Blogi

Vahvuus on sitä,
että antaa itselleen luvan
ja rohkeus on sitä,
että ei pelkää omia tunteitaan.
Se, että samalla ottaa toisesta tukea,
on viisautta ja luottamusta.

En pelkää kiivetä kaiteelle -
tiedän, että seisot siinä vieressä.
En pelkää myöskään nöyrtyä -
tiedän, ettet halua vahingoittaa,
vaan kunnioittaa ja antaa.

Enkä pelkää nousta sinua vastaan,
jos tarpeen on.
Tiedän, että kuuntelet ja arvostat.

En lähde vieraalle maalle soitellen sotaan,
vaan kuljen uteliaana löytämään uutta,
antamaan ja saamaan.
Määränpäätä tärkeämpää on matka
ja mielelläni taivallan hetken kanssasi.

Jantupop avasi 23.7.2007 Naisteenhuoneessa keskustelun otsikolla Huomion kerjääminen kirjoittaen:

[LAINAUS jantupop]
Siis minkä takia naisille huomion kerjääminen on niin helvetin tärkeetä? Vaikka sitä parisuhteessakin saisi sopivasti annosteltuna niin se ei riitä, vaan huomiota pitää kerjätä kaikilta kaksilahkeisilta vitun typerillä "Oonko mä ruskee, oonko mä nätti vittu onko mulla tukka päässä??" ym. kysymyksillä tai muuten vaan flirttaavalla käytöksellä.

En ymmärrä sitten ollenkaan tällaista käyttäytymistä. Jos tämä ei ole kaikkien naisten perusominaisuus, niin vaadin että ominaisuuden omaavat naiset pitävät julkisilla paikoilla liikuttaessa oikeassa kädessään "Vaadin ihan vitusti huomiota" -kylttiä. Ja kääntöpuolella ehkä "Kyselen tyhmiä" teksti.
[/LAINAUS]

Luin avauksen pariin otteeseen ja kahlasin pikapikaa läpi siihen tulleet kommentit. Eivätkö ihmiset todella ymmärrä? "Kaikki tulee bäk", sanoo eräs tuntemani mies -ja on mielestäni oikeassa asian suhteen.

Kirjoitin oman kommenttini kyseiseen ketjuun, mutta ajattelin hieman täydentää ajatuksiani täällä blogissa.

Huomion kerjääminen

Tämä vuodatus on tarkoitettu sekä miehille että naisille (osan alla olevasta tekstistä löydät foorumilta).

Huomiota kerjäävä ihminen on useimmiten jäänyt vaille tarvitsemaansa huomiota. Toki kyseessä voi olla myös itsetunnon pönkittämisyritys, mutta 40-vuoden ihmissuhdekokemuspohjalta voin sanoa, että tavallisesti huomiota kaipaa henkilö, joka oikeasti on jäänyt sitä paitsi.

Muutama sana miehelle

Parisuhteessa naisen on saatava tuntea olevansa kuningatar. Nainen tulee nostaa arvoiselleen jalustalle naisen persoonallisuus huomioiden (eli kehua voi vaikka autonkorjaustaitoa meikin sijaan) ja antaa naisen tietää olevansa numero yksi. Ylistä ja huomioi - teet arkielämäsi helpommaksi ja saat peittojen alle (tai päälle) vipinää lähes ilmaiseksi.

Mikä siinä on niin vaikeaa? Miksi naista ei p i t ä i s i palvoa, ylistää? Jos kerran olet sen mimmin vierellesi valinnut, kai olet parhaan ottanut ja haluat myös hänen tietävän sen? Ellei esim. naisystäväsi ulkoasu pätkääkään kiinnosta sinua, niin mikä sitten kiinnostaa? Älykkyys? Henkinen yhteys? Jos näin on, saanen tiedustella milloin viimeksi kävitte esim. arvokeskustelua tai pohditte HEX-indeksin vaikutusta lähikauppiaalle suoritettavaan korvaussummaan päivittäisistä ruokaostoksistanne? Tai olisitko ylipäätään valmis siihen?

Osoita hellyyttä sanoin ja teoin, huomioi pieniä asioita ja tee samalla omasta arjestasi leppoisampaa. Anna naisen olla juuri sellainen nainen, kuin hän haluaa, mutta rohkaise kohteliaisuuksin hyödyntämään niitä ominaisuuksiaan, joista itse hänessä eniten pidät.

Ja pari ajatusta naiselle

Mies on KUNINGAS. Makuukammarin kiistaton panokeisari, jumalainen Adonis ja soturi. Mies tietää miten päin naula asetetaan vasaran ja lastulevyn väliin, osaa porata ja ruuvata ja asentaa digiboxin. Miestä tulee kiittää hänen taidoistaan - olipa se sitten teknisten laitteiden sielunelämän täydellinen hallinta, erehtymätön värisilmä ja sisustustaito tai karu voima. Tietopuolellakin mies on joissakin asioissa (lähes) erehtymätön ja se ilo hänelle suotakoon. Naisen ei tarvitsekaan tietää esim. miten nopeasti uusi Audi kiihtyy nollasta sataan - kunhan saa miehensä koneen käymään *wrooooom* sopivilla kierroksilla.
Fyysisestä koostaan riippumatta mies luo naiselleen turvallisuudentunteen kiertämällä kadulla kätensä suojelevasti ympärille. Ja nainen vastaa tähän olemalla sopivasti heikko ja avuton. Sama mies saattaa pistää naisensa aamuyöllä polvilleen porttikongissa ja kuitata suojelumaksun, jonka nainen ilolla suorittaa.

Kaikki tulee takaisin. Moninkertaisesti.

Jokainen aito kiinnostuksen ja kunnioituksen osoitus on sijoitus parisuhteeseen. Jos haluat, että suhde kestää, rakasta, palvo ja himoitse häntä ja hän rakastaa, palvoo ja himoitsee sinua. Yksin sinua, sillä vain sinä saat hänet tuntemaan itsensä erityiseksi - ja se on tärkeintä.

Olemassa on ylilyöntien vaara. Jos yllättäen käännät kelkkasi ja alat ylenpalttisesti huomioimaan kumppaniasi ennenkuulumattomilla tavoilla, on vaarana epäilys toimintasi taka-ajatuksista ja mahdollisesti sanojesi todenperäisyydestä.
Ellet ole aiemmin käyttänyt sanaa "upea", aloita mieluummin sanomalla "kiva" tai "hieno". Jos olet viimeiset viisi vuotta ohittanut kumppanisi valmistaman päivällisen nousemalla pöydästä ja jättämällä astiat paikoilleen, älä ensimmäisellä (tai toisellakaan) kerralla kiittele vuolaasti ja ehdota että huolehdit astioista. Kerro vaikka miten kiva on istua valmiiseen pöytään ja vie omat astiasi vaikka tiskipöydälle saakka. Kun hän terassin valmiiksi saatuaan päättää rakentaa vielä pätkän aitaa (kun päivää sattuu olemaan vielä jäljellä) älä jarruttele liikaa ellet ennenkään ole puuttunut hänen impulsiivisuuteensa tai armottomaan työtahtiin. Vie uudelle terassille valmiit voileivät ja höyryävä kahvi (tai kylmä bisse) ja sano, että "näyttää (aika) hyvältä".

Ai niin. Jos kyse on uudesta kumppani(ehdokkaa)sta, kannattaa todennäköisesti ensin hieman tunnustella maaperää.

Ja siinä totuus?

Ei todellakaan, vaan mun omat ajatukset, mun omat mielipiteet. Jokaisella on oikeus muodostaa omansa, tässä ja muissakin asioissa.

Tekisi mieli lähelle, ihan kiinni ihoon. Haluan muuttaa kosketusmuistikuvan jälleen fyysiseksi tuntemukseksi. Tahdon sormenpäiden silityksen alle pehmeän, hieman ruskettuneen ihon, joka tuntuu niin hyvältä.

Siinä olisit. Sormeilisin jokaisen löytämäni luomen, paikantaisin poimut ja kehon kaaret. Iloitsisin tuntoaistimuksesta, jonka vain toisen ihmisen hellyyttä janoavan hipiän tutkiskelu saa aikaan.
Koskettaisin kämmenselällä, ranteella. Painautuisin vasten - ilkialastonna ihan liki. Kutoisin seittiin, pitäisin lujassa otteessa niin että tietäisit minun olevan siinä, läsnä.

Iho tarvitsee toista. Ikävöi ihoyhteyttä, läheisyyttä - vuorovaikutusta. Niin äärettömän vahva tapa kommunikoida ilman sanoja, ymmärtää ja hyväksyä. On valtava kokemus kun toinen antaa luvan koskettaa ja on vain ihan hiljaa, odottaa ja vastaaottaa.

Jos vain pääsisin lähelle. Kosketusetäisyydelle.

Istuin saman taivaan alla
(nykysijainnistani sivummalla).
Istuin vilttiin kietoutuneena vahvalla,
auringon lämmittämällä peruskalliolla.

Istuin vahvojen tunteiden kanssa
suurten asioiden ja ajatusten edessä
paljaana koko maailmalle,
joka olit sinä.

Kuuntelin ja ajattelin.
Ja puin ajatukseni sanoiksi.
Annoin tuulen puhdistaa,
viedä mennessään painolastia.

Jotain jäi sinne,
silti en tunne menettäneeni mitään.
Jotain otin mukaani.
Yhden elämäni kauneimmista auringonlaskuista.

Siellä jossain 20.7.2007 klo 22:22

Puhelin soi. Numero oli vieras, mutta koska raha tulee luurista, vastasin.

- Kätsmii.
- *hymyilevällä äänellä* Tässä X Luottokunnasta. Olisiko teillä hetki aikaa?
- Kyllä tässä hetken ehtii juttelemaan..
- Ihan tällanen kortintarkistamisasia on nyt kysymyksessä kun meille juuri tuli tarkistuskysely [i]joku ulkomaalainen yritys Ltd. yrityksen Turkin toimipisteessä tehdystä 1,05 € maksutapahtumasta..
- Niiiin? *istuu kotisohvalla Suomessa, josta viimeksi poistunut toukokuussa ja palannutkin vain viikon mittaisen ulkomaankeikan jälkeen.
- Näen täältä, että myös kotimaassa on lähes samaan aikaan yritetty tehdä Visaosto, mutta maksutapahtuma on keskeytetty kaupan puolesta.
- Totta. Kävin kyllä kaupassa ja lopulta jätin ostokset tiskille kun kortti ei toiminut..
- Ettekä siis Turkissa ole?
- En todellakaan. Voisin kyllä lähteä.
*naurua linjan molemmissa päissä*
- Koska on selvää, että kortin tiedot ovat päässeet vääriin käsiin, on meidän välttämätöntä sulkea voimassaoleva korttinne ja valmistaa teille kokonaan uusi kortti uudella numerolla. Kortin uusimisessa menee noin viikko. Onko teillä tarkoitus nyt lähiaikoina matkustaa ulkomaille? ..[/i]

Että näin. Nyt ei sitten ole pankki- eikä luottokorttia viikkoon. Tuntuu kuin olisin pa, sillä olen niin tottunut käyttämään muovivaluuttaa, että setelit tuntuvat käsissäni Monopolirahalta.

Kuinka näin sitten kävi? Kortin luotto-ominaisuutta (Visaa) olen käyttänyt todella harvoin. Kotimaan päivittäisessä asioinnissa en oikeastaan ollenkaan ja ulkomailla pidän huolen siitä, että kortti on koko ajan näkyvilläni. Netissä maksan kortilla pääasiallisesti matkalippuja (VR, SAS, Ryan-Air) ja ikinä en antaisi korttini numeroa kenellekään.

Ei riitä. Jossain joku veti välistä. Asiaa ihmetellessäni Luottokunnan täti (no, olen kyllä 39 v. itse, joten..) sanoi, että myös kotimaan maksuliikenteessä karkaa korttien numeroita. Se on voivoi. Onneksi kortillani on maksuturvavakuutut (tai jotain vastaavaa). En siis joudu maksamaan sitä 1,05 € summaa. Enkä muitakaan vääriä ostoja.

Nyt vasta tajusin, että eihän minulla ole edes automaattikorttia! Jos kaikki kätköt pengon, saatan löytää ehkä 50 € setelirahaa ja 20 € kolikoita. Riittääkö se loppuviikoksi? Ei takuulla :). Täytyy varmaan käydä pankissa?

Joskus täällä bittivirrassa törmää virtuaali-ihmiseen, joka jostain syystä vaikuttaa kaikinpuolin täydelliseltä - omaan palapeliin sopivalta: ei parisuhdetta, ei pieniä tenavia tarraamassa lahkeeseen, työ sopivasti joustava, profiili oikein helposti katseltava, älykäs keskustelija, kutkuttavalla tavalla kieroutuneella huumorintajulla varustettu, riittävän itsevarma, sosiaalisesti taitava, liikkuva ja itsestään huolehtiva..

Netissä vaihdetaan ajatus ja toinenkin. Ja puhelinnumerot. Keskustelu sujuu vaivattomasti ja puhelut venyvät tuntien mittaisiksi - on niin vaikea lopettaa, kun haluaisi jakaa vielä vähän enemmän. Oppia tuntemaan. Tekstiviestejä, kuvia. Kauniita ajatuksia ja sanoja molemmin puolin.

Tapaaminen nousee esille ehkä jo ensimmäisen, viimeistäään toisen tai kolmannen puhelinkeskustelun aikana. Mitä enemmän etäisyyttä on, sitä enemmän tapaaminen vaatii: työssäkäyvien aikuisten aikataulujen yhteensovittaminen, matkustamiseen liittyvät seikat, mahdollinen majoittuminen.. Käytännön järjestelyistä sopiminen ja itse tapaamisen suunnitteleminen on kivaa. Missä nähdään (tuutsä vai tuunksmä vai mennäänks)? Millä tapaa (pikaiset kahvit vai pari yötä hotellissa)? Mitä tehdään (juodaan terassisidukat ja jutellaan / pakataan piknik-kori ja mennään kalliolle paistattelemaan päivää / fillaroidaan iho ilosta hikiseksi..)?
Yhteisen sävelen löytyminen ensitapaamista suunnitellessa tuntuu mukavalta, turvalliselta. Silti on kiva, että jotain jää salaisuuden verhon taa piiloon ("Kerman kanssa vai ilman?" "Täh?" "Siis se KAHVI!" *naurua*).

Odottaminen on ihanaa. Valmistautuminen kaikkine taikoineen; sääret sileiksi, iho pehmeäksi, ripsiin kestoväri, kampaus kuntoon, vaatteet.. Vaikka nelikymppisenä haluaa rentoutua ja olla ihan vaan se oma itsensä, on ensitapaaminen aina ainutkertainen tilaisuus. Kuin työhaastattelu. Vaikka soitettujen ja vastaaontettujen puheluiden laskurit olisivat pyörähtäneet jo pariin kertaan ympäri ja kuvia lähetelty puolin ja toisin, on live aina live. Jännittää ihan helvetisti. Viimeiset minuutit ennen ensimmäistä katsekontaktia ovat raastavat ja vielä 17. kerran tarkistat ettei hampaiden välissä ole pinaattia (vaikka olet syönyt sitä viimeksi ala-asteella) tai että valkoinen t-paita on säilynyt tahrattomana (olisi pitänyt valita jotain tummaa ja huoletonta!).

Sitten avaat silmäsi ja siinä se ihminen on. Totuuden hetki (jälleen yhdet elämäsi tärkeimmät sekunnit). Katse (salamannopea analyysi, jonka aikana ruksaat alitajuntasi laatimasta listasta täsmäävät kohdat ja lasket pisteet) ja kosketus (halaanko vai suukotanko - entä jos teen jotain väärin?).

Odottaminen voi olla myös piinaa. Mitä pitempään joutuu odottamaan, sitä helpommin eteen tulee myös epäröinnin hetkiä. Entä jos en kelpaakaan? Jos toisella on ihan väärä kuva minusta? Entä jos se toinen onkin jotain ihan muuta kuin mitä itse olen kuvitellut? Entä jos ihastun (saati rakastun - niinkin voi kuulemma käydä) ja sitten jälleen kerran poltan sormeni (tsot-tsot.. tulella ei saa leikkiä)? Entä jos. Entä jos lopettaisin epäröinnin ja odottaisin tapaamista yhtä riemumielin kuin 35 v. sitten Joulupukkia. Miestä, joka ei koskaan pettänyt; tuli aina ajallaan ja palkitsi odottamisen avokätisesti. Sylissä sai istua just niin kauan kuin halusi ja korvaan kuiskata asioita, joita ei muille kerrottu.

Virtuaalimaailmassa me ollaan just täydelliset ja jos me tapaamisenkin jälkeen tunnetaan samoin ja yhdessä niin sovitaan, me voidaan olla sitä myös IRL. Mutta niin käy vain kerran.

P*rk*l*, että raivostuttaa. Jos tapanani olisi, kiroaisin korkealta ja kovaa.

Kävin eilen vanhempien villalla. Tovin siellä (ilman avaimia) aurinkoa palvottuani tuli seurakseni tyttöystävä koiransa kanssa. Terassikahvien aikana koira otti jalat alleen ja häipyi ainoaan naapuriin, mökille, jonka kesäasukkaat olivat jossain.

Ystäväni haki koiransa pois kerran ja toisenkin. Kolmannella kerralla päätimme kokeilla miten minä tehoan.

Kokeilu jäi sikseen, sillä heti tonttienrajan ylitettyäni huomasin syyn koiran tottelemattomuuteen. Naapuri on suojannut marjapensaansa lintuverkolla, johon oli jäänyt kiinni rätsä (saattoi olla joku muukin lintu, mutta siivet ja sulkia sillä oli; en ole ornitologi).
Lintu oli verkon kanssa niin sotkussa, että mitään mahdollisuutta poispääsyyn ei ollet, vaan edessä oli kuolema nestehukkaan, pedon saaliiksi jääminen tai kuristuminen.
Otin linnusta ja verkosta tukevan otteen ja huusin ystävääni tuomaan sakset. Leikkasin verkkoon kohtalaisen kokoisen reiän (myönnetään, että vähempikin kuin 1,8 neliöä olisi riittänyt irroitustoimenpidettä varten) ja poistuimme omalle puolelle selvittämään sotkua.

Aikani verkkoa leikeltyäni sain sen kokonaan pois. Linnulla ei ollut enää pyrstöä ja sekä kaulassa että pyrstösulkien kohdalla oli vertavuotavat haavat. Olin varma, että joudun järjestämään päivän päätteeksi vielä kuoppabileet, mutta olin väärässä. Kun päästin otteeni linnusta, lähti se rumasti makastaen lentoon.

Siitä helvetin verkosta vielä.. Se oli sellaista ihan ohutta, kevyttä. Just sellasta joka tarttuu joka paikkaan. Verkko ulottui maahan saakka, joten mm. siilit, joita mökkimaisemassa on paljon, jäävät siihen takuulla kiinni. Verkossa ei roiku minkäänlaisia pelottimia (kiiltävää paperia tai kiliseviä juttuja), vaan se lepää pensaiden oksilla vihreänä ja vaarattoman näköisenä. Ihan sama mikä lintu siellä verkossa olisi ollut kiinni - vaikka rätsät on ärsyttäviä, ei kiduttavan kuolemanodottamisen salamyhkäinen tarjoaminen ole oikea tapa torjua tuhoeläimiä.

Molen aika vihanen nyt. Ja vanhempien villalla on sellaset oksasakset, joissa on 30 cm terät.. Ja mulla on huomenna koko pitkä päivä aikaa...

Kävin vaa'alla. Koska en halunnut uskoa lukemaa, otin pinsettiotteen lantiolta. Kiinni saa - helposti.

@#£%&#!

Lääke #1: Käyn shoppaamassa kaapit täyteen hyviä protskuja; lihaa, kalaa ja kanaa! Unohdan ruisleivän ja muut herkut (myös tuon kirotun kesäaddiktioni, jäätelön) ja lasken hiilarit minimiin. Tällä kertaa en ihan samaan kuin keväällä, vaan n. 100 g / vrk. Kasviksia ja marjoja kaipasin viimeksi eniten, joten ne pysyvät mukana kuvioissa. Muu HH-moska saa jäädä.

Yhdet uudet perunat keitän vielä illalla. Sitten se on menoa.

Lääke #2: Lisää aerobista. Minne kummaan katosi se ultimatedraivi, jonka saavutin pari kk sitten? Ei voi ymmärtää. Ainakaan ajanpuutetta en voi tällä kertaa syyttää..

Ajattelin napsutella pyykkipoikia vyötärölle löysiin kohtiin. Olisikohan siitä jotain hyötyä muistamisen kannalta?

Perjantai 13. päivä on taikauskoisten epäonnen päivä, joka sai alkunsa päivänä, jona Ranskan kuningas Filip IV Kaunis vangitutti Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet. Kuningas oli lähettänyt kaikkiin kaupunkeihin, joissa temppeliherroja oleskeli, kirjeen, joka oli luvallista avata vasta 13. lokakuuta 1307. Kirjeessä kuningas syytti temppeliherroja saatananpalvonnasta. Temppeliherrat vangittiin ja poltettiin roviolla.

Nykyinen epäonnen päivä oli perjantai 13. juliaanisen kalenterin mukaan. Siirryttäessä gregoriaaniseen kalenteriin hypättiin 9 päivää, joten päivä, joka vastasi juliaanisen kalenterin perjantaita, 13:tta, on nykyään sunnuntai 22. päivä. (Tai perjantai 22. päivä koska päivien hyppäysten yhteydessä ei kuitenkaan hypätty viikonpäivien yli, vaan ne ovat aina toistuneet samoin katkeamatta).
Lähde: Wikipedia

Siitä on nyt siis pian 700 vuotta - Onnea taikauskoiset(*! Milloin ja missä on ne suuret bileet? Olisiko tässä jälleen Citymiitin paikka, sillä tänään on vuoden viimeinen perjantai 13. päivä? Edes historiaa kunnioittamalla ei tätä erehdystä kuitata, sillä 22. päivä ei osu enää tänä vuonna perjantaiksi sekään. Mutta sunnuntai 22. on viikon kuluttua :).

En ole taikauskoinen. En ainakaan tunnusta olevani.

Perjantai 13. päivä ei ole ollut minulle koskaan mitenkään erityisen huono päivä, joskaan mitään merkittävän hyvääkään ei ole kohdalle sattunut. Ehkä tänään on aika muuttaa omaa historiaa ja katsoa kumpaan suuntaan onnetar vaakakuppiani heilauttaa? Voisinko ehkä itse vaikuttaa asioiden kulkuun? Kenties. Tänään aion kokeilla onneani ja harjoittaa vastataikauskoa ainakin raha-asioissa. Raha-arvan ostaminen ja vedonlyönti lienevät helpommat testikohteet, joten satsaan ehkä ensialkuun niihin. Pistän tänään likoon *hmm..* pari kymppiä. Katsotaan onko huomenna
a) oloni köyhä ja kipeä
b) fiilis ok ja talous entisellään
c) varakkuuteni lisääntynyt ja tunnelma huipussaan..

Edellisten variaatiotkin (esim. varakas ja kipeä) ovat tosin mahdollisia.

Lähden nyt etsimään puisia tikkaita, joita koputella kun musta kissa nakkaa suolaa sylkiessään olan yli. Tai jotain.

*)Taikauskoksi kutsutaan tavallisesti käsityksiä, joiden mukaan ihmisen ja yhteisön elämässä ja luonnossa ilmenee yliluonnollisia voimia, joita ihminen pystyy määräkeinoin hallitsemaan.

Kokeellisen psykologian professorin Bruce Hoodin mukaan taipumus taikauskoisuuteen on pinttynyt syvälle ihmisten aivoihin. Jopa kaikkein järkevimmät ihmiset saattavat joskus käyttäytyä vähemmän järkevällä tavalla. Hän havaitsi suorittamissaan kokeissa aikuisen ihmisen aivojen näkökeskuksen lisäävän havaintoihin yksityiskohtia, joita koehenkilöille näytetyissä kuvissa ei ole. Samoin toimivat pienten lasten aivot. Hoodin mukaan jo lapsissa havaittu vaistonvarainen informaation järjestäminen selittää myös sen, miten aikuiset ovat taikauskoisia. Hänen mukaansa taikausko selittyy sillä, että ihmisaivot ovat evoluution saatossa ohjelmoituneet niin, että sattumat saavat suuren merkityksen.
Lähde: Wikipedia

Tunnustan.

Ystäväni on paskamaisesti hyödyntänyt hyvyyttäni ja käyttänyt minua alibinaan tapaillessaan toista miestä. Kaikkein paskamaisinta koko jutussa on, että sallin sen. Tai olen sallinut.

Ystäväni kumppani on myös hyvä kaverini ja sydämeni on vuotanut verta joka kerta, kun olen sulkenut silmäni ja myöntynyt pyyntöihin: "jos se kysyy, niin sano, että olin täällä", "sanoin, että olin siellä sun kanssa", "kerroin, että pyysit minua käymään"..

Nyt se on loppu. Sain äsken puhelun ystäväni miehen numerosta. Keskustelu meni kutakuinkin näin:

- Nyt on paniikki.
- No, kerro.
- Mun puhelin jäi sen autoon.
- Niin?
- Sun täytyy katsoa sen numero ja soittaa sille.
- Hetkinen.. Mun täytyy mitä?
- Soita sille ja sano, että tuo sen puhelimen xxx, jonne aina jätän sen.
- Kuule..
- Pliis. En enää ikinä pyydä sulta mitään. Sun on pakko auttaa!
- Ihanko totta. Miten se jäi sen autoon kun sanoit ettet enää aio tavata sitä?
- Käytiin ajelemassa ja juteltiin..
- Varmaan.
- Soita nyt. Mun on pakko mennä. Heippa!

Soitin tyypille. Sanoin mitä pyydettiin, mutta sanoin myös, että jos ystäväni vielä kerran pyytää/järjestää minut alibikseen, kerron koko kupletin juonen välittömästi ystäväni miehelle.

Pian ystäväni soitti uudelleen omasta numerostaan.

- Haloo.
- No terve. Mitä nää olit sille sanonu?
- Kuin? Kerroin vain mitä ajattelen.
- Mikset voinu mulle sanoa vaan sille menit aukomaan päätäs?
- Ensinnäkään en aukonut päätäni. Kerroin vain SAMAN asian, jonka olen sulle sanonut ..
- Milloin muka?
- Millon viimeksi juteltiin? Olisko ollut viikko sitten? Ja pari kertaa aiemmin.
- Niin, mutta..
- Niin se vaan nyt on. Jos haluat jatkaa meidän ystävyyttä on sun etsittävä joku muu jakamaan tämä salaisuus. Minen jaksa enää.
- Mutta eihän sulta oo kukaan mitään kysynyt?
- Ei niin, mutta jos kysyy, en usko enää pystyväni valehtelemaan.
- No kiitos kuitenki kun oot rehellinen.
- Aina.
- Niin. Mun pitää mennä nyt.
- Niin tietysti. Kerro kotona terveisiä. Molemmille.
- No kerron. Heippa.
- Moi.

Helvetti, että kirveli. Sitten tuli aivan uskomattoman kevyt, hyvä olo.