynnissä. Jäälatteni valmistumista seurataan tarkasti.
Kahvi Charlotta on avattu 2014 vuoden toukokuussa. Paikan omistaa yrittäjä Victoria Nuottanen, jolla oli pitkään unelma omasta kahvilasta. Unelmasta tuli totta.
Kahvi Charlotta - kahvilasta saa tuoretta pienpaahtimon kahvia, haudutettua teetä, ranskalaisia leivonnaisia sekä patonkeja ja salaatteja.
Kahvi Charlotta on kiva kahvila kampissa.
Kahvilan facesivuilla kerrotaan Kahvi Charlottan syntymästä:
Kahvi Charlotta on saanut alkunsa jo vuosia sitten unelmasta perustaa oma kahvila. Visiona toimii olohuone jonne voi tulla ennen, työpäivän aikana tai jälkeen viettämään aikaa tavaten ystäviä, lukea päivän sanomalehti, kuunnella hyvää musiikkia ja tulla juttelemaan baristoille.
Kahvi Charlotan on perustanut Victoria Nuottanen, joka on toiminut kahvialalla jo lähes 8 vuotta. Victoria on hakenut oppinsa Norjasta, jossa hän työskenteli intensiivisesti kahvialalla lähes 4 vuotta sekä kilpaillen Vuoden Barista-tittelista useampana vuotena. Viimeiset 4 vuotta hän on ollut mukana kehittämässä Suomen kahvikulttuuria, ollut mukana SCAE:ssa (Speciality Coffee Association of Europe Finnish Chapter ry) National Coordinator:na vieden kahvialaa seuraavalle tasolle. Victoria on järjestänyt ja ollut vastuussa lukuisista Suomen mestaruuskilpailuista sekä toiminut yhteyshenkilönä maailman kahvijärjestöihin.
Erityisesti gastronomia, käsityö ja eläimet ovat lähellä perustajan Victorian sydäntä, joka näkyy myös vahvasti Kahvi Charlotassa. Kahvi Charlotta toivottaa kiltit ja rauhalliset koirat tervetulleiksi omistajansa mukaan kahvikupposelle.
Asiakkaat ovat Kahvi Charlotassa erityisen tärkeitä. Meillä kaikki tehdään käsityönä alusta alkaen korkealaatuisista raaka-aineista kunniottaen tuotteen alkuperää sekä tuomalla tuotteen taustan lopulliselle kuluttajalle.
Kahvi Charlotta on kahvila, joka erikoistuu alkuperäiskahvien myyntiin. Tuoreus on meille todella tärkeää. Kahvi Charlotta valmistaa joka päivä tuoreita leipiä ja patonkeja asiakkaille. Leivät ja patongit valmistetaan meidän omassa keittiössämme. Näin turvaamme tuoreuden ja laadun asiakkaillemme. Leivonnaiset ja makeat tulevat meille joka aamu tuoreeltaan leipomosta.
Etätyöt sujuivat hyvin, vaikka kahvilan wifi salasana oli hukassa.
Jäälatte on hyvää. Ensi kerralla maistan myös tuorepuristettua appelsiinimehua.
Kahvi Charlotta
Avattu toukokuussa 2014 http://www.kahvicharlotta.com/
Runeberginkatu 5 B , 00100 HELSINKI
Puhelin: 0401477501
Arkisin auki 7-18
Lauantaisin 10-18
Kahvi ainakin on hyvää, wifi salasana oli hukassa, mutta onneksi kännykän kautta pääsin 4G:llä tekemään etätöitä.
Kaupungit omistavat mitä upeampia paikkoja. Niiden vuokraaminen on haastavaa eikä markkinointiakaan mielellään tehdä, koska kaikki myymättömät perjantai-illat voidaan tietenkin käyttää henkilökunnan omaan käyttöön. Myynti ei lisää omia tuloja, joten myynti ulkopuolisille on pikemminkin rasite kuin ilo.
Olen osakkaana W3 Groupissa, jonka vetäjä järjesti meidän porukoille kesäpäivää. Stansvikin saunaa vuokraa Jyty ja tuntui hankalalta näin ulkopuolisena saada saunaa vuokrattua.
Saimme saunan kuitenkin väkisin vuokrattua ja Jyty sekä stadin kaupunki saivat vuokratuloja. Markkinataloudessa menestyy myymällä, mutta toivoisi myynti-iloa ja markkinatalouden riemua löytyvän enemmän myös kaupungin taholta ja ammattiliitoilta. Jos ostajalle tulee olo, että ostaminen on työlästä eikä myyjä halua myydä, niin luulen, ettei sellainen bisnes kauaa pärjää.
Ostamisen hankaluudesta huolimatta saunailta oli mitä mahtavin. Grillailimme makkaraa ja kävimme heittämässä talviturkit meressä.
Tässä kuvia ruuhkasuomen keskeltä:
Stansvikin kartano on Helsingin Laajasalossa. Kivan vehreää seutua.Stansvik on ruuhkasuomen keskellä Helsingin Laajasalossa.Stansvikiin saapuessa voisi luulla tulleensa landelle. Helikopteriperspektiivistä katsottuna koko stadi on metsää ja landea.Stansvikissa on ravintola, jossa on kuulemma hyvä lounas merinäköalalla. Pitääpä joskus testata.Terassilla voisi istua pidempäänkin. Keli oli hieman sateinen, mutta sade lakkasi pian. Illan päätteeksi nautimme jo auringonpaisteesta ja kesäyön valosta.Stansvikin ohi menee vilkkaasti liikennetty veneilijöiden "itäväylä".Grillailu on parasta kesäviihdettä.Stansvikiin pääsee veneellä, mutta myös autolla ja julkisilla.Stansvikissa on ravintola ja sauna.
Grillipaikka: 4/5 tähteä
Palvelu: 1/5 tähteä (tilaaminen oli hankalaa)
Sijainti: 5/5 tähteä (erinomainen)
Sauna: 4/5 tähteä (sähkökiuas ei voi saada ikinä yli neljää tähteä).
Palju: testaamatta.
Ravintola: kuulemma hyvä, en testannut http://www.stansvik.fi http://www.jytyhelsinki.fi/stansvik_sauna.php
Erinomainen mesta. Kun tilaaminen saadaan vielä helpommaksi ja palveluasenne kohdilleen, niin voin suositella lämpimästi.
Duunikaveri Karolla on ollut tänä vuonna "Mä en oo koskaan..." -teema ja hän on inspiroinut minuakin kokeilemaan uusia asioita. En ole koskaan ollut Havaijilaisessa hieronnassa enkä olisi tiennyt sellaisen olemassaolosta, jollei Burman reissulla kämppikseni Ville Saarinen olisi kertonut sellaisesta. Hieroja Ville Saarinen lupasi minulle ilmaisen testihieronnan. Uteliaana ihmisenä päätin tietenkin kokeilla.
Havaijilainen hieronta
Dagmara Saarinen avaa oven ja astun sisään Havaijihenkiseen kivijalkaliiketilaan. Tila on sisustettu viihtyisäksi. Taustalla ei soi ennakko-odotuksista huolimatta Bob Marley vaan ihan chilli hissimusa. Sellainen taustamusiikki mitä normaalistikin hierojilla on.
Dagmara on avannut liikkeensä syyskuussa 2013. Hän kertoo opiskelleensa Havaijilaista hierontaa 2 vuotta euroopassa 3 kuukautta Havaijilla. Lomi Lomi Nui -hieronta perustuu 2000 vuotta vanhaan Havaijilaiseen hierontatraditioon, jossa paneudutaan lihaksiin ja ihmiskehoon kokonaisuutena.
Havaijilaiskeskuksen sisustus on Havaijilaishenkinen.
"This can be very painful"
Kuten hierojalla yleensäkin. Hieronnan voi ottaa iisisti tai rankasti. Havaijilaiseen hierontaan kuuluu yleensä lihasten voimakas liikuttelu ja voimakas painaminen. Dagmara kysyy varmuuden vuoksi onko minulla ollut jotain onnettomuksia ja myös miten synnyin.
Syntyminen keisarileikkauksella tai alateitse vaikuttaa kuulemma ihmisen lihasten ja luiden rakenteeseen. Myös onnettomuuksien jälkeen ihminen ei ole kropaltaan eikä psyykkeeltään sama kuin ennen onnettomuutta. Havaijilaisessa hieronnassa ihminen nähdään kokonaisuutena ja siksi on tärkeää tietää myös vähän hierottavan taustoja. Olen syntynyt keisarileikkauksella. Eipä ole kukaan ennen kysynyt moista.
Riisun ylimääräiset ja puen lannevaatteen päälleni. Olen valmis. Havaijilainen hieronta eroaa aika paljon perinteisestä hieronnasta. Dagmarasta huomaa, että hän tuntee ihmisen kropan ja lihakset perinpohjaisesti. Samaa mieltä on eilisestä uintitreenistä vielä palautuvat lihakseni. Huomaan, että lihaksilleni tekisi hyvää käydä useamminkin hieronnassa. Venyttelykään ei tekisi pahitteeksi. Hieronta tekee hyvää.
Dagmara oli ennen hieroja-uraansa kotimaassaan Puolassa teatterikoulussa. Siellä opiskeltiin kovia fyysisiä liikkeitä ja miten koko ihmisen keho elää teatterin tarinaa. Kroppa tuli tutuksi. Kehon tuntemuksesta on selkeästi hyötyä myös hierojan ammatissa ja Havaijihierontaopettajakurssilla Dagmara tajusi heti ensimmäisenä päivänä, että tämä on hänen juttunsa.
Tulevaisuus mielessä
Havaijilaiseen Lomi Lomi Nui hierontaan liittyy mieli ja ajattelu. Sain ohjeen miettiä jotain asiaa mitä haluan tulevaisuudessa tai mihin haluan päästä. Ei saa miettiä miten vaan mieti millainen olet ja miltä sinusta tuntuu kun olet siellä minne haluat päästä.
En tiennyt tästä ajattelu ja visiointijutusta mitään. Suoraan kuin eilisestä blogaukseltani. Havaijilaista hierontaa tehdään usein esim häiden yhteydessä. Kun halutaan siirtyä ajanjaksosta toiseen. Kun halutaan keskittyä tulevaisuuteen. Aika sopivasti tähän uudenvuoden vaihteeseen.
Uudenvuoden lupaus, käy hierojalla useammin
Havaijilainen hieronta on minulle hyvä kokemus. Päätän kirjoittaa uudenvuodenlupaukseeni, että käy Ilkka hierojalla useammin.
Voin suositella. Kiva että Suomeen tuodaan eri kulttuureista tällaisia palvelutuotteita. Mietin hieronnan aikana mitä kaikkia muita hierontamuotoja on. "Mä en oo koskaan" -viikkotehtäviä löytyy varmasti muitakin.
Menestystä elämääsi ja kiitos Villelle ja Dagmaralle hyvästä kokemuksesta. Tulen varmasti uudelleen!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä
Ps. Tässä vielä Havaijikeskuksen yhteystiedot jos kiinnostut:
Näin lennetään tyylillä Kathmandusta stadiin. Delhin lentokentällä joutuu olemaan yötä joten eikös onnellisen elämän periaatteisiin kuulu että siitäkin kannattaa nauttia.
1. Varaa liput ykkösluokaan niin pääset loungeen jo Kathmandussa.
Kahvit loungessa.
2. Nauti paikasta numero 1A
Ykkösluokassa saa tilata listalta haluamansa ruoat. Namia.
3. Etukäteen olet varannut hieronnan ja hotellihuoneen. Delhissä ei kannata mennä Intiaa yöksi koska viisumi pelkästään maksaa 60 dollaria ja sen rahan voi käyttää hotelliin.
Eaton hotelli on ihan uusi. Delhin lentokentällä international puolella.
4. Kirjauduttuasi huoneeseen voit käydä suihkussa, juoda aulabaarissa herkullisen cappuccinon ja rentoutua hieronnassa.
Delhin lentokentällä löytyy laadukas hieronta ainakin Eaton hotellilta.
5. Illalla luet vielä India Timesistä tärkeimmät uutiset jotta ymmärrät Intialaisten näkökulmaa. Myös 50 sivua Pekka Himasen tuoreinta raporttia ja vähän Harward Business Reviewiä Strawberry Lemonaden kera.
Uusi lempparijuomani on lemonade mansikalla, limellä tai mintunlehdillä. Namia!
6. Hyvin nukutun yön jälkeen heräät ja nautit herkullisesta hotelliaamiaisesta rauhassa.
Aamupala Eaton hotellilla Delhin uudella lentokentällä.
7. Ja tämä kaikki pitää tietenkin blogata giganopean netin yli.
8. Blogattuasi katsot Reetta Rätyn ihania näkökulmia ja toteat että niin moni suomalainen on niin ihanan sivistymätön ja niin oman kuplansa sisällä.
Jeee!!! Ihana palata pian Suomeen! Suomessa voin ehkä oppia ymmärtämään suomalaisten näkökulmia. Suomi on pieni kansa. Pitäkäämme yhtä!
Olen matkalla Bangkokiin josta jatkamme maailman ensimmäisinä suomalaisina moottoripyöräseikkailijoina Burmaan. Ikinä et tiedä kenen viereen istut lentokoneessa. Tällä kertaa viereeni ahtaaseen Finnairin penkkiin kampesi itsensä 78 vuotias Malmilainen kauppamies.. omien sanojensa mukaan hän on vanha papparainen.
Papparainen tarinoi: Helsinki vuonna 1939
Helsingin maalaiskunnassa oli kirkas tähtitaivas ja pureva pakkasyö kun Helsingin pommitukset alkoivat. Olin silloin 5 vuotias.
Pimennysverhot oli pitänyt laittaa kaikkiin ikkunoihin.
Partio käveli ulkona ja tarkisti että kaikki ikkunat oli pimennetty.
No tietenkin kun lentokoneen ääntä alkoi kuulumaan niin me livahdettiin kakaroiden kanssa pihalle.
Lisävaloja oli sytytetty viiden kilometrin päähän.
Pommikoneet lensi meidän kotitalon yli ja pian alkoi pommien ujellus.
Pommit tippuivat noin 10 km päähän.
Pitskun it patteristo puolusti stadia ja niitä puolustuksessa käytettyjä propellipäisiä pommeja tippui lähelle kotitietä. Yön pimeydessä kuului selvästi kun pitskun läheltä Talin kallioilta ammuttiin pommikoneita. Monta harhautusta Suomalaisilla oli kehitetty ja Helsinki pelastui pahimmilta vaurioilta.
Pojille oli kivaa hommaa kattoa suolla jossain hämeenkylän lähellä kun palopommeja oli tiputettu ja sieltä löytyi vielä pommin kuoria.
Pommin kuoret olivat 3mm paksua kuparia. Aika isoja n. 40x40cm kartioita ja niisä oli mustia pötköjä sisällä. Musta pötkö oli palopommiainetta. Papparaisen isä näytti miten vaarallista aine on. Isä sytytti palopommiaineen palamaan hangen päällä. Magnesium tai mitä se olikaan paloi palopommikuoren ja hangen läpi eikä tosiaan sammunut millään.
Poikien mielestä se oli tietenkin vain hauskaa ja jännää.
Aamupala koneessa. Mitä tuo virheä mönjä on? kysyi vieruskaverini
Valtavat kurssierot rahanvaihdossa
63-95 vuosina työmatkoilla vieruskaverini kertoi olleensa neuvostoliitossa usein ulkomaan delegaatiossa. Reissuilla sai aina juoda loputtomasti vodkaa ja shampanjaa ja syödä kaviaaria.
Kurssierot: Hotellissa kun kysyi respasta valuuttavälittäjältä mikä on kurssi niin paras kurssi oli 500mk=2500 ruplaa. Vastaava kurssi pankissa olisi ollut 2.5 kertaa huonompi eli 500mk=1000 ruplaa. Miten se oli mahdollista?
Arabeilta sai rahaa parempaan kurssiin. Parempi kurssi perustui valuuttakeinotteluun ja siihen että pankista sai ruplalainaa inflaatio huomioiden lähes nollakorolla mutta se piti maksaa takaisin ruplina ja kun ruplan kurssi huononi jatkuvasti niin se oli halvempaa maksaa myöhemmin takaisin.
Arabit olivat hoksanneet että kun ulkomaan dollarit olivat kiven alla ja kun suomalaiset maksoivat dollareilla niin arabit saivat dollareita. Dollareita Arabit pystyivät myymään bisnesmiehille parempaan hintaan koska dollareita oli vaikea saada neuvostoliitossa mutta niitä tarvittiin kv kauppaan. Kukaan ei kv kaupassa käyttänyt ruplia vaan kaikki käytti dollareita. Arabit olivat virallisesti opiskelijoita jotka olivat kehittäneet hyvän bisneksen.
Rahaan arvokkaampaa oli:
- teipit
- tarrat
- nailonsukat
- sukkahousut
- puukynät
Kymmenen sentin puukynällä pystyi maksamaan 5-10km matkan.
Burmassa on kuulemma sama homma: rahan vaihtamisessa saattaa olla satakertainen kurssiero. Todennäköisesti vaihdan juuri sillä kalliimmalla kurssilla.
Kone laskeutui. 25 astetta lämmintä. Kuumaa ja kosteaa. Valun hikeä välittömästi ja alan arvostamaan sitä että koko Suomi on ilmastoitu.
Lensimme Burman yli... tänne lennämme sitten huomenna.
Helsingin kattojen yllä tapasin erään maahanmuuttajan. Sellaisen maahanmuuttajan, jota arvostan suuresti.
Maahanmuuttaja, joka on ahkera. Hän puhuu lähes täydellistä suomea. On asunut Suomessa 5 vuotta. Hän on pian 18 vuotias ja on perustamassa omaa firmaa. On elättänyt itse itsensä 16 vuotiaasta lähtien. Osa tästä tarinasta on fiktiivistä. Osa totta. Nimeän tapaamani kaverin X:ksi.
Tässä ote keskustelusta X:n kanssa:
Mä: Mistä olet oppinut noin hyvin suomen kieltä kun puhut noin sujuvasti?
X: Frendeiltä ja koulusta.
Mä: Mistä olet kotoisin?
X: Virosta. Mul ei oo isää, mut mutsi on.
Mä: Mitä oot opiskellut?
X: liiketaloutta, se on kiinnostavaa. Oon aina ollu kiinnostunut bisneksistä. Bisneksien pyörittämisessä on mahdollisuus menestyä ja mun mielestä on hienoa pärjätä omillaan ja tehdä omaa juttua.
Mä: ahaa, kerro lisää.
X: No esimerkiks ku mä olin jotain 15 vuotta, ni mä korjasin rikkinäisiä polkupyöriä. Hain niiden korjaamiseen luvan poliisilta ja osan pyöristä sain poliisin huutokaupasta. Korjasin pyöriä ja myin ehjät sitten eteenpäin voitolla.
Keskustelu jatkui pitkään. Pyörittelin silmiäni miten näin ahkeria ja reippaita kavereita voi vain muuttaa Suomeen.
Monelle Suomi on mahdollisuuksien maa. Monelle Suomi on se, missä on jokaisen mahdollista menestyä.
Osaammeko arvostaa tätä meidän maata? Osaammeko arvostaa turvaverkkoja vai heittäydymmekö liian helposti turvaverkkojen varaan?
Mitä voisimme oppia tältä maahanmuuttajalta? Ainakin minä arvostan hänen ahkeruuttaan ja yritteliäisyyttään.
Yrittäjänpäivä on 5.9. Miettikäämme sitä, miten ahkeruus ja yrittäjyys voivat pitää meidän rakkaan kotisuomen maailman parhaimpana paikkana yrittää, toteuttaa unelmia ja kasvaa ihmisenä.
Hyvää yrittäjänpäivää kaikille!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä
PS. Haastattelemani yrittäjä on kirjoittamisen jälkeen perustanut ensimmäisen yrityksensä. Lähettänyt ensimmäiset laskunsa ja on myös ottanut ensimmäisen työharjoittelijan firmaansa.
Maailman suurin saunalautta mukana Helsingin ravintolapäivässä.
Miksi hommata huvijahtia tai kesämökkiä, kun paljon edullisemmin voi rakentaa maailman suurimman saunalautan.
Yli 140 neliöinen saunalautta rantautui Helsinkiin ja ravintolapäivän hengessä yrittäjät grillailivat ravintolapäivän asiakkaille mm. ribsejä, lohta ja ankansydäntä.
Matti grillailee ankansydäntä, lohta ja ribsejä ravintolapäivän asiakkaille.
Sain kunnian päästä kokeilemaan ensimmäisten joukossa saunaa. Mikäs siinä kun voi nauttia puusaunan löylyistä hietalahden rannassa auringon paistaessa. Intiaanikesän 24 asteinen lämpö ei haitannut, kun saunasta pääsi suoraan pulahtamaan mereen.
Saunasta pääsi pulahtamaan virkistävään mereen.
Yrittäjät aikovat parkkeerata veneen piakkoin Eiranrantaan. Venettä saa myös vuokrata pikkujouluihin, firmojen bileisiin tai vaikkapa kaveriporukan saunailtaan.
Puusauna tarjoili upeat löylyt. Saunaosastolta löytyy myös suihkut ja erilliset pukuhuoneet.
Mahtava innovaatio. Tykkään tällaisesta innovatiivisesti avarakatseisesta toiminnasta. Juuri tällaista yritteliäisyyttä Suomi tarvitsee.
Maailman suurin saunalautta mukana Helsingin ravintolapäivässä.
Bosen kaiuttimista kuuluu chilliä musaa ja sähköistä huolehtii ekologinen aurinkopaneeli.
Saunalautan sähköistä huolehtii 3 aurinkopaneelia.70 neliöinen kattoterassi, 36 neliöinen saunaosasto, 40 neliöinen keittiö ja olohuone sekä takaterassi. Kyllä kelpaa chillailla :)
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä,
ihan fiiliksissä ja rentoutunut saunalautan löylyistä
ps. illemmalla kävimme ottamassa uusintalöylyt ja vielä pienet pulikoinnit ja jälkkärit.
Iltapalaksi makuhermoja kutkuttelevaa marjapiirakkaa jossa mukavasti tyrniä.Mandala Travelin Juha Viitala kävi pulikoimassa virkistävässä vedessä.Kunnollinen kaakeloitu vesivessa. Pientä arjen luksusta saunalautalla. Tällaista ei joka kesämökilläkään ole.Ei hassummat näkymät vessasta ja jos näköala ei passaa, voi siirtää saunalautan minne haluaa.Ravintolapäivänä vieraita kävi arviolta 300-500. Kaikki herkut myytiin loppuun.Puusauna. Kosteat löylyt merinäköalalla. #parasta #Suomessa