Puolikuudelta istun väsyneenä
työpöydän ääressä ja tuijotan
vielä lukuja papereilla ja
siirrän niitä sumein silmin,
suttuisin ajatuksin järjestelmään.
Huoneeseeni astuu yllättäen
ikiaikainen ystävä ja hellästi hymyillen
silittää takkutukkaa
ottaa tiukasti syliin
"Olisiko aikaa ratkoa ongelmia,
ottaisitko vastaan vielä iltamyöhällä
jos tulen?"

Kaadan rennolla otteella
isoihin, anteliaisiin laseihin
senttejä mittaamatta
Tuoksu viettelee, maku irrottaa
muutenkin löyhät kielenkannat
puhumaan elämästä ja ihmisistä
Kuuntelen ja maistelen viiniä
joka lämmittää sisältä
ja kynttilämeri välissämme
valaisee syksyisen pakkasillan

En neuvo, ohjaa tai ole tietävinäni
vaan kerron omia kokemuksiani -
jaan osia itsestäni ja kuin
huomaamatta (jälleen kerran) saan
itse enemmän kuin tunnen antavani
Puhun ikäväni; sinut ja meidät ja sen
mitä on ja ei ole ja pikkuhiljaa
näen asiat selvemmin ja ymmärrän
että juuri nyt on näin tarkoitettu.

Hieman ennen keskiyötä halaamme
lujaa toisiamme ja lupaamme ääneti
olla siinä kun tarvitaan.