Höyryissä

Kaupungin kiukaat esiin

Kiuas sihisee Helsingissä tuhansia kertoja päivässä. Pihinästä suurin osa kuullaan taloyhtiöiden ja uimahallien saunoissa, mutta myös kaupungin vuokrattavissa saunoissa on mistä valita. Polttariporukoille löytyy omansa, liikemiehille omansa ja avantouimarimummoille omansa. On Saunabar ja Tin Tin Tango, Kämpin kabinetti, Kauppaneuvos Paukun sauna Käpylässä, perinteinen puusauna Harjutorilla, sadan miehen sauna Suomenlinnassa ja monta muuta.

Koeistuimme kuuden saunan lauteet. Tuijotimme lämpömittaria, vääntelimme suihkuja ja mittailimme pukukoppeja. Yhteisen kunniamaininnan saunat ansaitsevat siisteydestä. Viemärit on puhdistettu hiuksista, eikä lauteiden alla majaile villakoiria. On kuitenkin häpeällistä, että hiki pitää kiskoa pintaan sähkösaunassa. Eikä vihtoakaan saanut kuin yhdessä. Harjutorin kaltaiset, aidot puusaunat ovat kansanperinnettä, joka näyttää vetelevän viimeisiä hengenvetojaan sukupuuttoon kuolemisen partaalla.

Kämp

Pohjoisesplanadi 29,
puh. 5761 1330.

Saunan ovet ammollaan: ma-pe 7-22, la 10-19, su 10-20.

Saunoja: Kaksi, toinen 10 hengelle, toinen kuudelle.
Saunamaksu: 195 e / 4 saunojaa + 20 euron lisämaksu / hlö.
Aikaa löylytellä: 1 h 45 min.
Mittarissa asteita: 80.
Löylyt: Kuivat, kestää aikansa päästä hikeen.
Lattia: Vuolukiveä, lattialämmitys
Pukukopit: 10 kpl, lukittavat, oma peili ja tasku koruille.
Saunakalja: 5 e / tuoppi.
Vakiovarusteet: Paksu pyyhe, kylpytakki, tohvelit, froteepefletti, sampoo, suihkugeeli, hoitoaine, 2 fööniä, geeli, deodorantti, kosteus-, käsivoide, suuvesi.
Maksulliset lisät: Kasvohoito, hieronta, kuntosali, vyöhyketerapia, ruoka hotellin ravintolasta.
Ripset ojennukseen: Peilitilaa neljälle, kaksi sähköpistoketta, luonnonvalolamppu, vessa.
Oleskelutila: Upottaville kahden hengen sohville mahtuu kymmenen henkeä, parkettilattia, dvd/cd-tv.
Muuta: Suihkussa 4 säätömahdollisuutta low’sta massageen.
Kenelle: Pappa betalar och på finska työpaikka maksaa.

Harjutorin Sauna

Harjuntorinkatu 1,
puh. 753 1535.

Saunan ovet ammollaan: ti-pe 14-20 (sauna-aikaa 22:een), la 13-19, su & ma kiinni.

Saunoja: Kolme, yleiset 50 -hengen saunat naisille ja miehille, tilaussauna 15 hengelle.
Saunamaksu: Yleinen sauna 6,5 e (opiskelijat 5,5 e), tilaussauna 7-8 e.
Aikaa löylytellä: Yleisessä saunassa koko loppupäivä, tilaussaunassa tunti tai kaksi.
Mittarissa asteita: 85.
Löylyt: Löylyt kuin juhannussaunassa.
Lattia: Betonia.
Pukukopit: Lukittavat, vanhat puukaapit.
Saunakalja: 1 e / pullo ykköstä
Vakiovarusteet: kaksi fööniä ja kiharrinta.
Maksulliset lisät: pyyhe, pakastevihta, pesu, hieronta, kuppaus.
Ripset ojennukseen: kaksi peiliä ja vessa.
Oleskelutila: Mummola. Pirtinpöydät ja räsymatot.
Muuta: Saunan lomassa voi vilvoitella kadun varrella.
Kenelle: Tosisaunojille ja niille, jotka eivät halua vetää mahaa sisään.

Hullu Kukko

Simonkatu 8,
puh. 685 9660.

Saunan ovet ammollaan: ma-ti 11-23.30, ke-to 11-00.30, pe 11-01.30, la 13-01.30.

Saunoja: Yksi, 10-15 hengelle.
Saunamaksu: 16 e, minimimaksu saunasta 90 euroa.
Aikaa löylytellä: 1 tunti.
Mittarissa asteita: 70.
Löylyt: Jollei heitä löylyä, tulee kylmä.
Lattia: Kaakelia.
Pukukopit: Pukuhuone, jossa ei lukittavia pukukoppeja.
Saunakalja: 3,7 e / pullo.
Vakiovarusteet: Paksu IKEA:n pyyhe, liukas muovipefletti, sampoo & suihkugeeli (Rexona), fööni.
Maksulliset lisät: Saunatiloihin voi tilata pientä purtavaa.
Ripset ojennukseen: Peilin eteen mahtuu niukasti kaksi, vessa.
Oleskelutila: Monitoimitila. Neljä kahdenhengen sohvaa, kokouspöytä, piirtoheitin, avokeittiö, CD-soitin.
Muuta: Saunassa vahtia pitää iso kukko, CD-soittimessa AC/DC:n levy talon puolesta.
Kenelle: Koulutustilaisuutta pitävälle työporukalle.

Eatz

Mikonkatu 15,
puh. 687 724 50

Saunan ovet ammollaan: ma-la 12-22, su kiinni

Saunoja: Yksi, maksimissaan 15 saunojalle
Saunamaksu: 20 e, minimimaksu saunasta 80 euroa
Aikaa löylytellä: 2 tuntia
Mittarissa asteita: 80
Löylyt: Kuivat kuin taloyhtiön saunassa
Lattia: Ruskea muovi
Pukukopit: Ei pukukoppeja tai pukuhuonetta, avoin käytävä saunan ja oleskelutilan välillä
Saunakalja: 3,9 e / pullo
Vakiovarusteet: hempeän värinen pyyhe, liukas muovipefletti, shampoo & suihkugeeli (Rexona), kaksi fööniä, kiharrin
Maksulliset lisävarusteet: ravintolasta voi tilata pientä naposteltavaa
Ripset ojennukseen: vessan peilin eteen mahtuu kolme
Oleskelutila: Tex-mex -henkinen. Sohva, kolme neljän hengen pöytää, CD-soitin ja tv
Muuta: Kahdeksannen kerroksen ikkunoista näkee Rautatientorille, sisäpihalta voi tirkistellä vastapäistä toimistoa
Kenelle: Lätkäjengille

Tin Tin Tango

Töölöntori 7,
puh. 270 909 72.

Saunan ovet ammollaan: ma-pe 8-24, la 10-24, su 10.30-24.

Saunoja: yksi, kuudelle hengelle
Saunamaksu: 17 euroa / henkilö, jos saunoja yksi tai kaksi, jos saunojia kolme tai enemmän, koko saunan hinta 25,50 euroa.
Aikaa löylytellä: Tunti.
Mittarissa asteita: 75.
Löylyt: Kosteat helohetivalmiin löylyt.
Lattia: Kaakelia.
Pukukopit: Pieni pukuhuone, jossa pöytä ja penkit, ei pukukoppeja.
Saunakalja: 2,9 e / pullo tai 4,2 e / tuoppi.
Vakiovarusteet: laudeliina, sampoo & suihkugeeli, fööni.
Maksulliset lisät: värikäs pyyhe, ruokaa kahvilan puolelta.
Ripset ojennukseen: Yhden hengen peili, vessa.
Oleskelutila: -
Muuta: Myynnissä HK:n sinistä, jota voi käristää kiukaalla, pukuhuoneessa varoitus ikkunan kautta kulkevista pitkäkyntisistä, kahvilan puolella voi pestä pyykit.
Kenelle: Polttariporukalle ja perheelle.

Saunabar

Eerikinkatu 27,
puh. 586 5550.

Saunan ovet ammollaan: su-ma 15-24, ti-la 15-02.

Saunoja: Kaksi. Toiseen max. 13 henkeä, toiseen max. 20 henkeä.
Saunamaksu: 12 e, minimimaksu saunasta 72-90 euroa.
Aikaa löylytellä: 1,5 h.
Mittarissa asteita: 75.
Löylyt: Kosteat.
Lattia: Sinivihreää kaakelia
Pukukopit: Lukittavat metallikaapit.
Saunakalja: 2,9 e / pullo
Vakiovarusteet: valkoinen pyyhe, laudeliina, sampoo & suihkugeeli (Garnier), fööni, kiharrin.
Maksulliset lisät: naapurihuoneeseen voi tilata ruokaa.
Ripset ojennukseen: vessan peilin edessä tilaa kahdelle, pukuhuoneessa huono valo.
Oleskelutila: Trendikäs. Staili nahkasohva ja nojatuolit.
Muuta: Akvaario toimittaa oleskelutilassa pöydän virkaa, sunnuntaisin ja maanantaisin non-stop-sauna miehille ja naisille kello 15-23 (4,50 euroa per saunoja).
Kenelle: Kaveriporukalle.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi