Syyskuu vasta lopuillaan — joulusuklaat ilmestyivät kauppoihin jo nyt

Asiaa perustellaan suklaan hyvällä menekillä.

Syyskuu ei ole vielä edes taputeltu, kun ensimmäiset suklaapukit ilmestyivät kauppojen hyllyille.
Syyskuu ei ole vielä edes taputeltu, kun ensimmäiset suklaapukit ilmestyivät kauppojen hyllyille.

Moni hieraisi silmiään, kun joulusuklaat ilmestyivät ruokakauppojen hyllyille jo syyskuussa. Jouluun on vielä kuukausia, mutta suklaahyllyt täyttyvät joulusuklaista jo nyt. 

Tokmannin Category Manager Annastiina Hämäläinen kertoo Suomenmaa-lehdelle, että yksi tärkeimmistä syistä varhaiseen aloitukseen on kuluttajien makeanhimo.

Suklaakauppa alkaa vilkastua jo syksyllä, vaikka osa asiakkaista ei vielä haluaisi edes ajatellakaan joulua.

"Iso osa asiakkaistamme kääntää hiljalleen katseitaan kohti loppuvuoden juhlia ja joulunodotusta. Näin myös joulu lahjoineen, koristeineen ja suklaineen alkaa kiinnostaa", Hämäläinen perustelee. 

Suklaan kysyntää selittävät hänen mukaansa paitsi juhlat, myös tavallinen arki:

”On kyseessä sitten joulu, halloween tai sateinen arki-ilta syyskuussa, suomalaisten suussa maistuu suklaa.”

Hämäläinen nostaa esiin myös logistiset syyt. Joulusesonki on kaupoille iso puristus. Henkilökunnan on tarkoitus ehtiä laittamaan jouluiset esillepanot kuntoon asteittain ennen pahimpia jouluruuhkia, joten sen vuoksi suklaista on helppo aloittaa. 

Asiasta uutisoi ensimmäiseksi Suomenmaa