Blogi

Molemmat kokeneena ajattelin (jälleen kerran) liimata keskustelukommenttini blogiin. Alkuperäinen löytyy Suhteet osiosta.

Pohjustukseksi raxin aloitus:

[LAINAUS rax]
Lähinnä naisille suunnattu kysymys:

Pettäminen vai väkivalta, kumpi on vakavampaa?

Jotkut kun jopa jäävät siihen suhteeseen pettämisen tai pahoinpitelyn jälkeen.
[/LAINAUS]

[LAINAUS CatchMe]
Ei pettämistä ja väkivaltaa voi rinnastaa.
[/LAINAUS]

Mielestäni pettäminen ja väkivalta parisuhteessa ovat hyvin kaukana toisistaan. Vaikka pettäminen sattuu ihan helvetisti, enkä ainakaan itse kokemaani koskaan unohda. Myös lyönnit sattuvat ja niistä voi jäädä elinikäiset (fyysiset ja/tai henkiset) arvet, joita niitäkään ei voi unohtaa.

[LAINAUS rax]
No kumpi on pahempi?
[/LAINAUS]

[LAINAUS CatchMe]
Jos parisuhde on rakennettu sille pohjalle, että vieraita (tai tuttuja, kavereita, sukulaisia..) ei panna, niin molempi pahempi.

Pettämisestä:

Skenaario A1) Avoliittoilen ja on sovittu, että ollaan toinen toisellemme ainoat. Rakastetaan toisiamme ja kaikki on todella hyvin - arki sujuu ja molemmat kunnioitamme toisiamme ja muistamme välillä värittää harmautta pienillä asioilla. Sitten firman pikkujouluristeilyllä (jonne en lähtenyt mukaan, koska olin sopinut leipovani englantilaisia hedelmäkakkuja tyttöjen kanssa) mies juo itsensä vahingossa liian humalaan ja herää kamalassa krapulassa vieraasta hytistä alasti alastoman naisen vierestä! Kotiin tullessaan mies on allapäin ja kertoo anteeksi pyydellen mitä on tapahtunut.. Lähdenkö vai annanko anteeksi?

Skenaario A2) Avoliittoilen ja on sovittu, että ollaan toinen toisellemme ainoat. Ollaan kasvettu yhteen ja kaikki on ihan ok - arki sujuu, mies tiskaa omalla vuorollaan ja kauppalasku puolitetaan. Muistamme yleensä toistemme ja yhteiset merkkipäivät tuomalla kahvin sänkyyn tai ainakin viimeistään silloin, kun toinen huomauttaa asiasta jurona. Sitten firman pikkujouluristeilyllä (jonne en päässyt mukaan, koska bileet oli vain henkilökunnalle) mies juo itsensä ihan vitun känniin ja herää kamalaan aamustondikseen vieraasta hytistä alasti alastoman naisen vierestä, panee vielä kerran ja vetää kalsarit jalkaansa. Kotiin tullessaan mies on asiasta vaiti ja latoo bisselaatikot siisvouskaappin ja muistaa lopulta ojentaa vähän nuhjaantuneen 300 g suklaalevyn. Myöhemmin kuulen työkaverin vaimolta mitä laivalla on tapahtunut.. Lähdenkö vai annanko anteeksi?

Väkivallasta:

Skenaario B1) Avoliittoilen ja on sovittu, että ollaan toinen toisellemme ainoat. Rakastetaan toisiamme ja kaikki on todella hyvin - arki sujuu pikku riidoista huolimatta ja molemmat kunnioitamme toisiamme ja muistamme välillä värittää harmautta pienillä asioilla. Sitten mies juo saunaillassa itsensä vahingossa liian humalaan ja kotiin tullessaan jatkaa päivällä alkanutta riitaa. Koska en anna periksi, mies läimäyttää avokämmenellä vasemmalle poskelleni ja katuu välittömästi tekoaan. Aamulla mies on allapäin ja lupaa anteeksi pyydellen ettei koskaan, ikinä enää vahingoita minua.. Lähdenkö vai annanko anteeksi?

Skenaario B2) Avoliittoilen ja on sovittu, että ollaan toinen toisellemme ainoat. Ollaan kasvettu yhteen ja kaikki on ihan ok - arki sujuu, mies tiskaa omalla vuorollaan, kunhan huomautan asiasta ja kauppalasku puolitetaan melkein aina kinastelun päätteeksi. Muistamme yleensä toistemme ja yhteiset merkkipäivät tuomalla kahvin sänkyyn tai ainakin viimeistään toisen vittuilusta. Sitten firman saunaillassa mies juo itsensä ihan vitun känniin ja kotiin tullessaan huomaa unohtaneensa avaimet, joka tietysti on minun syyni. Mies tulee parvekkeen lasin läpi ja latoo muutaman kerran kunnolla tauluun muistaen välillä huomauttaa miten naapurin Perakin on saanut meillä pillua. Maanantaiaamuna terveyskeskuslääkäri vahvistaa pelkoni ja kertoo, että vasemman silmän näkö on mennyt iäksi.. Lähdenkö vai annanko anteeksi?
[/LAINAUS]

Halusin kirjoittaa nuo toisistaan poikkeavat tarinat kuvastamaan erilaisia parisuhteita, elämäntilanteita ja erityisesti erilaisia ihmisiä. Ei ole ihan sama kuka vastassa on. Myös yhteinen historia kaikkinensa vaikuttaa päätöksentekoon samoin kuin teon taustat ja sen "vakavuus" (anteeksi huono sanavalinta, mutta parempaakaan en tähän hätään keksi).

Minulla ei ole kysymykseen yksiselitteistä 100 % vedenpitävää vastausta tai edes varmaa, pysyvää mielipidettä. En voi kuvitella, että rakkauteni loppuisi yhteen hairahduksen, sen sijaan olen aika varma, että pystyisin antamaan anteeksi ja oppisin luottamaan uudelleen..

Mutta kumpi on pahempi? Petetty elää pahimmat hetkensä yksin, kumppanin ollessa poissa. Väkivallan uhri pelkää kotona, läheisen läsnäollessa. Jos olisi pakko valita, niin ehkä tulisin mieluummin petetyksi kuin lyödyksi.

Rumempi toistaan kumpikin teko
Eikä niitä tekemättömiksi saa
Eikä ne huomaa kumpikin on
Vain pahempi toistaan

Apulanta

Eräs tuttavani tapasi jokin aika sitten hieman erikoisissa olosuhteissa vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen, joka jäi mieleen. Törmäsivät pari viikkoa ensimmäisen kerran jälkeen uudelleen tilanteessa, joka ei toistu (ei siis ihan Siwan kassajonossa tyyliin) ja vielä saman vuorokauden puolella pikaisesti kolmannenkin kerran. Ensimmäisellä kerralla tuttavani ja tapaamansa henkilö eivät keskustelleet keskenään, mutta toisella kerralla juttelivat yhteisestä mielenkiinnonkohteesta ja kolmannella kerralla (jolloin uusi tuttavuus tuntui viivyttelevän poistumistaan tilanteesta..) etenivät keskusteluissa kertomaan mm. työstään. Kun hän sitten oli poistunut, oli sivustaseuraaja kommentoinut, että "Se on selvästi sun, senkun poimit".

Koska hän vaikutti kiinnostavalta ja koska tuttavani tiesi hänen nimensä, selvitti tuttavani hänen puhelinnumeronsa ja kirjoitti viikko sitten tekstiviestin, johon sai vastauksenkin (pidetään yhteyttä nyt kun meillä on numerot -tyyliin). Mutta se jäi siihen.

Eilen illalla tuttavani tapasi hänet uudelleen. Tai itseasiassa meni paikkaan, jossa tiesi tapaavansa hänet. He juttelivat parin tunnin ajan niitänäitä harrastuksista ja muusta ja hän kertoi tuttavalleni mm. milloin on vapaalla seuraavalla viikolla ja tavallaan ehdotti tapaamistakin mainiten paikan, mutta ei tarkempaa aikaa..

Nyt tuttavani miettii kuumeisesti, että
a) onko uusi tuttavuus kovin ujo
b) eikö häntä kiinnosta lähempi tutustuminen
c) mahtaako hän olla varattu
d) onko jälleen iskenyt silmänsä seksuaalista vähemmistöä edustavaan kansalaiseen, kuten jo pari kertaa aiemmin?

Tässä vaiheessa ajattelin, että go-for-it, mutta sitten tuttavani esitti kysymyksen, johon en osaa vastata.. "Haluan tutustua siihen ihmiseen, mutta miten lähestyn olematta tungetteleva tai tyrkky?".

Olen huono neuvomaan, sillä olen itse ollut muutaman kerran tilanteessa, jonka jälkeen olen ajatellut, että taisin tehdä itseäni vähän liikaakin tykö. Ehkä se johtuu siitä, että mielestäni ihmissuhdeasioissa ei kannata turhaa vitkastella, vaan sanoa suoraan jos on kiinnostunut tutustumaan toiseen. Jotkut on vaan niin helvetin herkkiä ja tuntuvat ajattelevan heti avauspuheenvuoron(i) jälkeen, että "Tuo haluaa naimisiin - en ala!".

City on varmaan ihan väärä foorumi tämänkään asian selvittämiseksi; onhan tätä puitu jo ties kuinka monta kertaa keskusteluissa eikä asiaan ole tullut selvyyttä(?). Mutta mistä sen tietää? Ehkä tuttavani saa blogini kautta vinkin, josta voi olla hyötyäkin?

Sitäpaitsi täällä sataa lunta, on harmaata ja tylsää.

Viime yönä heräsin lentokoneen pakkolaskuun. Päästiin ihan turvallisesti maahan, eikä konekaan vaurioitunut, mutta (ilmeisesti rintani päällä kehräävästä karvakasasta johtuva) omituinen yskänkohtaus herätti minut ja kurkussa kutittavat karvat pitivät valveilla riittävän kauan, jotta myös paljaasta ikkunasta sisälle kumottava kuutamo ehti tehdä tehtävänsä. Uni ei enää tullut.

Kello oli kolmen kieppeillä ja päätin siirtyä olohuoneen puolelle lukemaan illallisen keskustelun aiheena ollutta kirjaa toimivan parisuhteen rakentamisesta (kaikkea ihmiset kirjoittavatkin :D!)

Kirjan puoliväliin ehdittyäni olin löytänyt lukuisia kirjoitus- ja ajatusvirheitäkin (terveiset kääntäjälle), mutta olin myös huomannut nyökytelleeni joillekin kirjailijan esittämille teeseille parisuhteen eri asteista ja siitä, miten portaalta toiselle tulisi edetä.

Jos sokeasti luottaisin amerikkalaisen kirjailijan (jota kehutaan maailman johtavaksi parisuhdeasiantuntijaksi) päätelmiin ja ohjeisiin, olisin kironnut itseni ja omat "seurustelutapani" alimpaan helvettiin jo kirjan toisen luvun jälkeen.. Mutta en voi kieltää, etteikö noissa väittämissä ole jotain perääkin.

Erityisesti viehätyin ajatuksesta, jonka mukaan seurustelevien parien välillä on neljänlaista kemiaa: fyysistä, emotionaalista, henkistä ja sielullista. Tunnistan nuo kemian tasot ainakin itsessäni, enkä näe mitään syytä sille, etteikö niitä olisi muissakin ihmisissä.

Fyysinen kemia on naisen ja miehen välillä oleva seksuaalisen halun aikaansaava kemia - se ainoa, alkuperäinen ja alkukantasin kemian taso. Fyysisten kemioiden kohdatessa ritisee ja paukkuu; sähkön voi aistia ja tunnen miten sieraimeni laajenevat mihentuoksusta - feromoneista. Menen kirjaimellisesti *grrrr* polvilleni.

Kiintymyksen luova emotionaalinen (mielen) kemia on peräisin lapsuuden ja nuoruuden tunne-elämästä. Jokainen meistä voi muistaa tunnetiloja, joita olemme kokeneet ennen aikuisikää: suuret ilot, surut, ensirakkauden (ihastumisen), kateuden, vihan.. Tunteet eivät juurikaan muutu elinaikanamme, ainoastaan tapamme ksitellä niitä muuttuu.

Henkinen kemia on jo hieman korkeamman tason litkujensekoittelua. Nyt puhutaan kiinnostuksen kohteista - asioista, joista olemme olleet kiinnostuneita jo lapsena: pikkuautoilla leikkinyt tyttö opiskelee automaalariksi, poika saattaa purkaa hoivaviettinsä ryhtymällä lääkäriksi. Aina henkinen kemia ei ole näin vahvana säilyvä, mutta joka tapauksessa huomattavasti voimakkaampi kuin seksuaalinen vetovoima sitä yhtä ainoaa yksilöä kohtaan.

Sielussasi on voimavaroja, joiden täydelliseen toteuttamiseen vaaditaan ihmisen elinaika. Ei siis mikään ihme, että kun löytää sielunystävänsä, kohtaavat nuo kaikki kolme edellämainittua kemian tasoa ja onnistumisen mahdollisuudet ovat olemassa.

Sielun kemia on jo lähes alkemiaa. Kumppanuuden salaperäinen tila, selittämätön yhteenkuuluvuuden tunne. Sielun kemia ei ole molemminpuolista "hän on täydellinen minulle" ihastusajattelua, vaan (ehkä kuukausia tai vuosia kestäneen) kemian tasohyppelyn korkein aste. Kun vuosia (vuosikymmeniä) yhdessä onnellisena eläneeltä parilta kysytään kuinka he lopulta tiesivät kuuluvansa yhteen, on vastaus usein "en osaa selittää - kaikki vain tuntui oikealta". Helppoa se ei varmasti (koskaan?) ole, mutta uskon, että sielunkumppanuus on mahdollista.

Kirjan luettuani nukuin vielä pari tuntia ja yllättäen (kissojen talossa kun heräsin) asiasta käytiin erittäin syvällistä aamukahvikeskustelua. Ja käydään varmaan jatkossakin.

Foorumilla keskustellaan pitämisen, tykkäämisen ja rakastamisen olemuksesta - tunneasteesta ja eroista. Jos jätän pois kaverit, ystävät ja perheenjäsenet ja keskityn vain ja ainoastaan miesväkeen ja parisuhteeseen, niin noille kaikille ilmaisuille löytyy kyllä oma aikansa ja paikkansa - jopa yhtä aikaa eri ihmisten kanssa.

Pidän sinusta (vaikken sitä sanokaan)

Pidän miehestä, jonka kanssa on helppo keskustella ja joka saa minut nauramaan; sellaisesta ihmisestä, joka alusta pitäen uskaltaa olla oma itsensä ja antaa minullekin tilaa samaan. Pitäminen on minulle hyväksyntää ja vastahyväksyntää – asiaintila, joka mahdollistaa avoimen, tasavertaisen kanssakäymisen. Vaikka pitäminen ei ole minulle suuria tunnelatauksia sisältävä termi, en kovin kevyin perustein sano ”pidän sinusta”.

Kirjoitin keskusteluissa, että saatan pitää lihatiskin pojasta, kun sillä on niin upeat silmät! En kuitenkaan tykkää siitä pojasta samalla volyymillä kuin ystävistäni tai miehestä, johon olen ihastunut tai jonka kanssa olen muuten tullut tutuksi. En pidä (eikä minun tarvitsekaan pitää!) kaikista tuttavistani, joihin tässä yhteydessä lasken ihmiset, joita esim. kadulla kulkiessa tervehdin. Määrittelyä tarkentaakseni voin sanoa, että en voi olla kaveri sellaisen ihmisen kanssa, josta en pidä. Tuttavuuden voi unohtaa huomenna, se voi säilyä samalla ”moi, mites menee?” –asteella lopun ikää ja joskus se voi muuttua kaveruudeksi. Kaveruus taas voi jäädä muodolliseksikin yhdessä puuhailuksi (työ, harrastukset ja kaveripiirin yhteiset saunaillat) tai kehittyä intiimimmäksi ihmissuhteeksi – siitä voi tulla ystävyyttä tai se voi kasvaa parisuhteeksi.

Mä tykkään (ja välitän) susta

Ihastuminen saattaa kehittyä syvemmäksi tunnetason lataukseksi, tykkäämiseksi, mutta ei johda siihen väistämättä. Tykkäämisen tunteeseen liittyy tutun tuoksun herättämät lämpimät ajatukset, ikkunasta avautuvan syksyisen maalauksen tuijottaminen, hymyileminen ”ilman syytä” ja välittäminen (olen kiinnostunut siitä, mitä ajattelet ja olet) eikä ole mitenkään mahdollista, että kokisin näitä asioita pelkän (kauko)ihastuksen kanssa.

Itseäni lainatakseni: tarvitsen välittämiseen kontaktipintaa (joka ei aina tarkoita alastonta ihoa). Kontaktipinta on tietoisuus siitä, että ”se toinenkin ajattelee minua”. Tykätessäni välitän ja välittämiseni osoitan kuuntelemalla entistä tarkemmin, huomioimalla henkilökohtaisesti ja antamalla itsestäni enemmän. Kun tykkään, päästän lähelle, hakeudun kosketusetäisyydelle. Ylitän oman riskirajani.

… Se, että välitän siitä, mitä maailmalla tapahtuu, on sitten toinen juttu.

Niin mäkin sua

Miten sen pitäisi alkaa? Jotkut vannovat treffeillä käynnin ja tapailun nimeen ja pitävät kynsin hampain kiinni riitistä, jonka mukaan ihastutaan, pikkuhiljaa tutustutaan, aloitetaan seurustelu, (rakastutaan,) mennään n. 12 kk jälkeen kiloihin ja/tai muutetaan yhteen, suunnitellaan ja toteutetaan hääilmiö, jonka jälkeen mietitään tehdäänkö ensin poika vaiko tyttö.
Toiset elävät vakaasti siinä uskossa, että rakastua voi ensisilmäyksellä ja ensitapaaminen voi olla ilotulitusta alusta loppuun. Miksi pitäisi odottaa määrittelemättömän pituinen suoja-aika, että voi sanoa ”rakastan sinua”, jos kerran siltä tuntuu heti? Viikon kuluttua toinen (tai molemmat) täyttävät muuttoilmoitusta ja susiparina eletään hamaan loppuun saakka – tai kunnes jompikumpi saa päähänsä, että on sitä nurmikkoa naapurinkin puolella.

Mielestäni asioiden voi antaa tapahtua omalla painollaan. En ole nähnyt sääntökirjaa, jonka mukaan tulisi tai kannattaisi edetä - asioiden ei tarvitse tapahtua aina saman kaavan mukaan, samassa järjestyksessä. Ihmiset ovat erilaisia, siksi jokainen ihmissuhdekin on omanlaisensa. Vaikka Liisa ja Pekka tulevat onnellisiksi omien valintojensa kautta, ei se tarkoita sitä, että Janniken ja Göranin pitäisi tehdä kaikki samoin taatakseen oman onnensa. Mikä toimi eilen, ei ehkä ensi viikolla pelaakaan?

Jottei olisi liian helppoa

Kun asiaa oikein mietin, on tykkäämisen ja rakastamisen väliin todella vaikeaa vetää rajaa. Ehkä ero tulee parhaiten esille siinä, että saatan tykätä vähäsen tai todella paljon. Romanttisen rakastamisen tunteen määrää en osaa ilmaista samalla tavalla – se on jotenkin niin kokonaisvaltaista.
Toisaalta miksi meidän täytyy selittää tunteitamme sanoilla, määritellä? Minkä vuoksi luotamme niin kovin paljon yhteen ilmaisukeinoon, kun meillä on käytettävissä monta muutakin tapaa ilmaista itseämme?

Jantupop avasi 23.7.2007 Naisteenhuoneessa keskustelun otsikolla Huomion kerjääminen kirjoittaen:

[LAINAUS jantupop]
Siis minkä takia naisille huomion kerjääminen on niin helvetin tärkeetä? Vaikka sitä parisuhteessakin saisi sopivasti annosteltuna niin se ei riitä, vaan huomiota pitää kerjätä kaikilta kaksilahkeisilta vitun typerillä "Oonko mä ruskee, oonko mä nätti vittu onko mulla tukka päässä??" ym. kysymyksillä tai muuten vaan flirttaavalla käytöksellä.

En ymmärrä sitten ollenkaan tällaista käyttäytymistä. Jos tämä ei ole kaikkien naisten perusominaisuus, niin vaadin että ominaisuuden omaavat naiset pitävät julkisilla paikoilla liikuttaessa oikeassa kädessään "Vaadin ihan vitusti huomiota" -kylttiä. Ja kääntöpuolella ehkä "Kyselen tyhmiä" teksti.
[/LAINAUS]

Luin avauksen pariin otteeseen ja kahlasin pikapikaa läpi siihen tulleet kommentit. Eivätkö ihmiset todella ymmärrä? "Kaikki tulee bäk", sanoo eräs tuntemani mies -ja on mielestäni oikeassa asian suhteen.

Kirjoitin oman kommenttini kyseiseen ketjuun, mutta ajattelin hieman täydentää ajatuksiani täällä blogissa.

Huomion kerjääminen

Tämä vuodatus on tarkoitettu sekä miehille että naisille (osan alla olevasta tekstistä löydät foorumilta).

Huomiota kerjäävä ihminen on useimmiten jäänyt vaille tarvitsemaansa huomiota. Toki kyseessä voi olla myös itsetunnon pönkittämisyritys, mutta 40-vuoden ihmissuhdekokemuspohjalta voin sanoa, että tavallisesti huomiota kaipaa henkilö, joka oikeasti on jäänyt sitä paitsi.

Muutama sana miehelle

Parisuhteessa naisen on saatava tuntea olevansa kuningatar. Nainen tulee nostaa arvoiselleen jalustalle naisen persoonallisuus huomioiden (eli kehua voi vaikka autonkorjaustaitoa meikin sijaan) ja antaa naisen tietää olevansa numero yksi. Ylistä ja huomioi - teet arkielämäsi helpommaksi ja saat peittojen alle (tai päälle) vipinää lähes ilmaiseksi.

Mikä siinä on niin vaikeaa? Miksi naista ei p i t ä i s i palvoa, ylistää? Jos kerran olet sen mimmin vierellesi valinnut, kai olet parhaan ottanut ja haluat myös hänen tietävän sen? Ellei esim. naisystäväsi ulkoasu pätkääkään kiinnosta sinua, niin mikä sitten kiinnostaa? Älykkyys? Henkinen yhteys? Jos näin on, saanen tiedustella milloin viimeksi kävitte esim. arvokeskustelua tai pohditte HEX-indeksin vaikutusta lähikauppiaalle suoritettavaan korvaussummaan päivittäisistä ruokaostoksistanne? Tai olisitko ylipäätään valmis siihen?

Osoita hellyyttä sanoin ja teoin, huomioi pieniä asioita ja tee samalla omasta arjestasi leppoisampaa. Anna naisen olla juuri sellainen nainen, kuin hän haluaa, mutta rohkaise kohteliaisuuksin hyödyntämään niitä ominaisuuksiaan, joista itse hänessä eniten pidät.

Ja pari ajatusta naiselle

Mies on KUNINGAS. Makuukammarin kiistaton panokeisari, jumalainen Adonis ja soturi. Mies tietää miten päin naula asetetaan vasaran ja lastulevyn väliin, osaa porata ja ruuvata ja asentaa digiboxin. Miestä tulee kiittää hänen taidoistaan - olipa se sitten teknisten laitteiden sielunelämän täydellinen hallinta, erehtymätön värisilmä ja sisustustaito tai karu voima. Tietopuolellakin mies on joissakin asioissa (lähes) erehtymätön ja se ilo hänelle suotakoon. Naisen ei tarvitsekaan tietää esim. miten nopeasti uusi Audi kiihtyy nollasta sataan - kunhan saa miehensä koneen käymään *wrooooom* sopivilla kierroksilla.
Fyysisestä koostaan riippumatta mies luo naiselleen turvallisuudentunteen kiertämällä kadulla kätensä suojelevasti ympärille. Ja nainen vastaa tähän olemalla sopivasti heikko ja avuton. Sama mies saattaa pistää naisensa aamuyöllä polvilleen porttikongissa ja kuitata suojelumaksun, jonka nainen ilolla suorittaa.

Kaikki tulee takaisin. Moninkertaisesti.

Jokainen aito kiinnostuksen ja kunnioituksen osoitus on sijoitus parisuhteeseen. Jos haluat, että suhde kestää, rakasta, palvo ja himoitse häntä ja hän rakastaa, palvoo ja himoitsee sinua. Yksin sinua, sillä vain sinä saat hänet tuntemaan itsensä erityiseksi - ja se on tärkeintä.

Olemassa on ylilyöntien vaara. Jos yllättäen käännät kelkkasi ja alat ylenpalttisesti huomioimaan kumppaniasi ennenkuulumattomilla tavoilla, on vaarana epäilys toimintasi taka-ajatuksista ja mahdollisesti sanojesi todenperäisyydestä.
Ellet ole aiemmin käyttänyt sanaa "upea", aloita mieluummin sanomalla "kiva" tai "hieno". Jos olet viimeiset viisi vuotta ohittanut kumppanisi valmistaman päivällisen nousemalla pöydästä ja jättämällä astiat paikoilleen, älä ensimmäisellä (tai toisellakaan) kerralla kiittele vuolaasti ja ehdota että huolehdit astioista. Kerro vaikka miten kiva on istua valmiiseen pöytään ja vie omat astiasi vaikka tiskipöydälle saakka. Kun hän terassin valmiiksi saatuaan päättää rakentaa vielä pätkän aitaa (kun päivää sattuu olemaan vielä jäljellä) älä jarruttele liikaa ellet ennenkään ole puuttunut hänen impulsiivisuuteensa tai armottomaan työtahtiin. Vie uudelle terassille valmiit voileivät ja höyryävä kahvi (tai kylmä bisse) ja sano, että "näyttää (aika) hyvältä".

Ai niin. Jos kyse on uudesta kumppani(ehdokkaa)sta, kannattaa todennäköisesti ensin hieman tunnustella maaperää.

Ja siinä totuus?

Ei todellakaan, vaan mun omat ajatukset, mun omat mielipiteet. Jokaisella on oikeus muodostaa omansa, tässä ja muissakin asioissa.

Tekisi mieli lähelle, ihan kiinni ihoon. Haluan muuttaa kosketusmuistikuvan jälleen fyysiseksi tuntemukseksi. Tahdon sormenpäiden silityksen alle pehmeän, hieman ruskettuneen ihon, joka tuntuu niin hyvältä.

Siinä olisit. Sormeilisin jokaisen löytämäni luomen, paikantaisin poimut ja kehon kaaret. Iloitsisin tuntoaistimuksesta, jonka vain toisen ihmisen hellyyttä janoavan hipiän tutkiskelu saa aikaan.
Koskettaisin kämmenselällä, ranteella. Painautuisin vasten - ilkialastonna ihan liki. Kutoisin seittiin, pitäisin lujassa otteessa niin että tietäisit minun olevan siinä, läsnä.

Iho tarvitsee toista. Ikävöi ihoyhteyttä, läheisyyttä - vuorovaikutusta. Niin äärettömän vahva tapa kommunikoida ilman sanoja, ymmärtää ja hyväksyä. On valtava kokemus kun toinen antaa luvan koskettaa ja on vain ihan hiljaa, odottaa ja vastaaottaa.

Jos vain pääsisin lähelle. Kosketusetäisyydelle.