Woke Up Like This

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on uusi kosmetiikkasarja.

Lumene pesi kasvonsa - tyylikkäästi  1

Lumenen uudelleenlanseerausta on juhlittu tässä kuussa New Yorkissa asti. Kotimainen, ikoninen kosmetiikkamerkki on pannut kaiken uusiksi ilmettä, tuotteita ja mottoa myöten. Uudet tuotteet ovat raikkaita, kauniita ja pohjoismaisen tyylikkäitä. (Ja niin uusia, ettemme ole vielä ehtineet testata, mutta teho lienee taattua Lumene-laatua.)

Uuden Lumenen kasvo on Mallikoulu-ohjelman yli kymmenen vuotta sitten voittanut ja sittemmin valtavan hyvin maailmalla menestynyt huippumalli Suvi Riggs. Lumenen pohjoismainen kauneuslähettiläs on puolestaan yli 17 vuotta kosmetiikka-alalla työskennellyt Mariela Sarkima.

Uusi Lumene korostaa suomalaisuutta, aitoutta ja luonnollisuutta. Tuotteissa käytetään vielä aiempaa enemmän pohjoisia raaka-aineita: puolukkaa, lakkaa, mustikkaa ja puhdasta lähdevettä suoraan Lapista. Lumenen uusi voimalause on "beauty born of light", joka omalta osaltaan kertoo myös uudelleenlanseeratun merkin luonnollisuusperiaatteista.

Ensin myyntiin tulevat Valo- ja Lähde-nimiset sarjat. Valo-sarja sisältää ihoa kosteuttavia ja kirkastavia tuotteita: voiteita, suihkeita ja kauneustippoja. Lähde-sarjan tuotteet keskittyvät nimensä mukaisesti kosteuteen: kosteuttavia voiteita, naamioita ja vesiä. Onnea uusi Lumene!


Yliopiston Apteekki lanseeraa oman luonnonkosmetiikka-sarjan  1

Yliopiston Apteekki on viimeisen puolentoista vuoden aikana kehitellyt tuotteita, joilla se vastaa kotimaisten luonnonkosmetiikkatuotteiden kysyntään. YA naturae -tuotteet tulevat apteekkien, verkkokaupan ja erikoisliike Egon hyllyihin keskiviikkona 15. kesäkuuta.

Kotimaisten tuotteiden balmistuksessa on käytetty muun muassa ihoa uudistavaa, suomalaista koivunmahlaa sekä Suomesta kerättyjen puolukoiden ja mustaherukoiden siemenöljyjä. Tuotteiden ruusunmarjaöljy tuotetaan eettisesti ja kestävästi Afrikassa.

Tuotevalikoimaan kuuluu kasvovesi, puhdistusvaahto, silmämeikin poistoaine sekä kasvo-, vartalo-, huuli- ja silmänympärysvoiteet. Tuotteet valmistetaan Suomessa.

Kaikki tuotteet on valmistettu mahdollisimman luonnonmukaisesti ja ympäristöä säästäen. Sarja on sertifioitu Ecocert organic -standardin mukaan. Se sisältää raaka-aineiden lisäksi myös koostumuksen, tuotannon, pakkausten ja niiden prosessien tarkastuksen. Kotimaisia

YA naturae -tuotteet ovat paitsi luonnonmukaisia ja eettisesti valmistettuja, myös vegaanisia. Tai ainakin suurin osa niistä: vain yö- ja huulivoiteissa on käytetty mehiläisvahaa.

Iloisin uutinen luonnonkosmetiikan ystäville on (kotimaisuuden ja saatavuuden lisäksi) hinta. Kaikki YA naturae -tuotteet maksavat alle 13 euroa, joten ne sopivat laihemmallekin kukkarolle.