Blogi

En millään malttais enää odottaa..

Tapasin tulevan elämänkumppanini ensimmäisen kerran tiistai-iltapäivänä ja ihastuin heti! Hän vietteli minut välittömästi varmanoloisella tyylikkyydellään, asiallisuudellaan ja huolitellulla ulkoasullaan. Tutustuttuani häneen hieman syvällisemmin, totesin hänen olevan miellyttävä ja älykäs ja vastaavan tämänhetkisiä ja takuulla tuleviakin (äärimmäisen vaativia) tarpeitani.

Kuullessaan mikä tämänhetkinen tilanteeni on, sanoi meidät esitellyt nainen minulle, että entistä ei kannata missään nimessä luovuttaa kokonaan pois. "Pidä entinen varalla ja talleta mahdollista myöhempää tarvetta varten. Muista kuitenkin käyttää entistä aina aika ajoin, ettei se kokonaan unohda tarkoitustaan elämässäsi." Sitäpaitsi tuo nainen arvioi nykyiseni (tuntee kyseisen tapauksen oikein hyvin) laatupe.. *öh* laatuk.. *tuota* laatutuotteeksi, jonka arvo vain nousee vuosien myötä!

Uusi kumppanini muuttaa luokseni ensi kuun alussa ja saa kulkea vasemmalla puolellani heti saapumisestaan lähtien ja rakastamme toisiamme niin myötä- kuin vastamäessä kunnes seuraava sukupolvi astuu eturiviin.

... tulla yllätetyksi.

Uuuh, mama! On tyttäresi tänään hymyileväinen kun alle asettuu lelu, jossa on just sopivasti munaa sinkkunaisen iltaa riemastuttamaan ;)

Teho: 405 hv
Kiihtyvyys (0-100 km/h): 4.6 sek
Huippunopeus: 300 km/h

Ei ois paska päivä voinu mukavammin päättyä. Tää lähtee ny ensin vetään navan täyteen erinomaista safkaa kivassa seurassa ja sen jälkeen kengittämään noita mustaan metalliin ahdettuja neljääsataaviittä konia.

Vaikka välillä tuntuu, että vois tehdä jotain muutakin, niin on tässä duunissa puolensa. Hain pari tuntia sitten iänikuisen luutani tilalle kiiltävän pornonpunaisen rättikaton, jolla ajattelin cruisailla loppuviikon.

Be careful out there ;D

(otsikon saa jokainen lukea ihan miten haluaa ja parhaaksi kokee)

Kiitos tästä päivästä ja eilisestä myös (taisin unohtaa eilen lähettää terveiset sinne päin, vaikka kirkkojen ohi vaelsinkin tuntemattomaan).

Ennen sitä ehti kuitenkin tapahtua yhtä sun toista. Pipit houkutteli minut huippuhuonoon seuraan; MIB riisti minut raasti kotoa (kotikonnuilta luokseni hermolomalle saapunut ystävä suorastaan työnsi vauhtia) vaikka hangoittelin vastaan.. ihan hirveästi. Matkalla huomasin että kiireessä unohdin jotain oleellista, mutta ehkä asian korjaamiseen on vielä joskus tilaisuus.

Vastaanotto Tokoissa oli lämpöinen ja joukko iloinen! Leccaren punkkuhuikkien (kaksi!) ja Hetki_Ikuisuuden tarjoaman siiderin (yhden!) jälkeen olin siinä kunnossa, että vonStackelbaum katsoi aiheelliseksi taluttaa minut Tokoinrannaasta Oivaan.. Ei siis ihme, että en koko iltana löytänyt vessasta ulos ensiyrittämällä.

En edes yritä kuvailla hauskuuden määrää Oivassa, mutta mainittakoon, että jälleen tuli sivullisten ei-cityläis-uhrien avulla todistettua, että kyllä mies on helppo ja naisen käsilaukku vaarallinen ase.

Vaikka juhlakalu jättäytyikin jatkoilta, osattiin me ihan itsekin pitää ilo melkolailla ylimmillään. Jo matka Rocksiin jäi (varmaan myös taksikuskin) mieleen, saati sitten paikan päällä vietetyt siiderinsumuiset hetket.. Harmi, etten Mayaa nähnyt. No, ensi kerralla sitten ;D

Aamuyö meni uuden ja vanhan rakennustaiteen ihailuun ja ruutuviivahyppelyharjoituksiin. Aamulla maailman tärkeimmiltä asioilta tuntui, että olin saanut pörröpääni yöksi tuulen- ja sateensuojaan ja että tarjolla oli lämmintä munaa.

Cityläiset pitää huolen omistaan - mii laiks <3

Voi taivas, miten naisen saa sekaisin parilla sanalla puhelimessa!

Meni muutaman kerran maanantain synttärisankarin kanssa soittelut ristiin ja melkein ehdin hetkeksi unohtaa koko asian, kunnes hetki sitten puhelin soi. Kuuntelin selontekoa lauantaisista diskobileistä ja yhdessä harmiteltiin, kun en saanut olla mukana juhlimassa. Kinkereiden DeeJii oli ensimmäisistä omista baarireissuista saakka tuttu ja vaikka en ollut saapuvilla, oli soittolistalla ihan mua varten ollut Baltimoran Tarzan Boy, joka soi viime vuosiin saakka aina kun olin samassa baarissa ko. tiskijukan kanssa.

Käytiin läpi vieraslista, lahjat ja kaikkien yhteisten tuttujen kuulumiset. Vannottiin yhteen ääneen, että kun seuraavan kerran menen Raaheen, vietetään laatuaikaa: reuhkastaan koko päivä tehden kaikkea kivaa ihan kaksin, hassutellaan ja nauretaan, valvotaan myöhään ja nukahdetaan vierekkäin siskonpetiin takkahuoneen lattialle.

"Hei, kuule. Sä oot maailman ihanin!"

Ihan Superia olla kahdeksanvuotiaan rinsessan kummitäti :)

Milloin itkit viimeksi?

.. kysytään keskustelujen Naistenhuoneessa. En yleensä "itkeskele" turhia, eli en ole kovin itkuherkkä, vaikka syvästi tunnenkin. Silmät saattavat toki kostua häissä tai hautajaisissa ja joskus jopa vahvoissa elokuvakohtauksissa (Sinkkuelämässäkin kertaalleen :D), mutta en muista koskaan itkeskelleeni. Pettymyksen paha mieli muuttuu helpommin raivoksi (jonka puran liike-energian kautta), kuin itkuksi.

Ikuisuus, yksi huokaus vain.

Viimeksi yllätin itseni neljä päivää sitten, kun ihan muuta etsiessä osuin vahingossa Tehosekottimen Hetken tie on kevyt -kappaleen äärelle. Jo ensimmäisten sävelten aikana tunsin miten jossain sisällä pato murtui ja uskomattoman suuri kaipaus täytti mielen ja sydämen. Kyse ei ole pelkästään yksinkertaisen kauniista melodiasta tai herkistä lyriikoista, ei esittäjän äänestä tai tavasta käyttää lahjaansa. Kappaleeseen ei myöskään liity muistoja. Se vaan tuntuu nyt siltä.

Kun yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohdata, ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea.

Kuuntelin biisin ja kun se loppui, kuuntelin sen vielä toisenkin kerran. Annoin itkulleni aikaa sen enempää miettimättä mistä ja miksi se tuli. Toisen kuuntelukerran jälkeen oli jo helpompi hengittää ja vedin itseni takaisin perustilaan.

Tänään, kesken työpäivän, kuulin tutut sävelet radiosta. Suljin silmät ihan pieneksi hetkeksi ja onnistuin taikomaan hymyn ennen kuin jatkoin töitä.

.. kunnon fillarilenkki tälle keväälle tehty ja fiilis on erinomainen!

Kaikki alkoi siitä, kun löysin muuttopuuhissa erinomaisesti tallettamani matka- ja nopeusmittarin ja kuntotarkistuksessa huomasin, että paristot on loppu. Henkilövaaka sai luovuttaa 2023'nsa ja kun testi osoitti, että mittari toimii, oli sitä pakko lähteä kokeilemaan ihan käytännössä. Lenkin ensimmäinen etappi tuli paristonvaihdossa samalla selväksi, eli ABC'lle uusien ostoon.

Pyörittäessä pohdittu ja päätetty:
- en hanki uutta pyörää vielä(kään), vaan ostan
- (prioriteetti I) taakse uuden renkaan, jarrupalat molempiin päihin ja
- (prioriteetti II) takalokarin, satulan ja (ehkä) tarakan ja
- pesen ja huollan pyörän ennen pitkää lenkkiä (ensi viikolla tai seuraavalla)

Täällä on ihan loistavia fillarointireittejä joka suunnalla. Jos olen ensi viikonvaihteessa maisemissa ja sää vähänkään sallii (Ilmatieteenlaitos ei kyllä ihan kesäkelejä lupaile..), kierrän Vesijärven.

Pitkää lenkkiä varten täytyy kyllä tehdä MD'iin pari uutta levyä..

Kävin eilen katsomassa elämäni ensimmäiset thainyrkkeilykisat. Itseasiassa minulla ei ole ollut mitään mielikuvaa lajista - ainoastaan se ennakkotieto, että iskujen lisäksi kehässä satelee potkuja.

Jos joku olisi valistanut etukäteen, olisin tainnut jäädä kotiin..

Ensimmäinen yllätys: musiikki. Ennen ottelun alkamista ja erien aikana soi salissa ihan *hmmm* säkkipillinsoitolta kuulostava thaimusiikki.

Toinen yllätys: riitit. Ennen matsia ottelijat esittävät kehässä vuosisatoja vanha perinnerituaalin, eli ram muay tanssin. Ram muayn tarkoitus on ajaa pahat henget pois kehästä, mutta liikunnallisena kansalaisena kuvittelun näkeväni tanssissa lämmittelyyn liittyviä avaavia liikesarjoja (videopätkän alussa pätkä rituaalia)..

Kolmas yllätys: TII! OII! Thainyrkkeilyssä kansa kannustaa suosikkiaan huutamalla "oii" joka kerta kun suosikki potkaisee tai lyö. Lähiottelun aikana kuulemani huuto "tii" tarkoittaa polvea, eli huudolla yllytetään suosikkia potkaisemaan polvella. Tiitä seuraa aika usein oii.

Neljäs yllätys: Fiilis. Siis oma.. Vielä tänäänkin tuntuu siltä, että saatan mennä katsomaan toisenkin kerran.

Muay Thai, thaiboxing tai thainyrkkeily on lähes kaksituhatta vuotta vanha kamppailulaji joka sai nykyisen muodonsa vasta 1930-luvulla. Sen aikaisien brutaalien otteluihin vuoksi laadittiin painoluokat, säännöt ja ottelijoiden piti ruveta käyttämään nyrkkeilyhansikkaita. Sitä ennen thainyrkkeily, alkuperäiseltä nimeltään Muay Thai, oli sotilaitten taistelutaitoja ylläpitävä kamppailulaji.
Thaimaan kansallisurheilulaji Muay Thai, on täyskontaktilaji jossa otellaan nyrkkeilykehässä. Thainyrkkeilyn tekniikka-arsenaaliin kuuluvat potkut sääriluulla, potkut jalkapohjalla, polvipotkut, kyynärpäälyönnit, nyrkkeilylyönnit ja pystypainia muistuttavassa lähiottelussa suoritetut heitot.
Kiellettyä thainyrkkeilyssä on kaatuneen vastustajan potkaiseminen, selkään kohdistuvat iskut, pureminen, sylkeminen, puskeminen, kamppaaminen, epäurheilijamainen käytös, jalkakiinniotettuna ryntääminen ja kehäköydestä tarttuminen.

Lähde: Suomen Muay Thai Liitto

Aika helvetin hieno keikka.

Muutettuani syyskuun loppupuolella tarkistin fillarin läpi ennen ensimmäisiä pyöräilykilometrejä uudella paikkakunnalla. Sen koomin en ole tehnyt kulkupelille mitään, vaikka olen jo monta kertaa ylämäki-alamäki-työmatkaani fillaroidessa ajatellut, että jarrut pitää huoltaa. Vaikka talvisydän on ollut vähäluminen, ei loskakeli ole houkutellut pyöräilemään ja vähien fillarointikertojen vuoksi jarruremontti on jäänyt tekemättä.

Tänään päätin reippaan kävelyn sijaan tehdä pikkasen pitemmän fillarilenkin ja ennen sitä katsoa ne jarrut ainakin väliaikaisesti parempaan kondikseen. Takajarrussa oli säätövaraa vielä vähintään kesään saakka, mutta edessä palat näyttivät aika kulahtaneilta. Totesin silti, että kestävät kyllä vielä lenkin ja toisenkin.
Jostain kumman syystä etujarrun säädettyäni katse siirtyi haarukkaa alas ja - VoiHerraIsä&VeliPuoliKuu!! Kauhukseni huomasin, että vasemmalta puolelta puuttui akselin päästä mutteri, joka pitää rattaan kiinni etuhaarukassa... ja milloin lie omille teilleen lähtenyt?
Eipä tarvinnut paljonkaan mielikuvitusta härnätä, kun näin itseni rullaamassa Rautatienkatua tai Uudenmaankadun vieressä kulkevaa kevyenliikenteenväylää alas ja maalasin mieleeni kuvia tilanteesta, jossa mukulakiviosuudella ratas pomppaa irti haarukasta ja minä lennän pitkällä, komealla kaarella ainakin 17 m (ellei satu eteen pysäyttävää pylvästä).

Koska varaosaa ei pakista löytynyt, lähdin hyvillä mielin ja hymyillen räntäsateeseen. Jatkossa tarkistan pyöräni aina ennen ajoon lähtöä. Siis ihan AINA.